Kirjoittelin kerran pitemmän aikaa miehen kanssa, jonkalaista en ole tavannut missään. Meillä oli ihan oma "leikkimme" verbaalisesti, josta en tarkemmin halua puhua, ettei paljastu liikaa. Se oli luovuuden, leikittelyn ja huiman fantasian ilotulitusta ja nautin täysin siemauksin hänen kirjoitteluistaan. Ei seksifantasioita vaan aivan muuta. Syistä, joita en voi paljastaa, juttu kuitenkin loppui ja ikävä jäi. Hirmuinen ikävä häntä. Miksikö kirjoitin tämän, vaikka en tule enää koskaan häneen yhteyttä saamaan, en vaikka pidimme toisistamme molemmat. Ehkä juuri siksi. Kanava purkaa kaipausta ihanasta ystävästä jonka teksteistä sain nauttia toista vuotta. Kyyneleet tulevat silmiin, kun ajattelen häntä. Miten hänellä menee nyt, ajatteleeko hän minua enää koskaan. Toivon vain ,että hänellä menee kaikki loistavasti. Itselläni menee suht´kivasti, mutta häntä en voi koskaan unohtaa. En tiedä tarvitseeko edes. Helpompi toki olisi, jos ei tarvitsisi aina ajoittain iskevää ikävän tuskaa kärsiä. Mutta..elämää tämä vain. Helpotti tämä kirjoittaminen..hetkeksi:)
Ikävä!
Nimimerkitön
151061
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kohtalo minullakin on. Kyllä hän varmasti ajattelee :) Pitäisi ottaa yhteyttä vaan! Niin mullekin sanottiin.
Se muuten tuntuu aika tuskaiselta, jos on suuremmoinen ystävä menetettynä..
Ei kannata ainakaan itse sanoa välejä poikki, vaan tehdä parhaansa ystävyyden säilyttämiseksi tarvittaessa vaikka ollen hidas antamaan periksi...
Otitko kehoituksesta vaarin ja yhteyttä? Miten meni? Hänellä oli kotiongelmia ja hän ei vain jaksanut sitten minua kuitenkaan, vaikka kuulostaa ristiriitaiselta. Tiedän, että olimme toisillemme henkireikiä kovassa maailmassa, mutta emme nähtävästi tajunneet kumpikaan missä kulkee raja sille, että toinen suuttuu.
Olen jänöjussi nyt..en uskalla enää ottaa yhteyttä. Toivottavasti hän kuitenkin ajattelee minua aina joskus..
No minähän pelkäsin mielettömästi. Jonkilaisen psyykkauksen jälkeen tartuin kännykkään ja hän vastasi. Hän muisti minut hyvin, sanoi että kyllähän hänelle saa soittaa.. sanoi laittavansa numeroni muistiin ja tunnusti luvanneensa joskus käydä luonani.. (Oli opiskelun perässä eronnut yhteisistä kuvioistamme, joissa oli mm. harjoiteltu erilaisia sanataideteoksia.. :).
Kyllä hänkin väsyi ja suuttui minuun monta kertaa, mutta mutta... kyllähän sitä on mahdollista suuttua, vaikka pitäisikin toisesta kovasti. Ei se mikään kaiken loppu ole. Minun tämä kovasti rakas ystäväni osasi olla yhtä kylmä kuin lämminkin. Niinpä piti - ja pitää edelleen ylittää tietty kynnys uskaltaa ottaa yhteyttä.
Ja sinä, ystäväni Nimimerkitön, hops hops avaamaan puhelin, mitä menetettävää siinä olisi - mitä voisit saada: ystäväsi takaisin :)
Kerran. Ei mitään reagointia, joten asialle taisi tulla totaalisesti piste. Ei auta, eteenpäin on elävän mieli ja yritän tarmokkaasti saada hänet kummittelemasta pääkopassani, koska niin monta muuta mielenkiintoista ihmistä olisi tarjolla.Jokainen meistä on tavallaan ainutlaatuinen, joten eihän häntä voi toisiin verrata. Onneksi olen vahva luonne enkä luhistu kuitenkaan tämän johdosta. Ikävää se toki ei karkoita.
Minulla myös on samantapainen tilanne, viisi kuukautta on nyt siitä kun tuo juttu loppui. Uusia kavereita on kyllä sen jälkeen löytynyt eli se ei tässä ole ongelmana vaan tosiaankin haluttaisi tietää mitä hänelle nyt kuuluu... Vähän omatunto kolkutteli silloin, uskoin alusta asti ettei mitään vakavampaa siitä koskaan tule mutta ilmeisestikin olin antanut jotain muuta ymmärtää...
