Lehtolapsi tulossa

Näin kävi ja raskaana ollaan. Kerroin miehelleni tästä rehellisesti. Hän haluaa jatkaa avioliittoamme ja on valmis antamaan anteeksi(koska on itsekin pettänyt minua aikaisemmin). Saan itse valita myös, synnytänkö tämän vauvan vai teenkö abortin. Vaikea valinta, varsinkin kun on lapsia jo ennestään!
152573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No huhhuh. Tän on pakko olla joko huono vitsi tai sitten kyseessä on jotain käsittämättömän "vapaamielistä." Itse en MISSÄÄN olosuhteissa jatkaisi siippani kanssa jos tälle olisi tulossa lapsi jonkin muun kuin minun kanssa.

En usko että lapsi voi elää normaalia ja täysipainoista elämää tollaisen tapahtuman kanssa. Juttu ei voi olla vaikuttamatta vanhempien suhtautumisessa lapseen. Lapsihan muistuttaa kokoajan pelkällä olemassaolollaan pettämisestä. Järjetöntä...

Äänestä
  • lapsi sitten pitäisi tappaa? Ajattelepas, jos olisimme tavanneet mieheni kanssa vasta vauvan synnyttyä? Hän olisi varmasti ottanut lapsenkin ja oppinut rakastamaan tätä silloin, miksi ei nyttenkin. Lapsihan on viaton ja aivan uusi ihminen.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    lapsi sitten pitäisi tappaa? Ajattelepas, jos olisimme tavanneet mieheni kanssa vasta vauvan synnyttyä? Hän olisi varmasti ottanut lapsenkin ja oppinut rakastamaan tätä silloin, miksi ei nyttenkin. Lapsihan on viaton ja aivan uusi ihminen.

    Niin, mitäpäs tässä voi sanoa. Pettäkää hyvät ihmiset toisianne, ja selvittäkää sitten lapselle myöhemmällä iällä että "ei iskä ookkaan sun oikea isä, äitin teki vähän mieli kokeilla muitakin... Että annathan anteeks kun olet koko ikäsi uskonut jotain muuta?"

    Mitäpä tähän voi lisätä enää... Tai toinen vaihtoehto on valehdella aina, mutta kannattaa muistaa myös mahdolliset riitatilanteet jolloin on tapana möläytellä asioita joita ei tahtoisi. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua, niinhän?

    Äänestä

  • On käsittämätöntä, että pipo kiristää tällaisissa asioissa, joissa ihmiset todellakin rakastavat toisiaan! Kyllä lapsen on ehdottomasti parempi varttua ydinperheessä, jossa on rakkautta ja hyväksyntää kuin missään muualla!!!

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    lapsi sitten pitäisi tappaa? Ajattelepas, jos olisimme tavanneet mieheni kanssa vasta vauvan synnyttyä? Hän olisi varmasti ottanut lapsenkin ja oppinut rakastamaan tätä silloin, miksi ei nyttenkin. Lapsihan on viaton ja aivan uusi ihminen.

    Joo lapsi on viaton, mutta sen kantaja on vitun ajattelematon. Miten perheen äiti voi ajautua paksuksi vieraalle miehelle syrjähyppyjä tehdessään nykypäivänä? Ei tullut ehkäisy touhut tai katumuspillerit mieleen.

    Mietippä sitä mitä selität nykyisille lapsilles tulevasta sisaresta ja hänen isästä. Voi olla että lapses rupee kattomaan sua hieman kieroon, jos he ovat sen ikäisiä että ne tajuvat jo maailman menosta. Vai meinasitko valehdella heille. No totuus tulee heille selville ennemmin tai myöhemmin. Sääliks käy lapsias ja sitä tulevaa kun ovat saaneet noin fiksun roolimallin.

    Vinkiksi annan, että vaikeina hetkinä kannattaa muistella sitä ihanaa panoa joka laittoi teidän perheen asiat sekaisin. Hetken hurmio ja loppu elämän kirous. Kannattas miettiä riskejä ennen kuin lähtee hakemaa elämäänsä hieman jännitystä.

    PS.

    Tää on kyllä niin huono vitsi perheelliseltä, että ei voi olla totta. Missä tommosia ihmisiä kasvaa?

    Äänestä

Mitens suu pannaan kun lehtolapses haluukin tietää oikeasta isästään? Mahtaa siinä lapsen silmis äiti olla aika kana, kun sille selvii asioitten oikea laita!!

Äänestä
  • lapsesta tulee yhtä avoin ja rohkea kuin vanhempansa.

    Riskinsä siinä tietysti on kuten kaikessa. "Hyvän biologisen perheen" lapsestakin saattaa tulla narkkari tai hän tekee itsemurhan. Mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa kenelle tahansa.

    Äänestä

  • lapselleni, että hänen isänsä on elämäni rakkaus.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    lapselleni, että hänen isänsä on elämäni rakkaus.

    ..niinku elettäs Kauniissa ja Rohkeissa. "Voin hyvillä mielin kertoa, että lapsen isä on elämäni rakkaus."
    Mitähän sitä nykyajan ihmisillä päässä liikkuu?

    Äänestä

kuuntele vain sydäntäsi. Uusi elämä on mahtava juttu. elämä ei ole mustavalkoista.

Äänestä

Haiskataa provolta... Mistä tiedät että lapsi on tulossa vieraalle miehelle...

Äänestä

Tämä tarina ei ole tosi, vaan se on ihan huvikseen kirjoitettu avaus vilkkaan keskustelun aikaansaamiseksi. Minun on äärimmäisen vaikea ymmärtää sitä, että normaalilla älyllä ja ylpeydellä varustettu mies suostuisi rauhallisesti ottamaan vastaan ja kasvattamaan toisen miehen siittämän lapsen. Urakka on henkisesti vaativa ja taloudellisesti hyvin kallis. Tämän perusteella väitän, että kirjoituksesi on täysi pilajuttu jonkin naisvaltaisen työpaikan kahvihuoneen naisporukan viihdyttämiseksi. Hyviä vastauksia tähän provoon ei ole vielä tullut.

Jos minä olisin Sinun aviomiehenäsi tässä tilanteessa, niin vaatisin Sinua ilmoittamaan tulevan lapsesi isän ja neuvottelisin sitten hänen kanssaan (ja mahdollisesti miehen vaimon kanssa) kaiken valmiiksi tulevia hoitomaksuja varten. Varsinaisen päätöksen huoltajuusmaksuista tekevät tietysti viranomaiset. Mielestäni lapsen biologinen isä on tässä tapauksessa velvollinen maksamaan viulut lapsen elättämisestä ja kouluttamisesta. Koska raskaus (valhetta koko tarina) johtuu Sinun leväperäisyydestäsi, niin ei omaa miestäsi voida määrätä pelkästään maksumieheksi. Missä on oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo?

Äänestä
  • Minun mieheni vain yksinkertaisesti rakastaa minua älyttömästi (en kyllä itse ymmärrä häntä sen enempää kuin sinäkään). Tarina on valitettavasti totta. Vastaan tässä samalla siihen, mistä tiedän. En tiedä, mutta suuret on mahdollisuudet, kun ovulaation aikaan on miehen kanssa sängyssä. Silloinhan ne lapset alkunsa saavat ja nainen on seksuaalisesti haavoittuvimmillaan(lue=helposti kaadettavissa)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Minun mieheni vain yksinkertaisesti rakastaa minua älyttömästi (en kyllä itse ymmärrä häntä sen enempää kuin sinäkään). Tarina on valitettavasti totta. Vastaan tässä samalla siihen, mistä tiedän. En tiedä, mutta suuret on mahdollisuudet, kun ovulaation aikaan on miehen kanssa sängyssä. Silloinhan ne lapset alkunsa saavat ja nainen on seksuaalisesti haavoittuvimmillaan(lue=helposti kaadettavissa)

    Iän myötä naisen hedelmällisyyskin vähenee, joten ei se aina tärähdä! Siitäkään huolimatta en ymmärrä, että ilman kumia "sähelsit" vieraan miehen kanssa ovulaation aikana. Kyllä se on jo vaikeuksien tahallista kerjäämistä.

    Jos raha ei Sinulle ja miehellesi merkitse kaikkea, niin se on vain merkki siitä, että perheellänne sitä on riittävästi. Miehesi suuren "rakkauden" ja tämän temppusi hyväksymisen saatan ymmärtää vaan siinä valossa, että omaisuutenne ja taloudellinen hyvinvointinne on Sinulta tai Sinun suvultasi peräisin. Tällaisessa asetelmassa köyhä tossu mies suostuu vaikka kuinka suuriin nöyryytyksiin, "kunhan kotona sapuskat eivät vaan huonone".

    Äänestä

Ok. Vastaan olettaen että juttusi on tosi. Sitähän ei tiedä, mutta kyllä tuommoista on varmasti sattunut ja sattuu edelleenkin. Onneksi se on harvinaista. Itsellenikin on käynyt aika "hullusti" näissä ihmissuhdekiemuroissa, jopa niin, että ei sitäkään kaikki uskoisi, jos tänne lyhyen nimettömän viestin kirjoittaisin. Se on toinen juttu, mutta sen verran voin sanoa, viitaten noihin kommentteihin ehkäisyn huolimattomuudesta, että meidän kohdallamme ehkäisyrenkaan 99% tehokkuus ei riittänyt...

Teillä on siis edessä erittäin haastava loppuelämä - jokatapauksessa. Kun kukaan meistä ei teitä tunne, on mahdoton sanoa onko se teille liian hankala. Jos olette erityislaatuisia ihmisiä, voitte selvitä erityislaatuisista elämäntilanteista. Ei kukaan voi suunnitella ja hallita koko loppuelämää kerralla. Uusi ihminen on olemassa toivottavasti koko sen ajan. Ei voi tietää minkälainen tilanne on vaikka 15 vuoden kuluttua! Siksi pitää hallita yksi asia elämässä kerrallaan. Vaikka vuoden päähän tulevaa. Miten NYT haluatte ja voitte elää.

Oikeastaan ainoa neuvo, minkä tiedän omista kovistakin kokemuksista näissä asioissa on, että älkää eläkö muiden ehdoilla. Koska elämänne on vain teidän elettävä ja siitä vastuu kannettava, te myös saatte - teidän pitää - tehdä sellaiset ratkaisut kuin oikeaksi näette. Muita voitte kuunnella, mutta ratkaisun on oltava ihan oma, sellainen jonka takana voitte seisoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettäjä kirjoitti:

Näin kävi ja raskaana ollaan. Kerroin miehelleni tästä rehellisesti. Hän haluaa jatkaa avioliittoamme ja on valmis antamaan anteeksi(koska on itsekin pettänyt minua aikaisemmin). Saan itse valita myös, synnytänkö tämän vauvan vai teenkö abortin. Vaikea valinta, varsinkin kun on lapsia jo ennestään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu