Kirjoitan nyt tänne, kun ei ole ketään kenelle tästä puhuisi, eivät ymmärtäisi...
Eli olen 25v. nainen, avoliitossa, onnellinen, mies ja kaksi rakasta kissaa... :)
Kaikki suhteessani hyvin ja mies minulle se oikea (kai)... Rakastan miestäni yli kaiken ja olen onnellinen hänen kanssaan, mutta mutta... Minulla on aivan järkyttävä "elämisenhalu", haluan muuttaa jonnekin muualle, pois Suomesta, haluan kokea/tuntea elämää, asua muualla (espanja, kreikka, australia ym...) ja nauttia siitä, että minulla on koko maailma "valloitettavana". En oikein tiedä miten tämän selittäisin.. en tunne olevani kokonainen. Olen matkustellut euroopassa ja afrikassa, mutta kotiinlähdön aikaan en haluaisikaan lähteä, vaan jäädä. Esimerkkinä; olimme mieheni kanssa egyptissä viime helmikuussa. Hän sanoi jo kolmen päivän jälkeen, että haluaisi jo Suomeen ja minä taasen mietein, että mitenhän täällä saisi töitä, jos tänne jäisi asumaan... Ymmärrätte varmaan siis yskän.... Matkaoppaaksi lukisin, mutta mieheni ei koskaan hyväksyisi ammattiani... Näitä "pahoja" oloja tulee muutaman kerran vuodessa ja sinkkuaikoinani jopa soittelin (kännissä) kaikki lentoyhtiöt läpi, että saisiko lentoa nyt esim. kreikkaan tms. ja olisin siltä seisomalta lähtenyt jos paikkoja olisi ollut parin seuraavan tunnin aikana, mutta koskaan ei ollut niin pienellä varoitusajalla... Selvinpäin en "uskalla" olla niin rohkea ja jättää kaikkea taakseni. Ei haittaa, vaikken koko maasta tuntisi ketään, uskon että silti pärjäisin (itselläni pari kaveria, ketä ovat n.4kk vuodesta jossain etelässä, ja aina ovat pärjänneet, vaikka vain lentolipun ostaneet...) Tänään taas paha päivä, tahtoisin niin maailmalle, en tiedä mitä sieltä sitten olisi kotiin tuotavaa (jos tulisin takaisin) mutta veri vetää. Tämä ahdistaa mua todella paljon. Mieheni ei (ymmärrettävästikään) ymmärrä tätä kaipuutani, mutta itseäni se ahdistaa niin paljon, että otan yksikseni pienen kännin (kuten nytkin) ja haaveilen lennosta ulkomaille...
Onko kenelläkään edes vähän samantyyppisiä tuntemuksia????
Eli olen 25v. nainen, avoliitossa, onnellinen, mies ja kaksi rakasta kissaa... :)
Kaikki suhteessani hyvin ja mies minulle se oikea (kai)... Rakastan miestäni yli kaiken ja olen onnellinen hänen kanssaan, mutta mutta... Minulla on aivan järkyttävä "elämisenhalu", haluan muuttaa jonnekin muualle, pois Suomesta, haluan kokea/tuntea elämää, asua muualla (espanja, kreikka, australia ym...) ja nauttia siitä, että minulla on koko maailma "valloitettavana". En oikein tiedä miten tämän selittäisin.. en tunne olevani kokonainen. Olen matkustellut euroopassa ja afrikassa, mutta kotiinlähdön aikaan en haluaisikaan lähteä, vaan jäädä. Esimerkkinä; olimme mieheni kanssa egyptissä viime helmikuussa. Hän sanoi jo kolmen päivän jälkeen, että haluaisi jo Suomeen ja minä taasen mietein, että mitenhän täällä saisi töitä, jos tänne jäisi asumaan... Ymmärrätte varmaan siis yskän.... Matkaoppaaksi lukisin, mutta mieheni ei koskaan hyväksyisi ammattiani... Näitä "pahoja" oloja tulee muutaman kerran vuodessa ja sinkkuaikoinani jopa soittelin (kännissä) kaikki lentoyhtiöt läpi, että saisiko lentoa nyt esim. kreikkaan tms. ja olisin siltä seisomalta lähtenyt jos paikkoja olisi ollut parin seuraavan tunnin aikana, mutta koskaan ei ollut niin pienellä varoitusajalla... Selvinpäin en "uskalla" olla niin rohkea ja jättää kaikkea taakseni. Ei haittaa, vaikken koko maasta tuntisi ketään, uskon että silti pärjäisin (itselläni pari kaveria, ketä ovat n.4kk vuodesta jossain etelässä, ja aina ovat pärjänneet, vaikka vain lentolipun ostaneet...) Tänään taas paha päivä, tahtoisin niin maailmalle, en tiedä mitä sieltä sitten olisi kotiin tuotavaa (jos tulisin takaisin) mutta veri vetää. Tämä ahdistaa mua todella paljon. Mieheni ei (ymmärrettävästikään) ymmärrä tätä kaipuutani, mutta itseäni se ahdistaa niin paljon, että otan yksikseni pienen kännin (kuten nytkin) ja haaveilen lennosta ulkomaille...
Onko kenelläkään edes vähän samantyyppisiä tuntemuksia????
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla on ihan samanlaisia tuntemuksia. Matkustelu on yksi intohimoistani ja oon pariin otteeseen asunutkin ulkomailla. Nuorempana (parikymppisenä) tuli vielä enemmän haikailtua reissuun, mutta sitten kun tuli tehtyä nuo pari ulkomaan keikkaa, niin tuli koettua minkälaista on asua ulkomailla. Olihan se ihanaa, mutta ihanaa on myös asua Suomessa. Itsellä se halu asua ulkomailla ainakin väheni. Tosin ajatuksissa on, että ehkä vielä joskus vuodeksi tms. Ymmärrän kyllä hyvin sun fiiliksiä, koska olen ite aika paljon samanlainen. Fiilikset ei tosin oo menneet ahdistukseen asti, vaan haaveilen tässä jatkuvasti vaan uudesta matkasta. Joka kerta eri paikkaan.
Ootko sä koskaan asunut ulkomailla? Se voisi auttaa asiaa, tosin jos sun mies ei ole halukas muuttamaan..
Sehän mulla haaveissa onkin... Mieheni ei näe mitään järkeä taas siinä, lähinnä pottuilee, jos olen joskus sanonut, että vaikka; "10 vuoden päästä viimeistään muutetaan Australiaan...". Hän ei ymmärrä kaipuutani. Hänen mielestään lomamatkalla voi käydä, mutta kaipaa jo Suomeen siinäkin ajassa. Haluaisin todella asua vähän aikaa ulkomailla, mutta varsinkin nyt avoliitossa se tuntuu mahdottomalta...
Toivottavasti pystyn pikku pöhnän kautta vastaisuudessakin lievittämään tätä... :(
Jos ette saa arvomaailmojanne kohtaamaan, niin homma ei tule toimimaan. Joko keskustelette
asiasta ja yritätte löytää kompromissia tai
sitten homma ns kusee..
hyväksyisi matkaoppaan ammattia?
Kuulostaa vähän ahdasmieliseltä. Sinulla on aina ollut tällaisia haluja ja toiveita ja hän on vain yksiselitteisesti sitä mieltä että ei käy, sinun kuuluu olla kotona Suomessa hänen kanssaan. Hän ei siis ole kiinnostunut sinun toiveistasi?
Tuo hänen jyrkkyytensä saattaa vielä pahentaa sinun haluasi lähteä ja kokea jotakin muuta.. Ketä tahansa tuollainen ahdistaisi.
Voisitko esim. ehdottaa, että lähtisit muutamaksi kuukaudeksi jonnekin ulkomaille töihin yksinään? Jos suhde on kunnossa, se kyllä kestää muutaman kuukauden eron.
Jokainen pariskunta voi itse päättää, miten haluaa elämänsä elää ja millä tavalla suhde toimii. Sinusta ei taatusti saa loppuelämäksi kotirouvaa vaikka mitä tekisi ja minusta miehesi on itsekäs, jos sellaista vaatii. Jos hän ei halua tulla yhtään vastaan sinun toiveidesi ja unelmiesi suhteen, hänen tulisi etsiä joku itselleen sopivampi.
Minullakin on aina ollut kova halu matkustaa ja nähdä maailmaa, esteenä on aina ollut ensinnäkin opiskelu ja sittemmin ankara rahan puute, ei ole ollut varaa edes siihen matkalippuun. :) No, opiskelen sillä välin kieliä ja odotan vain, koska pääsen lähtemään. Mies saa tulla mukana tai jäädä odottamaan, haluan hänen kanssaan olla mutta koko elämääni en aio Suomessa kuluttaa kotirouvana enkä minään muunakaan.
samantyyppinen kuin minä... Minulla myös tuo rahanpuute estää matkustelun (muiden asioden lisäksi...).
Niinpä, hieman hankalaa tämä on ja pelkäänkin juuri tuota "reväytystä" (esim. matkalipun tilaus ja lähtö), kun tarpeeksi kauan kärvistelen ja oleskelen vain Suomessa, vaikka koko maailma on vielä koettavana!!!
Rakastan syvästi miestäni, mutta en oikein tiedä, miten tämä sitten myöhemmin toimii... Yhdessä ollaan oltu vuoden päivät (tunnettu kuitenkin jo pidemmän aikaa) ja olen jotenkin lykännyt tätä matkustelu/asumista ulkomailla intoani ja ajatellut, että kun tarpeeksi kauan puhun ja vihjailen miehelleni, kuinka hieno paikka esim. Australia olisi, hän toivottavasti alkaisi myös ajattelemaan niin (tiedän, typerää...). Aloitan espanjan kielen opinnot myös nyt syksyllä, mutta tuskin se ainakaan vähentää tätä kaipuuta...
Mieheni on hiukan mustasukkaista sorttia, joten en tiedä onko se luottamuspulaa, vai mustasukkaisuutta vai molempia, ettei hän halua minun menevän yksinäni ulkomaille. Olen kyllä yrittänyt näyttää ja kertoa hänelle EF:n kielikursseista esim. Espanjassa. Haluaisin kovasti mennä kesäksi tällaiselle. Mikä sen hienompaa, saisi oleskella ulkomailla ihanassa Espanjassa ja samalla vielä oppia jotain??
Koti-Suomeen en ainakaan loppuelämäkseni jää. Toivon, että miehen mieli pikkuhiljaa hioutuu oikeaan suuntaan, sillä raskasta olisi jättää hänet sen takia, että minä en tyydy tähän keskiverto suomalaisen elämään...
Tämä foorumi on täynnä naisten kirjoittamia viestejä kun mies viettää aikaansa harrastusten parissa kaiket illat tms. Sitten kun nainen haluaan "vaan" muuttaa ulkomaille ja mies ei tykkää siitä, niin kauhea juttu kun mies päästä ja miten se on niin mustavalkoinen.
Jokaisella tarvii olla parisuhteessa vapaus, mutta tuollainen ei nyt ole ihan pikku juttu. Siihen voi jo toinen hiukan sanoa. Mies kun tekis saman, tämän foorumin viestit kasvais potenssiin toiseen.
Ainahan voi lähteä ja koittaa jos se mies siellä kotosuomeesa odottais jos joskus jaksaa palata.
Eiköhän tälläiset reissut hoideta ennen parisuhdetta ja jos ei takaisin tulla, niin etitään sitten joku paikallinen.
Tai jos ei resurssit riitä, niin voihan sitä haikailla, mutta ei siitä tarvi toista syyllistää.
että ne eivät välttämättä ole ne samat naiset jotka osallistuvat niihin keskusteluihin?
Jokaisella ihmisellä ja pariskunnalla on omat ongelmansa.
Vai pitäisikö ensin lukea kaikki edelliset viestit ja todeta että kun niin monella naisella on ikävä miestään kotiin niin eihän se ole loogista/oikein/uskottavaa, että minä haluaisin ulkomaille?
Voi pyhä yksinkertaisuus.
Luulen, että monienkin miehet ovat töissä ulkomailla/aikeissa lähteä. Ei se mitään viestiryntäystä ole aiheuttanut tähänkään saakka. Kyse on siitä, että jokaisessa suhteessa laaditaan erikseen pelisäännöt juuri siihen suhteeseen. Mitään kollektiivista tajuntaahan ei meillä ole, mikä tuon toiseen potenssiin kasvun aiheuttaisi.
Hei, ymmärrän kyllä sinun perusinnostuneet fiilikset ulkomaille lähdöstä ja varsinkin kännissä tuntuu erityisen hienolta idealta. Se mitä mulle tuli heti mieleen sun kirjoituksesta on se että sulla on tosi idealisoitu kuva ulkomailla oleilusta. Tietty on asia erikseen jos menee ns. hengaamaan esim kavereiden kanssa ilman mitään varsinaista juttua, eräänlainen irtiotto. Mutta jos nyt puhutaan "aikuisen" lähdöstä eli ihan suunnitellusta töihin lähdöstä niin se ei ole aina ihan sitä mitä se unelma (naistenlehtien ja telkun osaksi luoma) on päässä.
Mä oon 29-vuotias nainen joka kolme vuotta sitten sai kokeilla tälläistä unelmaa mutta se mikä yllätti oli se irtonaisuus ja ulkomailla oleilun raskaus. Vaihdoin työhön mikä sisälsi jatkuvaa matkustusta, olin sinkku aloittaessani mutta 1,5 vuoden jälkeen löysin elämäni miehen jonka jälkeen reissaus vaikeutui huomattavasti. Matkalaukkuelämä oli aivan ihanaa alussa mutta pikku hiljaa alun huuman jälkeen siihen tuli ne normaalit elämän vaikeudet ja alkasi kummasti arvostamaan kotia... Ennen olin aina ollut levoton, koko ajan menossa jonnekin mutta työn myötä rauhoituin.
Suosittelen kyllä sitä lähtöä jos se fiilis sussa vahvana on, kasvattaaa se ainakin hirveästi ja opettaa arvostamaan sitä nykyistä "Peruselämää" mitä elät. Mieti sitä että jos et lähde lähiaikoina niin tulevaisuudessa jos tulee vaikka lapsia niin sit se lähtö on tuplasti vaikeempaa. Mutta tosiaan se että ole realisti lähdön kanssa, älä odotan että se tekee elämästäsi täydellisen.
Mun miehelle oli tosi vaikeeta mun matkalaukkuelämä, varsinkin suhteen alussa kun oltiin molemmat toisista vähän epävarmoja. Nyt ollaan oltu 1,5 vuotta yhdessä ja olen viimeiset 3kk ollut pelkästään Suomessa ja elämä maistuu täälläkin hyvältä.
Se mitä haluan sanoa miehestäsi niin ymmärrä myös hänen epävarmuutensa, ei ole helppoa olla se "kotiin jäävä" osapuoli, jos hän ei itse halua lähteä niin se olisi väistämättä edessä. Ja voi tulla myös suorat sanat että se on ero sitten jos lähdet. Mieti oletko siihen valmis, jos olet niin lähde. Koska jos hän todella rakastaa, pieni ero ei ole katastrofi.
Lopeta ryyppääminen, alkoholi ei sovi sinulle.
jos sä et ole onnellinen, ei sun mieskään ole ja toisinpäin. Miksi hän haluaisi estää sinulta jotain mikä tekisi sinut noin onnelliseksi? Yks kesä sinne tänne, kyllähän sieltä poiskin päästään.
Moikka elämännälkäinen, sustahan saisi varmaan oivan apukipparin / matkaoppaan tuonne välimerelle & kanarialle, kun maa noin kuumottaa... paatti tosin saapuu Stadiin vasta ensi keväänä, jotta talven saat vielä alustaa armasta ajatuksella. Talvellahan ehtii vielä ottaa laivurikurssit alustaviksi opinnoiksi ne viralliset matkailuopinnotkin olisi tosi bueno... :)