Olin rakastunut itseäni hieman vanhempaan mieheen noin neljä vuotta. Aluksi sain vastarakkautta, mutta sen jälkeen hän ei enää ollut kiinnostunut minusta, mutta minä vaan olin rakastunut. Neljä pitkää vuotta. Kirjoitin hänelle rakkausrunoja kirjallisen verran. Aika ison kokoelman runoja. Lähetin ne hänelle, mutta en saanut mitään kommenttia asiasta. Tajuan, ettei hän halua minua ja ei halua yhteydenottoani. Olen siis ollut kauan yksipuolisesti rakastunut. Kaikki tekee tosi paljon kipeää ja miettii sitä mitä minussa on vikanan kun en kelpaa. Hän ei rakasta minua ja se satuttaa.
Olin rakastunut
tähtisikermä
111057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mut minun naiseni oli 2 vuotta vanhempi kuin minä.Ihan kuin olis omaa elämäänsä lukennu,tiedän tismalleen otsikon aloittajan tunteen.
Mulla oli myös sellainen salamaihastuminen, joka oli aluksi molemminpuolista. Yhteydenottoja tuli molemmilta tasapuolisesti. Sitten mies vain kylmeni tiettyjen tapahtumien myötä ja jäin itse lehdelle "soittelemaan". Olen purkanut sydäntäni ja kirjoittanut ihastuneen runoja rakkaalle myös sivutolkulla. Toki olen yrittänyt myös siirtyä elämässä eteenpäin ja katsoa muitakin miehiä, mutta jokin pitää ajatukset vielä hänessä. Pitäiskö meidän perustaa semmoinen tsemppiryhmä ja antaa vinkkejä sekä selviytymisohjeita toisillemme. Sellainen toivottomasti ihastuneet anonyymit :)) TIA-ryhmä! Tämän miehen kanssa olemme enää etäystävät ja harvoin hän minuun on yhteydessä. Minä vielä silloin tällöin laitan hänelle kuulumisia.
Olisko tsemppaajia lähdössä mukaan :)))
Tänään olin jo kirjoittamassa viestiä, mutta sitten onneksi ystävä soitti ja sain purkaa hänelle sydäntäni. Huh, onneksi :)))
Voi tulisipa meille kaikille särkyneille sydämille se oma rakas eteen... Kaikki kuitenkin rakkautta ja välittämistä tarvitsevat.
olisihan se hieno juttu sellainen TIA ryhmä.Minunkin ihastukseni kanssa luulin että hänkin oli tosissaan ja viestittelimme monta kertaa päivässä,olimme tunteneet monta vuotta toisemme ja pidimme toisistamme.Kunnes nainen muuttui ja sanoi et ei halua olla tekemisissä kanssani,pienintäkää riitaa ei ollut. Minä kaipaan häntä.Mut ei minusta ole siihen TIA ryhmää.Olen hieman ujo ja haluaisin kyllä jonkun saman kokeneen naisen kanssa keskustella, mut ei ole rohkeutta siitä asiasta kenellekkään puhua.Häpeän itseäni vaikka ei tarvitsisi.Hyvää syksyä,ja toivottavasti se muuttuisi valoisammaksi kaikille......
Niin, ajattelin lähinnä juuri, että tsempataan toisiamme täällä palstalla :) tuntemattomina ja sikäli anonyymeina. Välähti vain sellainen ajatus mielessä, joten laitoin sen ideana esille :) Meitä särkyneitä sydämiä taitaa olla niin paljon, jotka tarvitsevat tukea selvitellessään päätänsä.
Eihän tunteissa mitään hävettävää toisaalta ole. Pitäisi olla tyytyväinen, että on saanut kokea niinkin laajan tunnekirjon. Onhan se ihastumisen ja joskus syvenevienkin tunteiden kokeminen ainutlaatuista. Toki se hylätyksi tulemisen tunne sen ihanuuden jälkeen on karmeaa. Varsinkin, jos toinen on välinpitämätön tai muuten muuttuu toiseksi ihmiseksi, jota kohtaan tunsit niin paljon.
Joo todella olisi kiva vaihtaa ajatuksia.
Minua järkyttää omassa tilantessani se , että roikuin rakastumisen kohteessani niin kauan. Nyt olen alkanut luopua hänestä ja toisaalta tulee sellaista vapautta ja toisaalta syvää surua.
Sehän se on...jäädä kiinni johonkin ihmiseen, vaikka toisaalta olisi mahdollisuuksia erilaiseenkin elämään. Eikä se ole järkeilystä kiinni. Näkee oman tilanteensa ja sen turhan yrittämisen ja tunteilun, joka ei vie mihinkään. On kuin olisi itsensä pahin vastustaja tai sitten yrittää vaientaa sen itkevän sydämen.
Mikä siinä on niin vaikeaa siirtyä eteenpäin, mietin monesti. Miksi juuri tämä ihminen on jättänyt niin lähtemättömän vaikutuksen. Itsekin olen sinkku ja muunkin puolesta etsin elämääni pysyvämpää suhdetta. Ei vain jaksaisi enää kiertää ravintoloissa ja pettyä lyhyisiin ihmissuhde yritelmiin.
Ehkä sen takia jämähdin tuohon mieheen, kun meillä oli telepaattinen yhteys ja tunneside. Olimme (ainakin minä) avoin tunteissani. Parasta tai pahinta on, että kirjoitin myös hänelle joskus runoja. Välillä tuntuu, että olen ollut ihan aasi ;) ja tunteellinen höpsö.
Hänen jälkeensä olen kokeillut tapailua parin miehen kanssa, mutta mikään ei ole tuntunut samanlaiselta sielujen yhteenkuuluvuudelta. Joskus jopa ajattelen, että pilasin omalla malttamattomuudellani sen ainoan tilaisuuden tulla onnelliseksi parisuhteessa. Sekin järkyttää, kun ei oikein uskalla luottaa, että joku vie vielä samalla tavalla jalat alta.
Olet hieno ihminen ..ehkä kun yrität tsempata,ja on sinulla jos saa sinutella hieno ajatuskin mielessä.Ei kai sit niis tunteissa ole hävettävää.Ymmärrän minä tuntemaani naista hän sanoi et yritti ja olisi halunnut minuun rakastua koska minun kanssani oli helppo olla ja olin mukamas kaiken lisäksi viitseliäs rakastelija,mut joku yli luonnollinen mitä me ei tiedetä soti meitä vastaan ja halusi et hän ei rakastu minuun.Kirjoitan tätä pimeässä mökissä ihan korvessa kynttilän valossa.Olen myös minä vähän yrittänyt et rakastuisin johonkin toiseen ja haluaisin jotain ihmistä saunottaa täällä korvessa ilman suurempia hienouksia ennemminkin vaan toisen ihmisen läheisyyttä.Mut en minä siihen nyt pysty,kaipaan niin pirusti tätä naista.Jos tänne jonkun jostain ...deittailisi... niin se ei olisi sitä kohtaan oikein et ajattelee toista ja hyväilee toista.Tarkoitan enimmäkseen sillä hyväilemisellä toisen hyvänä pitämistä ja huomioon ottamista sillä sille ei varmasti ole mitään mittaria et sitä voisi antaa tai saada liikaa.
Kiitos sanoistasi. Minulle ihmiseten hyvinvointi on tärkeää - voisi sanoa, että välitän toisten tunteista paljon ja tulen onnelliseksi nähdessäni toisen hyvän olon :) Minusta on myös hienoa, kun voi purkaa sydäntä ja kuunnella toistenkin sydänsuruja ja saada näin lohdutusta ja ymmärrystä omaankin pahaan oloon.
Onneksi itse en ole suudellut saati rakastellut tätä ihastumisen kohdetta. Olemme halanneet muutaman kerran, mutta henkisellä tasolla olen häneen yllättävän kiintynyt. Puhuimme asiat halki ja otimme esille unelmia ja toiveita elämästä. Kaipaan syvällisiä avoimia keskusteluja, mutta tämä mies on sulkeutunut ja jättänyt minut ulkopuolelle. Toisaalta ymmärrän häntä hyvin...
On totta, että ei tunnu reilulta yrittää tapailla jotain toista, joka ei tee samanlaista vaikutusta. Siksi välillä tuntuu, että totaalinen yhteydenkatkos olisi ainut tapa parantaa haavoittunut sydän. Jos hän haluaisi jostain syystä minut takaisin elämäänsä, hän etsisi minut. Eikö niin todellinen rakkaus tekisi... Ja jos niin ei tapahdu, minä unohtaisin ja jonain päivänä - kun vähiten odotan, tulee toinen mies ja ihastun.
Noin syvää hullaantumista keneenkään ei ole vain vielä koskaan tapahtunut elämässäni. Siksi mies vielä itsepintaisesti pyörii mielessäni.
Sinun periaatteesi kuulostaa hyvältä, ettet tavallaan käytä naisten tunteita hyväksi. Voisi olla myös, että itsekin olisit hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa, mikäli vaihtaisit naista kuin "rukkasta" laastarina särkyneelle sydämelle. Sopivan miehen/naisen löytäminen on vain aika hankalaa ja odottaminen tuntuu työläältä, kun sydän tahtoisi rakastaa.
Voi kun sinä olet järkevä.Tulin just töistä ja aukaisin heti tämän sivun.Ehkä minunkin pitäisi lopettaa tuntemani naisen ajatteleminen,mut kun hyvän tuulisesta ja vilpittömän rehellisestä naisesta on vaikea päästä eroon.En halua enkä omasta mielestäni ole mikään sairas vainooja.Minäkin pidän jos näen onnellisia ihmisiä, enkä halua tuppautua heidän tielleen.Haluaisin et minunkin ihastukseni löytäisi sellaisen ihmisen joka olisi hänelle hyvä eikä satuttaisi häntä,mielestäni meistä kahdesta riittää kun minä kärsin ja hänen ei sitä tarvi tietää.Mut satuttaa se aika lailla.Eikä minusta tule koskaa mitää ...deittailijaa ..ihmisten tunteiden kokeilijaa ja sen takia minä jäänkin ilman sitä mitä eniten kaipaa.TOISEN ihmisen läheisyyttä. Ei sun ole pakko vastata ettet tunne itseäsi ahdistetuksi ,en halua ketään satuttaa.
surullista, mutta totta
Onko sillä lapsia? Tiedätkö mitään sen elämästä? Tiedä vaikka sillä olisi vaimo tai joku muu kuvioissa.