naiseen työpaikalla. Liittoni on ollut vaikea jo jonkun aikaa. Olen harkinnut eroa vaimostani jo jonkun aikaa ja nyt tuli tämä ihastuminen kollegaan. Päätin kertoa se myös hänelle suoraan koska tuntui reilulta. Olemme vaimoni kanssa jo keskustelleet yhdessä olemisen järkevyydestä. Nyt tuntuu että pitäisi kai kertoa suoraan myös tästä ihastumisesta. On vaan niin vaikeaa, kun ei haluaisi haavoittaa toista.
Kaiketi kuitenkin teen väärin myös jos en puhu suoraan näistä tunteista. Mitähän pitäisi tehdä? Pzljon puhutaan miten miehet ramppaa vieraissa, enkä halua liittyä samaan kastiin kyseisten miesten kanssa. Tuntuu vaan niin pahalta sanoa toiselle päin naamaa, kun haavoittaa toista niinkin.
Kaiketi kuitenkin teen väärin myös jos en puhu suoraan näistä tunteista. Mitähän pitäisi tehdä? Pzljon puhutaan miten miehet ramppaa vieraissa, enkä halua liittyä samaan kastiin kyseisten miesten kanssa. Tuntuu vaan niin pahalta sanoa toiselle päin naamaa, kun haavoittaa toista niinkin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet siis puhunut eron mahdollisuudesta jo aiemmin? Onko vaimosi luvannut muuttua, vai miksi sitten olette kuitenkin päättäneet pysyä yhdessä?
Kertoisin siinä vaiheessa, jos vaimokin on "luovuttanut" yhteisestä elämästänne, mutta jos kuitenkin vielä yritätte, pitäisin suuni supussa, turhaa loukata toista vielä lisää...
Terv. Nainen, joka ei haluaisi kuulla asiasta noin...
Ihastushan ei ole laitonta ja jos et ole tehnyt mitään, niin olet edelleenkin puhtailla vesillä.
Kannattaisi varmaan erota nyt niin ero menee vielä suht siististi. Vieraissa käymisen jälkeen erosta tulee yhtä helvettiä pilaat muiston suhteestanne.
ja tee seläntakana jotain, mitä kadut joskus hamassa tulevaisuudessa. Juttu reilusti esiin ja se sattuu mutta olisi mielestäni reilumpaa. Itse olen kokenut kun toinen sählää vuosia omia juttujaan ja joskus se esille tulee aikanaan. Sitten se vasta sattuukin voin kertoa kokemuksen rintaäänellä miten se sattuu aih! Olisi ollut reilumpaa sanoa että moro vaan aikanaan. Se on se rieluus jota sitten ois vielä voinu arvostaa. Erot sattuu aina mutta kannattaa harkita !!!!
mielestäni. Vetkuttelu ei auta mitään.
Tietenkin riippuu siitä haluatko, haluaako vaimosi vielä taistella suhteenne eteen.
Ihastuminen voi olla pakoa vaikeista asioista.
Jos kuitenkin kumpikin avioliitossanne tullut tulokseen, että ei toimi suhde niin miksi et reilusti eroisi ja sitten voisit vapaasti olla ihastunut.
Ei kukaan halua olla mikään säälin kohde.
Rehellisyys on aina vähemmän haavoittavaa kuin vehkeily seläntakana.
heti, sillä vaimosi ansaitsee kuulla totuuden. Miehelläni on vastaava tilanne ja olemme eroamassa. Tuskallista oli kuulla muualta työpaikkaromansista. En voi luottaa häneen enää ollenkaan ja elämä on nyt ihan yhtä surkeutta. Odotamme vain, jotta hän saa uuden asunnon. Ja koskee!!!!!