Ihmisellä on hihhuleiden mukaan vapaa tahto,
joten ihminen itse päättää ottaako jeesuksen
takapuoleensa vai ei. Tämä on kaiken kulmakivi,
esim. hminen päättää itse onko homo vai ei.
Mutta katsokaas tätä paradoksia:
Hutuboisa-heimoon syntyy lapsi. Ällöttävät
lähetyssaarnaajat eivät ole vielä ehtineet
käännyttämään heimoa, eikä edes lapsen
äiti tai isä tiedä hevon vittuakaan muinaisesta
taikuri-puuseppä-zombista. Tästä luonnollisesti
seuraa ettei lapsi saa kastetta.
Lapsella on myös perinnöllinen sairaus, olkoon se
vaikka sydämmen vajaatoiminta, ja hän tulee
kuolemaan ennen kuin täyttää viisi.
Hänellä ei siis ole mahdollisuutta liittyä
jeesus-pussaajiin, eikä häntä kiinnostakaan,
sillä hän on vasta lapsi.
No, lapsi kuolee ilman kastetta, uskoa tai
jotain vitun "uudelleen syntymistä". Seuraus:
hän joutuu helvettiin. (Ja tästä on turha
mussuttaa hihujen, sillä tehän olitte vinkumassa
hätäkastetta kuoleville lapsille, eikö vaan?)
Vapaatahto tulee siinä vaiheessa kuvioon, kun
ajattelemme lapsen tilannetta. Jumala päättää
hihujen mukaan ihmisen kuolinhetken, joten
jumala on päättänyt kaikessa mahtavuudessaan,
kaikkivoipaisuudessaan ja kusipäisyydessään
että lapsi kuolee ilman mahdollisuutta
kääntyä kristinuskoon. Toisinsanoen, jumala
viskasi lapsen helvettiin ennen kuin hän edes
syntyi.
Pointtina vielä että länsi-maissa oltaisiin
voitu sairaus parantaa lääkärien toimesta
ja lapsi olisi saanut mahdollisuuden päättää
alkaako imemään pronssikautista paskaa
aivoihinsa.
Nyt päästään jo dilemmaan:
Ihminen pystyy kumoamaan jumalan kuolemantuomiot,
joten jumala ei ole kaikkivoiva. (Nappitietoa:
jo Mooses juksutti jumalaa esinahalla VT:ssa,
ja jumala oli voimaton Mooseksen ja sen esinahan
edessä. Mitä voimmekaan päätellä tästä?)
Toinen vaihtoehto: jumala on puhunut paskaa,
eikä ihmisellä ole vapaata tahtoa. Jumala
luo ihmisiä, jotka se on tuominnut ikuiseen
kärsimykseen jo ennen syntymää.
Siispä jumala on joko ei-kaikkivoiva (munaton
sellainen), tai hän on sitten itse Saatana.
Siinäpä on hihhulille pähkinää purtavaksi...
Ps. En juurikaan odota vastauksia hihhuleilta,
ne laittavat varmaan kädet korville ja huutavat:
LALALALALALA!
Vapaasta tahdosta
25
654
Vastaukset
- sinun kohdalla
ettei kaikki ole kohdallaan, jos vaikka ymmärtäisit jotain tuon jatkuvan parkumisen välissä.
- e.k.v_
Oliko kysymys liian vaikea vastata?
- Retrohetero
mennä jauhot suuhun ja peukku pers.....
- Aatami
Maalaisjärkeä ja teologiaa ei tule sekoittaa keskenään. Veljeni joskus sanoi, että joku hänen yliopiston opettajistaan oli sanonut hänelle: "You're applying common sense in a religious problem. That's the rule number one in theology, never apply common sense."
Ja sinumennen mainittakoon, että veljeni ei opiskellut teologiaa, hänen englannin opettajallaan vain sattui olemaan taustallaan teologian opintoja ennen alan vaihtoa. Veljeni tuntien ovat keskustelleet luultavasti juuri tuosta vapaan tahdon ongelmasta.- Retrohetero
Yksi varmaan paskimmista vastauksista ikinä...
Uskonto ei ole järjenkieltä? Millä vitulla
se jumala sitten meinaa käännyttää järkevät
ihmiset palvojikseen?
Tuossa esittämässäni paradoksissa on aivan
selvä ongelma, eikä se katoa pelkästään käsiä
heiluttamalla. Jos et pysty tuohon vastaamaan
"järjenkielellä" sinun olisi sitten varmaan
parempi pitää myös turpasi kiinni homoliitoista,
aborteista ja uskonnonopetuksesta, jos raamattu
ei kerran ole "järjenkieltä". - Aatami
Retrohetero kirjoitti:

ei kerran ole "järjenkieltä".eli ironinen pilke silmäkulmassa oli veljeni entinen opettaja muistellut mitä oli oppinut teologian opinnoistaan. En toki tarkoittanut sitä minkäänlaiseksi uskonnon puolustuspuheeksi. Olen kirkosta eronnut ateisti.
- Aatami
Aatami kirjoitti:
eli ironinen pilke silmäkulmassa oli veljeni entinen opettaja muistellut mitä oli oppinut teologian opinnoistaan. En toki tarkoittanut sitä minkäänlaiseksi uskonnon puolustuspuheeksi. Olen kirkosta eronnut ateisti.
Tein virheen siinä, kun oletin, että se on ilman muuta tajuttavissa ironiseksi lausahdukseksi. Niin se onkin niissä piireissä, joissa yleensä liikun, mutta tällä palstalla sitä varmaan on vaikea erottaa uskovaisten tilityksistä. My mistake.
- Retrohetero
Aatami kirjoitti:
eli ironinen pilke silmäkulmassa oli veljeni entinen opettaja muistellut mitä oli oppinut teologian opinnoistaan. En toki tarkoittanut sitä minkäänlaiseksi uskonnon puolustuspuheeksi. Olen kirkosta eronnut ateisti.
mutta tuohan on hyvin yleinen vasta-argumentti
hihhulilta... Välillä vaikea erottaa ironiaa
ihan puhtaasta uskovaisen idiotismista...
eilen. Tämä on hyvin analyyttinen ja johdonmukainen kirjoitus, mutta hihu ei tähän tule kantaa ottamaan. En viitsi toistaa eilen e.k.v:lle laittamaani viestiä, mutta me ateistit tässä nyt keskustelemme.
>>>>Vapaasta tahdosta Ihmisellä on hihhuleiden mukaan vapaa tahto,
joten ihminen itse päättää ottaako jeesuksen
takapuoleensa vai ei. Tämä on kaiken kulmakivi,
esim. hminen päättää itse onko homo vai ei.>Mutta katsokaas tätä paradoksia:
Hutuboisa-heimoon syntyy lapsi. Ällöttävät
lähetyssaarnaajat eivät ole vielä ehtineet
käännyttämään heimoa, eikä edes lapsen
äiti tai isä tiedä hevon vittuakaan muinaisesta
taikuri-puuseppä-zombista. Tästä luonnollisesti
seuraa ettei lapsi saa kastetta.
-eikä tartte kastetta
>>>Lapsella on myös perinnöllinen sairaus, olkoon se
vaikka sydämmen vajaatoiminta, ja hän tulee
kuolemaan ennen kuin täyttää viisi.
Hänellä ei siis ole mahdollisuutta liittyä
jeesus-pussaajiin, eikä häntä kiinnostakaan,
sillä hän on vasta lapsi.
No, lapsi kuolee ilman kastetta, uskoa tai
jotain vitun "uudelleen syntymistä". Seuraus:
hän joutuu helvettiin. (Ja tästä on turha
mussuttaa hihujen, sillä tehän olitte vinkumassa
hätäkastetta kuoleville lapsille, eikö vaan?)
-evlutkun vikumisia kasteet, ei Raamattu käske lapsia kastamaan, vaan uskovia. Lapsi, vauva on taivaskelpoinen sellaisenaan
>>>Vapaatahto tulee siinä vaiheessa kuvioon, kun
ajattelemme lapsen tilannetta. Jumala päättää
hihujen mukaan ihmisen kuolinhetken, joten
jumala on päättänyt kaikessa mahtavuudessaan,
kaikkivoipaisuudessaan ja kusipäisyydessään
että lapsi kuolee ilman mahdollisuutta
kääntyä kristinuskoon. Toisinsanoen, jumala
viskasi lapsen helvettiin ennen kuin hän edes
syntyi.>>>
-ei ole noin. Raamatun mukaan ihmisen iäksi on säädetty 70-80, mutta Jumalan tahdon mukainen siveä elämä vie jopa kymmeniäkin vuosia pidemmälle, sekin on merkitty Raamattuun.
>>>Pointtina vielä että länsi-maissa oltaisiin
voitu sairaus parantaa lääkärien toimesta
ja lapsi olisi saanut mahdollisuuden päättää
alkaako imemään pronssikautista paskaa
aivoihinsa.>Nyt päästään jo dilemmaan:
Ihminen pystyy kumoamaan jumalan kuolemantuomiot,
joten jumala ei ole kaikkivoiva. (Nappitietoa:
jo Mooses juksutti jumalaa esinahalla VT:ssa,
ja jumala oli voimaton Mooseksen ja sen esinahan
edessä. Mitä voimmekaan päätellä tästä?)Siispä jumala on joko ei-kaikkivoiva (munaton
sellainen), tai hän on sitten itse Saatana.
Siinäpä on hihhulille pähkinää purtavaksi...>Ps. En juurikaan odota vastauksia hihhuleilta,
ne laittavat varmaan kädet korville ja huutavat:
LALALALALALA!osaat vain sanoa "ei noin" joka on sama asia kuin laittaa kädet korville ja huutaa: LALALALA!
Sinulta ei siis odotettu vastausta joten turhaa vastasit.- Retrohetero
mielipiteesi, onko lapsi kastettava. Olet hiukan
heikoilla mielipiteesi kanssa, jos verrataan
määrällisesti sinun hellari-lahkoasi ja
katolilaisia.
Mites nyt muutenkin vääristelet virheettömän
raamatun (joka on huutoäänestyksen ja tappeluiden
lopputulos muutumasta tuhannesta "pyhästä
tekstistä") totuuksia, oletko jumala kun pystyt
tulkkaamaan tekstejä mieleiseksi vähän niinkuin
Joseph Smith aikoinaan?
"ei ole noin. Raamatun mukaan ihmisen iäksi on säädetty 70-80, mutta Jumalan tahdon mukainen siveä elämä vie jopa kymmeniäkin vuosia pidemmälle, sekin on merkitty Raamattuun."
Rusinat pullasta, rusinat pullasta... Mitäs muuta
siellä lukeekaan? Ja eihän sinun pitänyt edes
lukea vanhaa testamenttia, sehän oli työnnetty
jo kristuksen jälkeen perseeseen?
Et avannut tätäkään paradoksia muuten kuin
käsiä heiluttamalla, eikä se vastaa mihinkään... - Ann O´Nymous
Minua jäi kiinnostamaan viimeinen virkkeesi, jossa kuvailit ateisteja hengellistä elämää käsittämättömiksi. Saatoitpa sanoa sen täysin leikilläsikin, mutta mikäli olet edes hieman tuota mieltä, kiinnostaisi kuulla ajatuksiasi lisää.
Mitä kaikkea tarkoitat hengellisellä elämällä? Ja voisitko selventää joitakin hengellisen elämän käsitteitä, joita ateistit eivät mahdollisesti ymmärrä? Ann O´Nymous kirjoitti:
Minua jäi kiinnostamaan viimeinen virkkeesi, jossa kuvailit ateisteja hengellistä elämää käsittämättömiksi. Saatoitpa sanoa sen täysin leikilläsikin, mutta mikäli olet edes hieman tuota mieltä, kiinnostaisi kuulla ajatuksiasi lisää.
Mitä kaikkea tarkoitat hengellisellä elämällä? Ja voisitko selventää joitakin hengellisen elämän käsitteitä, joita ateistit eivät mahdollisesti ymmärrä?>>>>Tervehdys Jumalanhullu. Minua jäi kiinnostamaan viimeinen virkkeesi, jossa kuvailit ateisteja hengellistä elämää käsittämättömiksi. Saatoitpa sanoa sen täysin leikilläsikin, mutta mikäli olet edes hieman tuota mieltä, kiinnostaisi kuulla ajatuksiasi lisää.
Mitä kaikkea tarkoitat hengellisellä elämällä? Ja voisitko selventää joitakin hengellisen elämän käsitteitä, joita ateistit eivät mahdollisesti ymmärrä?- Ann O´Nymous
Jumalanhullu kirjoitti:
>>>>Tervehdys Jumalanhullu. Minua jäi kiinnostamaan viimeinen virkkeesi, jossa kuvailit ateisteja hengellistä elämää käsittämättömiksi. Saatoitpa sanoa sen täysin leikilläsikin, mutta mikäli olet edes hieman tuota mieltä, kiinnostaisi kuulla ajatuksiasi lisää.
