Miksi pelkään äitiäni vielä tässä iässä?Pelkoni vaikuttaa parisuhteeseeni ja muutenkin elämääni. Olen ajatellut, että suurin ongelma on syyllisyys. Syyllistyn omista ajatuksistani äitiäni kohtaan.En haluaisi olla missään tekemisissä lapsuuden perheeni kanssa, mutta mitä sitten kun joku kuolee? Miten kestäisin elää sen syyllisyyden kanssa, kun nytkin on vaikeaa.
pelkään äitiäni
yli 40 v
41295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että kirjoittaisit äidillesi kirjeen, jossa kertoisit jotain syistä, joiden vuoksi et kykene olemaan tekemisissä hänen kanssaan, mutta että hän on silti äitisi ja kunnioitat häntä sellaisena ja toivot hänelle pelkkää hyvää? Olisin melkein satavarma, että hän ei vastaa kirjeeseen, mutta miettii asioita joskus itsekseen. Ehkä sitten, kun olet sisäisen varttumisesi myötä päässyt tämän pelon yli, voitte taas tavatakin, mutta vasta sitten. Oletko harkinnut terapiaa?
kuinka paljon tiedät äitisi lapsuudesta?Yleensä käyttäytymismallit jatkuvat aina kolmenteen ja neljänteen polveen.Jos jotain ihmistä on mahdoton sietää,kannattaa ajatella häntä vastasyntyneenä.Hän syntyi tähän maailmaan viattomana ja kasvoi sitten kokemuksiensa summaksi.Sinä olet se linkki,joka voi muuttaa asioita ainakin jälkipolvien suhteen.Jos sinulla ei ole omia lapsia,mieti mitä hyvää voit antaa esim.suvun lapsille.
Mitä tarkoitat pelkäämisellä ja syyllisyydellä? Sitäkö ettet halua tehdä kuten äitisi on opettanut tai lapsuuden kodissa tehtiin?
Oletko lukenut "kiltin tytön syndroomasta", jos et niin hankki tekstiä käsiisi...
Itse olen 50 v perheellinen ihminen. Kun n 20 v muutin omilleni, tunsin alkuunsa syyllisyyttä, huonoa omaa tuntoa kaikesta mitä en tehnyt äidin ohjeiden mukaan. Hän oli hyvin taitava sekaantumaan ja järjestelemään muiden asioita, kun ne hän mielestään ei sujuneet kunnolla.
Tein tietoisesti ajattelutyötä, että olen vanhemmiltani saanut hyvät eväät, mutta voin soveltaa niitä omaan elämääni omalla tavallani. Ei tarvi tehdä uuri kuten hän sanoo. Tottakai siihen on auttanut ikä, perhe ja oma elämän kokemus. Mutta silti edelleen tupaa äidin ääni nousta jostain kaukaa...
...vielä tietä kuljettavana ennen kuin pääset eroon noin jyrkistä ajatusmalleistasi. Asetat itsellesi ongelmia, joiden sisällöstä et voi olla edes varma ennen kuin ne ovat oikeasti kohdallasi esim. syyllisyys jonkun kuollessa.
Äidit ovat sellainen voima ja valta ihmisen elämässä, että olitpa elänyt ilman häntä tai hänen kanssaan joudut käymään läpi miljoona tunnetta alkaen vihasta ylitsepursuavaan ikävään.
Mitä enemmän kiellät tunteitasi tai asetat itsellesi odotuksia miten pitää tietyn ikäisenä suhtautua äitiin sitä enemmän pysyt lapsena, joka ei ikinä kasva aikuiseksi. Pelkää äitiäsi ihan rauhassa ja tutki mitä se pelko on, niin pääset sinuiksi tunteesi kanssa. Muista, että sinussa elää yhä se ihan pikkuinenkin mikä olit aikoinaan ja sille pikkuiselle on osattava selittää, että sinä pidät hänestä huolen vaikka äiti pelottaisikin.
Kun olet sisäiselle lapsellesi oman turvavyöhykkeen luonut voit alkaa miettimään äitiäsi myös persoonana ja hyväksymään hänet omana pelottavana itsenään.
Minun äitini on ollut hyvin voimakas ja tuomitseva, joten sain apua terapiasta kasvaakseni aikuiseksi äitini suhteen. Ei terapia kaikille tarpeellista ole, mutta miettiminen kyllä.