Siis se, että me usein ymmärretään asioiden arvo vasta kun olemme sen menettäneet. Voihan olla, että meidän kaikkien tapauksessa se toinenkin ajatuksin muistelee, on tavallaan samassa pisteessä eikä ota yhteyttä, vaikka tahtoisi.
Kerranhan vain se kirpaisee, mutta kuitenkin..minun rohkeus on ainakin mennyt jo yhteydenottoon enkä todellakaan saa mitään kautta enää tietoa hänestä ja siitä miten hänellä tänä päivänä menee. Meidän kirjoitussuhde meni poikki alkukeväästä. Toipunenko koskaan..mene ja tiedä.
Jotenkin tuntuu kuin olisin tämän kesän aikana kasvanut henkisesti, ehkäpä juuri noiden uusien erilaisten tuttavien vuoksi ja nyt tuo suhde voisi olla luontevampi. Pelottaa kuitenkin, jospa olenkin väärässä, voiko tämän ikäinen (39) enää muuttua (ja vieläpä yhdessä kesässä). Niinpä sitten kuitenkin taidan mennä siitä, missä aita on matalin eli yritän parhaani mukaan unohtaa koko jutun...
Sitä vaaditaan. Jos sinulla ei ole mitään esteitä, jotka estävät ottamasta yhteyttä, ainoastaan rohkeudenpuute, niin olisiko mahdollista sittenkin lähettää vaikkapa se meili?
Kaikkihan me kasvamme, olipa ikä mikä hyvänsä, joten miksi ei siis 39 vuotias. Jos siinä kesässä on ollut paljon, joka on saanut sinut ajattelemaan ja mikä tärkeintä, jopa muuttamaan käsityksiä erinäisistä asioista, niin kasvupyrähdys voi tapahtua hyvinkin lyhyessä ajassa:)
Sydämestäni toivon sinulle kaikkea hyvää ja suurempaa rohkeutta kuin mitä itse nyt olen osoittanut. Jospa se sinun kohdallasi sittenkin päivä vielä paistaisi sen henkilön suhteen:)
ps. matalampaankin aitaan voi kompastua. Ehkä siinä menettää koko "voiton".
Miten se sitten meni poikki? Kyllästyikö se vai lopahtiko yhtäkkiä kirjoittelu? Eikö se sanonut mitään?
Hän hermostui siihen, kun välillä minusta tuntui, että kirjoittelu alkoi harvenemaan ja hän selitti, että hän ei aina pääse koneelle silloin kun haluaa. Toisaalta hän tietää nikin, jolla liikun keskustelupalstalla ja heitti välillä sellaisia kommentteja, että alan kyllästymään häneen, koska hänen mielestään olin kirjoittanut nimimerkillä joitakin innostuneempia viestejä kuin mitä olin viime aikoina kirjoittanut hänelle!! Yhtä kaikki.Tämän kaiken törmätessä yhteen tuloksena oli hävitys.
Oliko se vähän mustis? Ei se nyt yksistään pitäisi olla niin ratkaisevaa. Oli sillä varmaan muut syyt takana.
Kiitos rohkaisusta mutta en edelleenkään ole aivan varma kannattaako... Eihän sitä tietenkään saakaan selville ellei kokeile :).
Joka kerta kun vastaavaa on sattunut, olen ollut se hylätty osapuoli - siis lopulta mutta oma passiivisuuteni on vaikuttanut asiaan ja saanut toisen osapuolen varmaankin tuntemaan samoin.
Sinunhan se päätös tietysti on, mutta jos asia jatkuvasti hiertää sinua etkä pääse siitä mitenkään eroon, niin jokin ratkaisuhan siihen on tultava. Olipa se negatiivinen tai positiivinen, mutta se joka tapauksessa vie sinut erilaiseen tilanteeseen ja voit jatkaa kuitenkin matkaa kaikesta huolimatta. Kaikkea hyvää sinulle, älä anna hylätyksi tulemisen tunteen päästä isännäksi elämässäsi:)
Hänellä oli paljon ongelmia perhe-elämässään ja niin oli minullakin. Oltiin toistemme tukena eikä koskaan livessä edes tavattu.
En usko, että hän tältä pohjalta mustis olisi ollut, ainakaan niin paljoa, että se olisi aiheuttanut välirikon. Ehkä hän vain väsyi "yleensä kaikkeen", jos ymmärrät fiiliksen. Siksipä vähän mieltä rauhoittaisikin, jos tietäisin, että hänellä menisi kaikesta huolimatta elämässään hyvin. Se tieto tekisi minut hyvin onnelliseksi, vaikkei hän enää minulle kirjoitakaan.
Tuohan on osittain kuin minun elämästäni. Jospa se kärsi jotenkin siitä kirjoittelusta, jotenkin välillisesti. Nyt sullakin on yksi pulma lisää, koita kestää.