Sain onneksi vihdoin jätettyä aviomieheni, mutta voimille se otti. Nyt kerron tarinani. Sattuneesta syystä ei ole ketään kenelle kertoa, joten helpottaa kun sen voi tänne raapustaa.
Luulen, että ex-miehelläni oli rajatilahäiriö. En ole mikään psykologi, mutta sellaisen merkit hän tuntui täyttävän:
Hän riitaantui kaikkien ystävieni, tuttavieni ja perheenjäsenteni kanssa. Jotenkin puolisoni ei vain tajunnut mitä ihmisille voi sanoa tai sitten hänellä ei tuntunut olevan minkäänlaista halua säilyttää ihmissuhteitaan, puhumattakaan siitä että olisi kunnioittanut sitä että minulle tärkeät ihmiset säilyisivät minun (kun ”meidän” ei tuntunut olevan vaihtoehto) läheisinäni. Aikaisemmin hänen ”periaatteensa”oli, että ”Kenenkään ei pidä yrittää miellyttää ketään, on voitava olla oma itsensä”. Kaikki meistä on joskus ollut tuota mieltä, mutta se kyllä kuuluu sinne murrosikään samalla. Ei kukaan voi loppuun asti yrittää pitää kiinni omista mielipiteistä ja viedä tilanne aina riidan partaalle.
Muutamia tilanteen kärjistymisiäkin oli, mm. tätini ilmoitti minulle ettei halua olla meidän kanssamme enää tekemisissä koska avopuolisoni on niin mahdoton. No, puolisoni sitten sanoi että vika on tädissäni; hän ei ole tehnyt tai sanonut mitään väärää, päinvastoin. Halusin uskoa, mutta tunsin puolisoni ”rääväsuisuuden” ja puolestani voin samantien nimetä 20 henkilöä joiden kanssa puolisoni luuli olevansa parasta kaveria mutta yksikään heistä ei voinut sietää häntä.
Puolisoni oli herkästi hermostuvaa tyyppiä. Ja hassua on vielä se, että vaikka hän yritti puhua vaikka sukulaisilleni ystävällisesti, oli hänen äänensävynsä kireä ja oudon riitaisa. Ja siitä johtuen kaikki luulivatkin että hän yritti koko ajan haastaa riitaa ja oudoksuivat sitten sitä että kun puolisoni halusi riidellä koko ajan. Myös tuo helposti riitaantuvuus ajoi ihmisiä läheltämme pois, koska kukaan ei halunnut enää meidän kanssamme olla (jos ei ollut ”pakko”, eli häät yms) koska tilanne aina ajautui kireäksi.
Oudointa tilanteessa tosiaan oli se, että hän itse kuvitteli tulevan ihmisten kanssa hyvin juttuun ja halusi heidän kanssaan olla enemmän ja enemmän. Olin itse huono sanomaan puolisolleni suoraan että kukaan ei hänestä pidä (vai onko se kenellekään koskaan helppoa sanoa päin naamaa että ”muuten voitas mennä kavereitten kanssa ulos, mutta ei voidakaan kun ne ei tykkää susta”), vain hiukan vihjaisin että minkälaisesta käytöksestä ihmiset yleensä pitävät ja mistä eivät (ja sekin on niin outoa ettei hän sitä itse ole oppinut, vielä aikuisiälläkään).
Meidän kotielämämmekin sai ajan myötä kurjia piirteitä; en oikeastaan voinut sanoa/tehdä mitään tai mennä minnekään ilman että puoliso hermostui. joka hetki jouduin miettimään että miten tämänkin asian tekisin että säilyisi rauha maassa. Varsinkin, kun se oli niin pienestä kiinni; vaikka esimerkiks koko viikonloppu menisi yhdessä tosi hyvin, kaikki onnistui ja kaikki on ollut hyvin, niin yksi muki väärässä kohdassa tiskipöytää sunnuntaipäivästä saattoi laukaista käsittämättömät huudot. Ja äkkipikainen kun oli, raivostuessaan hän saneli tosi pahoja sanoja. Hänelle nuo sanat eivät merkinneet mitään (”.....sanoin ne äkkipäisyyttäni, olin vihainen”), ja olivat sen tilanteen jälkeen ohi, mutta mua suretti hirveesti sellaiset sanat jälkeenpäin. Pari kertaa sanoinkin että ”mieltäni painaa se viime riita ja ne pahat sanat” jne, mutta hän suuttui siitäkin, kun ei kestä ”merkityksettömän tilanteen jälkipuintia”. Ja minua sitten syytettiin kun kohtelin puolisoani huonosti kun kaivoin vanhoja (pikku)asioita esiin.
Suhde loppui, kun tuli vielä pari lisäilmoitusta kavereilta ja sukulaisilta, että välit ovat nyt poikki. Puolisoni ei tietenkään tilannetta yhtään tajunnut vaan edelleen sanoi että hän on toiminut hyvin, heidän virheensä jos pistävät välit poikki. No, minä sitten päätin että nyt en enää jaksa ja jätin sitten puolisoni. Koitin perustella, mutta siinä huutotilanteessa en varmaan saanut ääntäni kuuluville tarpeeksi...todennäköisesti hän ei vieläkään ymmärrä miksi tilanne meni näin.
Harteiltani putosi taakka, nyt sen ihan kunnolla huomaan. Vaikka välillä muistelen suhdetta ja käy sääliksi tuota miestäni, joka varmasti kärsii tuosta luonteestaan (vai mikä onkaan) niin työelämässä kuin sosiaalisessakin elämässä. Ihmiset osaavat olla todella ilkeitä jos joku käyttäytyy heitä kohtaan tällä tavoin...
...ja nyt olen sitten miettinyt että miten ihmeessä tilanne meni niinkin pitkälle että olimem naimisissa. No, toiset ovat sopeutuvapisempia kuin toiset ja halu yrittää oli todella kova. Ei mieheni joka hetki näin huonokäytöksinen ollut, hyviäkin hetkiä oli. Ehkä se vain ajan kanssa kehittyi tällaiseen suuntaan...lapsia ei onneksi ehditty hankkia vaikka niistä puhe olikin.
Luulen, että ex-miehelläni oli rajatilahäiriö. En ole mikään psykologi, mutta sellaisen merkit hän tuntui täyttävän:
Hän riitaantui kaikkien ystävieni, tuttavieni ja perheenjäsenteni kanssa. Jotenkin puolisoni ei vain tajunnut mitä ihmisille voi sanoa tai sitten hänellä ei tuntunut olevan minkäänlaista halua säilyttää ihmissuhteitaan, puhumattakaan siitä että olisi kunnioittanut sitä että minulle tärkeät ihmiset säilyisivät minun (kun ”meidän” ei tuntunut olevan vaihtoehto) läheisinäni. Aikaisemmin hänen ”periaatteensa”oli, että ”Kenenkään ei pidä yrittää miellyttää ketään, on voitava olla oma itsensä”. Kaikki meistä on joskus ollut tuota mieltä, mutta se kyllä kuuluu sinne murrosikään samalla. Ei kukaan voi loppuun asti yrittää pitää kiinni omista mielipiteistä ja viedä tilanne aina riidan partaalle.
Muutamia tilanteen kärjistymisiäkin oli, mm. tätini ilmoitti minulle ettei halua olla meidän kanssamme enää tekemisissä koska avopuolisoni on niin mahdoton. No, puolisoni sitten sanoi että vika on tädissäni; hän ei ole tehnyt tai sanonut mitään väärää, päinvastoin. Halusin uskoa, mutta tunsin puolisoni ”rääväsuisuuden” ja puolestani voin samantien nimetä 20 henkilöä joiden kanssa puolisoni luuli olevansa parasta kaveria mutta yksikään heistä ei voinut sietää häntä.
Puolisoni oli herkästi hermostuvaa tyyppiä. Ja hassua on vielä se, että vaikka hän yritti puhua vaikka sukulaisilleni ystävällisesti, oli hänen äänensävynsä kireä ja oudon riitaisa. Ja siitä johtuen kaikki luulivatkin että hän yritti koko ajan haastaa riitaa ja oudoksuivat sitten sitä että kun puolisoni halusi riidellä koko ajan. Myös tuo helposti riitaantuvuus ajoi ihmisiä läheltämme pois, koska kukaan ei halunnut enää meidän kanssamme olla (jos ei ollut ”pakko”, eli häät yms) koska tilanne aina ajautui kireäksi.
Oudointa tilanteessa tosiaan oli se, että hän itse kuvitteli tulevan ihmisten kanssa hyvin juttuun ja halusi heidän kanssaan olla enemmän ja enemmän. Olin itse huono sanomaan puolisolleni suoraan että kukaan ei hänestä pidä (vai onko se kenellekään koskaan helppoa sanoa päin naamaa että ”muuten voitas mennä kavereitten kanssa ulos, mutta ei voidakaan kun ne ei tykkää susta”), vain hiukan vihjaisin että minkälaisesta käytöksestä ihmiset yleensä pitävät ja mistä eivät (ja sekin on niin outoa ettei hän sitä itse ole oppinut, vielä aikuisiälläkään).
Meidän kotielämämmekin sai ajan myötä kurjia piirteitä; en oikeastaan voinut sanoa/tehdä mitään tai mennä minnekään ilman että puoliso hermostui. joka hetki jouduin miettimään että miten tämänkin asian tekisin että säilyisi rauha maassa. Varsinkin, kun se oli niin pienestä kiinni; vaikka esimerkiks koko viikonloppu menisi yhdessä tosi hyvin, kaikki onnistui ja kaikki on ollut hyvin, niin yksi muki väärässä kohdassa tiskipöytää sunnuntaipäivästä saattoi laukaista käsittämättömät huudot. Ja äkkipikainen kun oli, raivostuessaan hän saneli tosi pahoja sanoja. Hänelle nuo sanat eivät merkinneet mitään (”.....sanoin ne äkkipäisyyttäni, olin vihainen”), ja olivat sen tilanteen jälkeen ohi, mutta mua suretti hirveesti sellaiset sanat jälkeenpäin. Pari kertaa sanoinkin että ”mieltäni painaa se viime riita ja ne pahat sanat” jne, mutta hän suuttui siitäkin, kun ei kestä ”merkityksettömän tilanteen jälkipuintia”. Ja minua sitten syytettiin kun kohtelin puolisoani huonosti kun kaivoin vanhoja (pikku)asioita esiin.
Suhde loppui, kun tuli vielä pari lisäilmoitusta kavereilta ja sukulaisilta, että välit ovat nyt poikki. Puolisoni ei tietenkään tilannetta yhtään tajunnut vaan edelleen sanoi että hän on toiminut hyvin, heidän virheensä jos pistävät välit poikki. No, minä sitten päätin että nyt en enää jaksa ja jätin sitten puolisoni. Koitin perustella, mutta siinä huutotilanteessa en varmaan saanut ääntäni kuuluville tarpeeksi...todennäköisesti hän ei vieläkään ymmärrä miksi tilanne meni näin.
Harteiltani putosi taakka, nyt sen ihan kunnolla huomaan. Vaikka välillä muistelen suhdetta ja käy sääliksi tuota miestäni, joka varmasti kärsii tuosta luonteestaan (vai mikä onkaan) niin työelämässä kuin sosiaalisessakin elämässä. Ihmiset osaavat olla todella ilkeitä jos joku käyttäytyy heitä kohtaan tällä tavoin...
...ja nyt olen sitten miettinyt että miten ihmeessä tilanne meni niinkin pitkälle että olimem naimisissa. No, toiset ovat sopeutuvapisempia kuin toiset ja halu yrittää oli todella kova. Ei mieheni joka hetki näin huonokäytöksinen ollut, hyviäkin hetkiä oli. Ehkä se vain ajan kanssa kehittyi tällaiseen suuntaan...lapsia ei onneksi ehditty hankkia vaikka niistä puhe olikin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mies on charmikas vieraitten ihmisten aikana, mutta myös minulle on tuttua, että mukistakin voi saada aikaan ison riidan. Tai vessapaperin tai talouspaperin käytöstä. Olen niin väsynyt. Onkohan miehilläkin jotain, joka vastaa meidän kuukautisiamme?
Ukko haluaisi juoda tiskaamatta samasta mukista kahvia - ties kuinka monta päivää. Joku pakkomielle lapsuudesta hänellä siinä. Tulee mieleen pikkulasten räsyt ja nallet, joita ei saa edes pestä, ettei niistä lähde tuttu haju pois.
omat pirumme,ex-vaimoa seurasin 20v,hän jätti järkiään kaikki purkkien,tuubien ja pullojen korkit auki käytön jälkeen.ei tullut kyllä mieleenkään alkamaan riiteleen ,joskus leikkimielisesti mainitsin siitä.kaippa sitä tässä itsellänikin on joku,mikä ärsyttää toisia.
Kuulostaapa tutulta. Googlaa huviksesi tietoa narsismista ja vertaa kuinka paljon löydät yhteneviä piirteitä exästäsi. Tieto henkilön narsistisesta käyttäytymisestä voi jopa helpottaa ymmärtämään häntä, jollain tasolla. Mutta se kuinka paljon on valmis sietämään toisen huonoa käytöstä on jokaisen omassa harkinnassa.Elän tällä hetkellä miehen kanssa, joka käyttäytyy narsistisesti. Ei todellakaan helppoa. Alkaa tuntua, että nyt riittää. Narsismista ei voi parantua.
Ovat aina tunkemassa tota narsisti-sanaa joka paikkaan.Ei tämä henkilö ole narsísti.On muitakin lunne häiriöitä.
Narsisti päinvastoin osaa manipuloida ihmisiä ja "käyttää" heitä omiin tarkoituksiinsa.
Narsisti on hurmaava ihminen josta kaikki tykkäävät.. Kunnes saavat kylmää vettä niskaansa.
Ap:n mies ei TAKUULLA kärsi narsistisesta häiriöstä.
kun et tunnu tietävän narsismista yhtään mitään.
Oma masennukseni vain paheni vuosi vuodelta. Tiesin jo pitkään, että se johtuu huonosta avioliitostani, mutta sitä vaan pitkitti sitä avioeropäätöstä.
Vihdoin tänä kesänä minäkin päästin irti huonossa avioliitossa rimpuilun ja aloitin vaatimattoman, mutta itsenäisen elämän kahden lapseni kanssa.