Auttakaa ja kertokaa kuinka selviäisin tilanteesta. ollaan oltu yhdessä kohta jo puolitoista vuotta ja puoliso(tyttöystävä) lähdössä talveksi ulkomaille töihin! Aluksi luulin että homma menisi hyvin koska pystyn itsekin ottamaan lomaa noin 5 viikkoa ja menemään hänen luo, mutta nyt hän on ollut viikon ulkomailla koulutuksessa ja olen aivan rikki!! Tuntuu että ikävä musertaa jo nyt täysin alleen. Ruoka ei maistu enkä saa muutenkaan tehtyä mitään. En haluaisi masentaa tyttöystävääni kokoajan kertomalla kuinka paljon ikävöin ja kuinka paljon koskee!! mutta tuntuu etten selviä talvesta, rakastan häntä kuitenkin niin paljon etten missään tapauksessa halua lopettaa suhdetta!!
auttakaa
Epätoivoinen08
4885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kaikumaan korviin viimeiset sanasasi- lopetaa suhdetta.
Mistä tuollainen ajatus?
Ei savua ilman tulta?
Lopeta tuollaiset ajatukset, jos olet / olette tosissasi.
Muista, että rakkaus kestää kaiken, tai siis melkein.
Lopetus ajatukset yleensä saa aikaan syvempää epätoivoa ja
taas vahvistaa loupumisaiketa.
Eroahdistus kestää aikansa, ens viikolla on jo helpompaa.
I promise.
Kokemusta on.
Ollaan kyllä tosissame eikä ero ole vaihtoehto kummankaa mielestä. Kolme kuukautta kunnes taas näen rakkaani, tuntuu näin etukäteen ikuisuudelta. Tuntuu että ajattelen häntä lähes taukoamatta ja tämä vaikuttaa koko elämiseen! Skype ja sen web cam puhelut ovat kyllä olleet suuri lohtu mutta silti pahalta tuntuu..
Aluksi tuntuu vaikealta varsinkin, jos ei ole tottunut olemaan erossa toisesta. Mutta kyllä se helpottaa. Kotiin jäävän rooli on tietysti siinä mielessä hankalampi, että toinen kuitenkin kokee siellä ulkomailla kaikkea uutta ja kivaa ja Suomessa elävä elää sitä samaa elämää kuin aiemminkin. Kannattaa kuitenkin antaa kumppanin ottaa kaikki irti siellä ulkomailla oleilusta nyt kun hän siellä kerran on.
Itse olen nykyisen suhteen aikana ollu 3 kertaa pidemmän aikaa ulkomailla. Ja pisimmillään ollaan yhteensoittoon oltu erossa juuri tuo kolme kuukautta. Kyllä se on vaikeaa, mutta kannattaa muistaa, että se on loppupeleissä kuitenkin tosi lyhyt aika ihmisen elämässä. Ja se tunne kun näkee toisen tämmösen pidemmän erossa olon jälkeen on aivan mielettömän mahtava!
Meilla on mieheni kanssa aika lailla sama tilanne. Itse tyoskentelen parhaillani ulkomailla, nyt takana 7kk ja edessa 5kk. Koko aikana ei olla nahty, eika tulla nakemaan. Alussa ajatus tuntui aika hurjalta, mutta ajan kanssa, usko tai ala, siihen ikavan tunteeseen tottuu. Meilla auttaa paljon, etta molemmilla on tekemista (mies taman vuoden armeijassa), joten jos aikatauluihisi sopii, voisi esim. jonkin uuden harrastuksen aloittaminen olla fiksua - nyt kerrankin on aikaa tehda jotain, mita olet halunnut kokeilla jo pidempaan ja kun ei vaan istu kotona, ikavan tunnetta on helpompi kasitella. Jossain tuolla muualla jo kommentoin, etta minusta on helpompaa ajatella pitka erossaolon jakso monena lyhyempana patkana ja iloita aina, kun on vaikka 1/5 erossaolosta takana. Ja viimeisena, ajattele jotain, mita on tapahtunut elamassasi 3kk sitten ja miten hetki sitten tuo aika oli, yksi talvi eteenpain tuntuu pitkalta, mutta taaksepain katsottuna se on vain hetki elmassa. Kun molemmat luotatte toisiinne ja uskotte tulevaisuuteen, selviatte varmasti ja pian jo taas paasette halaamaan. Voimia teille ja muillekin pidempaan erossa oleville pariskunnille!