Terve!
Mun naispuolinen ystävä olisi tulossa kuukauden ajaksi suomeen, ja en oikein tiedä mitä kannattaisi kutsukirjeeseen laittaa, ettei sitä hylättäisi.
Ajattelin skriivata, että ollaan tunnettu puolisen vuotta netin kautta ja hän haluaisi tulla tutustumaan minuun, suomen turistikohteisiin, luontoon ja mun ystäviin. Kaikki kustannus jutut on kunnossa yms. Vaikuttaako asiaan se, että hakija ottaa loparit töistä loman ajaksi? Hän kuitenkin hakee taas uutta työtä Kiinasta, kun palaa lomaltansa.
Hyvä kutsukirje Kiinaan
21
2012
Vastaukset
- Kiinailmiö
Hei! Tuossa vähän alempana käydään keskustelua aika lailla aihettasi sivuavasti.
Olen itse vähän samoissa asioissa liikkeelä, joskin jo avioitumista tavoitellen.
Sen verran olen jo saanut kiinalaisen morsiameni kanssa selville, että pelkkään käyntiin Suomessa voi olla pääsy kovan takana.
Mutta odotellaan ja katsellaan.
Menestystä sinullekin!!- Sami239249
Ootteko jo tavanneet ja missä? Millainen oli sun eka kutsukirje hänelle? Luultavasti tapasitte Kiinassa ensin? Mul on jo semmonen aavistus, että en näe häntä täällä, aika surullista. Eihän täs mitään pimeätä työtä ruveta tekee, eikä lapsia hankkimaan, kuha halutaan tutustua ja pitää hauskaa. Voiko muuten oleskelulupaa hakea heti kun viisumi on hylätty? Seuraavan viisumihakemuksenhan saa lähettää vasta 6 kk hylätyn jälkeen? Ainakin näin joku sanoi.
- Kiinalaisen vaimo
Sami239249 kirjoitti:

Perhesiteiden perusteella eli vain puolisolle. Jos ette ole naimisissa, ei voi hakea oleskelulupaa vain viisumia. Näin sanottiin Beijingin Suomen suurlähetystössä.
- Kiinailmiö
Sami239249 kirjoitti:
Ootteko jo tavanneet ja missä? Millainen oli sun eka kutsukirje hänelle? Luultavasti tapasitte Kiinassa ensin? Mul on jo semmonen aavistus, että en näe häntä täällä, aika surullista. Eihän täs mitään pimeätä työtä ruveta tekee, eikä lapsia hankkimaan, kuha halutaan tutustua ja pitää hauskaa. Voiko muuten oleskelulupaa hakea heti kun viisumi on hylätty? Seuraavan viisumihakemuksenhan saa lähettää vasta 6 kk hylätyn jälkeen? Ainakin näin joku sanoi.
Tapasimme kuukausia sitten Odigo keskusteluohjelmassa. Fyysistä tapaamista ei ole vielä ollut, mutta ihminenhän onkin ensisijaisesti henkinen, ei fyysinen olio. Kemiat ovat näiden kuukausien ja jatkuvan keskusteluyhteyden kautta menneet niin yksiin, että se riitti meille. Menen ensi keväänä tapaamaan häntä vasta, mutta hääpäiväkin on jo tulossa myöhemmin.
Valitettavasti en osaa sanoa sinulle tarkempaa vielä viisumeista ja oleskeluluvista, olen itsekin opiskeleva noviisi asiassa.
Sen kuitenkin voin sanoa, että hauskanpito ei riitä viisumin saamiseen Kiinasta ja heille on jopa pelkkä turistivisiiti kiven alla.
En oikein nyt hokaa miksi loppujen lopuksi haluat hänet tänne. Aasialaisen naisen kiintymys ja kiinostus on kultaakin arvokkaampi asia ja Kiinasta tulo on sen verran iso ponnistus, että siihen ei ihan pienestä pidä lähteä. Hämmästyn ylipäätään miten kiinalainen naine ylipäätään näkisi vaivan vain hasukanpidon vuoksi..??? Sen verran olen kiinalaisen naisen sielussa, että vähän nyt ihmettelen motiivejasi..? Kiinalainen nainen ei yleensä leikittele eikä ota kevyesti ihmissuhteita. - paljon onneaaaa
Onnea sinulle myös.
- tiedän.
Eivät Suomen viranomaiset käsittääkseni noita Kiinassa otettuja lopareita voi tutkia. Helppohan kenen tahansa olisi saada tekaistu työsopimus töiden aloittamisesta sitten kuukauden kuluttua. Joitakin vuosia sitten tuollainen vierailu oli helppoa. Nyt sitä on tiukennettu huomattavasti väärinkäytösten (mm. pimeä työnteko Suomessa) vuoksi. Jos sinulla sattumoisin on ravintola, voit unohtaa toiveet saada hänet vierailulle...
- se menee
Ei ole ravintolaa, ihan vakkarina olen toisen firman palveluksessa. Olis vaa kiva tutustua näin ekaks suomessa, kun itse saan lomaa vasta ens vuoden puolella, niin lennän sitten ite Kiinaan. Taas pitää pähkäillä, että mitäköhän siihen kutsuun tulisi laittaa. Mitä näitä viisumijuttuja oon lueskellu, niin ei niistä ota selvää Erkkikään. Jotkut saa helposti ja jotkut ei viisumin. Kai niillä suomen viranomaisilla on kans jotkut määrät että mitä ne saa ulkomaalaisia vuodessa päästää tänne? Joku sanoo et kannattaa suoraan sanoo vaan että aikoo vakavaan suhteeseen ja mennä naimisiin, kun toiset sanoo, että ei älä missään nimessä sano silleen, viisumis hylätään :)
En kyllä aatellu mitään valehdella, että ihan tutustuttais vaan ja hän lomailis täällä sen about kuukauden ja sitten kiltisti takas kotiin.
- järki käteen
lehtileike taannoisesta aasialaisen naisen tekemästä lapsiensa murhista.
Haloooo......tännekö lisää noita haluatte rahdata!
Pitäkää ne sitten edes kaukana muista ihmisistä.- rombotti
Siis onko tosiaan tollasta älytttömyyttä pakko nähdä paikassa missä yritetään asiaa puhua. Mä olen luulut, että viestejä valkataan jotenkin. Eihän tommonen mentaalivammaisuus voi olla totta kuin elokuvissa!!!
Siis....eikös niinku suomalaiset tee murhia...??? Saattavat tappaa jopa rodun takia, vähintäin hakata. Ja mahtanet kuulua samaan vammaisryhmään. Siis eihän tommonen voi olla totta..!? Kyllä suurlähetystössä ollaan täysin tietoisia siitä, että kun oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rikollisuusraportissa monen maan kansalaisten kohdalla on kaksinumeroinen prosenttiluku, niin Kiinan kohdalla on puhdas nolla :)
- pipipääääää
Sika Amalia, vuoden 2008 ikivihreitä
Missään tapauksessa ei kannata ottaa lopareita ennen Suomeen tuloa!
Viisumiin pitää liittää liitteeksi työnantajan todistus että kyseisellä henkilöllä on työnantajalta lupa matkaan todistus siitä, että hakija voi jatkaa vierailun jälkeen töitä samassa työpaikassa!
Tietääkseni useimmat viisumianomukset kaatuvat juuri tähän jos ei löydy tätä todistusta työnantajalta.- sitten
No voihan perk...! Hän on töissä yhdessä firmassa missä ei tykkää ollenkaan olla ja on lähtemässsä pois sieltä muutenkin. Vaihtaa toiseen firmaan kyllä mutta sitä ennen hän haluaisi käydä täällä luonani edes 14 vuorokaudeksi. Kyllä on kiva juttu tosiaan. Kaik pitää tehä hankalaksi. Toi siis on ihan tosi juttu että loparit hän ottaa kuitenkin vaikka ei tänne tuliskaan ja ihan pian.
sitten kirjoitti:

Jos hänellä on jo tiedossa missä firmassa aloittaa niin voisiko tuo firma kirjoittaa todistuksen "lomasta" että hän jatkaa töitä siellä Suomesta palattuaan?
- kivakiva kivaaaa
Ootko varma tästä asiasta? Vaikka ois kaikki muut asiat kunnossa, matkarahat löytyy ja kaikki kutsut ja muut on kuunnossa ja visiitti ois vain se 2 vk tai 1 kk. Miten hitossa sitten voi saada esim 3 kk koskaan. Toisen siis pitäis olla työtön koko ajan. Pitäiskö hänen ottaa nyt loparit ja odottaa vaikka 2 kk ja sitten saisi helpommin tuon loman tänne. VOi SAAKELI SENTÄÄ!
- varo, varo, varo
sitten kirjoitti:
No voihan perk...! Hän on töissä yhdessä firmassa missä ei tykkää ollenkaan olla ja on lähtemässsä pois sieltä muutenkin. Vaihtaa toiseen firmaan kyllä mutta sitä ennen hän haluaisi käydä täällä luonani edes 14 vuorokaudeksi. Kyllä on kiva juttu tosiaan. Kaik pitää tehä hankalaksi. Toi siis on ihan tosi juttu että loparit hän ottaa kuitenkin vaikka ei tänne tuliskaan ja ihan pian.
näkyy olevan. Vai että lopareita on työstään ottamassa ja aivan selvästi hamuaa luoksesi elätettäväksi. Kiero mikä kiero, varo, juokse lujaa!
- EIEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII...
varo, varo, varo kirjoitti:
näkyy olevan. Vai että lopareita on työstään ottamassa ja aivan selvästi hamuaa luoksesi elätettäväksi. Kiero mikä kiero, varo, juokse lujaa!
heheheh ei EIPÄ!! Hän tulisi tänne vierailemaan, ei se tänne jää enkä vielä ottaiskaan. Hakee uutta duuniakin koko ajan sieltä omasta kotimaastaan, mut sitä ennen haluis lomalle tänne.
Vielä linkki Suomen suurlähetystöön Kiinassa.
Viisumiohje on vain englanninkielisellä sivulla koska suomalaisethan ei viisumia Suomeen tarvitse :)
http://www.finland.cn/public/default.aspx?nodeid=36575&contentlan=2&culture=en-US- tähän malliin
3 kk viisumin lähettäjä joutuu todistamaan tulonsa ja sen miten pitää kutsutusta huolen sen ajan kuin hän täällä on.
Vuosi sitten vaadittiin tilistä todiste jossa näkyy onko sinulla vähintään 3000 euroa pankissa ka vakituinen työ.
Jos sinulla ei ole rahaa pääsee suomeen myös pelkällä kuukauden turistiviismilla.
Mikä siinä niin vaikeaa on. - 7832742834
Kiitoksia vinkistä.
- tosi juttu
mulla oli vuosia sitten naapurina ihka suomalainen mies, joka oli ihan kiinalaisen näköinen. Molemmat vanhemmat olivat supisuomalaisia.
Ihan oli sininsenmusta tukka ja viirut silmät.
Jokunen aika sitten näin tämän miehen kaupungilla, vaikka ikää on jo paljon mutta edelleen on kuin kiinalainen.
Eikös ne sano, että joka neljäs ihminen maapallolla on kiinalainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai12210076Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki785016Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694852Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73300Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142517Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071740Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551580- 471536
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591464Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661412