tuossa kun kampaajalla kävin ja nuori, kaunis nainen hääräsi tunnin ajan ympärilläni, että miten te PATM:t selviätte parturikäynneistä? Sehän on selvää, että parturikampaajat vihaavat ja inhoavat teitä, mutta pakkohan heidän on palvella. Vaan kuinka itse pystytte olemaan naisen koskettavana?
Tuli mieleen
Miss Drinkwater
301630
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Nyt minäkin menin jo sekaisin, mistä tuo PATM tulee? :D
Psyykkinen ATM, tietysti!
En ole käynyt parturissa kohta 20 vuoteen. Isäni leikkaa hiukseni lyhyeksi, josta ne saavat kasvaa vapaasti aina johonkin pisteeseen saakka, kunnes kyllästyn niihin ja pyydän taas leikkaamaan ne.
tuo luultavasti osaltaan selittää myös sitä, että olet sinkku vastoin tahtoaan eli SVT
Hitsi, en olisi uskonutkaan, että ratkaisu olisi noin yksinkertainen.
Tuskin nyt täysin. Lyhyeksi kynitty tyyli on kuitenkin melko yleinen.
Pitänee jatkossa yrittää lukea tarkemmin ennen Lähetä-nappulan painamista.
laitoin sinne nimenomaan sanan "osaltaan", mikä tarkoittaa että se voi olla yksi tekijä. Luulin että PATM:t ovat älykkäitä vaikka heillä ei olekaan kokemusta naisista.
Ellei isä satu olemaan ammatiltaan parturi ja ellei hiusten leikkaus tapahdu noin kuukauden välein, niin ei kotiparturointi ainakaan paranna mahdollisuuksia. Eikä sen vastakohta ole mikään metroseksuaali-sedulaletti vaan asia on verrattavissa suurin piirtein hampaidenpesuun ja muuhun hygieniaan.
...ehkä minä en olekaan PATM vaan FATM - eikös tuo esittämäni hiusseikka viittaa varsin vahvasti siihen? Siksi minulta ei kannata odottaa teorian mukaista älykkyyttä.
Tosin tällä flunssalla ja sen mukana tulleella väsymyksellä ja vireystilan laskulla voi myös olla osuutta asiaan.
Aiemmin ratkaisuni olla menemättä parturiin oli vain taloudellis-käytännöllinen, mutta nyt sain sille ideologisenkin perustelun. Ja asian vertaaminen hygieniaan ei mielestäni päde, sillä puhtaudesta en tingi, turhamaisuudesta sitäkin enemmän.
Fucking ATM?
=D
Sori, en malttanut olla kysymättä, tiedänhän minä että se on FYYSINEN ATM.
Olen SVT!!! :D :D :D
Ja ehkäpä vielä ATN..kuinka selviän tästä!!! :)
Täällä ainakin yksi nainen jolle parturissa käymättömyys on pelkästään plussa. Perustukan saa tosiaankin itsekin leikattua ja jos se vähän hapsottaa niin mitä siitä. Minäkään en käy parturissa, leikkaan ihan ite. Eikä sillä tosiaankaan ole mitään tekemistä hygienian kanssa.
Eihän ammattilainen inhoa asiakasta. Hän saa pyytämänsä korvauksen ja ainakin minulta vielä kehut hyvästä työstä. Joulun alla olen ottanut tavaksi viedä kukkasenkin.
No, sikamaiset asiakkaat erikseen. Siihen sakkiin en todellakaan kuulu.
Naisen kosketus on oikein miellyttävää. Parturien ja esim. verenluovutustilaisuuksien sairaanhoitajien kosketukset olivat vuosikausia ainoita saamiani naisen kosketuksia, ja nautin niistä todella. Hassua muuten, mutta siihen aikaan toisinaan haaveilin sairaalaan joutumisesta. Olisi todennäköisesti saanut niitä kosketuksia vähän enemmän. Toisaalta hyvä, että terveyttä on piisannut.
Sittemmin olen löytänyt naisia, jotka ovat valmiit tarjoamaan paljon pidemmälle menevää kosketusta. Upeita ihmisiä hekin.
Kyllä kivan naisen kosketus on aina arvoisensa, oli kyse sitten parturista tai muusta ammattilaisesta :) Kun hyvää saa harvoin, sitä todella arvostaa.
"mutta pakkohan heidän on palvella"
Siinähän se selitys kai jo lienee. Molemminpuolinen "pakko". Ei siinä tosin tuntia kulu, vaan mahdollisimman minimiaika menee.
"Vaan kuinka itse pystytte olemaan naisen koskettavana?"
Ei se kosketus sinänsä, mutta kun siinä senttien päässä on jotain käsittämättömän kaukaista.
olla parturissa naisen kosketeltavana, koska eihän siihen sisälly naisen puolelta mitään seksuaalista.
Mikä on PATM:n ja FATM:n ero?
PATM eli psyykkinen atm on mies joka omaa kaikki naisten vihaamat henkiset ominaisuudet eli ujous, estyneisyys, aloitekyvyttömyys, epävarmuus. PATM on myös kykenemäton ilmaisemaan seksuaalisuuttaan, näin ollen naiset helposti luulevat, että PATM ei pidä heitä haluttavana vaikka totuus on täysin toinen.
FATM on taas fyysinen atm eli lihava, ruma, epämuodikkaasti pukeutuva ja hygieeniastaan huolehtimaton mies.
Trööt, siis onko näistä jompikumpi jotenkin ylempänä asteikossa? Onko olemassa totaali ATM, jossa molemmat puolet yhdistyvät. Ovatko naisihanteet ko. alaluokilla jotenkin eriäväiset?
Oma isäni on ollut muuten aina, hieman haiseva, sotkuinen, myöhemmällä iällä mahakas, ujonpuoleinen, tosi estynyt (välttelee sosiaalisia hömppätilanteita kuin ruttoa), mutta huumorintajuinen, reilu, älykäs ja koulutettu. Älyttömän suosittu sekä naisten, että miesten keskuudessa. Miksi hän ei ole ATM? Kyllä tässä teidän kuviossa joku mättää...
Minussa yhdistyvät kaikki eri ATM-sektoreiden puolet: henkiset lukot yhdistyvät saumattomasti fyysiseen vastenmielisyyteen ja onnettomaan sosiaaliseen statukseen. Mitä taas tulee kysymykseen siitä, mikä ATM on asteikossa alimpana, niin mielestäni PATM: hän kun ei pystyisi toimimaan, vaikka joku hänestä kiinnostuisikin. (Vaikka on epätodennäköistä että niin käy, niin voi kuitenkin kerran-pari ihmiselon aikana käydä jopa FATM:lle, jolla taas tällöin ei ole ongelmaa hoitaa hommaa kotiin.)
Ennen ajat olivat toisenlaiset, ja noiden "huumorintajuinen, reilu, älykäs ja koulutettu" -ominaisuuksien tuomat plussat ylittävät vielä noissa ikäluokissa listaamiesi huonojen piirteiden miinukset, joten summa jää positiiviseksi. Sen sijaan feminismin vapauttamalle sukupolvelle, joka ei "tarvitse" miestä mihinkään, yksikin heikkous riittää saattamaan kokonaissumman negatiiviseksi.
Ai niin, ja jos teoria ja maailma ovat ristiriitaisia, hylkäämme välittömästi maailman.
Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta koska kysyt lyhyesti ja ytimekkäästi, vastaan samaan tapaan. Ihminen, jossa on sopivia kontrasteja, on muiden mielestä kiinnostava. Otetaan yksi fiktiivinen esimerkki: etsivä Columbo on katsojien mielestä hurmaava hahmo, koska rähjäinen ulkomuoto ja äly muodostavat niin jyrkän vastakohdan. Columbo on toki ääriesimerkki - oikeasta elämästä löytyy lievempiä, mutta ilmiö on sama. Suunnilleen tuollaista isäsi osalta juuri kuvasit: sisäisesti sivistynyt mutta ulkonaisesti kaikkea muuta. Sen sijaan tylsältä näyttävä ihminen, joka ei toiminnallaan osoita olevansakaan mitään muuta kuin tylsä (vaikkei asia pohjimmiltaan niin olisi), ei viehätä ketään. Ja tuloksena on atm.
kampaus on yksinkertainen lyhyeksi leikattu tukka niin leikkauksessa menee 20 min tai vähemmän ja kolmen kuukauden välein, niin eihän tuo ole mitään.
Eniten pelkään sitä että kampaaja ihastuu minuun kun olen niin komea. Täytyy vaihella partureita, ettei satu sama parturikampaaja.
Ja jos tukka kasvaa niinkin pitkäksi että menee yli korvien niin silloin on pakko päästä parturiin, tulee sellainen ahdistava ja heikko olo. Tämä juontaa juurensa jo lapsuudesta, faija ajoi kaikien kakaroiden hiukset lyhyeksi.
Olen kyllä leikannut pari kertaa hiukset kokonaan pois mutta kalju ei sovi mulle, se on ruma.
Kampaajalla on funktio, hänelle annetaan rahaa ja lopputulos on se että pään muodot laitetaan uusiksi. Siinä ei ole jankkaamista kummallakaan osapuolella.
ATM:llä ei ole "mitään" vaikeuksia koskettaa vastakkaista sukupuolta tai olla kosketettavana kunha kyse ei ole romanttista tai eroottisesta pyrkimyksestä. Parturillakäynti ei edusta kumpaakaan tietääkseni.
Siinä tapauksessa että kampaaja on hyvännäköinen nainen joka herättää jotain intressejä on ATM yksinkertaisesti vaikeana eikä saa keskustelua aikaiseksi tai se pysyy yleisissä asioissa. Jos ATM yrittää liikaa hän jättää huonon kuvan itsestään ja kampaajat naureskelevat selän takana "sille hyypiölle joka yritti jotain epätoivoista". ATM ei jää asiakkaana mieleen eikä hän jätä "vaikutusta" mitenkään ellei hän sitten tee mokaa uskoa että jotain säpinää voisi saada aikaiseksi.
Näin yksinkertaista se on. Se että nainen ei "vihaa" ATM:aa joka istuu kampaajantuolissa johtuu siitä että parturintuolissa istuu asiakas johon suhtaudutaan kuin asiakkaaseen. Siirrytäänpä sinne baarin puolelle tai vaikka sokkotreffeille niin johan on kampaajalla toinen ääni kellossa.
MDW on nyt ottanut ja sekoittanut arkielämän jossa ei ole mitään erotiikkaa suhdekemiaan jossa sitä erotiikkaa tihkuu kuin vaahterasiirappia oikeaoppisesta pannukakkukasasta - tai siis tihkuu niin kauan kuin kyse ei ole AT-ihmisistä ;-)
Käyn kyllä parturissa, mutta valikoin varsin tarkkaan sellaiset missä on joku vanhempi, asiansa osaava ammattilainen eikä mikään heitukka saksia heiluttelemassa. Käynti kyllä onnistuu mutta luulenpa että lähtiessäni heitukat vain ajattelevat että olipas siinä hiljainen kusipää.
Tuskin sentään, eikös keskustelussa ole aina kaksi osapuolta? En minäkään parturissa saa ikinä keskustelua aikaiseksi, mutta esim. hieronnassa juttua riitti huomattavasti enemmän kun miespuolinen hieroja (cut the jokes!) ei itsekään ollut mykkä.
Itse olen kokonaan lakannut puhumasta (nuorille) naisille koska tiedän että ne 1.) tekevät sen vain koska se kuuluu työnkuvaan ja 2.) pitävät kuitenkin ATM:lle puhumesesta siinä missä roskakuski sitomattomista pusseista jotka levittävät paskan ympäri kylää.
Säästän siis hienovaraisuudessani arvon neitejä ja tapan kaikki keskustelunavaukset kuin kärpäset joko yksisanaisilla vastauksilla tai hymähdyksillä.
En tiedä missä päin tuo kampaajan työnkuvaan kuuluu, ei ole vielä tullut ensimmäistäkään keskustelevaa kampaajaa vastaan ;). Eli puhu vaan, ei siitä kenellekään haittaa ole. Jää sen sijaan edes pieni mahdollisuus että toinen olisikin kiinnostunut. Eikö se ole tyhjää parempi?
Ihan helposti sujuu parturissa käynti.Ikinä en ole parturin kanssa jutellut,paitsi leikkaukseen liittyvistä asioista.Toki on mukavaa,että edes muutaman kerran vuodessa pääsee kauniin naisen lähelle ;)
Toki on selvää että nuori parturinainen inhoaa minua miehenä,mutta ei asiakkaana.