Kysyisin vain uteliaisuuttani, kävisinkö kenellekkään ihannenaisesta tai henkilöstä johon haluaisi tutustua enemmän? Kiinnostaisi vain tietää mitkä olis mahikset noilla sinkkumarkkinoilla?
Suhteellisen suora kuvaus itsestäni, ikä 22v:
Ulkonäkö (ensin koska antaa ensivaikutelman;):
*Tummat pitkät hiukset,
*Keskivertoa ehkä hieman kauniinmpi (ainakin keskivertonätti),
*"Kissan" silmät joihin kuulemma lankeaa:), *Urheilullinen kroppa, vähän erottaa vatsasta ja hauiksista lihasta (ei kuitenkaan paljon, ei "miehinen" kroppa
*Suht.pienet mutta kauniit ja pyöreät rinnat (keskikokoiset),
*Pukeudun suht. muodikkaasti vaikka minulla on oma rakas tyylini jota noudattelen, aika tavallinen ehkä, mutta tyylikäs ja nuorekas.
En polta, baareissa käyn ehkä pari kertaa vuodessa, on tuo bailausvaihe jo vähän takana. Pidän kissoista, koirat menettelee mutta en itse ottaisi.
Luonne:
Vaikea kuvailla koska olen välillä vastakuva itsestäni, eli olen joskus ujo joskus rohkea, temperamenttinen ja viilipytty yms... Mutta perusluonteeltani olen kiltti, rehellinen, uskollinen, pidän huumorista, joskus vähän sähläri, laiskakin. Uudessa seurassa olen ujo, mutta puhun paljon kun tutustun paremmin.
Lähinnä minua on kuvailtu Gilmoren tyttöjen Lorelaiksi, "vaaralliseksikin" tytöksi kun pystyn pyörittelemään ainakin joitain miehiä kuinka haluan, jostain syystä minussa on kuulemma jotain seksuaalista vetovoimaa, johtuu ehkä asenteestani ja itsetunnosta.
Siivoan mielelläni silloin kun on pakko, ettei kämppä näytä epäsiistiltä, ja joskus pari kertaa vuodessa iskee siivousvimma. Kokata en osaa, ehkä pari perusruokaa mut siinä se onkin. En ole koskaan jaksanut opetella kun mies on kokannut minulle:) Rakastan matkustelua ja r&b sekä hiphop musiikkia, mutta kuuntelen kyllä kaikkea. Minusta elämä on liian lyhyt kaikkeen turhaan bimboiluun. Inhoan Big Brotheria. Katson mieluummin jotain fiksumpaa kuten Frasier, Monk, Pako... Tykkään käydä punttisalilla, lenkillä, uimassa ja tanssimaankin pitäis opetella:)
Haluan uskollisen kumppanin jonka kanssa viettää laatuaikaa arkenakin (arki on tärkeää), ja jonka kanssa kokeilla vaikka varjoliitämistä tai sukellusta lomamatkoilla:) Ja pidän seksistä kunhan se on edes välillä laadukasta eikä aina 5min. panoja. Pidän miehistä jotka viettelevät naisen ja haluavat olla hyviä ja kiihkeitä rakastajia edes joskus.
Ehkä huono kuvaus, mutta en paljoa keksi mitään järkevää:)
Suhteellisen suora kuvaus itsestäni, ikä 22v:
Ulkonäkö (ensin koska antaa ensivaikutelman;):
*Tummat pitkät hiukset,
*Keskivertoa ehkä hieman kauniinmpi (ainakin keskivertonätti),
*"Kissan" silmät joihin kuulemma lankeaa:), *Urheilullinen kroppa, vähän erottaa vatsasta ja hauiksista lihasta (ei kuitenkaan paljon, ei "miehinen" kroppa
*Suht.pienet mutta kauniit ja pyöreät rinnat (keskikokoiset),
*Pukeudun suht. muodikkaasti vaikka minulla on oma rakas tyylini jota noudattelen, aika tavallinen ehkä, mutta tyylikäs ja nuorekas.
En polta, baareissa käyn ehkä pari kertaa vuodessa, on tuo bailausvaihe jo vähän takana. Pidän kissoista, koirat menettelee mutta en itse ottaisi.
Luonne:
Vaikea kuvailla koska olen välillä vastakuva itsestäni, eli olen joskus ujo joskus rohkea, temperamenttinen ja viilipytty yms... Mutta perusluonteeltani olen kiltti, rehellinen, uskollinen, pidän huumorista, joskus vähän sähläri, laiskakin. Uudessa seurassa olen ujo, mutta puhun paljon kun tutustun paremmin.
Lähinnä minua on kuvailtu Gilmoren tyttöjen Lorelaiksi, "vaaralliseksikin" tytöksi kun pystyn pyörittelemään ainakin joitain miehiä kuinka haluan, jostain syystä minussa on kuulemma jotain seksuaalista vetovoimaa, johtuu ehkä asenteestani ja itsetunnosta.
Siivoan mielelläni silloin kun on pakko, ettei kämppä näytä epäsiistiltä, ja joskus pari kertaa vuodessa iskee siivousvimma. Kokata en osaa, ehkä pari perusruokaa mut siinä se onkin. En ole koskaan jaksanut opetella kun mies on kokannut minulle:) Rakastan matkustelua ja r&b sekä hiphop musiikkia, mutta kuuntelen kyllä kaikkea. Minusta elämä on liian lyhyt kaikkeen turhaan bimboiluun. Inhoan Big Brotheria. Katson mieluummin jotain fiksumpaa kuten Frasier, Monk, Pako... Tykkään käydä punttisalilla, lenkillä, uimassa ja tanssimaankin pitäis opetella:)
Haluan uskollisen kumppanin jonka kanssa viettää laatuaikaa arkenakin (arki on tärkeää), ja jonka kanssa kokeilla vaikka varjoliitämistä tai sukellusta lomamatkoilla:) Ja pidän seksistä kunhan se on edes välillä laadukasta eikä aina 5min. panoja. Pidän miehistä jotka viettelevät naisen ja haluavat olla hyviä ja kiihkeitä rakastajia edes joskus.
Ehkä huono kuvaus, mutta en paljoa keksi mitään järkevää:)
Vastaukset 58
Vanhimmat
Niin ja voisin lisätä vielä aloitukseeni, että siis nuo kauniiksi kehut olen kuullut muilta ja huomannut lähinnä tuijotuksista:) Omasta mielestäni en ole sen nätimpi kuin muutkaan, tuo oli vain mielipide jota olen saanut hyvin usein kuulla.. Minusta kaikki ovat kauniita omalla tavallaan, paitsi henkinen rumuus tekee myös ihmisestä ruman.
Niin ja olen opiskellut amiksessa, toiveena päästä vielä yliopistoon. Ja omaan myös vahvoja mielipiteitä, mutta kunnioitan muiden mielipiteitä ja teen tarvittaessa kompromisseja.
/- Testi
*Tummat pitkät hiukset," /
*Keskivertoa ehkä hieman kauniinmpi (ainakin keskivertonätti),/ nätteydestä -että mainitset
*"Kissan" silmät joihin kuulemma lankeaa:),/ kissansilmistä -että niihin muka lankeaa
*Urheilullinen kroppa, vähän erottaa vatsasta ja hauiksista lihasta (ei kuitenkaan paljon, ei "miehinen" kroppa/ urheilullisuudesta
*Suht.pienet mutta kauniit ja pyöreät rinnat (keskikokoiset),/ - et tiedä minkä kokoiset rintasi ovat?
*Pukeudun suht. muodikkaasti vaikka minulla on oma rakas tyylini jota noudattelen, aika tavallinen ehkä, mutta tyylikäs ja nuorekas./-kuulostaa trendipelleltä joka yrittää peitellä sitä
Vaikea kuvailla koska olen välillä vastakuva itsestäni, eli olen joskus ujo joskus rohkea, temperamenttinen ja viilipytty yms... Mutta perusluonteeltani olen kiltti, rehellinen, uskollinen, pidän huumorista, joskus vähän sähläri, laiskakin. Uudessa seurassa olen ujo, mutta puhun paljon kun tutustun paremmin./- ei osaa kuvailla itseään ja väittää olevansa noita kaikkia asioita samaan aikaan.
Lähinnä minua on kuvailtu Gilmoren tyttöjen Lorelaiksi, "vaaralliseksikin" tytöksi kun pystyn pyörittelemään ainakin joitain miehiä kuinka haluan, jostain syystä minussa on kuulemma jotain seksuaalista vetovoimaa, johtuu ehkä asenteestani ja itsetunnosta./-kuvitelmat itsestä jonkinlaisena keskenkasvuisena "femme fatalena"
Siivoan mielelläni silloin kun on pakko, ettei kämppä näytä epäsiistiltä, ja joskus pari kertaa vuodessa iskee siivousvimma. Kokata en osaa, ehkä pari perusruokaa mut siinä se onkin. En ole koskaan jaksanut opetella kun mies on kokannut minulle:) Rakastan matkustelua ja r&b sekä hiphop musiikkia, mutta kuuntelen kyllä kaikkea. Minusta elämä on liian lyhyt kaikkeen turhaan bimboiluun. Inhoan Big Brotheria. Katson mieluummin jotain fiksumpaa kuten Frasier, Monk, Pako... Tykkään käydä punttisalilla, lenkillä, uimassa ja tanssimaankin pitäis opetella:)/-musiikkimausta -kokkaustaitojen puute BB inho -Pako -maininta exästä joka kokkasi
Haluan uskollisen kumppanin jonka kanssa viettää laatuaikaa arkenakin (arki on tärkeää), ja jonka kanssa kokeilla vaikka varjoliitämistä tai sukellusta lomamatkoilla:) Ja pidän seksistä kunhan se on edes välillä laadukasta eikä aina 5min. panoja. Pidän miehistä jotka viettelevät naisen ja haluavat olla hyviä ja kiihkeitä rakastajia edes joskus./-pissiksen unelmat
Tulos:
6
- 11
= -5
Ei kiinnosta.
Sinkkumarkkinoilla pantavan hyvännäköisen kehosi takia varmaan kelpaat sopivasti 10-20 sänkykertaan tai vakipanosuhteeseen.
oman mielipiteesi perusteella teet siis yleispätevän johtopäätöksen siitä, mikä on ap: n asema sinkkumarkkinoilla?
justiinsa joo.
eiköhän nämä mene sinne ´makuasioista ei voi kiistellä´- osastolle kuitenkin.
Tekispä joku minustakin tuollaisen laskun rehellisesti ja vielä oikein perustelujen kanssa. Harmi kun et tunne minua, niin et voi tehdä.
Ei sillä, että mun tartteis miettiä sinkkuuspisteitä, kun en sinkku kerran ole.
"mutta en paljoa keksi mitään järkevää:)"
Jep.
Kuinka monen miehen ihannenainen sun olisi tärkeää pystyä olemaan, kun nettipalstalla asiasta kyselet? Pitäisikö kaikkien haluta sinut, vai vaan suurimman osan? Kai säkin jollekin kelpaat. Jos et, niin keksi jotain muuta tekemistä kuin ulkonäkösi analysointi (se ei kiinnosta ketään). Ota vaikka kissa tai hanki fysiikan Nobel.
äkkiseltään aika tutustumisen arvoiselta.
Tuo musiikkimaku kyllä vähän tökkii mutta jos tanssia haluat opetella..
BB:stä pisteet sulle!!
Valitettavasti olen sinulle liian vanha.kolmenkympin raja mennyt jo rikki.
aika säälittävä.
Olet liian hyvä.
Nämä oli hyvät:
"ei osaa kuvailla itseään ja väittää olevansa noita kaikkia asioita samaan aikaan".
-
Mielestäni harva ihminen on aina vain yhtä luonnetta, eli esim. joka hetki positiivinen. Minusta luonteeni ei ole niin vaan määriteltävissä tiettyyn kategoriaan eikä sen pitäisikään olla:) Olen aikamoinen tuuliviiri, eli aina ei tiedä mitä odottaa;)
"kuvitelmat itsestä jonkinlaisena keskenkasvuisena "femme fatalena""
-ymmärrän toki että suomi on täynnä miehiä joita ei vois vähempää kiinnostaa, jostain syystä vain olen ilmeisesti aika haluttu, minkä sille voin.
Ja kunhan kysyin turhuuttani ja uteliaisuuttani, minulla ei ole tähän päivään mennessä ollut ongelmaa etten seuraa saisi, muutakin kun yhden illan juttuja.
Onhan tämä nyt hauska testi, mutta tosiasiassa olen sitä mieltä että en tuomitsisi ketään yhden ilmoituksen takia, sillä näitä kun voi kirjoitella millä tuulella tahansa eikä kaikilla joka ikinen hetki ole älykästä sanottavaa, vaikka muuten perusfiksu olisikin.
Mutta kiitos mielipiteistä:)
Että monia jätkiä pännii se että nainen on niin älyttömän hyvän tuntuinen että menee heti itsetunto kuralle. Keskenkasvuisessa mielessä siitä tulee sitten agressio ja tahdotaan jotenkin vähentää toista ettei tuntuisi niin kurjalta itsestä. Näin minä sen tulkkaan.
Itse olen jo yli kolmekymppinen mies ja voin sanoa että minua nimenomaan miellyttää ulkonäön puolesta etenkin ap:n tyyppiset naiset. Toki salaisissa päiväunissani nostan moiset seinää vasten kiihkeässä syleilyssä ja ties mitä mutta käytännössä annan heidän olla rauhassa, pirtaani ei kuulu samaistua limaisten setämiesten kaartiin...
Tuo henkisen puolen kuvaus oli kyllä hyvinkin realistinen ihminen, väittäisin että juuri tuollaisia normaalit ihmiset ovat. Eli ei siinäkään mitään mukisemista. Eiköhän mullekin löydy jostain perusnätti ihana nainen josta tykkään koko sydämestäni, tuollainen nuori upee nainen varmaankin kokisi loppujen lopuksi tuhlaavansa potentiaaliaan minuun. En tällä tarkoita että mulla olis huono itsetunto vaan mulla on omat hyvät puoleni - AP:llä niitä nyt näyttäisi olevan vaikka toisille jakaa... :)
Toisaalta jos hän tai joku samankaltainen tuntisi että ikä tuo mieheen karismaa niin ehkä elämänkokemukseni sitten voisi olla tasapainottava juttu. Olenhan minä naisiin tottunut joten sikäli sellainen poju-oireettomuus voisi olla suurikin plussa ;-)
että sinkkumarkkinoilla pärjäät hyvin jo ulkonäkösi perusteella.
Oma kiinnostus ei hirvittävästi herännyt lähinnä värittyneen asenteesi sekä varsin omituisten luulottelujesi vuoksi.
Suotta enempää kommentoin etten tuota paha mieltä, etköhän sinä kuitenkin jonkun löydä.
Niin ja tiedän kyllä minkäkokoiset rinnat omaan, ne ovat keskikokoiset, mutta nykyihanteen mukaan pienet ja varmasti monen miehenkin mielestä, kun suositaan jättirintoja:)
kaikki suosi, kuten allekirjoittanut.
Varmasti sinulle on kysyntää, ihmettelesin suuresti jos ei olisi.
Minusta ikäero ei haittaa, kunhan on vielä lähempänä 30 kun 40 ikävuotta... Aina olen ollut kiinnostunut vähän itseäni vanhemmista miehistä, kun omanikäiset eivät aina omaa käytöstapoja ja kohtele naista niinkuin kuuluu, tai muuten vain on sellainen villi poikamiesvaihe jäänyt päälle:) Minusta vanhemmat herrasmiehet ovat yleensä niitä upeimpia miehiä, heillä on asennetta, älyä, sydäntä ja charmia.. Eikä välttämättä aina toimi vain sen mukaan mitä alakerran keppi tahtoo;)
Toki myös nuoristakin löytyy upeita miehiä, en väheksy. Ja en usko että jäisin yksinäiseksi vaikka ei koskaan voi tietää, olen kyllä luottavainen että seuraa löytyy:)
Noniin. Nyt kun tuota jalokiveksi epäiltyä tyyppiä vähän rapsuttelee niin sieltähän alkaakin sitten paljastua aina vaan parempaa ja parempaa. Avoin mieli, fiksu käytös, laajakatseisuus ja kuitenkin selvästi tuollainen itsetietoisuus ja kovat kynnykset sille mitä neiti odottaa... Vatsaa kouriva yhdistelmä.
Pahintahan ei ole se että olet noin loistava vaan se että nuo kriteerisi vielä tähän saakka ovat jopa minuun soveltuvia.
No... jotain itsetuhoista mielenkiintoa on pakko kohdistaa, että onko tämä neito sitten kirkas tähti vai jotain vielä parempaa. Joten kysytään nyt, entäpä lapset ja oletko sitten vielä lapsirakas ihminen? Näet tällä vähän vanhemmalla asennemiehellä on jo kaksi lasta joista välittäminen ja joiden huomioonottaminen on mieluisa pakko. Nainen ei voi olla ihannenainen minulle vaikka muuten juuri täydellinen oli ellei voi hyväksyä asioita joita entuudestaan olevat lapset tuovat mukanaan. Minulla on se hyvä puoli miehenä että olen hyvin sitoutunut isä ja valmis jopa lohkaisemaan omasta onnestani lasteni editse.
Toisaalta jos ei halua että miehellä on entuudestaan lapsia niin siitäkään ei voi tuomita mitenkään, jokainen haluaa sitä mitä haluaa. Sellainen on sitten monessa suhteessa hieno ja haluttava ihminen muttei minun ihannenaiseni :)
Joten tee palvelus ja sano että lapset ovat ylitsepääsemätön ongelma niin ei tarvi elää sen tiedon kanssa että kaltaisiasi naisia on olemassa ja vieläpä kerrankin kohdannutkin moisen vaikka vain netissä. Sellainen tieto vie yöunet herkästi ja luisen pään täyteen ties mitä ajatuksia... Ei ole välttämättä terveellistä saada tietää että unelmat eivät olekaan mahdottomia... :)
oloinen tyttö. Varsinkin kun et pitänyt BIG BROTHERISTA! Saanko kysyä miksi kerrot itsestäsi täälä noin? Sinä tunnut sellaiselta tytöltä että kyllä sinulle on täällä maan päällä taatusti mies joka osaa arvostaa sinua todella. En tarkoita heitä jotka lukevat kuvauksesi itsestäsi ja ajattelevat tuossa on sopiva! Olisi tuollaisessakin ajatuksessa tunnetta! Minä uskon siihen että kun se IHANNENAINEN tulee vastaan, sitä jää häneen kiinni jotenkin niin että ei edes huomaa rakastuneensa...
"Joten kysytään nyt, entäpä lapset ja oletko sitten vielä lapsirakas ihminen? "
-Lapset ovat minusta ihania ja lahja, omia minulla ei ole eikä minulla niin sanotusti ole tarvetta "yrittää saada" lasta. En osaa sanoa haluaisinko omia, tai esimerkiksi mieluummin adoptoisin jonkun kotia ja turvaa, sekä rakastavaa ihmistä tarvitsevan lapsosen kun synnyttäisin oman. Lapset eivät ole itselleni "pakko saada" juttu, mutta mielelläni heidän kanssaan vietän aikaa. Olen aika kokematon lasten suhteen, mutta pidän kyllä paljon. En kumminkaan koskaan tyrmäisi mahdollista suhdetta siksi että toisella on lapsia.
"Miksi kerrot itsestäsi täällä"
-hyvä kysymys, ehkä vain halusin selvitellä vähän mielipiteitä siitä millaisena tälläista henkilöä kuin minä pidetään.. Minulla oli hetki tylsää:) On ihan mukava kuulla arvioita ja totuuksia kun tavoitteenani lähinnä oli selvittää haluaisiko kukaan tutustua paremmin kirjoitukseni perusteella. Ehkä jossain mieleni syvimmissä sopukoissa kumminkin mietin, että jos en ole esim. tarpeeksi fiksu tapaus, kun en ole mikään uratykki vaikka tavoitteita onkin ja myöskään muutenkaan mikään nero..:)
"Sinä tunnut sellaiselta tytöltä että kyllä sinulle on täällä maan päällä taatusti mies joka osaa arvostaa sinua todella"
-En ole vain löytänyt sellaista vielä, valitettavasti suhteeni ovat kaatuneet pettämiseen, jatkuvaan valehteluun ja välinpitämättömyyteen.. Ansaitsen parempaa enkä tuhlaa aikaani mieheen joka ei välitä. Pettämisen voisin ehkä antaa anteeksi jos muuten suhde saadaan toimimaan ja luottamus palaa, mikä on harvinaista..
Ja Big Brother on minusta iljettävin ohjelma varmaan mitä löytyy, aivottomat äijät ja lehmät pistetään ruutuun sekoilemaan ja sitä joku oikeasti katsoo. Sitten joku idiootti palkitaan rahalla ja julkisuudella, mutta mitäpä sitä ei pöljät rahan eteen tekisi. Jotain makua ja tasoa sais kyllä useammalla ihmisellä olla. Hyvää esimerkkiä nuorisolle..
No nyt kyllä... Kaivetaan nyt kunnolla, muuten mua alkaa todellakin huolettaa...
Onko sinulla kurkkumätää tai haiseeko henkesi muuten iljettävälle?
Ovatko vanhempasi mafian jäseniä tai isäsi vaikkapa temperamenttinen haulikkofanaatikko?
Onko sinulla sairautta jonka takia olet kuolemassa takuuvarmasti muutaman vuoden sisällä?
Onko sinulla todettu vakavaa murhanhimoisuutta etenkin poikaystäviä kohtaan?
Aiheutatko spontaaneja tulipaloja?
Onko kukaan existäsi moottoripyöräjengin jäsen, väkivaltainen psykopaatti joka "huolehtii" uusista seurustelukumppaneista?
Onko naurusi hirveää aasinköhinää/hirnuntaa?
Oletko silleen kinky siis tosi sairaisiin juttuihin?
Onko vakavissa suunnitelmissasi lihoa 40 kiloa seuraavien 5 vuoden aikana?
....
Onkohan tossa nyt niinku kaikki oleellinen. No vastaa nyt noihin. Olisin kiitollinen. Pakkohan sinussa JOTAIN oleellista vikaa on olla tai sitten mulle iskee hämmennys.
Aiemmin se oli musta valheinen klisee... Mutta nyt olen huomannut etten osaa sanoa olenko kaunis vai ruma, koska jaan ihmiset sen kanssa niin kahtia...
Aiemmin haukuttiin pääasiassa rumaksi (ja kyllä edelleenkin jopa tuntemattomat kaduntallaajat joita en vähääkään tunne O_o), mutta silti silloin tuli noin yksi (no tämä on tietysti naurettavan vähän mutta kuitenkin) ihailija per vuosi - ja koska moni heistä oli tuohon aikaan pahis uskon heidän katsoneen kuitenkin myös sitä ulkonäköäni. Ja moni heistä vielä tuohon aikaan vastaan tulleista oli hyvännäköinen (tosin turhan lyhyitä ja nuoria mulle) ja joille olisi löytynyt nainen muistakin kuin minusta.
Nykyisin taas ei kuule enää yhtä paljoa tuota rumaksi haukkumista, mutta eipä ole yhtään ihailijoitakaan sen puoleen... Joskus joku vanhempi mies, 30-60-vuotias, saattaa heittää jotain että "kaunis tyttö" kävellessään ohi (ei siis mitään rivoja puhu tai yritä päästä sänkyyn vaan ihan tuon sanoo ja jatkaa matkaansa), mutta todellakin vain nuo 30-60-vuotiaat. Itseni ikäisten (olen nyt parikymppinen) suusta en ole sitä koskaan kuullut. Kerran vain että "hyvä perse" ja erään toisen kerran olevani nätti. Yksi ulkomaalainen kaverini kyllä hokee kaiken aikaa, että mun pitäisi "ryhtyä malliksi" koska olen kuulemma "äärimmäisen kaunis hyvän hoikan vartaloni ja syvän sinisten silmieni kanssa". Toinen ulkomainen kaveri taas on huomauttanut kropan olevan upea... Suomalaiset kaverit eivät tosin ole koskaan noin sanoneet. Voikohan johtua osin maakohtaisistakin kauneusihanteista? Jos muissa maissa kroppa ja silmät ovat enemmän arvossa ja Suomessa sitten eniten jokin muu ominaisuus?
Oikeasti, miten se voi vaihdella noin paljon? Todella monille olen "maailman rumin", "helvetin ruma", "tuota ei kukaan ikimaailmassa nussis, maksan sille satasen joka siihen pystyy" yms vastaavaa... Ja sitten kuitenkin löytyy noita joitain aivan päinvastaisen hokijoita.
Toiset pudottaa silmät päästä huomatessaan sinut, toisille et ole minkään näköinen ja vaikka rumakin.
Tähän asti olen kuullut varmaan kaikilta tutuiltani että näytän joltain missiltä tai muuten nätiltä, ja myös useilta miehiltä. Mutta myös yksi entinen seurustelukumppani oli kuulemma sanonut ettei tiedä olenko hänen mielestään hyvännäköinen.
Ja eiköhän täällä Suomessakin kauneutta arvosteta, mutta onhan se myönnettävä että se on myös katoavaista joten ei se mikään tärkeä piirre ihmisessä ole. Ja siinä ulkonäössä arvostan itse enemmän sitä että ihminen vaikka on treenannut hyvän kropan, kuin kauniita kasvoja. Toiset saavat ne lahjana, mutta toiset näkevät vaivaa sen eteen että näyttäisivät hyvältä.
Luonne on se mikä ratkaisee. Mutta kannattaa ehdottomasti lyödä rahoiksi vielä kun voi, itsekin olen moista miettinyt jos uskaltaisi kokeilla hakea jotain mallinhommia kun se muutenkin kiinnostais. Mutta taidankin kohta olla liian vanha mihinkään mallintöihin.
Mutta muista että joskus ei-nätit ovat parempia malleja kun ne nätit, moni kaunis ei osaa tuoda sitä kauneuttaan kameran edessä esiin, joten vaikka ei mallina pärjäisikään ei tarkoita että olisi ruma. Mutta ehdottomasti kannattaa kokeilla.
Ja vaikka vanheneminen kuuluu toki asiaan, niin en minä ainakaan riemulla odota niitä päiviä jolloin olen kurttuinen täti;)
Näitä samanlaisia kuvauksia on jatkuvasti. Uskokaa jo neiset, että ulkonäkö ei anna ensivaikutelmaa vaan se olemus ja käyttäytyminen. Nämä "mitä mieltä minusta" -kyselyt kertovat paljon enemmän naisesta kuin itse kuvaus. Todella tylsiä (ja omaan napaansa tujottajia) nämä kyselijät, ei kelpaisi minulle!
Sinulla on vielä paljon opittavaa... Anna naisen olla nainen, se on hänelle tärkeää - ja jos hän voi olla kaunis nainen - niin anna erityisesti siihen suostumuksesi ja tukesi.
Ihan näin kukkoisänä neuvon... ;-)
pisteeseen astihan kuvauksia ymmärtää ja esimerkiksi sitä että kaipaa kehuja mutta on siinä raja jonka jälkeen "mä oon sitä tätä ja tuota ja sen lisäksi vielä sitäkin ja mun mielest sit" ei ole enää naismaista vaan aika lapsellista käyttäytymistä. Siis oman egon kohentamista jota ei jaksa ja kyllä se tutustumiskiinnostustakin laskee.
Vaikuttaa siltä että sellainen realismi puuttuu ja aina joko on todella huono kuva itsestä ja ryvetään itsesäälissä tai sitten toisaalta kehutaan itseä maasta taivaaseen. Minkäänlaista välimuotoa ei pystytä kuvailemaan.
Ihmisellä täytyy myös olla edes hivenen nöyryyttä ja vaatimattomuutta siinä joukossa, lopputulos muuten on satuolento joka elää ihmisen omassa päässä eikä todellinen lihaa ja verta oleva jonka voi kohdata ihan ihmisenä.
Inspiroi tuo periluterilainen itsensävähättelysysteemi.
Se että kertoo hyvät puolensa ja jättää ne synkempisävyisemmät vähemmälle huomiolle nimenomaan kertoo hyvästä itsetunnosta - eikä tarkoita etteikö olisi sinut myös huonojen puoliensa kanssa.
Nöyryyttä ehtii harrastamaan elämässään muutenkin ihan tarpeeksi jos elää ihmisenä ihmisten joukossa.
ylilöit tuon analyysisi.
Juuri kun puhuin välimuodon löytämisestä ja että vältetään itsesääliä niin tulkitset minut tarkoittamaan itsensävähättelyä.
Arvasin että heti kun mainitsen nöyryyden sekä vaatimattomuuden jotakin luterilaisuudesta tulee esiin. Ei voisi vähempää kiinnostaa moinen. Itse uskon että varmasti täytyy löytää niitä persoonallisia ominaisuuksia itsestä ja tuoda niitä esille mutta kusipäisyys ja itsensä ehdoton ihannointi on rasittavaa. Ehkä sinä jaksat sellaisia persoonia ja naisia mutta minä en.
Ei sitä tarvitse itseensä vähätellä jos ei yritä esittää mitään tai tuoda esille kaikkia fantastisia piirteitään samalla unohtaen mahdollisesti että sitä kuitenkin on vain ihminen. En usko että itseä on vaikea kuvailla sillä tavoin ettei se ole itsensävähättelyä eikä myöskään kuvailemaani itseihannointia.
En usko koko itsetunto-käsitteeseen ja monesti näillä kuvailemillani ihmisillä on se "itsensä tunteminen" aika heikolla tasolla puhumattakaan itsekritiikistä.
Liika on aina liikaa onpa kyseessä sitten tuo itsensä vähättely kuin itsensä korostaminen.
Ehkäpä tämä ajatus lensi helttasi yli että heilahti.
Olenko sanonut että tarvitsisi olla kusipäinen ja ihannoida yli kaiken itseään?
Pelkkä itseriittoisuus ja -arvostus on aivan tarpeeksi. Se ei edelleenkään tarkoita etteikö voi tuoda julki todellisia hyviä puoliaan hyvinkin selvästi ja lähinnä myöntää että huonojakin on. Mitään ei tarvi peittää, mitään ei tarvi muuntaa - vain osoittaa hyvää.
Otetaan kolme tuotetta itseasiassa pitkälti samanlaisia jokainen. Yhtä tuotteista myydään ajatuksella : "Tää nyt on tämmönen risa, ottakaa edes säälistä." - toista myydään ajatuksella : "Ihan hyvä tää on, peruskaura mutta tekee sen mitä pitää." ja kolmatta myydään ajatuksella : "Tämä loistotuote täyttää tarpeesi."
Mikä tuotteista käy kaupaksi? Missä tuotteista saa ostaja eniten?
Vastaus on kakkonen ja kolmonen saadaan myytyä. Kolmosen mukana tulee kuitenkin bonuksena se että asiakas kokee tehneensä erittäin hyvän valinnan josta voi olla hyvinkin tyytyväinen. Kolmosen ostajalle tulee siis kaiken lisäksi hyvä mieli, hän sai jotain erikoista.
Jos ajatellaan että voit valita saako tuleva kumppanisi sinussa hyvän miehen vai just oikeanlaisen ja melkein liian hyvänkin - niin kumman kumppanillesi annat? Se on sinun päätettävissäsi.
Että siinä ajatus sulle takas. Tää paska läsähtää napakymppiin eikä todellakaan yli ali tai sivulta.
esille tuomisesta niin että siitä täytyy jopa tehdä tuollainen aloitus on säälittävää. Huono itsetunto ja kehujen kerjäys, "sanokaa nyt että kyllä minä kelpaan vielä jollekin", "sanokaa kiltit että olen täydellinen". Onneksi tuo aloittaja oli kuitenkin vielä suhtkoht nuori, vaikka ihan teinin meininki vielä reppanalla.
napakymppiin vain. ;)
Muuttelet kauniisti asiaa sillä tavoin että saisit näyttämään sen aivan kuin olisit oikeassa tässä asiassa.
Kun minä sanoin että ei tarvitse olla kusipäinen niin kommentoit että ei pidä olla itseään vähättelevä ja kun toistin mielipiteeni että tarkoitin ettei pidä olla kusipäinen niin sanot ettet väitä niin mutta viestisi osoittaa kuitenkin siihen suuntaan.
Se mistä minä puhun on vähän sama kuin nykyaikana ei riitä että sanotaan "tämä tuote täyttää tarpeesi paremmin kuin hyvin" vaan täytyy sanoa juuri kuten ilmaisit lisäämällä tuo "loisto" siihen. Ja myyntimies itsekin uskoo tähän suoraan valheeseensa tässä tapauksessa. Ja kun tuote ja myyntimies eivät toisistaan eroa tässä niin kuka lipevää ja itsensä perään kuolaavaa tyyppiä jaksaa?
Sekoitat myös kauniisti sen mitä luvataan siihen mitä asiakas lopulta saa.
Sinun selityksesi on juuri sitä "rehellisen autokauppiaan" tilitystä kuinka se vanha opel astra on "tosi super peli" mutta valitettavasti henkilö varsin nopeasti tajuaa että se ei vain ole totta. Sen jälkeen alkaa epäily että minkälainen tuote oikeasti on kyseessä jos myyntimies on tuollainen huijari.
Siinä ei ole todellisuutta tippaakaan vaan pelkkää unelmien myymistä ja omaakin uskoa niihin että on todellakin niin vitun hyvä. Jos se sinusta on todella hienoa niin anna mennä mutta itse jätän väliin.
Mistään itsenä risana tai peruskaurana myymisestä en ole puhunut. Omaa luonnettaan ja persoonallisuuttaan voi tuoda esiin korostamatta liikaa omaa erinomaisuuttaan. Sitähän välimuodolla juuri tarkoitin.
Ohje mainosmaailmasta:
Laatu myy itsensä ja käy kaupaksi ilman suuria lupauksiakin. Koska niillä jotka hankkivat sen on joko aikaa harkita tai varaa hankkia joka tapauksessa tuote. Nillä joilla ei, saavat tyytyä suuriin ja tyhjiin lupauksiin.
"Jos ajatellaan että voit valita saako tuleva kumppanisi sinussa hyvän miehen vai just oikeanlaisen ja melkein liian hyvänkin - niin kumman kumppanillesi annat? Se on sinun päätettävissäsi."
Mietipä sinä sitä sitten että haluatko sinä naisen joka ajattelee olevansa hyvä nainen sinulle vai juuri jopa liian hyväkin?
Siinäpä sinulle pähkinä nokittavaksi.
ehkä me puhutaan toistemme ohi joten sovitaan tasapeli tai mitä vain ihan miten haluat.
Onko sinulla kurkkumätää tai haiseeko henkesi muuten iljettävälle? EI
Ovatko vanhempasi mafian jäseniä tai isäsi vaikkapa temperamenttinen haulikkofanaatikko? EI
Onko sinulla sairautta jonka takia olet kuolemassa takuuvarmasti muutaman vuoden sisällä? EI
Onko sinulla todettu vakavaa murhanhimoisuutta etenkin poikaystäviä kohtaan? EI
Aiheutatko spontaaneja tulipaloja? EI
Onko kukaan existäsi moottoripyöräjengin jäsen, väkivaltainen psykopaatti joka "huolehtii" uusista seurustelukumppaneista? EI
Onko naurusi hirveää aasinköhinää/hirnuntaa? EI
Oletko silleen kinky siis tosi sairaisiin juttuihin? EN
Onko vakavissa suunnitelmissasi lihoa 40 kiloa seuraavien 5 vuoden aikana? EI, välitän terveydestäni liikaa joten elintavat yritän pitää edes jossain määrin terveellisinä.
....
Onkohan tossa nyt niinku kaikki oleellinen. No vastaa nyt noihin. Olisin kiitollinen. Pakkohan sinussa JOTAIN oleellista vikaa on olla tai sitten mulle iskee hämmennys.
-Minulla on toki vikani ja puutteeni aivan kuten kaikilla, tuskin kukaan on täydellinen. En vain tapaa keskittyä vikoihini ja marista niistä kun kumminkin jotkut asiat on edes kunnossa. Miksi valittaisin esimerkiksi etteivät hiukseni mielestäni ole tarpeeksi paksut tai silmäni/huuleni tarpeeksi suuret, vaikka joskus sitä miettisinkin? On sitä isompiakin ongelmia ihmisillä ja mielestäni olen hyvä sellaisena kuin olen. Jollekin kelpaan, jollekin en.
Voin paljastaa että minulla on kova ääninen hikka joka onneksi tulee TODELLA harvoin, mutta sen kyllä mieluummin poistaisin vioistani jos mahdollista, voisin jopa vetää vertoja rekkamiehelle:)
Ja kuten aiemmin kirjoitin, en läheskään aina ole mikään tehopakkaus jonka on jatkuvasti tehtävä jotain, ihan hyvin joskus päivän hommien päälle vain katson telkkaria tai löhöilen:) Pidän rennosta meiningistä vaikka en olisikaan aina yhtä aikaansaava kuin muut. Hoidan kumminkin pakolliset asiat, mutta en jatkuvasti keksi tekemistä jos sitä ei ole, eli myös välillä laiskottelen ja käytän luovuuttani omiin harrastuksiin.
Ja olen myös joskus temperamenttinen eli saatan joskus suutahtaa kunnolla vaikka jos olisi muuten karsea päivä, mutta lepynkin sitten pian. Joskus valitettavasti sen saattaa purkaa muihin, mutta olen kyllä suht. kiltti kunhan minullekin ollaan:)
Ja en siis ole ulkonäöltäni kuitenkaan mikään Anne-Mari Berg...
"Huono itsetunto ja kehujen kerjäys, "sanokaa nyt että kyllä minä kelpaan vielä jollekin", "sanokaa kiltit että olen täydellinen"."
-Huomasin toki itsekin aikamoista lapsellisuutta kirjoituksessani, asiat olisin voinut fiksumminkin ilmaista. Eikös nämä keskustelupalstat ole tunnettuja vain ja ainoastaan fiksuudesta:)
-En kumminkaan kerjää kehuja, täällä saa mollata niin paljon kuin haluaa, edelleen mietin vain mahiksiani:) Kukaanhan minua ei täällä tunne, mutta lähinnä tuon kuvaukseni puolesta..
"Tiettyyn.......pisteeseen astihan kuvauksia ymmärtää ja esimerkiksi sitä että kaipaa kehuja mutta on siinä raja jonka jälkeen "mä oon sitä tätä ja tuota ja sen lisäksi vielä sitäkin ja mun mielest sit" ei ole enää naismaista vaan aika lapsellista käyttäytymistä. Siis oman egon kohentamista jota ei jaksa ja kyllä se tutustumiskiinnostustakin laskee."
-Halusin vain kertoa itsestäni ja huvikseni kirjoitella, mutta olenkin toki vielä aika nuori ja varmasti löytyy järkevämpiä/naismaisempia/nuorempiakin jotka kirjoittaa ajatuksensa fiksummin..En ole oikein tottunut kirjoittelemaan tuollaisia kun en täällä keskusteluissa ole pahemmin aiemmin pyörinyt, itseilmaisussanikin on myös parantamisen varaa.
Voin myös sanoa, että oikeassa elämässä olen vaatimattomampi mitä kirjoitus saattaa antaa ymmärtää? Vaikka olen tyytväinen itseeni, en pidä itseäni tärkeämpänä tai mitenkään parempana kuin muut, yleensä päinvastoin..
Harmi kun täällä avaukseni käsitetään vain egon pönkittämiseksi vaikka tarkoitus oli muukin. Mutta sopii se noinkin, ei haittaa vaikka tutustumiskiinnostus laskee:) Hyvä kuulla kritiikkiäkin.
Hah, repesin
-Uskokaa jo neiset, että ulkonäkö ei anna ensivaikutelmaa vaan se olemus ja käyttäytyminen.
Juu ei varmaan, kuvittele tilanteet ja naisen käyttäyvän hyvin
-teinipissis jenkkakahvat ja stringit esillä, sotkuinen tukka, surkea meikki, taviskamppeet
-pulsueukko, haiseva, likainen, räjähtänyt
-suomilehmä marimekoissaan ja crocseissaan
Et varmaan muodosta mitään mielipidettä ennenkuin henkilöt avaavat suunsa?
Kummasti vain Miss Suomet keräävät enemmän katseita kuin nuo mainitsemani, mutta ymmärrän että Missikin voi käytökseltään ja olemukselta olla luotaantyöntävä.
Mä alan vakuuttua että et ole pelkästään "ihannenainen" vaan myös "unelmanainen" tai siis sopiva sekoitus niistä. Tiedätkö, sä olet paljon parempi kuin sellainen nainen joka mulle esim. "riittäisi" ja jonka kokisin olevan hyvä ja haluttava kumppani. Sussa on niin hemmetin moni juttu ihan kohdallaan. Se on häkellyttävää... voisin luulla että joku pilailee luettuaan päiväkirjaani ja kirjoittelee niiden ajatusten mukaan kuvausta naisesta mutta sekään ei ole mahdollista koska en pidä päiväkirjaa :D
Toki jokaisessa on ei-niin-mairittelevia piirteitä mutta sulla ne on juuri sellaiset että minua ei haittaisi yhtään. Suurpiirteinen kodinhoidossa? Siis en mä mitään kodinkonetta halua vaan itselleni sopivan naisen. Muutaman siivoushullun kanssa hengattuani olen todennut että se yhdistelmä on... räjähdysherkkä. Just suurpiirteisen kanssa voi olla itsensä rehellisesti ja se on _hyvä_ asia. Sit toi hikka... Hemmetti, onko suloisempaa? Ei ole... vaikka tylsänä päivänä syöttää sulle ruisleipää ja juottaa kylmää vettä niin päivä pelastettu... ;-)
Suhtautumisesi lapsiin on ... noh. Se on kohdillaan. En tarvi elämääni tai lasten elämään uutta äitihahmoa vaan kaikki mitä haen on jotain itselleni. Jos voi viettää kumppaninsa kanssa hyviä hetkiä lastenkin kanssa on se suuri asia, nimenomaan välittäisin jakaa niitä hyviä hetkiä kumppanin ja lasten kanssa ja uhmakiukutteluraivot hoitaa itse vanhempana. En ole silloin edustavimmillani itsekään... Ja jos tykkää noista muksuista syvemminkin niin välittäviä ihmisiä lapsten elämässä ei ole koskaan liikaa, joten jos jonkinlainen vanhemmanvaisto on olemassa niin sitäkin saisi toteuttaa kyllä yllin kyllin jos siltä tuntuu - sitä en kuitenkaan edellytä. Noilla lapsilla on jo kaksi rakastavaa vanhempaa :)
Sitten tuo kritiikki mitä muut ovat antaneet itsesi julkituomisen suhteen on kyllä täysin turhaa. Mun mielestä sulla on täysi oikeus olla noin hieno. Kroppas on selkeästi upea, sä olet nähnyt sen eteen vaivaa joten miksi sitä sitten pitäisi peitellä ja vähätellä? En ymmärrä noiden muiden ajatuksia. Sä et tyrkytä itseäsi törkeästi tai lukijoita aliarvioivasti tai muutenkaan ole millään muotoa esiintynyt epäkorrektisti etenkään palstan henkeen nähden. Tuota voisi verrata siihen että tulet laadukkaaseen ruokaravintolaan itsesi huolella laittaneena tyylikäs iltapuku päällä. Kyllä, aiheutat kateutta mutta se ei ole tarkoituksesi vaan se vaikutelma on syntynyt jonkun toisen päässä. Jos lukijat eivät sitä ymmärrä on se heidän murheensa.
Kuvauksesi perusteella olet upein ja täydellisin nainen jonka olen koskaan näillä palstoilla todentanut. Tämä on puhtaasti henkilökohtainen mielipiteeni mutta enpä minä muilta lupaa kyselekään olla sitä mieltä kuin olen. Ja kun tuohin iltapukuteemaan päästiin niin olisi mahtavaa olla kavaljeerisi ainakin sen illan ajan.
Olet parempi kuin hyvä.
oli kyllä näkemystä asioihin.
Hän mielestäni kuvaa aika hyvin sitä miten asiaan osa miehistä suhtautuu. Kyllä vain naisen olemuksella, käytöksellä ja asenteella on joidenkin miesten kannalta suuri merkitys eikä niinkään sillä miten hieno juuri se ulkonäkö on. Puhumattakaan että kaupan päälle tulee vielä omat kehut itsestä. Mallin mitoissa oleva joka käyttäytyy kuin kusipäinen idiootti on edelleen kusipäinen idiootti ei sen enempää eikä vähempää.
Sillä miten nainen todellakin käyttäytyy, miten suhtautuu toisiin ihmisiin ja mikä elämän asenne on yms. voi huomattavasti ”kaunistaa” itseään.
Eikä kysymys ole ”sisäisestä kauneudesta” vaan yksinkertaisesti sellaisesta tosiseikasta että on olemassa sellaista rumuutta (itsekeskeisyyttä, egoismia) jota ei saa peitettyä millään määrällä pakkelia.
Varmaan osalle sellainen kelpaa mutta sitten on sellaisia kuten allekirjoittanut joille se on punainen vaate.
Allekirjoittanut ei voisi kiinnostua, kunnioittaa ja arvostaa moista naista joten on aivan selvä että se sulkee mahdollisuuden lähempään tutustumiseen pois. Varmasti on niitä joille nuo asiat toisaalta eivät vaikuta vaan se ulkonäkö on se jota katsotaan.
korjata sen verran etten kommentoinut siis sinun viestiäsi vaan tarkoitin viestini vastineeksi Kukkomiehen näkemyksille.
Viestieni ydin oli siinä että markkinoidakseen itseään ihmisen ei tarvitse alentua ylimarkkinointiin.
Vaikka olettaa sopii että Ihanne-palstoilla tällaisia aloituksia esiintyy. Osa ihmisistä kuten esimerkiksi allekirjoittanut arvostaa enemmän sellaisia joissa ei ole ns. liikaa voita leivän päällä. Tämä jo sen vuoksi että ihmiset tuppaavat olemaan erilaisia todellisessa maailmassa ja kuvauksissa itsestä pitäisi välttää tiettyjä tapoja esittää asioita jotta jonkinlainen totuudenmukainen kuva olisi edes osittain mahdollinen.
Mitä tulee sinun aloitukseesi niin se mitä sanoin aiemmin pätee edelleen. Sen perusteella mitä kirjoitit mikä jo kirjoitettuna viestinä kuvastaa luonnettasi en olisi sinusta kiinnostunut mutta tokihan se ei sinua haittaa koska varmasti moni muu on.
Kaikkiahan ei voi koskaan tyydyttää, siihen on vain totuttava.
on niitä viestejä joissa on hieman extra-laardia leivän päällä kun kehutaan toisia.
;)
Ampiainen syyssäällä. Sotkeennut hiuksiin ja olet ärsyttävä pörriäinen. Huomaatko?
on varmaan kiinni ihan perspektiivistä.
Todella ikävää että koet asian noin.
Mikä on mielenkiintoista että asia tulee ilmi nikiltä jonka kanssa olen suurimman osan ajasta samaa mieltä.
Herhiläisen sukua molemmat?
Nooh.. on minussa muutakin huonoa varmasti mitä en vain vielä huomannut mainita:) Ja kroppani ei siis ole täydellinen. Olen toki liikunnallinen mutta en mikään yleisurheilija/missi. Olen kumminkin ylpeä vartalostani kun olen sen eteen tehnyt vuosikausia hommia, vaikka voisi varmaan odottaa parempaakin mut riittää mulle..
"Ja kun tuohin iltapukuteemaan päästiin niin olisi mahtavaa olla kavaljeerisi ainakin sen illan ajan."
-Oliko tuo ehdotus vai heitto;)?
En kyllä suoraan sanottuna ole koskaan ihan iltapukuun pukeutunut ravintolassa, ei ole ehkä olleet ihan niin hienoja ne raflat joissa meitsi on illastanut:) Hauskaahan se olisi pukeutua kunnolla. En myöskään ole mikään kulturelli etikettiopas joten joskus noi hienot paikat saattaa vähän ujostuttaa:) Juhliin kyllä tykkään laittautua.
Voihan se aika turhaa olla, mutta jostain syystä tämä eräs herrasmies saa vatsaani jonkin kumman tunteen, kiinnostava henkilö:) Vaikutat hyvältä tyypiltä, unissani tapasimmekin vaikka et seuraa haekaan. Saahan sitä aina uneksia;)
"Nooh.. on minussa muutakin huonoa varmasti mitä en vain vielä huomannut mainita:)"
Kaikissa on jotain, aina ja väistämättä. Sitäpaitsi sellainen kumppani jossa ei olisi mitään vikaa olisi kaikkea muuta kuin ihanne, kuinka hemmetissä siinä pystyisi tuntemaan itsensä arvokkaaksi virheineen?
Pointti on siinä että sulla on kaikki perusjutut vähintään kohtuullisia. Olet täyspäinen ihminen, osaat tuoda itseäsi julki, sinulla tuntuu olevan myös malttia (harvempi edes vastailee tai seuraa aloituksiaan yhtä päivää kauempaa!) ja sitten nuo kaikki mitä jo kerroitkin. Se on minun silmissäni ihannekokonaisuus. Tosin saattaa olla että arvioin väärin pelkästään tekstien perusteella mutta on fiksua ajatella se lasi puoliksi täyteen ;-)
""Ja kun tuohin iltapukuteemaan päästiin niin olisi mahtavaa olla kavaljeerisi ainakin sen illan ajan."
-Oliko tuo ehdotus vai heitto;)? "
Itseasiassa koitin tavoitella jotain vertauskuvamaista... mutta... jos kerran annat vain nuo kaksi vaihtoehtoa niin sitten se on ehdotus. Ehdottomasti enemmän ehdotus kuin heitto.
En itsekään ole mikään kolmen Michelin-tähden ravintoloissa liihotteleva öky, kunhan joskus tykkään syödä paremmin. Ja siis mikäs sen mukavampaa kuin välillä ottaa irti arjesta kunnolla ja laadulla - ja vielä suuremmalla syyllä jos seura on sen arvoista kuten nyt näyttäisi olevan asian laita...
Ja en yleensäkään hae seuraa, tai en enää tee niin. Ennemminkin olen huomannut että mulle paras tapa edetä on se että ajaudun vaan luonteeni takia erilaisiin tilanteisiin vahingossa tai vaikka jonkin päähänpiston seurauksena. Se on toiminut aina kohtuullisen hyvin, vaikkakin ehkä vaihtelevalla menestyksellä.
Ja turha minun sitä on peitellä että kuvaus itsestäsi on herättänyt minut aika täysin. Tyhmähän olisin jos jättäisin tilaisuuden käyttämättä tutustua kaltaiseesi naiseen, jos sellainen tilaisuus oikeasti on tarjolla.
mutta hieman naurattaa viestisi.
Huvittavan pelimiesmäistä liisteröintiä.
Missä tietysti ei ole mitään vikaa.
Suosittelen nimimerkiksi vaikka "hunajakieltä".
Vihreähän se... vihreä nimenomaan ;-)
peilistäkö tarkistit värin? ;)
Allekirjoittanut ei ole kateellinen kuten totesin jo aiemmin ei kiinnostusta löydy mutta oli kommentointava kun en tällaista siirappia vielä ole näiltä palstoilta lukenut.
En tiedä tunnistatko itse mutta kun tietää miten toimitaan kun naisesta yritetään tehdä sulaa vahaa syöttämällä kädestä pitäen naiselle hänen omia juttujaan tietyllä äänensävyllä ja rytmillä ja sanakäänteet ovat juuri sopivan kehuvia mutta eivät liian niin kyllä sen näkee ja kuulee kilometrien päähän.
Tuo ravintolaillallinen ja laatuaika liirumlaarum oli kyllä se viimeinen pisara. Mignon-filettäpä hyvinkin.
Kaiken lisäksi härskeintähän siinä on se että se todellakin joihinkin uppoaa mutta ulkopuolinen näkee sanojen läpi täysin. Tulee olo kuin olisi hattarata syönyt.
Mutta nyt täytyy lähteä "surrailemaan" muualle ja jättää tämä hunajaketju rauhaan.
Kai minä nyt uteliaisuuttani seurailen mitä tänne on kirjoiteltu kun itse kerran aloitin, ja raapustelen näköjään romaaneja kun innostun;)
"Itseasiassa koitin tavoitella jotain vertauskuvamaista... mutta.."
-Ymmärsin kyllä, mutta saa kai sitä vähän kiusoitella, jouduitpa vastaamaan:)
Huh.. tämähän käy mielenkiintoiseksi..
Vaikka elämänkumppanin voi löytää myös netistä, olen itse ajatellut että en kyllä seuraa hakisi täältä tai mistään treffipalveluista. Ei ole ihan mun juttu.. Mutta jos sen oikean sattumalta tapaisikin täällä, niin miksipäs ei? Nimittäin viestiesi perusteella olet hauska, fiksu ja mukava tapaus vaikka en sinua nyt tunnekaan. Kuulostat kuumalta..
Keksin vielä lisää huonoja puolia jotka luultavasti saavat sinut nyt unohtamaan tämän keskustelun:
-Joskus harvoin puhun unissani tai teen muuta hullua.
-Olen myös unissani murjonut vieruskaveria, tökännyt kyynärpäällä otsaan ja sellaista:)
-Saatan olla mustis jos miehellä on joku Pamela Anderson ystävänä ja sen kanssa vietetään reissuja ja muuta aikaa vähän liian paljon ilman minua. Toki ystäviä saa ja pitää olla. Tämä on kyllä aika tapauskohtaista, missä tilanteissa saatan olla mustissa sukissa.
Vaikka kuinka joskus yrittää, niin olen sen verran yksinkertainen että joskus nuo vanhat epävarmuudet tulee ajatuksiin.
-Se hikka todellakin päihittää rekkamiehen ja mieleni -myös sinunkin- tekisi vajota maan alle jos se sattuisi tulemaan julkisella paikalla, mikä on tainnut tapahtua vain onneksi kerran. Se on Guinnesin ennätystasoa (varmasti voittaisin), pari ihmistä luuli aiemmin että pilailen ja ei meinannut uskoa että se on oikeasti hikkani.
-Minulla on välillä hermoille käyvä kissa jonka naukuminen on niin pahaa kuunneltavaa, että naapurit varmaan luulevat minun kiduttavan sitä.
-Nukun pehmolelun kanssa.
-En ole lukutoukka joten tuo sivistäminen jää joskus vähemmälle.
-Vaikka ajattelenkin paljon ja usein liikaa, ei tarkoita että ne aina olis niin syvällisiä mietteitä.
-En ole mikään pornotähti, en osaa paljoakaan sängyssä kun ei noita kumppaneita ole useita ollut. Hommat on kuitenkin hoituneet, ja olen kyllä halukas opettelemaan lisää;)
-Ja ne "kissansilmät" ei ole perinteiset vinot, vaan niitä on siksi kutsuttu, enemmänkin tarkkaavaiset tai muuten kissamaiset.. Mutta siis ihan normaalit ja tavalliset silmät:D
-Pelkään lähes kaikkia hyönteisiä, joten en voisi asua tarantellan omistajan kanssa.
-En tykkää kauheasti pornosta, tai siitä että joudun katsomaan kun mies harrastaa sitä yksin, olen ahdasmielinen sen asian suhteen, onkin varmaan ainut asia.
"Kaiken lisäksi härskeintähän siinä on se että se todellakin joihinkin uppoaa mutta ulkopuolinen näkee sanojen läpi täysin."
-Mitä sitten tarkoittaa uppoaminen? Flirttiäkin tietääkseni saa harrastaa jos sitä siksi nyt voi kutsua, mutta ei tässä nyt varmaan kukaan ole naimisiin menossa..:D
Kauniissa sanoissa ja miksei muissakin yrityksissä ei varmaan ole mitään pahaa, nehän vain piristävät päivää:)
Ei minua ainakaan haittaa jos miehet koittavat iskeä, voinhan aina kohteliaasti torjua jos huvittaa, mutta enemmän haittais jos kukaan ei koskaan yrittäis.
Täällä kun ei voi olla varma kenen kanssa juttelee. Saattaapi olla joku teini, papparainen tai vaikka linnakundi joten ei varmaan mistään oikeista tunteista voi hirveästi puhua, ennen kuin tietää kenen kanssa puhuu ja tutustuu myös livenä;) Mielikuvat ja päiväunet on sitten erikseen.
Ja toki pelimies tietää mistä naruista vetää, mutta harva jaksaa sitä niin kauan että saa haluamansa, kaikki kun ei ole yhtä helppoja, tai sit se teeskentely paistaa läpi varsinkin kasvotusten.
Ei tollanen katastrofitason hikka tai riivattu kissa vielä mua pysty säikäyttämään.
"Keksin vielä lisää huonoja puolia jotka luultavasti saavat sinut nyt unohtamaan tämän keskustelun"
JoojooJustJoo. Et takuulla usko tuohon sanomaasi pätkääkään, en minä nyt ihan höpötettävissä ole vaan väännän tätä vakuutteluhanaani vähän pienemmälle juuri nyt... ;-D
Mutta mitä Pamela Andersoihin tulee niin on pakko sanoa että luonani viettää usein viikonloppuja yksi nuori vaalea kaunotar. Meillä on hyvin läheinen suhde, avoimet hellyydenosoitukset sujuvat puolin ja toisin ja on kyllä sanottava että minulla on hyvin vahvoja tunteita häntä kohtaan vaikka emme seurustelekaan. Itseasiassa vaadin että tuleva kumppanini sietää tätä suhdetta ja antaa meidän jatkossakin tapailla toisiamme eikä puutu asiaan. Sensijaan olisi suotavaa että välillä jopa jaetaan sama sänky, kiitos tilanahtauden joka vaivaa toistaiseksi. Toinen voi nukkua toisessa kainalossani, toinen toisessa ja silittelen vaikka molempien päätä. Eikö se mennyt niin että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo? No, jokatapauksessa on syytä tietää että sitten kun kumppanini alkaa olla jo ikääntynyt akka niin nuori vaaleaverikköni on yhä hemaiseva nuori nainen joka rakastaa isäänsä... Sitä lienee parasta siis sietää... :)
Jos et ole harkinnut tapaavasi ketään netistä niin on minunkin oikeastaan kai sitten parempi sanoa se oma kynnykseni, nimittäin se on ikäkysymys. Olen pitänyt tiettynä henkisenä suojaikärajana 25 vuoden ikää, tosin ihan tuntumapohjalta. Ja siis en tarkoita suojaa naista kohtaan vaan itseäni... :) Mutta... sekin on tietenkin joustokysymys. Tässä tapauksessa jopa helppo jousto.
Sit on sellainen tunnustuksenomainen juttu että tää homma on ihan pikkasen karannut lapasesta nyt mulla. Alunperin tarkoitukseni oli vain kehaista hyvältä vaikuttavaa neitiä ja jättää estradi sitten hymyssäsuin päivän hyvästä työstä mutta kun aina vaan löytyi parempaa ja parempaa niin jokin vähän niinkuin sanoi naks lopulta. Olisin voinut käyttää siihen kehuun tietty rekisteröityä nimeäni... niin. Tuossa ylemmissä ketjuissa on keljuillut harmitukselle tuollainen Kukkomies-nimimerkkinen heppu joka siis olen minä. Pärstänkin saa taiottua galleriasta esiin ja osoitekin sieltä paljastuu.
Tällästä. Nyt mä menen rauhoittumaan tuonne sänkyyn...
pyytää anteeksi käytöstäni.
Kukkomies jos kuka voisi kirjoittaa ylläolevaa tekstiä jopa tosissaan.
Jos ap. on edes vähän kiinnostunut niin kannattaa ottaa yhteyttä häneen. Kyseessä on kelpo mies ellei jopa huippuyksilö sen mitä häntä tunnen kirjoitusten perusteella.
Eikä ollut turha mainospuhe tämä.
Nauroin just vatsalihakset kipeiksi kun luin tuota siirappia! :D Ei kai tuollainen voi keneenkään naiseen tehota. Jotenkin ällöttää vanhat sedät jotka iskee nuoria viattomia tyttösiä siirappisilla imelyyksillä. Minusta yli 10 vuoden ikäero on aivan liikaa, pidän itse 30 miehiä jo limaisina setämiehinä, jotka yrittävät epätoivoisesti kalastaa nuorempia naisia. Mutta jos siirappi johonkin tehoaa, niin mikäs siinä. Itselleni moiset imelyydet saavat ihon kananlihalle.
Olen kiinnostunut mikä uskokaa tai älkää tapahtuu aika harvoin, vaikka niin nyt kävikin yleisellä keskustelupalstalla, ja vielä sen kerran kun näistä keskusteluista lähes ensi kertaa kiinnostuin ja tänne rohkenin kirjoittelemaan... Saas nähdä, mutta voipa olla niin että tuo Kukkomies on vähän liiankin huippuyksilö minulle:)
Niinhän tuo vaikuittais kelpo mieheltä, juuri omalle unelmamiehelle:) Aika sattuma.
Ja tuosta "siirapista", kukin tykkää mistä haluaa, mutta ei se minua ainakaan haittaa, päinvastoin:) Siirappia se on vain silloin kun kyseessä on joku teeskentelijä mikä ei tarkoita sanojaan.
Ja nyt minä saan hävetä kirjoitusteni takia jotka osan ilmeisesti jossain mielenhäiriössä kirjoitin.. Ehkäpä tämä Kukkomieskin on ne tässä vaiheessa lukaissut ja ihmettelee mikä päänsä on sekoittanut:)
"Pidän miehistä jotka viettelevät naisen ja haluavat olla hyviä ja kiihkeitä rakastajia edes joskus."
Jos tuo tarkoittaa että seksiä olisi vain kerran viikossa (tai yleensä harvemmin kuin joka päivä), niin kyllä vaihtaisin naisen aika nopeasti.
Tällä hetkellä minulla on aika hyvä nainen, joka on todella estoton ja aktiivinen ja jota panettaa melkein koko ajan ja jonka kanssa seksiä on joka päivä 2-3 kertaa parin tunnin sessioita. Sellainen on ihannenainen.
En tarkoittanut sitä, kyllä sitä seksiä voi harrastaa vaikka joka päiväkin. Ajatuksena vain oli että on mukavaa jos mieskin näkee edes joskus vaivaa saadakseen naisen kuumaksi, eikä vain joka ikinen päivä vuodesta toiseen halua tehdä hommia saman kaavan mukaan ja oleta että naista kiinnostaa. Mennään sänkyyn, tyydytetään toinen ja sitten toinen ja se on siinä. Vaikka joka kerta ei laadullisesti parasta olisikaan, ja hoitaa hommat pikaisesti niin onhan se ihan eri kun mukana on kuumat puheet, eleet tai teot yms.
Ja en nyt sano että kaikkien suomalaisten miesten pitäisi, mutta ehkä osan kannattaisi ottaa oppia vaikka ulkomaalaisista miehistä. Vaikka he haluaisivatkin vain sitä yhtä ja vain sen kerran, niin ainakin tietävät millä keinoin se varmimmin onnistuu, toisin kuin täällä. Tuohan on kumminkin aika yksilöllistä.. Siihen on myös joskus syynsä miksi niin monet naiset haksahtavat lomareissuilla;)
se ettei suomalainen tavisnainen tee itse asialle mitään että saisi vuorostaan miestä kuumaksi ja makaa vain kuin lahna.
Odottaa siis että mies hoitaa hommat ja nainen on vain nätti koriste.
Lomamatkojen jutut ovat lomamatkojen juttuja joissa ei jouduta toisen kanssa olemaan arkielämässä yhdessä. Normielämä ei ole jatkuvaa lomamatkailua vain mutta ehkä noin nuorena et vielä asiaa käsitä.
Toiset tekee, toiset ei.
Toki ymmärrän että arki on arkea ja pitemmän päälle se voi olla tylsää, liian arkista tai tavallista, sehän kai kuuluu elämään jos pitkässä suhteessa ollaan. Tarkoitan vain sitä otetta millä toiset miehet osaavat naisia käsitellä, toiset ei. Ihmisiä sytyttävät eri asiat, mutta kyllä minusta on oikein myös pitkässä parisuhteessa saada joskus enemmän huomiota. Edelleen en tarkoita että jatkuvasti pitäisi panostaa kaikkensa, mutta siis edes joskus. Tuo lomamatka heitto oli lähinnä siksi, että osa miehistä ei jaksa nähdä vaivaa koskaan ja se tympii.
Jos toista ei kiinnosta panostaa sänkypuuhiin niin kyllä siinä välillä voi omakin mielenkiinto asiaan tyssätä. Vaikka seksi nyt ei kaikki kaikessa olisikaan niin kyllä silläkin sentään jokin rooli on parisuhteessa -ainakin minulla.
kannattaisi huomioida myös naisten rooli tuossa seksissä eikä pelkästään miesten rooli.
Sanot että osa miehistä osaa naista käsitellä niin se on myös oppimiskysymys. Yhdessä voi sitä käsittelyä opetella. Aika moni nainen ei vain itse ole valmis tekemään mitään asian eteen eikä osaa käsitellä vuorostaan miestä vaan odottaa että mies joko osaa tai ei osaa.
Siinä on kuitenkin kiinni miehen ja naisen yhteisestä panoksesta.
Sanoinhan että eri asiat sytyttää eri ihmisiä, mutta meinasin sellaista tilannetta jossa nainen saa tehdä kaikkensa että seksi olisi hyvää miehelle, mutta miestä ei kiinnosta tehdä siitä naiselle hyvää. Sitä joko osaa tai ei, opettelee tai ei, mutta yrittämättömyys on pahasta:)
Jos miestä kiinnostaa olla naiselleen hyvä, niin voi myös jopa kuunnella mistä nainen pitää ja ottaa sen huomioon eikä ajattele AINA vain itseään. Jos koskaan ei kiinnosta yrittää saada naista nauttimaan, niin sellainen on väärä mies minulle.
Eilisiltana tuo nainen yllättäen kertoi, ettei olekaan mikään nymfomaani ja aikaisemmin epäillyt olevansa jopa täysin kyvytön ja haluton. Varmaan liikaa tavannut jotain 5 minuutin miehiä jotka eivät muutenkaan juuri hellyttä osoita.
Vasta minut tavattuaan alkanut tykkäämään seksistä niin paljon. Varmaan siinä poikkeuksellisen hyvät sänkytaidot ja vastaavat vaikuttavat, ja yleinen tykkääminen muutenkin. Kun on toiseen oikein ihastunut, on melkein koko ajan kiimassa.
Et ole näillä höpö höpö puheillasi ihannenainen.
Mieti ottaisitko itsesi kaltaisen henkilön aviopuolisoksi.
No voi harmin paikka:( Luitkohan kaikkia kirjoituksiani joissa jo kadun tapaa ilmaista itseäni?
Mut joo, en ton perusteella itseäni ihannoisi:)