iTunesin 8 päivitysten myötä kävi niin, että iTunes kirjastoa ei voi avata, herjaa vain, että iTunes on eri versio kuin kirjasto. Jouduin poistamaan koko iTunesin. Aika onnettomalta tekeleeltä tuo iTunes tuntuu olevan kun aina näyttää olevan ongelmia etenkin tän windowsin kanssa. Olisko Macin koneet sitten parempia kys. ohjelman kanssa.
Ongelmia
kokoajan
2261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No näkeehän se jo siitä QuickTimestä millainen roskakasa se on Windowissa. Macissä sama ohjelma käynnistyy muutamassa sekunnissa kun se kestää Windowsilla kymmenen kertaa kauemmin. Sama juttu iTuneksen kanssa. Muutenkin Macin iTuneksessa tuo Cover Flow toimii niin sulavasti että meinaa silmät tippua päästä (jos et usko niin käy kattoo jostain liikkeestä jossa myyvät Maccia).
Samaa voisi kyllä sanoa PC koneisiin saatavista PDF lukuohjelmista. Macissa PDF kuvankatseluohjelma eli "Esikatselu" softa joka avaa myös kuvat avaa, käynnistyy melkein silmänräpäyksessä. PC:n PDF lukohjelmissa kestää useamman sekunnin ajan että se käynnistyy.
Vois sanoa että paska koko Windows mutta itsepähän olet käyttiksen valinnut.
Mulla ei kylläkään ollut tuon iTunes 8 kanssa mitään ongelmia niin Macin kuin PC versiuon kanssa. Molempiin koneisiin meni päivitykset heittämällä ja kaikki asetukset ja musakirjastot oli tallessa. Vähän vaikea tuon Applekaan on tehdä iTunes softaa jos se Windows on mikä on. Yksinkertaisemmat ohjelmat on toki helppo tehdä mutta heti kun menee monimutkaisemmiksi tai erikoisemmiksi softat niin ne ei toimi enää välttämättä niin hyvin.
Se kun vaatii ihan eri ohjelmia sitte jos haluaa Windowsin kanssa tehdä yhteistyötä (pelit, dokumentit etc) jos hiffaat mitä tarkotan.