Olin rakastunut yksipuolisesti itseäni hieman vanhempaan mieheen. Hän on fiksu, empaattinen ja syvällinen ihminen. Vasta vuosien jälkeen tajuan, kuinka yksipuolisia tunteeni ovat olleet. En ole halunut tajuta tilannetta. Kirjoitin hänelle rakkausrunoja aika ison kokoelman verran, runokirja siitä syntyisi. Nyt en tiedä, miten pääsisin surussani eteenpäin. Enää en halua pilvilinnoja rakentaa.
Särkynyt
tähtisikermä
6592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Laitoin sulle tuonne alempaan viestiketjuun viestin, missä mulla on hyvä idea :))) Kirjoitellaanko toisillemme selviytymistarinoita. Minä olen myös kantanut tätä yksipuolista rakkautta sydämessäni liian kauan - eikä kenelläkään toisella ole edes tilaa raivata paikkaa sinne, kun se yksi kummittelee mielessä. Ymmärrän sinua todella hyvin. Olet itsekin herkkä ja tunteellinen, asioihin antaumuksella suhtautuva ihminen. Joku vielä saa sinusta ihanan kumppanin :)
Ja munkin rakkaus muuttunut yksipuoliseksi, mutta sen sanon, että ei kannata paatostella liikaa, ei meinaan auta asiaa (kok.on)
Joskus vain tuntuu, että pitää saada tukea toisista, kuulla heidän ajatuksiaan ja näin saada realistinen kuva tilanteesta. Eihän se paatostelu auta, pitäisi vain ottaa elämästä kiinni ja mennä sen mukana. Toisaalta, jos on saanut vastarakkautta on vaikea ymmärtää, miten toinen voi muuttua niin kylmäksi tai välinpitämättömäksi. Silti uskoisin, että jokaiselle löytyy se ottaja, kunhan oma sisin olisi valmis ottamaan uuden ihmisen sydämeen ja elämään. Sanotaan, että aika parantaa, mutta todella kauan se vie, varsinkin jos toinen välillä ottaa yhteyttä ja näin antaa toivoa. Pitäisikö siis vain kylmettää sydän?
Mulla on nyt alkanut jonkinlainen surutyö siitä, että luovun ihastukseni kohteesta. Laitan tähän runon, mikä kuvaa tänhetkisiä tuntojani.
En minä Sinua kauan itke
En minä Sinua kauan itke
Vieritän vain muutaman kyyneleen
ja annan kaiken sulaa pois
kuin talvinen kinos häviää
auringon lämmittäessä
En minä Sinua kauan itke
Annan vain tuulen sieluuni puhaltaa
ja sen mukana elävä siemen lentää
mehevään mustaan multaan uppoutuen
En minä Sinua kauan itke
Annan vain väsyneitten jalkojeni
levähtää polun varren kivellä
ja nostan katseeni kohti
risteävää polkua
En minä Sinua kauan itke
Kuvaasi vain hiljaa katson
kunnes kipu sydämessäni
huuhtoutuu meren tummien
aaltojen mukaan
Voihan olla että itken aika kauankin, mutta nyt on halu mennä eteenpäin ja jättää taakse toivoton ihastukseni, siis neljä pitkää vuotta jaksoin rakastaa ilman vastarakkautta...
Tiedätkö - Niin kauniisti kirjoitat. Minä näen sen saman herkkyyden sinussa kuin itsessäni. Samoja ajatuksia ja tunteita. Itsekin olen Häntä sydämelläni kantanut reilu 3 vuotta.
Eihän se helppoa ole luopua siitä miehestä, jonka ajatteli olevan "se oikea". Joskus vain ei anneta mitään muuta mahdollisuutta. Sinä olet kuitenkin niin kaunis sielu ja sinun surusi pidättää sinua elämästä täysillä. Silti voit surra ihan niin kauan kuin sinusta tuntuu. Minullakin on olo, että se tietty toivo ja haikeus jää elämään, ainakin hiipuneina muistoina jos ei muuta. Välillä toivoisin, että joko hän tai minä muuttaisi kauemmaksi, jotta voisimme aloittaa puhtaalta pöydältä. Jos pyyhkisi kaikki mahdollisuudet onnistua hänen kanssaan, olisi tarkoituksenmukaisempaa vaihtaa kohdetta tai unohtaa kokonaan. Kaiken pahinta on, että on pitänyt yrittää olla etäinen ystävä miehen tilanteesta riippuen, vaikka tunteita olisi ollut paljoon muuhun.
Voimia sinulle surutyössäsi - tiedän mitä käyt läpi.