Polttohautausken kuluista

Monesti kuulee että polttohautaus muka olisi halvempi kuin arkkuhautaus ?

Esimerkiksi Helsingissä varmaan on sikakalliit haudat, varmaan aiheuttavat tämän uskomuksen, mutta ei se niin mene jokapaikassa.

Meidän kunnassa on halvinta haudata arkussa.
Tuhkaus lähimmässä krematoriossa maksaa 200 ja jos pidetään ensin siunaus tilaisuus kappelilla, tulee myös kuljetus krematorioon sen jälkeen. Eli 300 euroa tulee lisäkuluja vähintään tuhkauksesta, ja sen päälle vielä uurna ! Arkkuhautaan hautaus maksaa 90 euroa.
Sitten on tietysti hautakivi vielä mutta tuleehan se uurnallekkin ellei tuhkaa heitetä johonki muualle kuin hautausmaalle.

Jos pidetään ensin siunaus jossa arkku on esillä, ei voi edes perustella arkun rumuutta ja halpuutta sillä että kun se vaan poltetaan se arkku, kun kerran on ensin siunaus kappelissa ja sitten vielä arkulla paljon käyttöä sen jälkeen kun tuhkataan vainajan mukana.
Mitä väliä sillä on arkun valitsemiseen mätäneekö se maassa vai tuhkataanko se ? Saman asiansa on kuitenkin jo ajanut, on vainajan viimeinen peitto.
Tästä oli kova väittely sukulaiseni kanssa, haluisin kuula mielipiteitänne ?
2483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nyt kesällä jouduin hautaamaan toisen vanhemmistani.Hänen toiveensa oli aina ollut polttohautaus.Tuolloin minulle olisi ollut aivan sama mitä kaikki maksaa, kunhan sain tehdä vanhempani tahdon mukaan.Me valitsimme arkun, joka oli halvimmasta päästä mutta silti kaunis.Siihen päälle tietysti uurna,joka ei ollut kovin kallis mutta joka oli vanhempaani ajatellen juuri oikea.Me pidimme siunaustilaisuuden minun tahdostani.Sen lisäksi me jouduimme vielä anomaan lupaa, että saimme kuljettaa tuhkat toiseen pitäjään.kaikki kustannekset yhteensä jäivät hieman alle tuhat euroa. Eikös hautakivi maksa jo itsessään miltein saman vaikkei mikään erikoinen olisikaan? No, tiedä tuosta,mutta näin meni meidän kohdalla.ja voihan olla että eri pitäjissä on eri hinnat.

Äänestä

Teillä tuntuu olevan aika kalliit hinnat.
- Siis miten muka satte 90 € HAUTAPAIKAN?????
-ettet tarkoita sitä pelkkää peittelyä (vai joko teillä on se paikka valmiina?
-eihän halvimmat arkut mitenkään RUMIA toki oo,ihan perus arkkuja ne on.-ja ASIANSAHAN NE AJAA..menoja toki on ihan tarpeeksi muutenkin että jonkun arkun rumuus tuntuu aika ihmeelliselle intos asialle näin suurista asioista kun on kyse.Tietenkin voihan niihin arkkuihin laittaa pieniä omaisuuksia mutta kyll se NS. halpakin on IHAN ASIANSA AJAVA maanalle se joka tapauksessa menee tai tosiaan tuhkaksi.-monille voi olla tunne kysymys nuo jutut...mutta eikös se ole tärkeämpää että KAIKKI koko toimitus menee loppuun asti hyvin ja kaikki onnistuu ok. joten ... koettakaa elää sovussa ja turhia intoksia välttäen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arkussa haluan hautaan miel... kirjoitti:

Monesti kuulee että polttohautaus muka olisi halvempi kuin arkkuhautaus ?

Esimerkiksi Helsingissä varmaan on sikakalliit haudat, varmaan aiheuttavat tämän uskomuksen, mutta ei se niin mene jokapaikassa.

Meidän kunnassa on halvinta haudata arkussa.
Tuhkaus lähimmässä krematoriossa maksaa 200 ja jos pidetään ensin siunaus tilaisuus kappelilla, tulee myös kuljetus krematorioon sen jälkeen. Eli 300 euroa tulee lisäkuluja vähintään tuhkauksesta, ja sen päälle vielä uurna ! Arkkuhautaan hautaus maksaa 90 euroa.
Sitten on tietysti hautakivi vielä mutta tuleehan se uurnallekkin ellei tuhkaa heitetä johonki muualle kuin hautausmaalle.

Jos pidetään ensin siunaus jossa arkku on esillä, ei voi edes perustella arkun rumuutta ja halpuutta sillä että kun se vaan poltetaan se arkku, kun kerran on ensin siunaus kappelissa ja sitten vielä arkulla paljon käyttöä sen jälkeen kun tuhkataan vainajan mukana.
Mitä väliä sillä on arkun valitsemiseen mätäneekö se maassa vai tuhkataanko se ? Saman asiansa on kuitenkin jo ajanut, on vainajan viimeinen peitto.
Tästä oli kova väittely sukulaiseni kanssa, haluisin kuula mielipiteitänne ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu