Työpaikkakiusaamisesta

Helppoa se ei ole, mutta täysin mahdollista. Itse olin noin kolmen vuoden ajan kiusattuna kahden työkaverin taholta, jotka saivat tukea toimilleen heidän "sielunkumppaniltaan", joka oli yksi meidän esimiehistämme.

Kiusatuksi joutuminen oli todella raakaa ja raskasta niin henkiseti kuin fyysisestikin. Minusta leviteltiin perättömiä juttuja, välillä ei moikattu ja toisinaan taas jopa juteltiin, valehdeltiin, kaikki katseet ja suureksi osaksi kontaktit olivat hyvin ylimielisiä ja alentavia.

Kolmen vuoden jälkeen jäin pitkälle sairaslomalle. Sairasloman aikana kävin todella alhaalla, mutta sain apua, kävin teraupetilla ja ennenkaikkea kävin itse läpi tapahtumat, analysoin tapahtumat, tilanteet, ihmiset ja niiden tarkoitusperät.

Sen kokonaivaltaisen pohdinnan tuloksena minulle syntyi tahtoa ottaa asiat esille työyhteisössäni suoraan kiusaajien ja kyseisen esimiehen kanssa. Otin yhteyttä työterveyshuoltoon, henkilöstöpäällikköön ja yksikömme ylimpään johtoon. Sitä ennen olin hankkkinut itselleni hyvän lakimiehen. Minulla ei ollut missään vaiheessa aikomustakaan käynnistää oikeusprosessi, mutta tämänkaltaisen asian hoitaminen vaati väistämättä lainasiantuntijaa.

Oikeusprosessiin en halunnut lähteä oman itseni ja elämäni takia (miksi käyttää aikaa ja rahaa siihen mihin kiusaajat ovatkin pyrkineet - sekoittamaan elämääni täysin).

Asiaa käsiteltiin palavereissa (yhdessä ja erikseen esimiesten ja johdon sekä kiusaajien kanssa). Lopputulos oli oikeudenmukainen, minua (kiusattua) kuultiin ja minä sain mahdollisuuden kertoa kokemuksiani ja näkemyksiäni. Konkreettisia toimia seurasi, siirto toiseen pisteeseen, huomautus, kirjallinen selvitys asiasta.

Kaikista tärkeintä oli kuitenkin käydä itse itsensä kanssa asiantuntijoiden avustuksella (teraupetti, työterveysläääkäri, lakimies) asioita läpi asianmukaisesti ja rehellisesti, tunteella ja järjellä.

Lähdin opiskelemaan työnohessa, valmistuin maisteriksi ja irtisanouduin entisestä työpaikastani. Olen onnellinen, olen todella onnellinen ja kiitollinen kaikille niille ihmisille, jotka auttoivat minua vaikeina aikoina ja ennen kaikkea olen kiitollinen kiusaajilleni. He mahdollistivat minulle uuden elämän. Ihminen alkaa monesti toimimaan vasta pakon edessä.

Olen saanut paljon elämältäni ja kiusaajiltani. Tänä päivänä osaan pitää puoleni ja voin taata, että en enään joudu kiusatuksi. Siitä pidän kyllä huolta jo ennaltaehkäiseväti. Prosessi tuli maksamaan 1500 eur. Se on pieni korvaus siitä, mitä kaikkea sillä sain.

Uskoa ja tahtoa toivon kaikille kiusatuksi joutuneille!
81083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet väärässä. Työpaikkakiusaamisesta ei voi selviytyä. Jos tuntee että ei viihdy työpaikalla, kun esimies vaatii liikaa, niin silloin pitää jäädä sairauslomalle. Pää kun ei kestä.
Tämän jälkeen aletaan itkeä kun työpaikka meni ihan omasta syystä.

Äänestä
  • piston sydämessäsi ollen itse pahimman luokan kyykyttäjä...

    Äänestä

  • tutkija / tohtori kirjoitti:

    piston sydämessäsi ollen itse pahimman luokan kyykyttäjä...

    tunne. Perttiä vitu**** kun joku on selviytynyt

    Äänestä

koska hän just tuli töihin ja ensi töikseen alkoi kyykyttää sijaisia. Tämä maisterisihminen on kuulemma ollut aiemmin töissä hullujenhuoneella ja tuntee kyllä menetelmät. Mutta jos et ole nyt kiusaaja, joksi monet kiusatut tai vanhempiensa laiminlyömät muuttuvat, niin mieti vielä katkeruuttasi: oletko vieläkään sinut menneisyytesi kanssa ja näetkö tällä hetkellä työtoverisi valoisissa merkeissä, näetkö syksyn ruskan, haluatko kehittää yhteisösi parasta tasapuolisesti vai haluatko vain itsellesi onnistumisentunteita eikä muille ja haluatko päteä, esim. savustamalla työyhteisön heikoimpia jäseniä eli määräaikaisia?

Äänestä
  • Vai molemmat?

    Molemmat= entinen nykyinen kiusattu, vanhempien laiminlyöty= huono itsetuntoinen, alemmuutta tunteva, sulkeutunut ja arka persoona= katkera, huhupuheisiin uskova (koska haluaa uskoa), erittäin kateellinen, negatiivinen ja masentunut= EI TULEVAISUUTTA

    Äänestä

  • sinä kuulut kirjoitti:

    Vai molemmat?

