Oon tutustunut nettitreffeillä todella ihanaan mieheen. Ollaan tapailtu tiiviisti pari viikkoa ja ollaan molemmat tosi ihastuneita toisiimme. Lähdetään viikonlopuksi ensimmäistä kertaa miehen vanhempien luo ja sukujuhliin.
Jännittää ihan älyttömästi tutustua miehen vanhempiin ja koko sukuun. Varsinkin kun tämä tapahtuu näin aikaisessa vaiheessa. En edes tiedä olenko jo tyttöystävä. Eikä me vielä edes tunneta toisiamme kovin hyvin. Ei kai vanhemmille kuitenkaan ihan ketä tahansa nettityttöä esitellä?
Ollaan vasta parikymppisiä, eikä minulla ole vielä juurikaan kokemusta appivanhempiin tutustumisesta. Edellisestä kerrasta on jo yli viisi vuotta. No, ainakin ensimmäiset appivanhemmat rakastivat minua kuin omaa tytärtään. Ehkä nämäkin tykkäävät.
Jännittää vaan niin älyttömästi, kun olen oikeasti tosi ujo, vaikka uusi poikaystävä ei ole sitä vielä huomannut. Ihan kauheeta, kun uuden poikaystävän kanssa oleminenkin jännittää vielä, ja sit pitää mennä sukujuhliin, joista en tunne yhtään ketään ja siellä vasta jännittääkin olla. En varmaan uskalla puhua mitään kenellekkään.
Jännittää ihan älyttömästi tutustua miehen vanhempiin ja koko sukuun. Varsinkin kun tämä tapahtuu näin aikaisessa vaiheessa. En edes tiedä olenko jo tyttöystävä. Eikä me vielä edes tunneta toisiamme kovin hyvin. Ei kai vanhemmille kuitenkaan ihan ketä tahansa nettityttöä esitellä?
Ollaan vasta parikymppisiä, eikä minulla ole vielä juurikaan kokemusta appivanhempiin tutustumisesta. Edellisestä kerrasta on jo yli viisi vuotta. No, ainakin ensimmäiset appivanhemmat rakastivat minua kuin omaa tytärtään. Ehkä nämäkin tykkäävät.
Jännittää vaan niin älyttömästi, kun olen oikeasti tosi ujo, vaikka uusi poikaystävä ei ole sitä vielä huomannut. Ihan kauheeta, kun uuden poikaystävän kanssa oleminenkin jännittää vielä, ja sit pitää mennä sukujuhliin, joista en tunne yhtään ketään ja siellä vasta jännittääkin olla. En varmaan uskalla puhua mitään kenellekkään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet nyt parikymppinen ja kertomasi mukaan tutustuit edellisessä suhteessasi "ensimmäisiin appivanhempiin" viisi vuotta sitten.
Olit siis 15-vuotias miniä?
Sorry vaan, mutta en ole koskaan itse pitänyt viisitoistavuotiaita poikieni tyttöystäviä miniöinä.
Olen ollut heille poikieni äiti, en anoppi.
Älä ota liian vakavasti tätä ekaa tapaamista... saatat olla heille tässä vaiheessa heidän poikansa tyttöystävä, et miniä. Ehkä se antaa sinullekin enemmän vapautta ja väljyyttä.
Riittää, että olet kohtelias oma itsesi, et liian pelokas, et liian tuppisuu, vaan jotain siltä väliltä.
Kultainen keskitie on paras.
Ota heidät sellaisina kuin muutkin ihmiset.
Onnea matkaan sinulle! Varmaan ihanan miehen vanhemmatklin on ihania, ja jos ei ole niin mitäpä siitä. Poikaystävähän tässä tärkein on kuitenkin :)
Voit olla imarreltu että hän jo haluaa näyttää sinut vanhemmilleen ja mukaan sukujuhliin, toivottavasti siellä on kivaa. Ei sinun tarvitse jännittää eikä yrittää olla mitään muuta kuin mitä olet. Ole ihan rauhassa vaan oma itsesi, onhan hän rakastunut sinuun juuri sellaisena kuin olet. Eikä ole mikään pakko puhuakaan, jos ei ole puhumista, kunhan katselet ja annat toisten tulla puhumaan sinulle.
Meille on tullut jo kolme tyttö/poikaystävää, joista on jo tullut lastemme avokumppaneita, ja voi että olen onnellinen heistä kaikista. Kyllä se on 'anopille' yhtälailla jännittävää ja innostavaa, ja ihanaa saada tutustua uuteen perheenjäseneen.
Tiedätkös, ujous ei ole mikään vika eikä sitä tarvitse hävetä. Varsinkin nuoren ujous kyllä ymmärretään ja hyväksytään täysin, hyvin monet ovat itse olleet nuorena ujoja tai ovat sitä vielä vanhanakin. Eikä nuorelta uudelta tyttöystävältä muutenkaan odoteta mitään erityistä, onneksi et ole juhlien emäntä. Sama juttu jännittämisen kanssa, se ei ole häpeä joten jännitä rauhassa vaan, ettet suotta ala jännittämään sitä jännittämistä.
Uskon että sinut hyväksytään, olit sitten puhelias tai hiljainen, olet joka tapauksessa tervetullut kutsuttu vieras, jonka halutaan viihtyvän. Kerropa poikaystävälle että olet ujo ja tilaisuus jännittää sinua, niin huomaat kuinka jo pelkkä kertominen helpottaa.
Kertoisitko sitten, millaista siellä sukuvierailulla oli. Minulle on tulossa vastaava tilanne vastapuolella, siis 'anoppina', joka pian tapaan miniäkokelaan, ja haluaisin hänen viihtyvän meillä. Olisi mukava kuulla mitä uusi tyttöystävä odottaa tapaamiselta.
Anteeksi kaikille, jotka suuttuivat kun kutsun uuden poikaystävän vanhempia appivanhemmiksi. Minuakin edellisessä suhteessa anoppi aina kutsui miniäksi, niin olen tottunut tällaista ilmaisua käyttämään. Ei takerruta pikkuasiohin.
En ollut juhlissa serkkupojan tyttöystävänä. Ne olivat pojan perheelle hyvin tärkeät juhlat ja minuun kiinnitettiin enemmän huomiota kuin olisin odottanut. Oli kuitenkin todella hienot juhlat ja siellä oli hauskaa. Sain paljon kehuja sukulaisilta ja minusta tykättiin kovasti ja minusta oltiin kiinnostuneita. En tuntenut itseäni kovin ulkopuoliseksi.
Tutustuin edellisenä iltana vanhempiin ja he olivat rentoja ja mukavia ihmisiä. Syötiin yhdessä ja juotiin kahvit ja jutusteltiin niitä näitä. Tuli sellainen tunne että minut hyväksyttiin ja minusta pidettiin.
Ei minulla mitään erityisiä odotuksia ollut siitä miten minua kohdellaan. Kai se on tärkeää, että minut huomioidaan ja ollaan kiinnostuneita siitä millaisen tytön poika kotiinsa tuo. Tuntee tulleensa hyväksytyksi ja tykätään ja pyydetään lopuksi käymään uudestaan. Ei siinä mitään sen erityisempää tarvitse olla.
Olet siis vaihtamassa rakastavat appivanhemmat uusiin kahden viikon seurustelun jälkeen?
Aikaisempina aikoina ei seurustelukumppanin sukua omittu ensi visiitillä eikä varsinkaan kuviteltu vanhempia apeksi ja anopiksi ennen papin aamenta.
Ajat ovat toiset. Montako appivanhempaa saanetkaan, kun olet 15-vuotiaana aloittanut!
Mitä tulee sukujuhliin ja herättämiisi tunteisiin siellä, niin varaudu siihen, ettei kukaan kiinnitä sinuun huomiota. - Pojalla on uusi tyttöystävä mukana, okei.
Sitten keskustellaan iloisesti sukulaisten kesken, joita harvoin tapaa muualla kuin sukujuhlissa. Asiaa riittää, eikä joku parikymppinen uutuustuote serkunpojan kainalossa herätä ainoatakaan ajatusta muissa.
Vaikka teini-ikäinen onkin aina sitä mieltä, että hän on kaikkien silmätikkuna,, niin se ei pidä paikkaansa.
Onkohan ed. kirjoittaja takertunut aika kirjaimellisesti nimityksiin joita käytetään seurustelukumppanin vanhemmista. Appivanhemmat-sanaahan käytetään "kevyemmässäkin" tarkoituskessa, siis vaikka olisi kyse vasta seurustelusta/tulevasta seurustelusta.
Minä puolestani olen sitä mieltä että 15-vuotiaankin seurustelu voi olla "oikeaa", ja että nuori on yhtälailla arvokas ja huomionarvoinen ihminen kuin aikuisemmatkin. Myöskään kumppanin vaihtuminen sinänsä ei ole mikään paheksuttava asia, vaan sitä tapahtuu kenelle hyvänsä, ikään katsomatta ja eri syistä. Viesteissäsi tuntuu ikävän väheksyvä suhtautuminen nuoriin, jota tässä hiukan ihmettelen.
Ei ole mitenkään minun syyni että menetin edelliset appivanhempani, jotka olivat minulle erittäin tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Vaikka olenkin nuori, niin ei se tarkoita ettekö kykenisi rakastamaan oikeasti. Olisin todellakin halunnut mennä kihloihin edellisen poikaystäväni kanssa, muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja saada lapsia ja elää onnellisena elämäni loppuun asti. Niin ei vain käynyt ja sille en itse voi yhtään mitään, että menetin kaikkein rakkaimmat ihmiseni. En olisi koskaan jättänyt edellistä poikaystävääni ja eromme oli minulle todella rankkaa. Elämää on vain pakko jatkaa eteenpäin. Edellisestä suhteesta toivuttuani koen täysin oikeutetuksi rakastua uudelleen ja aloittaa kaiken alusta ja "vaihtaa" myös appivanhemmat.