Daavidin "siemenet" ja "Daavidin avain"

Joku ksyyi, että mistä Jeesus muka sai Daavidin
siemenet ja mistä Daavidin avaimet.
Tuolta löytyi vastauksen tapaista tekstiä.
"Sikisi Pyhsätä Hengestä", on varmasti oikea
vastaus epätietoiselle gynekologille.

Ja Daavidin avaimista Jeesuksen hallussa löytyy
hyviä vastauksia parilta kirjoittajalta.

Jeesuksen sukuluettelo selkeä
Kirjoittanut: AnttiVKantola 8.9.2008 klo 20.59
   JOOSEFIN POIKA VAI JUMALAN POIKA

Kaikkihan tiesivät, ettei Jeesus ollut Joosefin poika. Joten uudestisyntymättömät
luonnollisesti joutuivat päättelemään, että Jeesus oli äpärä.
Josoefhan nai
rakkaansa, Marian, siksi ettei tämä joutuisi elinikäsieen häpeään, kun isästä
ei ollut tietoakaan. Joku toinen olisi hyljännyt Marian. Kyllä isättömysy synnyttää
tarinoita ja toisaalta sekin, että Joosef tunnusti Jeesuksen pojakseen.

Matt 1:18-21

18 Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19 Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."

Mielestäni juuri nuo tietynlaiset ristiridiat tekevät Uudesta Testamentista luotettavan.
Kun ei ole uskallettu väksiten sovittaa erilaisia merkintöjä.
Matteuksen evankeliumi on avain Uuteen Testamenttiin.

Vusoilukuihin ei voi luottaa, sillä
historioitsijat eivät matki toisiaan. Jeesuksen sukuluetteloon Matteus tahtoo välttämättä
sisällyttää 4 pakananaista, vaikka nainen ei kuulu juutalaiseen sukuluetteloon.
Tamar (Juudan äpärä), portto Raahab, Ruut moaobilainen sekä Daavidin syrjähyppy,
Batseba ovat Jeesuksen kantaäitejä.

MATTEUS OLI HYVÄ KIRJURI - TULLIMIES

## Joosiaa Matteus väittää niin ikään virheellisesti Jekonjan isäksi (Joosia oli Jekonjan isoisä). ##

EI Matteus väitä Josoiaa Jekonjan isäksi. Hän vain ei katso Jekonjan isää, Joojakimia, arvolliseksi
tulla mainituksi. Jekonja ansaitsee tulal mainituski senvuoksi, että Jekonjan puolelta ei Jeesuksen
suku jatku.

Jer 22:24,25,30
24 "Niin totta kuin minä elän", sanoo Herra, "vaikka sinä Konja* -- Jojakimin poika, Juudan kuningas -- olisit sinettisormus oikeassa kädessäni, minä repisin sinut irti! [Kuningas Jojakin tunnetaan myös nimillä Jekonja ja Konja.] [Hagg. 2:23]

25 Minä annan sinut niiden käsiin, jotka tavoittelevat henkeäsi ja joita sinä pelkäät: Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin ja kaldealaisten käsiin. [Jer. 21:7]
30 Näin sanoo Herra: -- Kirjoittakaa aikakirjoihin tästä miehestä: "Ei perillistä. Mies, jolla ei ollut menestystä." Yksikään hänen jälkeläisistään ei koskaan pääse Daavidin valtaistuimelle hallitsemaan Juudaa.

MATTEUS TAHTOO KOROSTAA SITÄ TOTUUTTA, ETTEI JOOSEF OLLUT JEESUKSEN ISÄ,
VAAN VAIN KASVATUSISÄ !

Mikä on "Daavidin avain"?
Kirjoittanut: AnttiVKantola 9.9.2008 klo 22.57
   Rakkaat velkjet ja sisaret Herrassa! Ellenistinen teologia on ominut omavaltaisesti Daavidin
huoneen - sapattisinettiopillaan. Mutta meidän Herramme ja Jumalamme Jeesus Kristus
(Joh 20:28) on antava meille Daavidin avaimen, niin että
kun Hän avaa, ei kukaan voi sulkea ja kun Hän sulkee, ei kukaan voi avata.
Ja meille annetaan saatanan synagoogasta niitä, jotka saavat autuuden periä.
Ja oi, mitä lupauksia onkaan noissa jakeissa 10-12.

Ilm 3:7-12
7
Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on DAAVIDIN AVAIN, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8
Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9
Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
10
Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11
Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12
Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

"Daavidin avain" on Armo ja Totuus
Kirjoittanut: Eskatologi 10.9.2008 klo 03.17

   Sorry, että tässä on vain iso liuta jakeita ilman selitystä. Mutta niistä
voit rakentaa kuvan Daavidin avaimista.

Jes. 55:3
Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää.
Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.

Room. 4:13
Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.

Gal 3:10 Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee." [5. Moos. 27:26]

Room. 15:8
Tarkoitan tätä: Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia. Hän on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan. [Room. 11:29]
Room. 15:9
Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu: -- Siksi ylistän sinua kansojen keskellä, laulan kiitosta sinun nimellesi. [2. Sam. 22:50; Ps. 18:50]

Matt. 1:1
Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja.

Matt. 1:20
Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

Matt. 9:27
Ja kun Jeesus kulki sieltä, seurasi häntä kaksi sokeaa huutaen ja sanoen: "Daavidin poika, armahda meitä".

Matt. 12:23
Ja kaikki kansa hämmästyi ja sanoi: "Eiköhän tämä ole Daavidin poika?"

Matt. 15:22
Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni."

Matt. 20:30
Ja katso, kaksi sokeaa istui tien vieressä; ja kun he kuulivat, että Jeesus kulki ohitse, huusivat he sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda meitä".

Matt. 20:31
Niin kansa nuhteli heitä saadakseen heidät vaikenemaan; mutta he huusivat sitä enemmän sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda meitä".

Matt. 21:9
Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!"

Matt. 21:15
Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja lapset, jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", niin he närkästyivät

2. Kor. 1:12
Me ylpeilemme siitä, että kaikkialla maailmassa ja varsinkin teidän keskuudessanne olemme noudattaneet Jumalan vaatimaa yksinkertaisuutta ja vilpittömyyttä. Tämä on omantuntommekin todistus.
Meitä on ohjannut Jumalan armo eikä inhimillinen viisaus.
[1. Kor. 2:4; 2. Kor. 2:17; 1. Tess. 2:10]

Room. 5:21
Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.
0228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ei niitä haikara tuonut kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu