jos parisuhteessa

täällä keskustelupalstoilla, niin en ihmettele, jos "suksi ei luista"!

Nimittäin,
ihmettelen usein, kuinka ihmisen ilkeys ja pahantahtoisuus tulee täällä esille vastauksissa,kirjoitetussa muodossa, ventovieraille ihmisille!
Tuskin kukaan haluaa pahaa mieltä ja ilkeyksiä osakseen, mutta ollaan kuitenkin muille säälimättömiä?!!!
Ja jos toimimme kotonakin näin, sille läheisimmälle, syyttä suotta, niin jo on!

Ollaanpa tulevana viikonloppuna hyviä kumppaneillemme! Sanotaan jotain kaunista ja vastataan lempeästi!
Joskus se voi säästää jopa hengen!

(olen itse saanut osakseni uskomatonta huomaavaisuutta tänään ventovieraiden taholta! siksi tämä!)
3467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se tahtoo olla ihmisillä kun ei ole pelkoa tulla paljastetuksi ja voi heitellä kommentteja nimimerkin takaa. Itse olen aina pyrkinyt antamaan asiallisen kommentin silloin kun sellaisen nyt yleensä olen edes antanut. Olen joskus ihmetellyt ihan samaa että miksi pitää loukata ventovierasta ihmistä heittämällä törkeitä vastauksia. Uskon että moni kuitenkin on ihan tosissaan täällä ongelmiensa kanssa. Tietysti tämän forumin moderaattori voisi olla aktiivisempi ja poistaisi pahimmat laukkaukset mutta saattaa olla vähän liian kova homma tehtäväksi.

Ja samaa toivottelen minä -että huomioikaa läheisiänne vaikka teillä olisi vaikeaa. Niin minäkin yritän tehdä.

Äänestä

tänne voi purkaa kaiken pahan mitä ei ole viisasta sanoa kasvotusten kenellekään.

Älä vedä johtopäätöksiä nettikirjoittelusta ihmisten käyttäytymiseen tosielämässä.

Äänestä
  • jos niin tahdotaan!

    Pidän olettamaani todellisena mahdollisuutena!
    ...valita, kuinka vastaa/käyttäytyy kotona Ja virtuaalitodellisuudessa!
    Kyllähän se ihmisestä paljon kertoo joka tapauksesa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin kuin kirjoitti:

täällä keskustelupalstoilla, niin en ihmettele, jos "suksi ei luista"!

Nimittäin,
ihmettelen usein, kuinka ihmisen ilkeys ja pahantahtoisuus tulee täällä esille vastauksissa,kirjoitetussa muodossa, ventovieraille ihmisille!
Tuskin kukaan haluaa pahaa mieltä ja ilkeyksiä osakseen, mutta ollaan kuitenkin muille säälimättömiä?!!!
Ja jos toimimme kotonakin näin, sille läheisimmälle, syyttä suotta, niin jo on!

Ollaanpa tulevana viikonloppuna hyviä kumppaneillemme! Sanotaan jotain kaunista ja vastataan lempeästi!
Joskus se voi säästää jopa hengen!

(olen itse saanut osakseni uskomatonta huomaavaisuutta tänään ventovieraiden taholta! siksi tämä!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu