Kaikki on niin vaikeaa. Tuntuu pahalta. En pysty sitoutumaan.
Löysin ihanan miehen jolla on samankaltaiset tulevaisuuden haaveet lapsia, perhe, yhteinen koti. Kunnes kuolema meidät erottaa. Molemmat pidetään samoista asioista niinkuin harrastus puolella, ei silti, että oltaisiin sitä yhdessä tehty vaan kumpikin tahollaan, mutta oli kiva jutella molempia kiinnostavasta asiasta. Viihdyimme toistemme kanssa, oli ihana maata hänen kainalossaan ja tuntea lämpimät kädet ympärilläni, mutta vähän väliä halusin erota mitä kummallisimpien syiden takia.
Oltiin yhdessä ja kaikki oli hyvin, kunnes jotain hölmöä sattuu ja panen välit poikki enkä halua olla tekemisissä. Olen illat yksin kotona ja suren, en oikein saa mitään tehtyä ja koulussakin olo on masentunut.
Menee muutama viikko ja otan yhteyttä kadonneen esineen takia ja hän pyytää luokseen. Tietenkin menen, tämän erossa olo ajan olen vain kaivannut häntä ja toivonut kutsua. Kaikki on hyvin olen taas onnellinen. Vietämme aikaa yhteisen harrastuksemme parissa ja menee muutamia päiviä. Taas sama juttu, pieni asia ja haluan erota, yhteys poikki ja taas suremaan.
Olo on kurja en halua olla yksin, haluan hänet. Ja sama jatkuu ja sitten taas yhteen ja erotaan.
Pidän tästä ihmisestä älyttömästi ja hänkin ainakin piti minusta, sanoi jopa rakastavansa, en vain pysty tuntemaan vaikka haluan, en uskalla antaa tunteille valtaa koska kumminkin sattuu. Tämä kipu ei ole vielä mitään jos joudun vastaavaan tilanteeseen ja tunnen jotain suurempaa. Nyt tykkään ja sattuu niin paljon, miten riutuisinkaan jos rakastaisin.
Olen jotenkin päättänyt, että aina sattuu ja käytän kaikkia pienimpiäkin vastoinkäymisiä syynä eroamiseen. Olen päättänyt etten tunne ja näin ollen en voi sitoutua mieheen josta pidän.
Miten pystyn olemaan lähettämättä kohtalokasta viestiä tai vastaamatta? Koska en halua olla tekemisissä tämän miehen kanssa jo pelkästään säästääkseni hänet tältä idioottimaiselta epävarmuudelta ja pelleilemiseltä.
Löysin ihanan miehen jolla on samankaltaiset tulevaisuuden haaveet lapsia, perhe, yhteinen koti. Kunnes kuolema meidät erottaa. Molemmat pidetään samoista asioista niinkuin harrastus puolella, ei silti, että oltaisiin sitä yhdessä tehty vaan kumpikin tahollaan, mutta oli kiva jutella molempia kiinnostavasta asiasta. Viihdyimme toistemme kanssa, oli ihana maata hänen kainalossaan ja tuntea lämpimät kädet ympärilläni, mutta vähän väliä halusin erota mitä kummallisimpien syiden takia.
Oltiin yhdessä ja kaikki oli hyvin, kunnes jotain hölmöä sattuu ja panen välit poikki enkä halua olla tekemisissä. Olen illat yksin kotona ja suren, en oikein saa mitään tehtyä ja koulussakin olo on masentunut.
Menee muutama viikko ja otan yhteyttä kadonneen esineen takia ja hän pyytää luokseen. Tietenkin menen, tämän erossa olo ajan olen vain kaivannut häntä ja toivonut kutsua. Kaikki on hyvin olen taas onnellinen. Vietämme aikaa yhteisen harrastuksemme parissa ja menee muutamia päiviä. Taas sama juttu, pieni asia ja haluan erota, yhteys poikki ja taas suremaan.
Olo on kurja en halua olla yksin, haluan hänet. Ja sama jatkuu ja sitten taas yhteen ja erotaan.
Pidän tästä ihmisestä älyttömästi ja hänkin ainakin piti minusta, sanoi jopa rakastavansa, en vain pysty tuntemaan vaikka haluan, en uskalla antaa tunteille valtaa koska kumminkin sattuu. Tämä kipu ei ole vielä mitään jos joudun vastaavaan tilanteeseen ja tunnen jotain suurempaa. Nyt tykkään ja sattuu niin paljon, miten riutuisinkaan jos rakastaisin.
Olen jotenkin päättänyt, että aina sattuu ja käytän kaikkia pienimpiäkin vastoinkäymisiä syynä eroamiseen. Olen päättänyt etten tunne ja näin ollen en voi sitoutua mieheen josta pidän.
Miten pystyn olemaan lähettämättä kohtalokasta viestiä tai vastaamatta? Koska en halua olla tekemisissä tämän miehen kanssa jo pelkästään säästääkseni hänet tältä idioottimaiselta epävarmuudelta ja pelleilemiseltä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostaa aika sekavalta. Kauankohan mies jaksaa tuota hyppimistäsi? Eihän hän voi missään vaiheessa ajatella seurustelevansa, kun pian kuitenkin sinulta taas vaikka katkeaa kynsi ja saat päähäsi pistää poikki? Saattaa hyvinkin pian hakeutua hieman tasapainoisempaan seuraan.
asiahan on niin, että en sekoa mistään kynnen katkeamisesta jonka jo ehkä tiesitkin, mut oli pakko ärsyttää mua. Tiedän ettei kukaan tollasta hyppimistä jaksa sen takia halusin tietää keinon jolla pystyisin oleen vastaamatta jos kyseinen henkilö soittaa tai muuta.
Ei mies kauan katsele, jos olet noin epävarma. Taatusti kuvittelee, että hänessä on jotain vikaa, kun et osaa päättää suhteenne laadusta. Mulla itellä on sama ongelma, en pysty sitoutumaan. Pelkään jo valmiiksi eroa, sydänsuruja, pettämistä tms.. siis liian vilkas mielikuvitus. Siksi olen yksin, enkä "kiusaa" toista ihmistä epämääräisillä tunteilla. Tää päätös on vaatinut aika tiukkaa itsekontrollia..
Mieti, haluatko sitoutua juuri tämän miehen kanssa, ja miksi. Vai onko ystäväpiirissäsi seurustelubuumi, joka ajaa sinutkin suhteeseen. Mutta muista, ellet ota riskiä, et voi saada tulevaisuuden haaveitasi toteutettua ikinä. Yksin ei ole aina kivaa, mutta niin se on meikäläinenkin tässä pari vuotta tarponut avioliiton jälkeen. Ja älä vaan kuvittele, ettet ansaitse hyvää miestä tms. Odotan itse sitä unelmien prinssiä, joka valkealla ratsulla hakee minut kotiovelta hurjiin seikkailuihin...heh heh. Toimi sinä, ja tee ratkaiseva päätös!
haluan hänet niin paljon, mutta en vaan voi. Pitäisi keksiä keino jolla pystyä olemaan kovana jos hän soittaa tai jotain.
...lopeta kauniiden ja rohkeiden seuraaminen.
Toiseksi, jos tunnepuoli on noin sekavaa, niin kannattaa sun tapauksessa kuunnella järjen ääntä ennemmin kuin sydämen ääntä.
Kolmanneksi, RELAA hyvä neiti! Huumoria peliin niin asiat järjestyy kyllä omalla painollaan...
en enää koskaan katso telkkaria jos se tekee musta normaalin ihmisen normaaleine tunteineen, mutta niin ei taida olla.pelkotiloja on ja haluan säästää itseäni ja myös sitä miestä jonka yritän jättää, hän on se joka on joka kerran ottanut yhteyttä ja mä en ole voinut vastustaa ja olen vastannut.siinä on niin vaikeaa olla..
Luin tuon kertomuksesi ja se taisi avata silmäni sille mitä mulle on tapahtunut.
Minut jätettiin. Siitä ei ole kauaakaan aikaa.
Olin yhden viikonlopun tapaamatta tyttöystävääni. Maanantaina hän laittoi välit poikki ja sanoi syyksi että ahdistaa. Seuraavana viikonloppuna hän otti minuun yhteyttä ensin perjantaina. Lauantaina sain viestin jossa hän sanoi suoraan, että hänellä on ikävä minua. Vastasin hänen viesteihin kumpanakin päivänä ja lopulta lauantaina hän soitti ja halusi tavata minut seuraavalla viikolla. Sunnuntaina hän soitti ja sovimme että tapaamme torstaina, koska hänellä oli alkuviikosta kiireitä. Hän antoi täysin ymmärtää että haluaa minut takaisin. Maanantaina lähettelimme tekstiviestejä ja kaikki vaikutti normaalilta, aivan kuin olisimme jatkaneet siitä mihin jäimme. Torstaina sitten tapasin hänet ja kysyin että missä mennään. Hän vastasi ettei voi kuvitella nyt mitään suhdetta. Olin kuin maani myynyt. Juttelimme pitkään. Periaatteessa hän sanoi syyksi ettei halua yrittää uudestaan, koska hänellä ei riitä aikaa. Kaksi työtä, opiskelu ja ystävät olivat ne joihin hän halusi laittaa aikaa. En kuitenkaan tavallaan ymmärrä aikaa syyksi.
Kun luin viestisi, luulin, että exäni on käynyt kirjoittamassa tämän. Toivottavasti haluaisit vaihtaa ajatuksia tämän tiimoilta. Luulen että voisimme auttaa toisiamme.