etäsuhde

Te jotka elätte etäsuhteessa, miten te jaksatte??!
Tapasin muutamia kuukausia sitten ihanan miehen, ja seurustelemme, mutta välimatkaa on, ja tapaamiset sijoittuvat milloin mitenkin. Lähinnä viikonloppuisin, jos aina silloinkaan. Kauhea ikävä kalvaa, eikä tunnu kivalta. Kuitenkin on tunne, että hän on se oikea! Tää on kauheeta! Ja sitten tekee mieli koko ajan soitella, ehkä se jopa häiritseekin toista, kun puhelin pirisee jatkuvasti. Ja ne puhelinlaskut on kauheita! Mutta lopettaa ei voi, ei pysty, niin paljon on tunteita, kummallakin. En varmasti ole ainoa.. Ja myöskin tuntuu siltä, että toiseen tutustuminen perinpohjaisesti on vaikeaa, kun juuri tavattuamme hän jo lähteekin, olosuhteen pakosta. Tottuukohan tähän, vai turtuuko..? Mitä voi kalvavalle ikäväntunteelle tehdä!!!?
111344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei totu.
Meikäläiselle kävi niin että kestin sitä turhaan kaksi vuotta ja sain selville että partneri piti etäisyyttä tahallaan että pääsi katselemaan muita salaa.

Varmistu ettei sinulle käy näin.

Äänestä
  • Ei kannata! Meillä oli omat asunnot, tapasimme vain viikonloppuisin, mies teki viikkojakin kestäviä työmatkoja ja lopuillaan siinä kävi kahden vuoden päästä, että mies kärähti kuukausia kestäneestä toisesta suhteesta.

    Jätin välittömästi hänet, kun sain selville petturuuden. Koin katkeruutta pitkään hukkaan menneistä kahdesta vuodesta, olisin voinut sinä aikana mahdollisesti löytää pysyvän, tasapainoisen suhteen. En enää koskaan suostu etäsuhteeseen.

    Nyt tosin onnellisesti avoliitossa jo reilun vuoden...:)

    Äänestä

nyt en enää tiedä uskallanko edes vastata kun omassa etäsuhteessa on vähän yli kaksi vuotta mennyt oli niin huonoja kokemuksia toisilla.
Viikonloput me vietetään yhdessä ja lomatkin, onhan siinä välillä järjestelemistä, kun molemmat ollaan yksinhuoltajiakin.
Ikävä ja kaipaus on tuttuja tunteita, mutta puhelin on keksitty. Meillä oli mahdottoman suuret laskut alussa, kun soitellaan joka päivä. Vaihdettiin liittymää ja nyt voidaan puhua vaikka koko ajan samaan hintaan.
Puhuminen puhelimessa on meidät tutustuttanut toisiimme aika tehokkaasti ja joka päiväisissä puheluissa vaihdetaan päivän kuulumiset ilmeisesti samaan tapaan kuin lähisuhteessa olevat nokatusten.
On sitä välillä vaikea toinen jättää ja lähteä kun tietää, ettei viikkoon näe.
Luottamus toiseen on suhteen jatkuvuuden kannlta se tärkein asia, muuten tätä ei jaksaisi.
Jos toinen menee vieraisiin todennäköisesti menisi vaikka yhdessä asuisikin.
Tottuu tähän....

Äänestä

ne hermot vasta meneekin! Milloin mistäkin syystä.

Kuvittele itse: Aina yhdessä, yhteiset kaverit, yhteiset harrastukset tai pikemminkin toinen harrastaa sitä mitä kumppani harrastaa ja tapaa kumppanin kavereita, koska omia ei ole. Näin ystävälläni.

Itselläni menee hermot, koska lapset ymmärtävät minua paremmin kuin mieheni. Mikä siinäkin miehellä mättää?

Äänestä

Meillä kaukosuhde on hieman vajaan vuoden mittainen, kummallakin lapsia, yhteensä kuusi. Välimatkaa yli 200 km.

Sovitteleminen on, että kaikki työt ja muut menot, sekä lasten tapaamiset osuvat kohdalleen, ja siitä johtuen näemme yleensä vain joka toinen vkl ja loma-aikoina. Mutta suhteemme toimii ja lempi leiskuaa siitä huolimatta. Useampi vuosi on vielä edessä ennekuin pääsemme samalle paikkakunnalle, mutta en sitä osaa murehtia. Oli suhde mikä tahansa, lähi- tai kaukosellainen, se joko kestää tai ei kestä, eikä välimatka ole välttämättä se syy, miksi ei kestäisi.

Voimia ja rohkeutta sinulle omassa suhteessasi!

Äänestä

Kyllä sen kestää jos tunne aito ja luottamus pelaa.
Tosin jos jatkuu useita vuosia ilman parannusta niin voi tehdä tiukkaa. Useinhan varsinkin opiskelujen vuoksi ollaan viikot erossa, et siis ole ainut.
Jutelkaa asiasta, älkää lannistuko. Joskus erossa olo tekee hyvää, sekään ei aina hyvä jos 24 tuntia/vrk yhdessä.

Äänestä

Itse kokeneena tuon saman...sanoisin että tottuu ja ei totu. Meillä oltiin etäsuhteessa 2.5 v. Välimatkaa oli 300 km ja viikonloppuisin tapailtiin...sitten pikkuhiljaa alkoi käydä niin että koko ajan tapaamiset vaan kasvoivat. Piti nähdä jo viikollakin :) Ja sen 2.5 v seurustelun jälkeen lyötiin hynttyyt yhteen. Eli tuli muutto uudelle paikkakunnalle...ja täällä on tullut eleltyä jo kolmatta vuotta onnellisena.
Jos sinusta tuntuu että juuri hän on se oikea, jaksat silloin odottaa. Odotus palkitaan :)

Ja epäilijöille tosiaankin tiedoksi että jos haluaa käydä vieraissa tai tehdä syrjähyppyjä, sellainen henkilö tekee sitä myös lähisuhteessakin. Ei toista voi vahtia koko ajan, luottamusta täytyy olla oli suhde sitten etä- tai lähisuhde. Kukaan ei omista toista!

Äänestä

Olen elänyt etäsuhteess yli 20 vuotta ja voin sanoa että se kannattaa silloin kun tunteet ovat kertomasi kaltaiset. Itse koin samallalailla kuin sinä nyt. Me molemmat, vaimoni ja minä työskentelimme eri tahoilla ja työskentelemme edelleen ja suhde kestää. Ei syrjähyppyjä ei muuta kuin yhteisen ajan puute ja ikävä. Mutta senkin kanssa kestää kun suhde on aito ja tunteet ovat lämpimät molemminpuolin.

Tämä on yksi tapa elää ja en voi muuta todeta että anna mennä! Onnea!

Äänestä

Luojan kiitos, pääsin eroon netin kautta syntyneestä suhteesta! Mies oli mustasukkainen, siis ei-normaalilla tavalla,ja tämänkin vasta tajusin ennen jutun lopettamista kun kännykkä oli tutkittu ja niin edelleen.Alku oli hyvä ja lupaava. Mutta kun totuudet alkoivat tulla esiin, alkoi suoranainen uhkailu, puhelinhäiriköinti, herjaaminen ja kiristäminen.

Ei kannata olla todellakaan sinisilmäinen näiden nettijuttujen kanssa. Koskaan ei voi tietää kuka ja minkälainen ihminen tämä toinen osapuoli on.

On, uskon kaikesta kokemastani huolimatta, ihmisiä liikkeellä aidosti ja rehdillä asenteella. Mutta ei kannata lähteä tapaamisiin äkkiseltään tai huvin vuoksi,koska se huvi voi muuttua ihan muuksi.
Hanki kaverista tietoa. Postilla, puhelimitse, miten vaan - keinoja löytyy aina. Ennenkun lähdet edes ketään tapaamaan.

Äänestä
  • näitä tapauksia voi sattua ihan missä vaan, ei sen tarvitse netin kautta syntynyt juttu olla.
    Voihan sitä toinen paljastua vaikka kuinka mustasukkaiseksi vaikka olisit kapakassa hänet tavannut.
    Niin sinisilmäinen ei saa olla jos lähtee todella "tuntematonta" ihmistä tapaamaan, selusta on turvattava. Mutta tämä nyt pätee missä vaan tavattuun ihmiseen. Vaiko eikö?

    Äänestä

Hei, kylla voin sanoa että suhde toimii jos on toimiakseen ja jos tunteet on oikeat, ei se välimatkaa tai mitään muutakaan katso. Itse elin 2 vuotta todellisessa kaukosuhteessa, meillä oli muutama maan rajakin välissä, eli kansallisuudet ja kaikkea muuta sellaista, mutta ihmeen hyvin se loppujen lopuksi toimi, johtunee siita että molemmat olivat oikealla asenteella ja ennen kaikkea tosissaan jutussa mukana. Nyt asutaan yhdessä, ei kummankaan kotimaassa. Hyvin menee ja se "etäsuhde" on nyt takana, voi olla ettei lopullisesti mutta haluan vaan sanoa etta kyllä se toimii jos niin haluatte! Toivon teille ja kaikille muillekin etäsuhteessa eläville tai eläneille hyvää jatkoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hermot menee kirjoitti:

Te jotka elätte etäsuhteessa, miten te jaksatte??!
Tapasin muutamia kuukausia sitten ihanan miehen, ja seurustelemme, mutta välimatkaa on, ja tapaamiset sijoittuvat milloin mitenkin. Lähinnä viikonloppuisin, jos aina silloinkaan. Kauhea ikävä kalvaa, eikä tunnu kivalta. Kuitenkin on tunne, että hän on se oikea! Tää on kauheeta! Ja sitten tekee mieli koko ajan soitella, ehkä se jopa häiritseekin toista, kun puhelin pirisee jatkuvasti. Ja ne puhelinlaskut on kauheita! Mutta lopettaa ei voi, ei pysty, niin paljon on tunteita, kummallakin. En varmasti ole ainoa.. Ja myöskin tuntuu siltä, että toiseen tutustuminen perinpohjaisesti on vaikeaa, kun juuri tavattuamme hän jo lähteekin, olosuhteen pakosta. Tottuukohan tähän, vai turtuuko..? Mitä voi kalvavalle ikäväntunteelle tehdä!!!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu