alkoholisoitunut

Karppaus linjalla olen ollut jo puolisen vuotta.
Paino on tippunut paremmin kuin osasin kuvitellakkaan.
Mutta kysymys kuuluu alkoholista ja ketoosista:
Karppaan malliin 15-25g/pvä en ole nostanut missään vaiheessa hiilareiden määrää, vaikka ohjeistus toisin sanookin. Mutta kokemuksia/tietoa haluaisin: Otan 1-2krt viikossa humalan oluella (en osaa juoda mitään karppijuomia, kuten punaviiniä light siidereitä yms...). Ja kun olutta otan, niin päädyn yleensä yöllä roskaruoan hakuun, (koska hiilarikiintiöhän tuli jo täyteen olutta juodessa, joten mitä sitä kituuttamaan). Eli kysymykseen: Pitäisikö karpatessa syödä kevyesti esim: hedelmiä tms. kun ottaa alkoholilla kumminkin hiilareita yli "karppilinjan"? vai pysyä karppilinjalla, jossa rasvan osuus nousee väkisillä. Krapulassakin tulee usein haettua roskaruokaa ihan sillä verukkeella, että kestää kumminkin väh.2.pvä, että pääsee takaisin ketoosiin.
Kuinka nopeasti ketoosiin päääsee uudelleen, jos pitää yhden olutpäivän viikossa, muttei muuten nauti hiilareita?
Tiedän, minulla on alkoholiongelma!
Tätä palstaa vilkuillessa ei asiallisen vastauksen toiveet korkealle nouse, mutta edes yksi semmoinen olisi tervetullut. provosoijat ja vhh-vastaiset: älkää vaivautuko!
4404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minäkin odotan innolla minkälaisia vastauksia saat VHH:laisilta.
Koska et halua vastustajien kertovan mitään, niin silloin sinulle ei ilmeisesti pelkkä kirjaviisaus kelpaa -sitähän vastustajillakin voi olla- vaan haluat kokemusperäisen vastauksen. En ainakaan itse keksi miten karppaajan kirjaviisaus ilman alkoholismikokemusta olisi sen parempi kuin vastustajan kirjaviisaus.
Aioin vain kertoa että on olemassa virtsatestiliuksoja, joiden avulla voi tarkastaa ketoositilansa, ja se lienee luotettavin testaustapa. Mutta tämä tieto ei varmaan sinulle kelpaa, se kun on vastustajan kertomana.

Äänestä

Sinuna en olisi hirveen huolissaan hiilareiden ja alkoholin määrästä, koska olethan kuitenkin laihtunut nykyisellä linjauksellasi ja eikö se ole pääasia?

Oot selkeästi kaikki tai ei mitään- ihminen, eli sillon kun karppaat, teet sen kunnolla ja 2 päivänä kun juot bissee syöt roskaruokaa, niin sillon teet senkin kunnolla. Ei siinä mitään pahaa ole, koska laihdutuksessa on sallittu 2 herkuttelupäivää/ vko ja sinun bisse roskaruokapäivät ovat just niitä herkuttelupäiviä. Voit jatkaa samaan malliin.

Mikäli alkoholinkäyttösi huolestuttaa muutoin, niin aseta vaikka itsellesi joku raja montako bisseä saat juoda illassa ja yritä pysyä asettamissasi rajoissa. Ei helppoa, mutta kun karppauksessakin oot noin hyvin onnistunut pitämään hiilarimäärän sallituissa rajoissa, niin ehkä se alkoholinkin suhteen onnistuu sinulta.

Oikein hyvää syksyä sinulle! Hienoa, että olet pystynyt laihtumaan karppauksen avulla :)

Äänestä

juon viikonloppuisin light siideriä (0,2g/100g)atkinsillä kuukauden, eikä ole kuin 2-3 kg pudonnut. oletan että vkl juomiseni vaikuttaa siihen vaikka noudatan muuten dieettiä kurinalaisesti. ma-aamuisin olen aina saanut "nesteitä" kehooni ja paino menee ylös alas. viikonloppua kohden taas putoo, kunnes tulee juotua. tosin en ole kovin ylipainoinen tavoitteeni pudottaa noin 6-8 kg.

Äänestä

Jos tänään vetelet kaljaa ja roskaruokaa, ja huomenna lisää roskaruokaa, niin silloin elelet vielä kolmannenkin (ja neljännen?) päivän hiilareiden voimalla ennen kuin ketoosista on tietoakaan. Tämän kun tekee 2 kertaa viikossa niin ei siinä ole oikein enää aikaa ketoosille (jos sitä tavoittelee).

Noup, sinä et karppaa, karppaus vaatii muutakin kuin muutaman karppi aterian viikossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karppaaja kirjoitti:

Karppaus linjalla olen ollut jo puolisen vuotta.
Paino on tippunut paremmin kuin osasin kuvitellakkaan.
Mutta kysymys kuuluu alkoholista ja ketoosista:
Karppaan malliin 15-25g/pvä en ole nostanut missään vaiheessa hiilareiden määrää, vaikka ohjeistus toisin sanookin. Mutta kokemuksia/tietoa haluaisin: Otan 1-2krt viikossa humalan oluella (en osaa juoda mitään karppijuomia, kuten punaviiniä light siidereitä yms...). Ja kun olutta otan, niin päädyn yleensä yöllä roskaruoan hakuun, (koska hiilarikiintiöhän tuli jo täyteen olutta juodessa, joten mitä sitä kituuttamaan). Eli kysymykseen: Pitäisikö karpatessa syödä kevyesti esim: hedelmiä tms. kun ottaa alkoholilla kumminkin hiilareita yli "karppilinjan"? vai pysyä karppilinjalla, jossa rasvan osuus nousee väkisillä. Krapulassakin tulee usein haettua roskaruokaa ihan sillä verukkeella, että kestää kumminkin väh.2.pvä, että pääsee takaisin ketoosiin.
Kuinka nopeasti ketoosiin päääsee uudelleen, jos pitää yhden olutpäivän viikossa, muttei muuten nauti hiilareita?
Tiedän, minulla on alkoholiongelma!
Tätä palstaa vilkuillessa ei asiallisen vastauksen toiveet korkealle nouse, mutta edes yksi semmoinen olisi tervetullut. provosoijat ja vhh-vastaiset: älkää vaivautuko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu