Suhteemme alkoi pari vuotta sitten. Poikaystäväni on kaikenpuolin täydellinen kumppani, en voisi parempaa kuvitella.
Suhteen alussa olin muuttamassa pois kyseiseltä paikkakunnalta, mutta kuitenkin päätin jäädä tämän miehen takia. Päätimme, että tästä se sitten alkaa..yhteinen elämä.
Ei kuitenkaan mennyt kauon kun minulla tuli voimakkaita epävarmuuskohtauksia tästä kaikesta. Ensimmäisen vuoden aikana vähän väliä olimme eroamassa, koska minä en tiedä mitä haluan. Ajattelin sitten, että ahdistus lähtee vain eroamalla. Kun sitten erosimme ja jäin yksin niin sain jopa panikkikohtauksen. Olo ei ollut sen parempi.
Pari kuukautta olimme erossa kunnes aloimme taas seurustella. Aika ajoin minulle tulee vieläkin tällaisia oloja, että en tiedä mitä haluan. Tämä ahdistaa minua paljon, se tykyttää kokoajan takaraivossa.
En kuitenkaan haluaisi olla ilman poikaystäväänikään. Me emme koskaan riitele ja meillä on mukavaa toistemme kanssa. Mietin sitten, että onko se juttu intohimo. En tunne valtavaa intohimoa poikaystävääni kohtaan. Seksi on mukavaa ja sitä harrastetaan aika paljon.Mutta eikö semmoinen välittävä rakkaus toista kohtaan riitä? Onnistuuko parisuhde vain kuin raketit räiskyy ja jalat ovat vetelänä. En ole koskaan ollut sellaisessa suhteessa, missä näin olisi ollut.
Onko minulla jotain vikaa korvien välissä kun mikään ei kelpaa? Ärsyttää kun en pysty suunnittelemaan elämääni kahtaviikkoa pidemmälle. Pelkään, että jään loppujenlopuksi yksin kun olen tällainen.
Suhteen alussa olin muuttamassa pois kyseiseltä paikkakunnalta, mutta kuitenkin päätin jäädä tämän miehen takia. Päätimme, että tästä se sitten alkaa..yhteinen elämä.
Ei kuitenkaan mennyt kauon kun minulla tuli voimakkaita epävarmuuskohtauksia tästä kaikesta. Ensimmäisen vuoden aikana vähän väliä olimme eroamassa, koska minä en tiedä mitä haluan. Ajattelin sitten, että ahdistus lähtee vain eroamalla. Kun sitten erosimme ja jäin yksin niin sain jopa panikkikohtauksen. Olo ei ollut sen parempi.
Pari kuukautta olimme erossa kunnes aloimme taas seurustella. Aika ajoin minulle tulee vieläkin tällaisia oloja, että en tiedä mitä haluan. Tämä ahdistaa minua paljon, se tykyttää kokoajan takaraivossa.
En kuitenkaan haluaisi olla ilman poikaystäväänikään. Me emme koskaan riitele ja meillä on mukavaa toistemme kanssa. Mietin sitten, että onko se juttu intohimo. En tunne valtavaa intohimoa poikaystävääni kohtaan. Seksi on mukavaa ja sitä harrastetaan aika paljon.Mutta eikö semmoinen välittävä rakkaus toista kohtaan riitä? Onnistuuko parisuhde vain kuin raketit räiskyy ja jalat ovat vetelänä. En ole koskaan ollut sellaisessa suhteessa, missä näin olisi ollut.
Onko minulla jotain vikaa korvien välissä kun mikään ei kelpaa? Ärsyttää kun en pysty suunnittelemaan elämääni kahtaviikkoa pidemmälle. Pelkään, että jään loppujenlopuksi yksin kun olen tällainen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä oon seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa puolisen vuotta (ei asuta yhdessä) ja mulla tulee kans välillä tsi epävarma olo siitä, et mitä mä haluun elämältäni yms.. Ahdistaa välillä tosi paljon ja tekis mieli vaan ottaa ja lähtee ja muuttaa pois, mut oon miettinyt sitä, et pakenisinko mä vaan itteeni.. voi olla et se olis niin..
Mun poikaystävä on tosi ihana ja rakastan häntä todella paljon, mutta tuntuu, etten uskalla vieläkään heittäytä suhteeseen 100%, koska pelkään, että jos niin teen niin jotain "pahaa" tapahtuu ja mä menetän rakkaani ja saan itselleni kauheat sydänsurut, joista en sitten pääse yli taas mitenkään.
Meillä on alusta asti ollut kyllä intohimoa yms ja voin sanoo et vieläkin on välillä olo kuin pilvissä leijailisi, mutta sitten se epävarmuus saattaa iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Mä en kans ymmärrä välillä itteeni, et mix mikään ei kelpaa mulle, vaikka edessäni olisi se unelmien mies... olo on välillä niin levoton, että on pakko vaan olla yksinään ja lähteä vaikkapa lenkille tms selvittelee ajatuksia.
Tässä ei ole kyse pettämisestä, koska sitä en halua ja pysty tekemään.
Tämä havinto voi olla virheellinen ja mustavalkoinen, mutta... Toisinaan tuntuu, että nykypäivänä "tiedämme liikaa". Tarkoitan, että meillä on tietoa mahdollisista karikoista, houkutuksista, erojen yleisyydestä jne.
Minä ainakin huomaan ajattelevani liikaa asioita, mikä (valitettavasti) hillitsee tehokkaasti kykyä antaa mennä vaan. Hillitsee kykyä heittäytyä suhteeseen jne. Se on vähän niinkuin suojelumekanismi. Pelkää, että muuten sattuu niin s....maristi.
Niinpä minä olen tehnyt aikanaan päätöksen. Päätöksen siitä, että kivun uhallakin katson mitä elämä tuo tämän ihmisen kanssa. Useimmiten olen onnellinen, että olen uskaltautunut elämään tämän päätöksen kanssa. Toisinaan mies tietysti tuntuu ärsyttävältäkin, mutta niin kai se menee pitkissä suhteissa. Huomaan kuitenkin että tämä oikeasti on "se" ihminen, jonka kanssa on kannattanut yhteiselle taipaleelle lähteä. Huomaan sen siitä, että vaikka tulee niitä "tuo-on-ärsyttävä-piirre"- hetkiä, niin en silti ajattele, että haluaisin irrottautua tuosta ihmisestä.
Kai se on sitä rakkautta.
Sitä on pikku-tytöstä asti miettinyt omaa elämää, että sitä on vain sen yhden ihmisen kanssa ikuisesti. Nyt sitä sitten kokoajan ajattelee, että no onko tuo se oikea minulle. En halua ikinä joutua eroamaan avioliitosta. Sitä kans pelkää, että tuhlaa omaa aikaa johonkin mitä kymmenen vuoden päästä katuu..ja miettii, että olisi sittenkin pitänyt tehdä toisin ja jatkaa sen oikean etsimistä. Hitto kun olisi jokin kristallipallo!
ainakin intohimo ja hyvä kommunikaatio on tärkeitä. En ole niistä oikein valmis tinkimään kumppania valitessani. UGH, intiaanipäällikkö istuva koala on puhunut.