Törkeää kohtelua

mansikanpoimija

Vieläkin ottaa 3vk päästä niin päähän, että ajattelin tänne kirjoittaa, kun sanolehdet eivät ole tainneet tarttua juttuvinkkiini. Lähetin meinaan allaolevan useisiin lehtiin. Osaisko kukaan neuvoa, onko mitään tehtävissä. Entäpä on maatilan nimen mainitseminen suositeltavaa jos haluaa haukkua kyseistä netissä? Henkilöiden nimiä ei kai ainakaan saa mainita.

"Työnantaja ei tehnyt mitään sopimusta paperilla. Heidän ilmoituksensa työvoimatoimiston sivuilla sanoi, että heillä on majoitus mansikanpoimijoille. Puhelinsoitolla kun työstä kysyttiin niin sattui jäämään mainitsematta, että majoituksesta pitää maksaa vuokraa. Kuulostivatkin aika epätoivoisilta, kun heillä oli pelto täynnä mansikoita ja poimijoita nolla. Vasta sitten lopussa palkkaa maksettaessa he sanoivat vähentävänsä palkasta vuokran, kahdelta ihmiseltä yhteisessä lämmittämättömässä huoneessa, 2,5e yö per hlö (n. 200e per kk),. Kun häneltä kysyi, että eikö tästä olisi pitänyt mainita heti alussa, niin vastaus kuului, että se nyt vain jäi mainitsematta. Palkka jo sinänsä oli niin kehno ilman vuokravähennystä, että monet poimijakollegamme tuumivat, että ei tällä työllä voittoa tehdä matkustuskulujen jälkeen.

(Meillä oli suullinen sopimus, että meillä on privaattihuone majoituksena. Kovin privaatti se ei ollut. Jos ajatellaan, että pari vuokraa huoneen 200e per kk, niin onko siinä sitten mitään järkeä, että vuokranantaja tulee huoneeseen koputtamatta ja alkaa välittömästi huutamaan toisena työpäivän aamuna. Toisella kertää hän oli käynyt salaa nuuhkimassa huonetta. Jos vuokrayhtiösi käyttäytyisi tällä tavalla, sietäisitko vain hiljaa hammasta purien?)

(Vaimoni sattui tulemaan sairaaksi ensimmäisen poimintapäivän jälkeen. Sateessa poimimisesta sai kuumeen ja kuukautiset tulivat. Hän potee dysmenorreaa ja kohdun vuotoa, joista hänellä on lääkärin todistus. Joka tapauksessa kenenkään naisen ei ole suositeltavaa työskennellä sateisella pellolla kuukautisen aikana. Kuukautisten tulosta ei voinut tietää etukäteen, kun ovat hyvin epäsäännölliset hänellä. Näin ollen hän pysyi siis pedissä.)

Ensimmäisenä työpäivänä kysyimme mitkä ovat työajat tällä tilalla. Vastaus oli, että sehän riippuu ihan hlö koht. mausta, urakkapalkka, tietysti toivotaan, että mahd. paljon, mutta kädet ovat vapaat. Joten standardia ei ilmiselvästi ollut. Mutta sitten meille sanottiin ensimmäisen viikon jälkeen, että poimimme liian vähän, ”ei tällainen peli vetele” kuului vallan agressiiviseen sävyyn. Sitten kysyimme paljonko haluat meidän vastaisuudessa poimivan, jotta voimme täyttää vaatimuksenne, niin vastauksena saimme tietää, että niin paljon kuin vain mahdollista - eli jälleen kerran mitään standardimäärää mansikoita poimittavaksi ei tuntunut olevan. Jos meitä arvostellaan hänen oman salaisen standardinsa mukaan, niin miten voimme koskaan täyttää vaatimukset, joista ei ota selkoa kukaan?

Toisen naispoimijan työssä ei tuntunut olevan mitään valittamista, hän poimi 8:00-19:30 välisenä aikana 14 koppaa mansikoita niin nopeasti kuin pystyi. Vaimoni poimi 13:00-15:00 välisenä aikana 10 koppaa mansikoita. Oliko vaimoni sitten niin hidas poimija, vai mistä oli kyse? Työnantajan valitushan koski nimenomaan sitä, että vaimoni ei tuota tarpeeksi rahaa maatilalle. Silloin kun vaimo oli poissa töistä, kun oli kipeänä, hän ei todellakaan pystynyt tekemään työtä, ei pystynyt edes kävelemään. Siitä huolimatta hän yritti parhaansa työskennellä mahd. paljon, sateessakin.

Sitten yhtäkkiä noin puolituntia tämän aggressiivisen läksytyksen jälkeen, juuri kun vaimo alkoi toipua ja ajatteli vihdoin pääsevänsä tienaamaankin, saimme kuulla, että työnantaja on nyt päättänyt että meidän on lähdettävä tältä tilalta tänä iltana välittömästi heti kun työt on tehty, lopputili. Mansikoita olisi kyllä tilalla riittänyt pitemmäksi aikaa poimia, ja edelleen oli pulaa työvoimasta. Kaksi kolme päivää sitten tästä tapahtumasta olivat vielä kyselleet, että miten, onnistuitteko värväämään meille uutta työvoimaa, kun kovasti tarvittaisiin. Nyt valehtelivat päin naamaa, että ”mansikat on nyt loppu”.

Lopputilin työnantaja suostui maksamaan ainoastaan käteisellä ja sanoi: ”Näin pienistä summista en viitsi kirjoitella työtodistusta.”. 20 minuuttia sitten oli sanonut, että työtodistuksen saatte haluttaessanne postitse kyllä. Työn alussa olimme sopineet, että tästä työstä maksamme veroa ja näytämme hänelle verotodistuksemme. Siitä olimme ymmärtäneet, että paperiasiat hoidetaan ihan lain mukaan tällä tilalla.

Olemme hyvin yllättyneitä, että tälla lailla vielä 2000-luvulla pitää tehdä työtä kuin maaorja, vai sanoisinko kuin köyhät työläiset plutokraattien tehtaissa sata vuotta sitten.

Lopulta halusin kysyä naisen nimen, koska ymmärtääksemme meillä on oikeus tietää työnantajamme etu- ja sukunimi. Mutta tämäpä kieltäytyi, koska sanoi, että ei halua antaa meille mahdollisuutta kirjoittaa mitään pahaa nettiin hänestä. Sanoin, että en aio, aikeeni on haastaa hänet oikeuteen, ja siksi minun tarvitsee tietää hänen nimensä. Tämän seuraksena sain todistaa sellaista öykkärihenkeä, jota en ole ennen nähnyt. Nimittäin mies, jonka näin tilalla usein, alkoi huutaa minulle, ”alas vetää täältä, noniin ulos täältä...”, haukkumasanoin. Nostin käteni pystyyn ja sanoin että rauha. Sanoin kyllä lähteväni. Kävelin ulos talosta kiltisti, silti hän katsoi tarpeelliseksi töniä lisää vauhtia. Huusi, että hän kyllä katsoo että lähden kanssa pois tilalta.

Vaimoni nappasi minun jo istuessa autossani lähdön merkiksi useita kuvia tästä miekkosesta, hän vain ei tuntunut tajuavan että kännykällä voi ottaa kuvia, tuijotti vain aggressiivisesti takaisin.

Tälläistä ei mielestämme pitäisi tapahtua Suomessa, työntekijäin oikeuksien luvatussa maassa. Me olemme vain köyhiä opiskelijoita, meillä ei ole paljoa mahtia, mutta toivomme silti saavamme oikeutta. Jos me lyömme asian villaisella, muut suomalaiset joutuvat uhriksi ja useammat ulkomaalaiset kokevat Suomen ei niin suotavalla tavalla. Hyvän ja luotettavan maineen saaminen on niin vaikeaa, mutta sen menettää niin helposti. Me haluamme apua saadaksemme oikeutta.

23

6709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luoja!!

      heti haastemies mansikkatilan perään! hirveää kohtelua!!! itse olen saanut myös sietää ihan ihmeellistä vittuilua työelämässä, enkä enää siedä sellaista pätkääkään, en itseni enkä muidenkaan kohdalla! olisinpa vaatinut oikeutta aiemmin... älkää jättäkö asiaa tuohon! vaatikaa oikeuksianne! työntekijöitä ei poljeta! hyvä että saitte kuvia!!! toivottavasti tuo juttu vielä julkaistaisiin jossain! kai nimet saa selville kun ottaa vähän selvää siitä mansikkatilasta? jonkun osoitteen tms perusteella selvittää omistajan, täytyyhän se löytyä.

      • lisää

        että myös suullinen sopimus on sopimus ja teitä on sentään kaksi todistamassa, älkää antako ajan enää yhtään kulua eteenpäin, heti yhteydenotto jonnekin työsuojelupiiriin, poliisiin ym!!! pahat miehet voittaa ainoastaan jos hyvät miehet antaa niiden voittaa, on joku viisas joskus sanonut! mars nyt järjestämään kusipäille kusiliemi!!


      • mansikanpoimija
        lisää kirjoitti:

        että myös suullinen sopimus on sopimus ja teitä on sentään kaksi todistamassa, älkää antako ajan enää yhtään kulua eteenpäin, heti yhteydenotto jonnekin työsuojelupiiriin, poliisiin ym!!! pahat miehet voittaa ainoastaan jos hyvät miehet antaa niiden voittaa, on joku viisas joskus sanonut! mars nyt järjestämään kusipäille kusiliemi!!

        kysympä lakimieheltä heti asiaa. Niillehän saa laittaa mailia ja kysellä asioita ilmaiseksi. Työnantajien nimet on kyllä tiedossa nyt. Samoin muiden mansikanpoimijoiden puh. num.

        seiskaan olen lähettänyt, mutta näemmä tuloksetta. Heillä on kyllä sellainen politiikka että eivät ilmoita jos julkaisevat jutun, vaan lukijan pitää itse bongata juttu lehdestä ja vain siten voi saada palkkion juttuvinkistä. En ehkä jaksa mennä supermarkettiin seiskaa lukee enää toista numeroa, tuskinpa ne enää


      • lehdestä..
        mansikanpoimija kirjoitti:

        kysympä lakimieheltä heti asiaa. Niillehän saa laittaa mailia ja kysellä asioita ilmaiseksi. Työnantajien nimet on kyllä tiedossa nyt. Samoin muiden mansikanpoimijoiden puh. num.

        seiskaan olen lähettänyt, mutta näemmä tuloksetta. Heillä on kyllä sellainen politiikka että eivät ilmoita jos julkaisevat jutun, vaan lukijan pitää itse bongata juttu lehdestä ja vain siten voi saada palkkion juttuvinkistä. En ehkä jaksa mennä supermarkettiin seiskaa lukee enää toista numeroa, tuskinpa ne enää

        voi jukolavita; ymmärrätkö millaiseen kuseen joudut jos seiskan jutussa on jotain mikä ei pidä paikkansa?

        ymmärrän jos haluat oikeutta, mutta en sitä miksi teet kiusaa. Olet samanlainen kuin farmaritkin.


      • mansikanpoimi
        lehdestä.. kirjoitti:

        voi jukolavita; ymmärrätkö millaiseen kuseen joudut jos seiskan jutussa on jotain mikä ei pidä paikkansa?

        ymmärrän jos haluat oikeutta, mutta en sitä miksi teet kiusaa. Olet samanlainen kuin farmaritkin.

        totta oli lapsellista, siinä alun tunnekuohussa kun olimme. Vieläkin kyllä kun asiasta muistutetaan, mutta pohjimmiltani olen pasifisti, kävin intissäkin vain siksi että voin ottaa esille pasifistin näkemyksiä opetusohjelmasta. Yksilö yksilöä vastaan on tietenkin aina ihan eri juttu kuin armeija armeijaa vastaan, samojen ajattelu- ja suhtautumistapojen ei kerta kaikkiaan pitäisi päteä. Mutta anteeksianto on hyvä läksy molemmissa, ellei joku kadulla lyö turpiin


    • mutta ei ole totta...

      Jaksoit pitkän tekstin kirjoittaa liirumalaarumia!

      Kyseinen teksti ei ole totta.

      • mansikanpoimija

        en tarkoittanut yleisesti mustamaalata mansikkafarmejä, 2 kaveria on myös ollut töissä eri mansikkafarmeilla. Oli kuulemma ihan OK työ, mitä nyt fyysisesti turhan rankkaa heille


    • Helllewi

      Omituista porukkaa kaikki. Työnantaja unohti mainita, että majoitus maksaa, työntekijä unohti mainita, että hänellä on sairaus, joka estää työnteon. En ihmettele, että mansikat mätänee pelloille.

      • Helllewi

        On se kumma muuten, että sanomalehdet eivät ole tätä julkaisseet :) Kysyitkö muuten 7 päivää lehdestä?


      • mansikanpoimija

        Kai vaimo ajatteli pystyvänsä poimimaan. Voi olla että sade ja kylmä pahensi sairautta.

        Kuitenkin säällä kuin säällä vaimo on työkykyinen suurimman osan kuukautta, joten ei tuntunut niin oleelliselta selvittää naisen kuukautiskierrosta. Sopimusta ei tehty kuinka kauan poimitaan, joten ajateltiin, että pidetään tää urakkapalkkatyösuhde niin kauan kuin homma pelaa. Sitten kun hän sairastui, niin alkoi käymään mielessä, että ois aika lähteä, kun tuottavuus laski


    • Turun Kylteri

      ...suostua moiseen? Kuka ääliö lähtee yleensä mitään hommaa tekemään ilman työsopimusta? Ensimmäinen peruasia mikä pitää saada kuntoon työssä kuin työssä - ennen ei poimita mansikan mansikkaa.

      Saa ihan tommosesta kohtelusta itseään syyttää kun on niin hölmö että siihen suostuu. Suorastaan julmaa tyhmyyttä :P

      • mansikanpoimija

        totta, niin yleensä teenkin. Tuntui vaan kohtuuttomalta odottaa, että kun kyseessä ei ole yritys, että sopimus olisi heti valmiini. Tässä oli vaan tilanne, että mansikat oli mätänemässä pellolle. Eipä muutkaan farmin työntekijät olleet edes ajatelleet sopimusta, osa oli työskennellyt vuosia, kesäisin. Suomessa kun yleensä on toiminut tämä puheenvarainen luottamusjärjestelmä. Nyt vaikuttaa siltä, että oikein mihinkään puheenvaraiseen ei voi luottaa työmaailmassa, tai muutenkaan.

        Ja suullinen sopimus on sopimus lain edessä, ymmärtääkseni.


      • löytyy se ajaja hevosellekin
        mansikanpoimija kirjoitti:

        totta, niin yleensä teenkin. Tuntui vaan kohtuuttomalta odottaa, että kun kyseessä ei ole yritys, että sopimus olisi heti valmiini. Tässä oli vaan tilanne, että mansikat oli mätänemässä pellolle. Eipä muutkaan farmin työntekijät olleet edes ajatelleet sopimusta, osa oli työskennellyt vuosia, kesäisin. Suomessa kun yleensä on toiminut tämä puheenvarainen luottamusjärjestelmä. Nyt vaikuttaa siltä, että oikein mihinkään puheenvaraiseen ei voi luottaa työmaailmassa, tai muutenkaan.

        Ja suullinen sopimus on sopimus lain edessä, ymmärtääkseni.

        Mutta sille suullisellekin sopimukselle pitää olla todistajia. Siinä mielessä kirjallinen on parempi. Jos et muuta voi, niin levitä ainakin huonoa sanaa tuosta mansikkatilallisesta, niin saapi seuraavina vuosina etsiä poimijansa vaikkapa venäläisistä.


      • mansikanpoimija
        löytyy se ajaja hevosellekin kirjoitti:

        Mutta sille suullisellekin sopimukselle pitää olla todistajia. Siinä mielessä kirjallinen on parempi. Jos et muuta voi, niin levitä ainakin huonoa sanaa tuosta mansikkatilallisesta, niin saapi seuraavina vuosina etsiä poimijansa vaikkapa venäläisistä.

        Totta puhut. Ja tosiaan Jokisen tila oli kyseessä, 50 km tampereeelta, kunnassa nimeltä karhe. Meinasitko että joka foorumiin vain viestiä? täähän on jo suomen isoin


      • Ikaalilainen

        Eipä ole Suomessa Karhe-nimistä kuntaa.... Mahtaako aloittaja tietää missä oli...Ikaalisten Karhen kylässä ilmeisesti....Paikallisena en tosin tunne jokaista pientä kyläämme läpikotaisin joten tuon jokisen mansikkatilan olemassaolo on mulle epäselvää.


      • Ikaalilainen

        Huomasin just et siis on osa Ylöjärvee...Ajattelin Varpee-nimistä kylää vaik kirjotin Karhesta, my bad.


    • Jasmin Akay

      Voin olla väärässäkin, koska en tunne lainsäädäntöä tms. kesätöiden osalta juurikaan, mutta...

      Kuulostaa siltä, että olette myös olleet pimeää työvoimaa. Se voi olla ongelmallista teidän kannaltanne, mikäli olette tienneet sen. Toivottavasti ainakin nyt tiedätte, että verokortti ja kirjallinen sopimus kuuluu "oikeaan" työhön.
      Mutta,
      suullinen sopimus on yhtä pitävä kuin kirjallinenkin - sinänsä. Sopimuksen sisällön todistaminen silloin vain on hankalaa. Parasta olisi jos saisitte muita työntekijöitä todistamaan tai mukaan kanteeseen, koska kohtelu oletettavasti on ollut samanlaista. Olisi hyvä jos alkuperäinen työpaikkailmoitus löytyisi, siitä voisi todistaa, että majoituksen suhteen on ainakin huijattu.
      Kannattaa yrittää viedä asiaa eteenpäin, jos vain jaksaa.

      Vastaisuuden varalle... Älkää hyvät ihmiset suostuko mihinkään muihin kuin kirjallisiin työsopimuksiin (tai muihinkaan sopimuksiin), ellette sitten tietoisesti mene pimeisiin töihin.
      Ja heti kun mätä haisee, nostakaa kytkintä ja tarpeen tullen ilmoittakaa vero- tms. viranomaisille. Pois typerä suomalainen nöyryys, mitä tulee lakia rikkoviin työnantajiin.

      • mansikanpoimi

        Tarkoitus oli kyllä tehdä homma virallisena, mutta ei sitä nyt ensimmäisenä tulo iltana kello 22 alettu penään. Ensi kerralla todellakin nostan kytkintä jos ei saada työpaperia heti kättelyssä

        Todistajia kyllä löytyis, mutta silti kunnan ilmaisen tosipienituloisille tarkoitetun oikeusavustajan mielestä ei kannata lähteä asiaa oikeuteen viemään, koska näyttö on vähäistä. Työsuojelupiiri pitää asiaa aika hälyttävänä, ja useammankin laisia vääryyksiä asiasta löytyy heidän mukaansa, mm. palkka ei ole mansikanpoimijoiden liiton säädöksien mukainen. Kuitenkin he sanoivat että he soittavat farmille, sen jälkeen eivät ole ottaneet yhteyttä.

        Työpaikkailmoitus oli mol.fi:ssä, sitä ei ehditty napata talteen

        Eli pakko kai heittää pyyhe kehään...sitä paitsi vaimolla on vieläkin aika paljon stressiä kun mentiin tapaamaan oikeusavustajaa. Oli vaan liian törkeää kohtelua hänelle, eikä halua asiasta muistutettavan, jos ei saada oikeutta yhtään suuremmalla todennäköisyydellä.


    • mitämitäihmettä?

      Takerrun nyt varsinaisen aiheen kannalta merkityksettömään asiaan mutta pisti vain silmään..: "Joka tapauksessa kenenkään naisen ei ole suositeltavaa työskennellä sateisella pellolla kuukautisen aikana." Ja miten niin? :D Eivät kuukautiset vaikuta mitenkään sateisella pellolla rämpimiseen.. Ettet vain tarkoittanut noita dysmenorreaa ja kohdun vuotoa?

      Jokatapauksessa normaalit kuukautiset eivät kyllä vaikuta normaaliin elämään mitenkään jos suojia ja särkylääkkeitä osaa käyttää :)

      • mansikanpoimij

        joo ihan tietämättömyyttäni olen sotkenut menkat ja sairauden


    • Janice__

      Hei.

      Ensinnäkin..Te epäilijät ette tunne näitä ihmisiä. Itse asun samalla suunnalla ja voin sanoa että tarina on täysin totta. He ovat kieroilijoita ja ahneita ihmisiä, joita ei kiinnosta toisen ihmisen kärsimys. Mutta he osaavat kieroilla itsensä pois jos jonkilaisesta pinteestä. Muutama tuttunikin joutunut kärsimään heidän tempuistaan. Enemmänkin tietoa on mutta kaikkea ei voi täällä paljastaa, ettei minua tai tuttaviani tunnisteta.

    • Minätiedän

      Tuliko tähän juttuun mitään päätöstä? Tiedän firman ja heidän toimintansa liiankin hyvin. Ja suuri epäilys on tönijästäkin.

    • Anonyymi

      Mansikkatila josta kysymys. On totta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe