En ymmärrä miten minä, eronnut kahden lapsen yksinhuoltaja päädyin tähän tilanteeseen. Jo kauan sitten erotessani lasteni isästä päätin, ei elämääni miehiä nyt niin kauan, kun lapset ovat pieniä ja asuvat kanssani. Vaan toisin kävi.
Eräänä iltana hän vain melkein kirjaimellisesti tipahti jostain elämääni ja siinä se oli. Lamaannuin täysin. yhteys, joka välillemme syntyi oli vahva ja molemminpuolinen, vaikkei se minulle heti selvinnyt. Varovasti jatkui yhteydenpito netin avulla leikkimielisellä sanailuilla, kunnes löysin itseni junasta, matkalla hänen luokseen..
Siitä on jo toista vuotta, eikä kulu minuuttiakaan elämässäni täällä kaukana, ettei hän olisi mielessäni. Tapaamme pari kertaa kuussa, vietämme yhdessä muutaman päivän, joiden jälkeen palaamme omiin elämimme. Minä ainakin sydän kipeänä. Hän on tavannut lapseni, vaikkei yleisesti ottaen lapsista pidä, mutta minun lapseni ovat ainakin pitäneet hänestä ja kovasti lasteni jutut häntäkin naurattavat. lapset eivät vain ole hänen suunnitelmiin kuuluneet, ehkä joskus kuulemma. Kyllä hän minun lapseni hyväksyy kuitenkin, olemme puhuneet asiasta, paljonkin.. Mutta, jos joskus eläisimme yhdessä, voisiko hän jakaa kanssani yös lasteni arjen, kestäisikö hä elämää kaukana läheisistään ja ystävistään, kaukana kaikesta, joka ennen minua oli hänelle tärkeää? Katkeroituisiko, jolloin minä ja lapset kärsisimme ja lopulta jäisimme kuitenkin kolmin? Minä en muuta toiselle puolelle maata lapsieni kanssa, se on selvää.. Sosiaalisen verkon puuttuminen ja turvallisen ympäristön menetys olis minulle ja lapsilleni liikaa. Minä taitaisin katkeroitua.
Jokainen päiväni täyttyy ikävästä, säästän kaikessa, jotta saan rahaa lentolippuihin kuten rakkaanikin. olen rakastunut ensimmäistä kertaa elämässäni, sen tiedän, mutta onko tämä kaikki ajanhukkaa. Kuka sen tietäisi?
Eräänä iltana hän vain melkein kirjaimellisesti tipahti jostain elämääni ja siinä se oli. Lamaannuin täysin. yhteys, joka välillemme syntyi oli vahva ja molemminpuolinen, vaikkei se minulle heti selvinnyt. Varovasti jatkui yhteydenpito netin avulla leikkimielisellä sanailuilla, kunnes löysin itseni junasta, matkalla hänen luokseen..
Siitä on jo toista vuotta, eikä kulu minuuttiakaan elämässäni täällä kaukana, ettei hän olisi mielessäni. Tapaamme pari kertaa kuussa, vietämme yhdessä muutaman päivän, joiden jälkeen palaamme omiin elämimme. Minä ainakin sydän kipeänä. Hän on tavannut lapseni, vaikkei yleisesti ottaen lapsista pidä, mutta minun lapseni ovat ainakin pitäneet hänestä ja kovasti lasteni jutut häntäkin naurattavat. lapset eivät vain ole hänen suunnitelmiin kuuluneet, ehkä joskus kuulemma. Kyllä hän minun lapseni hyväksyy kuitenkin, olemme puhuneet asiasta, paljonkin.. Mutta, jos joskus eläisimme yhdessä, voisiko hän jakaa kanssani yös lasteni arjen, kestäisikö hä elämää kaukana läheisistään ja ystävistään, kaukana kaikesta, joka ennen minua oli hänelle tärkeää? Katkeroituisiko, jolloin minä ja lapset kärsisimme ja lopulta jäisimme kuitenkin kolmin? Minä en muuta toiselle puolelle maata lapsieni kanssa, se on selvää.. Sosiaalisen verkon puuttuminen ja turvallisen ympäristön menetys olis minulle ja lapsilleni liikaa. Minä taitaisin katkeroitua.
Jokainen päiväni täyttyy ikävästä, säästän kaikessa, jotta saan rahaa lentolippuihin kuten rakkaanikin. olen rakastunut ensimmäistä kertaa elämässäni, sen tiedän, mutta onko tämä kaikki ajanhukkaa. Kuka sen tietäisi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minäkin kauan sitten eronneena myös kahden pojan äiti, tosin he jo isoja, omatoimisia, toinen jo aikuinen. Mutta, mutta, tämä kaverini opiskelee ruotsissa ja näin hänet viimeksi luonani heinäkuun lopulla ja oli viikon. Nyt hänestä ei taaskaan kuulunut kuin viimeksi viikko sitten viesteiltiin ja viimeiseksi väitti rakastavansa minua. Olen odotellut, että hän joskus tekisi aloitteen viesteilemällä minulle eikä minun tarvitisi aina aloittaa. Taidan jo kyllästyä tällaista tapaamista, että nähdään joskus joka toinen kuukausi tai kuullaan joskus. Tällaista on tapahtunut 1,5v.
Kun aloittaa suhteen ihmiseen joka asuu kauempana ja tiedostaa jo alkumetreillä ,että välimatka tulee olemaan pitkä ja tapaamiset hyvin harvassa ,Useasti käy kuitenkin niin että ikävä ja kaipaus voimistuu ..on lopulta koko ajan seurana .
Olisi hyvä puhua omista tunteista toiselle ja kertoa miltä tuntuu,.koska on aivan luonnollista että suhde etenee ja syvenee ,siinä missä sellainenkin suhde jossa voidaan nähdä joka päivä toisiaan. Tulee hetki milloin pitää alkaa miettimään suhteen merkitystä ja tehdä ratkaisuja ,aivan yhtä lailla kun "lähisuhteessa".
joten ei ole outo että alkaa miettimään syvemmin asioita läheiseen ja tärkeään ihmiseen.
Kun puhuu asioista ja kertoo omia toivomuksia ,
ottamalla toisen mielipiteen huomioon myös.
Epävarmuus syö ihmistä . suhde menee pilalle jos alkaa vaan ikävöimään ja ajattelee ettei toinen tee mitään minun eteen.
Pitää yrittää löytää vaikka hetkellisä ratkaisuja ..tietää missä mennään tavallaan
Kun itse yrittää pyrkiä kaikella tavalla hyvään ja avoimeen suhteeseen jossa voi jutella ja kertoa avoimesti kaiken. Huomaa kyllä jos toinen haluaa pyrkiä siihen myös. vaikka välimatka on pitkä ja kaipaus välillänne suuri. on kuitenkin helpomi elää ja keskittyä muihin asoihin ,kun on tunnetasolla toisen kanssa samalla aaltopituudella .
Tärkeintä on kuitenkin että juttelee siitä mikä mieltäpainaa. muulla tavalla ei voi suhdetta viedä eteen päin. ja kesinäinen luottamus että
löydettään yhteinen ratkaisu tulevaisuudessa.
-eräshaaveilija-
vielä että kaukosuhteisiin ei saa ryhtyä, pitää hylätä heti eka sekunnilla sellaiset ajatukset, lisää tuskaa vain tuottaa, ja mikä rahanmenetys matkoihin ym. Miksi ei voi katsella kumppania lähialueelta, onko ruoho vihreämpää aidan takana?
suhteita on jossa ollaan uskottomia ..mutta tämä ei liity mitenkään siihen.
Ei ole kumpaisellakaan sitä toista..joten varmaan joudut nyt pettymään.
Kaukosuhteissa on myös paljon hyviä puolia ..
ei tarvitse heittäytyä siihen tylsään arkielämään samantien..joka ylensä näiventää parisuhteessa elävät samantien.
joten nauttiaan siihen asti..eikä murehdita turhaan :)
ole uskottomuuden kanssa mitään tekemistä, yhtä hyvin voi pettää vaikka yhessä asuiskin tai kaukana.
Onhan se yhteiselo kuitenkin mukavampaa kun toista näkee päivittäin tai edes lähes joka päivä, ellei pidä sellaisesta elämäntyylistä niin sitten kaukosuhde on ok. Mustasukkaisille tai epäluuloisille se taas ei sovi alkuunkaan kuten esim: ketjun aloittaja.
Sitä en ymmärrä eikö lähempää löydy jos pitää lentokoneellakin mennä..
Ei taaskaan kuulunut miestä joka asustelee ruotsissa opiskelijana ja tosiaan näin hänet viimeksi täällä luonani heinäkuun lopulla ja sen jälkeen viesteilty. Nyt taas on hiljaista eikä kuulunut kahteen viikkoon. Tympäisee viesteillä perään. Tätä ollut ennenkin välillä kuuluu ja välillä ei pihaustakaan jopa kolmeen viikkoon. En jaksa odotella ja ihmetellä. Aloitan itsekin opiskelua lokakuun alussa ja taidan jäädä loppuiäkseni yksin ja palata häntä koipien välissä kotikunnalleni vanhaan työhöni vuoden kuluttua, josta olen ollut poissa yli vuoden ja jatkan opintovapaata vuodella. Lähdin sieltä, koska en viihtynyt ja tunsin syrjäytetyksi vaikka olen ollut samassa talossa 20v. Onneksi on kaksi ihanaa isoja poikiani, että seuraavaksi odottelen tulevani mummiksi:).
Eihän sitä ikinä voi tietää että mistä sen oman rakkaansa löytää . Mutta totuus on se , että ei nuo kaukosuhteet tahdo kestää . Mitä iloa siitäkin on kun näkee toisen vaan kerran tai 2 kk . Eihän siinä ole mitään järkeä !! On se kumma jos ei lähempää miestä tai naista löydä . Johan se on monille jo kustannus kysymyskin .