Mitä kaikkea tarkoitat hengellisellä elämällä? Ja voisitko selventää joitakin hengellisen elämän käsitteitä, joita ateistit eivät mahdollisesti ymmärrä?"Ateistit ei sitä ymmärrä, koska heidän mielestään hengelllisyyttä ei olekaan, on vain tämä luonnollinen elämä."
Minullekin tosiaan on "vain" tämä luonnollinen elämä eli luonnontieteiden vallitseva käsitys maailmasta, joka on kyllä oikein riittämiin, siinä on paljon mielenkiintoisia ilmiöitä ja tämä elämä on mielekästäkin. Minulla ei oikeastaan ole mitään syytä olettaa ns. yliluonnollisia asioita, jollaisiksi hengellisiä asioita kuvailit.
Vastauksesi ei juurikaan valaissut minulle aihetta, sillä ymmärsin, että käsittääkseen hengellisiä asioita, pitäisi käsittää tämä mystinen "hengen ulottuvuus". Tuohan ei varsinaisesti selitä mitään. Raamatun kohta, jonka viestiisi laitoit, vihjasi myös samaa. Ottaakseen vastaan, mikä jumalan hengen on, sitä on ensin tutkiskeltava hengellisesti. Henkeä yritetään selittää hengellä, mikä ei hirveästi valaise tätä aihetta. Ann O´Nymous kirjoitti:
"Ateistit ei sitä ymmärrä, koska heidän mielestään hengelllisyyttä ei olekaan, on vain tämä luonnollinen elämä."
Minullekin tosiaan on "vain" tämä luonnollinen elämä eli luonnontieteiden vallitseva käsitys maailmasta, joka on kyllä oikein riittämiin, siinä on paljon mielenkiintoisia ilmiöitä ja tämä elämä on mielekästäkin. Minulla ei oikeastaan ole mitään syytä olettaa ns. yliluonnollisia asioita, jollaisiksi hengellisiä asioita kuvailit.
Vastauksesi ei juurikaan valaissut minulle aihetta, sillä ymmärsin, että käsittääkseen hengellisiä asioita, pitäisi käsittää tämä mystinen "hengen ulottuvuus". Tuohan ei varsinaisesti selitä mitään. Raamatun kohta, jonka viestiisi laitoit, vihjasi myös samaa. Ottaakseen vastaan, mikä jumalan hengen on, sitä on ensin tutkiskeltava hengellisesti. Henkeä yritetään selittää hengellä, mikä ei hirveästi valaise tätä aihetta.>>>>Sallinet minun ihmetellä
Ann O´Nymous 10.9.2008 klo 21.30
"Ateistit ei sitä ymmärrä, koska heidän mielestään hengelllisyyttä ei olekaan, on vain tämä luonnollinen elämä."
Minullekin tosiaan on "vain" tämä luonnollinen elämä eli luonnontieteiden vallitseva käsitys maailmasta, joka on kyllä oikein riittämiin, siinä on paljon mielenkiintoisia ilmiöitä ja tämä elämä on mielekästäkin. Minulla ei oikeastaan ole mitään syytä olettaa ns. yliluonnollisia asioita, jollaisiksi hengellisiä asioita kuvailit.
Vastauksesi ei juurikaan valaissut minulle aihetta, sillä ymmärsin, että käsittääkseen hengellisiä asioita, pitäisi käsittää tämä mystinen "hengen ulottuvuus". Tuohan ei varsinaisesti selitä mitään. Raamatun kohta, jonka viestiisi laitoit, vihjasi myös samaa. Ottaakseen vastaan, mikä jumalan hengen on, sitä on ensin tutkiskeltava hengellisesti. Henkeä yritetään selittää hengellä, mikä ei hirveästi valaise tätä aihetta.
Olettamuksen olettamuksien olettamuksista syntynyt ketju. Mitenhä sellaiseen pitäisi vastata?
Mutta ilmeisesti tässä ajetaan takaa sitä että mitä tapahtuu ihmiselle joka ei ole kuullut Jeesuksesta?
Itse uskon oikeudenmukaiseen ja pyhään Jumalaan ja uskon että Jumala on tämänkin asian ratkaissut oikeudenmukaisella tavalla, joten ei tarvi huolehtia etteikö Jeesuksesta kuulemattomillakin olisi mahdollisuus pelastua.- Retrohetero
mihinkään. Aloitukseni esittää oikein loogisen
päätelmän johon pitää löytyä jokin vastaus.
Annoin jo vastaukset (A. jumala on munaton
B. jumala on Saatana), eli keksi parempi,
mutta älä jauha paskaa, kiitos... Retrohetero kirjoitti:
mihinkään. Aloitukseni esittää oikein loogisen
päätelmän johon pitää löytyä jokin vastaus.
Annoin jo vastaukset (A. jumala on munaton
B. jumala on Saatana), eli keksi parempi,
mutta älä jauha paskaa, kiitos...Kaikkeen ei ole vastauksia, joissakin asioissa Jumala on mystinen. Jumala ilmoittaa sen minkä parhaaksi katsoo, ihmisen osa on tyytyä siihen.
Kuollutta kastamatonta ja Jeesuksesta kuulematonta lasta kohtaan Jumala on aivan varmasti oikeudenmukainen ja armollinen siinä kuin muitakin kohtaan.
Ihmistä ei pelasta kaste, tarvitaan ennenkaikkea usko Jeesukseen. Eihän ryövärikään lähtenyt ristiltä kasteelle.
Ja Jumala on kaikkivaltias, se että ihminen ei aina ymmärrä Jumalan suunnitelmia ei tätä tosiasiaa poista.
Samoin Jumala ja saatana on kaksi aivan eri asiaa.
- --GG---
katsos kun se asia on taas oikeudenmukainen. Et taida ymmärtää, että oikedenmukaisuus tullaan palkitsemaan.
Raamatussa se sanotaan...halusitpa sitä tahi et.
No, lapsi kuolee ilman kastetta, uskoa tai
jotain vitun "uudelleen syntymistä". Seuraus:
hän joutuu helvettiin. (Ja tästä on turha
mussuttaa hihujen, sillä tehän olitte vinkumassa
hätäkastetta kuoleville lapsille, eikö vaan?)
Äläkä pliis kirjoittele tämmöisiä asioita kun ne eivät kuule pidä kirjaimellisesti paskan väärtiä paikkaansa.
1. Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
2. Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
3. Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
4. Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
5. Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
6. hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
Ja jos luet nyt tuonkin niin tiedät hiukan enemmän.
Tässä tulee pääpointti sitten miten se asia on. Ilman selityksiä ja vääristelyä.
11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
Siinä sulle paradoksia :)- Retrohetero
et vastannut yhtään mitenkään, sorruit taas
copy-paste/rusinat-pullasta -tyyppiseen
lässytykseen... Eli et vastannut mitenkään...
Kerros ihan omin sanoin mitä tarkoitat. Katsos
kun voin kumota nuo sinun copy-pastet
toisilla copy-pasteilla.
"Äläkä pliis kirjoittele tämmöisiä asioita kun ne eivät kuule pidä kirjaimellisesti paskan väärtiä paikkaansa. "
Sano se miljoonille katolilaisille. Vai kuulutko
sinäkin siihen AINOAT OIKEAT KRISTITYT (TM) -ryhmään? Jospa ei paskaa jauhettaisi, jookos?
Luin nuo tekstit useaan kertaan, enkä
todellakaan löytänyt muuta vastausta kuin
jumala ei ole kaikkivoipa. Toinen vaihtoehto on
että jumala tuomitsee kaikki tekojensa mukaan.
Mitähän pahaa on tehnyt esimerkkini kolmivuotias
tai OIKEA(TM) uskovainen, joka kuolee esim syöpään
16-vuotiaana?
Siinä sulla on sama paradoksi edessäsi vieläkin... - --GG---

Siinä sulla on sama paradoksi edessäsi vieläkin...Sano se miljoonille katolilaisille. Vai kuulutko
sinäkin siihen AINOAT OIKEAT KRISTITYT (TM) -ryhmään? Jospa ei paskaa jauhettaisi, jookos?
Miksi minun tarvitsee sanoa yhtään mitään kun raamatussa sanotaan miten asiat on! En kuulu mihinkään ryhmään. Minkä minä sille voin, että ihmiset vallanhalussaan jopa raamattua rupeavat vääristelemään jne...en ole katsos kovin iso tekijä vaikuttamaan tiettyihin asioihin.
Mitä muuten sinä tarkoitat sillä, että on kaikkivoipa? Mitä se pitää sisällään?
Juu kaikki tuomitaan tekojensa mukaan...jotkut tekevät hyvää jotkut pahaa...jotkut sillä välillä...minä en todellakaan tiedä millainen on viimeinen tuomio, mutta jokainen sen pääsee näkemään. Voi olla aika mielenkiintoinen tapahtuma... - Retrohetero (ei kirj.)
--GG--- kirjoitti:
Sano se miljoonille katolilaisille. Vai kuulutko
sinäkin siihen AINOAT OIKEAT KRISTITYT (TM) -ryhmään? Jospa ei paskaa jauhettaisi, jookos?
Miksi minun tarvitsee sanoa yhtään mitään kun raamatussa sanotaan miten asiat on! En kuulu mihinkään ryhmään. Minkä minä sille voin, että ihmiset vallanhalussaan jopa raamattua rupeavat vääristelemään jne...en ole katsos kovin iso tekijä vaikuttamaan tiettyihin asioihin.
Mitä muuten sinä tarkoitat sillä, että on kaikkivoipa? Mitä se pitää sisällään?
Juu kaikki tuomitaan tekojensa mukaan...jotkut tekevät hyvää jotkut pahaa...jotkut sillä välillä...minä en todellakaan tiedä millainen on viimeinen tuomio, mutta jokainen sen pääsee näkemään. Voi olla aika mielenkiintoinen tapahtuma...Jaahas, vain SINÄ tulkkaat raamattu OIKEIN?
Tyypillinen jumala-kompleksi...
"Minkä minä sille voin, että ihmiset vallanhalussaan jopa raamattua rupeavat vääristelemään jne...en ole katsos kovin iso tekijä vaikuttamaan tiettyihin asioihin."
Sinä luet raamattua vääristelemättä,
mutta et kuitenkaan kivitä avioliiton
ulkopuolella neitsyytensä menettäneitä?
Onko vaimosi epäpuhdas kuukautisten aikana?
Ajatko hänet autiomaahan aina "niinä" päivinä?
Jos et, taidat vääristellä raamattua.
Sinulla ei ole mitään oikeutta sanoa mikä
on totta ja mikä ei raamatussa, jos vain
poimit itseäsi mielyttäviä kohtia sieltä
täältä. Etenkään kun on olemassa muutama
tuhat erilaista kristillistä suuntausta,
jotka kaikki väittävät AINOASTAAN olevansa
oikeassa.
"Juu kaikki tuomitaan tekojensa mukaan..."
jumala taitaa olla sokea, kuuro, mykkä ja
kusipäinen tuomari, sillä miksi murhaajat
elävät rattoisasti, kun taas tämä esimerkkini
16-vuotias OIKEA USKOVAINEN(TM) kuolee syöpään?
Mitä pahaa oli toinen esimerkkihenkilö tehnyt,
siis se kolmevuotias, kun kuoli sydänvikaan?
Eli taas kerran; et vastannut mihinkään,
kädet kyllä heiluu, mutta sanaa ei tule
suusta...
- Missukka
Täällä sitä kierretään samaa kahdeksikkoa.
"Ihmisellä on hihhuleiden mukaan vapaa tahto,
joten ihminen itse päättää ottaako jeesuksen ... . Tämä on kaiken kulmakivi,
esim. hminen päättää itse onko homo vai ei."
Hihhuleiden mukaan ihmisellä on täydellisen vapaa tahto? Höpö höpö.
Ateistin mukaan ihmisellä ei varmaan sitten ole tahtoa ollenkaan. Mikäs niistä naruista sitten vetelee? Geeni ohjaa ja sattuma sanelee? Toivotonta meininkiä.
"Ihminen pystyy kumoamaan jumalan kuolemantuomiot, joten jumala ei ole kaikkivoiva."
Nappitietosi VT:sta ei ole mulle tuttua kauraa. Vaan eipä sillä suurta merkitystä ole.
"Jumala luo ihmisiä, jotka se on tuominnut ikuiseen kärsimykseen jo ennen syntymää."
Eli Jumala ei mielestäsi saa eikä voi luoda mitään pahaa? Dilemma on sinun eikä uskovaisen, koska mielipide on sinun eikä uskovaisen. - kenties
determinismin kannattajia? no olit tai et, niin determinismin kannalta kaikella on syynsä.
tuo determinismi on vaan helvetin pelottava asia ajatellessa sen suhdetta vajaapakkaiseen hihhuliin.
moraalifilosofit ainakin heittävät kuperkeikkaa determinismistä puhuttaessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.755023Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.163403Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242710Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581760- 471576
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2351243Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54912