Siitä on niin kauan. Kauan, vaikka tuska on sydämessä vieläkin tuore. Ei se sieltä häviä.
Taas tänään minä sinua ajattelen, ikävissäni muistelen, kosketustasi kaipaan pyyhkimään nämä kyyneleet, joita vuoksesi vuodatan.
Siinä sinä olet taas, mielessäni niin elävänä. Elävänä, vaikket sitä enää olekaan muualla kuin kuvissa ja kauniissa muistoissa. Upeat kasvosi ja naurava hymysi minut lumoten uudestaan ja uudestaan. Kolme vuotta. Onko siitä tosiaan jo niin kauan, kun viimeksi sinua kosketin? On.
Kolme vuotta takaperin, syksy, lehdet tippuivat puista. Maisema on sama taas. Se kertoo minusta. Puista tippuvat lehdet jättää ne paljaiksi. Paljaiksi ja haavoittuviksi kuten minä. Yksinäisiksi. Turva ja suoja on poissa.
Sinä lähdit pois juuri kun odotimme ensimmäistä lastamme, avio-onni oli vain parin vuoden ikäinen, mutta niin täydellistä omalle pienelle maailmalleni. Teit minusta niin kokonaisen, eheän, kauniin ihmisen. Kaunista olit sinäkin. Kaunista oli rakkautemme. Niin lyhyt, mutta kovin kaunis. Siihen pystyi koskettamaan vain kahdella sielulla, jotka muodostivat yhden. Yhden kokonaisuuden. Sen täydellisen rakkauden kokonaisuuden. Nyt on säpäleinä kokonaisuus, eikä sinua enää ole.
Kyyneleet valuvat silmäkulmista vierien poskille, tippuen siitä rinnalle paidankulmaan, johon kyynelten matka päättyy. Niin surkuhupaisaa. Sama matka kuin rakkautemme alussa. Sinä menit silmistäni rintaani, sydämeeni, jonne olet ikuisiksi ajoiksi jäänyt. Nyt sen saman matkan kyyneleet tuottavat vain suurta tuskaa.
Kaipaan sinua niin.
Meidän aikamme päättyi liian aikaisin täällä maan päällä.
Sinä lähdit, minä jäin.
Yksin minä tänne jäin.
Miettimään, miksi sinut vietiin minulta pois.
Sinut vietiin pois, mutta minulle jäi elämääkin kauniimmat muistot. Kaunein ja täydellisin muisto sinusta on kaunis, pieni, tyttölapsi. Meidän tyttäremme, joka ei ehtinyt isäänsä koskaan nähdä.
Olet meidän lähellä joka hetki, vaikka et sitä fyysisesti enää olekaan. Ehkä joskus kuitenkin saamme vielä tavata ja elää sen ajan loppuun asti, jota meille ei täällä koskaan suotu.
Katson ääretöntä ja loputonta taivasta vaiti. Siellä sinä olet. Niin kaukana, mutta niin lähellä. Joka hetki kanssamme, pitäen huolta ettei meille satu koskaan mitään pahaa täällä. Meidän suojelusenkelimme.
Rakastan Sinua.
Muisto poismenneelle miehelleni ja tyttäreni isälle.
"I can see the first leafs falling
It's all yellow and nice
It's so very cold outside
Like the way I'm feeling inside
Outside it's no raining
And tears are falling from my eyes
Why did it have to happen
Why did it all have to end
I have your arms around me
Warm like fire
But when I open my eyes......
Your gone
I'm a big big girl
In a big big world
It's not a big big thing if u leave me
But I do do feel
That I do do will
Miss u much..."

Vastaukset 7
Vanhimmat
jos voisin,itkin kun luin viestisi,että voi sitä tuskan määrää minkä olet mennyt läpi.Toivon,että jaksat katsoa eteenpäin lapsesi takia.Kaikkia ei aina ymmärrä elämässä miksi kävi näin,ehkä kerran kun saavumme sinne perille vasta.Aurinkoista syksyä sinulle ja lapsellesi.
*tuhansia halauksia sinulle ja voimia* en voi edes tietää tuskaasi,voimia todella paljon!! aika auttaa parantamaan olon. uskon että tulevaisuus tuo tullessaan ihania asioita elämääsi vaikka sitä on koeteltukkin. *halaukset vielä*
*tuhansia halauksia sinulle ja voimia* en voi edes tietää tuskaasi,voimia todella paljon!! aika auttaa parantamaan olon. uskon että tulevaisuus tuo sinulle tullessaan ihania asioita elämääsi vaikka sitä on koeteltukkin. *halaukset vielä*
Viesti niin paljon täynnä tuskaa...
*iso halaus*
Pisti koko teksti ihan suruksi, kun menetys on niin aito :/ Jotkut lähtee aikaisemmin kuin toiset, niin se vain menee. Joutuu luopumaan ja menettämään.
Tosi surullinen kirjoitus, mutta jollain tapaa niin kaunis kuitenkin.
Voimia!
Missä kaikki alkaa alusta.
Tulee päiviä jolloin et jaksaisi jatkaa
tätä yksinäistä, mutkaista matkaa.
Niin raskaalta kulkea tuntuu tie,
et ehkä tiedä, minne se vie.
Ne jotka kulkivat sen aikanaan,
eivät palaa takaisin kertomaan
miten surujen metsässä suunnistetaan,
tai kuinka ikävän portit avataan
tai koska ja missä tavataan.
Se on paikka, josta vaietaan...
Vai onko juuri tuo oksa tässä
rakas käsi kättäsi etsimässä?
Ja kun tuulen hiuksillas leikkivän luulet,
ole hiljaa, kaivatun äänen kuulet,
hyväilee sinua rakkaat huulet.
Hänen hymyään luontokin hymyilee,
puhu, ystävä, kyllä hän kuuntelee.