    Molemmat= entinen nykyinen kiusattu, vanhempien laiminlyöty= huono itsetuntoinen, alemmuutta tunteva, sulkeutunut ja arka persoona= katkera, huhupuheisiin uskova (koska haluaa uskoa), erittäin kateellinen, negatiivinen ja masentunut= EI TULEVAISUUTTA

    Taisit kuvata tuossa itsesi. Ainakin minun kiusaajani oli juuri tuollainen, mutta heillähän on tapana siirtää omat pelkonsa ja traumansa toiselle ihmiselle, koska niitä ei uskalleta itse kohdata. Eli ne heikkoidet täytyy projisoida toiseen ihmiseen. Kiusaajaani oli kiusattu lapsesta asti fyysisten ominaisuuksien perusteella ja kiusaaminen jatkuu vielä aikuisiässäkin. Onhan se tietenkin surullista, mutta se ei ole sen työkaverin syytä, vaikka hänen fyysiset ominaisuudet voivat olla kadehdittaviakin. Minä lähdin kyseisestä työpaikasta ja siellä kiusataan nyt sitten toista ihmistä. Joten kiusaaja on monesti itse kiusattu. Sen sijaan, että hän käsittelisi asiaa, hän pistääkin vahingon kiertämään. = ei tulevaisuutta.

    Äänestä

  • sorry

    Äänestä

oli varmaan valaa uskoa ja positiivisuutta kiusatuille omalla esimerkillään eikä eripuraa tai katkeruutta. Puhumattakaan aloittaa kiusaamista tällä palstalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi selviytyä! kirjoitti:

Helppoa se ei ole, mutta täysin mahdollista. Itse olin noin kolmen vuoden ajan kiusattuna kahden työkaverin taholta, jotka saivat tukea toimilleen heidän "sielunkumppaniltaan", joka oli yksi meidän esimiehistämme.

Kiusatuksi joutuminen oli todella raakaa ja raskasta niin henkiseti kuin fyysisestikin. Minusta leviteltiin perättömiä juttuja, välillä ei moikattu ja toisinaan taas jopa juteltiin, valehdeltiin, kaikki katseet ja suureksi osaksi kontaktit olivat hyvin ylimielisiä ja alentavia.

Kolmen vuoden jälkeen jäin pitkälle sairaslomalle. Sairasloman aikana kävin todella alhaalla, mutta sain apua, kävin teraupetilla ja ennenkaikkea kävin itse läpi tapahtumat, analysoin tapahtumat, tilanteet, ihmiset ja niiden tarkoitusperät.

Sen kokonaivaltaisen pohdinnan tuloksena minulle syntyi tahtoa ottaa asiat esille työyhteisössäni suoraan kiusaajien ja kyseisen esimiehen kanssa. Otin yhteyttä työterveyshuoltoon, henkilöstöpäällikköön ja yksikömme ylimpään johtoon. Sitä ennen olin hankkkinut itselleni hyvän lakimiehen. Minulla ei ollut missään vaiheessa aikomustakaan käynnistää oikeusprosessi, mutta tämänkaltaisen asian hoitaminen vaati väistämättä lainasiantuntijaa.

Oikeusprosessiin en halunnut lähteä oman itseni ja elämäni takia (miksi käyttää aikaa ja rahaa siihen mihin kiusaajat ovatkin pyrkineet - sekoittamaan elämääni täysin).

Asiaa käsiteltiin palavereissa (yhdessä ja erikseen esimiesten ja johdon sekä kiusaajien kanssa). Lopputulos oli oikeudenmukainen, minua (kiusattua) kuultiin ja minä sain mahdollisuuden kertoa kokemuksiani ja näkemyksiäni. Konkreettisia toimia seurasi, siirto toiseen pisteeseen, huomautus, kirjallinen selvitys asiasta.

Kaikista tärkeintä oli kuitenkin käydä itse itsensä kanssa asiantuntijoiden avustuksella (teraupetti, työterveysläääkäri, lakimies) asioita läpi asianmukaisesti ja rehellisesti, tunteella ja järjellä.

Lähdin opiskelemaan työnohessa, valmistuin maisteriksi ja irtisanouduin entisestä työpaikastani. Olen onnellinen, olen todella onnellinen ja kiitollinen kaikille niille ihmisille, jotka auttoivat minua vaikeina aikoina ja ennen kaikkea olen kiitollinen kiusaajilleni. He mahdollistivat minulle uuden elämän. Ihminen alkaa monesti toimimaan vasta pakon edessä.

Olen saanut paljon elämältäni ja kiusaajiltani. Tänä päivänä osaan pitää puoleni ja voin taata, että en enään joudu kiusatuksi. Siitä pidän kyllä huolta jo ennaltaehkäiseväti. Prosessi tuli maksamaan 1500 eur. Se on pieni korvaus siitä, mitä kaikkea sillä sain.

Uskoa ja tahtoa toivon kaikille kiusatuksi joutuneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu