Olemme olleet 10 vuotta naimisissa. Lapsia kaksi ja molemmilla työ- ja raha-asiat kunnossa. Mies sanoo, että kaikki on hyvin ja meidän pitäisi olla onnellisia.
Minä en ole. Olen jatkuvasti vihainen miehelleni. En voi sietää häntä. Kotona on hyvä olla vain silloin, kun hän on poissa. Heti kun kuulen oven käyvän, tunnen miten pinnani kiristyy ja ahdistun. En pysty nukkumaan hänen vieressään, koska hänen olemassaolo ärsyttää niin paljon.
Haaveilen, että hän katoaisi jonnekin eikä enää tulisi takaisin kotiin.
Hän ei halua erota, koska rakastaa mua. Sairasta!
Tuntuu, että koko elämä on pelkkää sietämistä ja inhoa.
Minä en ole. Olen jatkuvasti vihainen miehelleni. En voi sietää häntä. Kotona on hyvä olla vain silloin, kun hän on poissa. Heti kun kuulen oven käyvän, tunnen miten pinnani kiristyy ja ahdistun. En pysty nukkumaan hänen vieressään, koska hänen olemassaolo ärsyttää niin paljon.
Haaveilen, että hän katoaisi jonnekin eikä enää tulisi takaisin kotiin.
Hän ei halua erota, koska rakastaa mua. Sairasta!
Tuntuu, että koko elämä on pelkkää sietämistä ja inhoa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olisi ihan ensiksi hyvä alkaa kaivelemaan sitä omaa päätään. Milloin tuo inho alkoi? Mitä tapahtumia tai tunteita siihen liittyi? Alkoiko se tietystä hetkestä vai pitkän ajan kuluessa ärsyyntymisestä tms? Milloin huomasit olevasi onnellisempi kun mies ei ole paikalla? Tuleeko muista ihmisistä vastaavia tunteita?
Avain on ymmärtää mistä tuo tunne tulee, aj sitä kautta voiko sen korjata. Jos tulos on "ei", on ehdottomasti parempi erota vaikka meis ei tahtoisikaan. Lapset eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa vaikka erillänne asuisittekin, sovun ja yhteistyökyvyn säilyminen vanhempien välillä on ensiarvoisen tärkeää. Toista inhoten ja itsensä suhteeseen pakottaen se ei onnistu.
HUonossa suhteessa eläminen ei ole velvollisuutesi, mutta minusta velvollisuutesi on asian korjaaminen tavalla tai toisella. Joko selvittämällä solmut omassa psyykessäsi, jos sellaisesta on kyse, tai viimeisenä vaihtoehtona, erolla.
***
Tiedän tunteen mistä ap kirjoitti. Olen eronnut n.4 v sitten ja minulla oli aivan samanlaisia tuntemuksia, ahdisti mennä kotiin enkä viihtinyt yhtään mieheni kanssa. Minulla ja kahdella lapsellani alkoi aina ns.juhlat kun mies lähti pelireissuille jne...Aina kun hän oli kotona, oli kireä ilmapiiri ja jotenkin ahdistavaa. Itse mietin eroa n.10 vuotta ennenkuin hain eropaperit. Miehelle asia oli shokki, hän ei olisi halunnut erota, rakasti niin paljon ja oli luullut että kaikki on hyvin!! Kuitenkin hän eli tavallaan omaa elämäänsä jo pitkään ja minä ja lapset oltiin eri porukkaa. Se oli loppuun eletty liitto, eroa en ole katunut päivääkään vaikka aina ei ole helppoa ollutkaan ja ainahan avioero on kova paikka, me oltiin yli 20 v aviossa. Ei se kellään mene olan kohautuksella ohi vaikka itse eroa hakisikin! Sitä olen vaan katunut kun en aiemmin uskaltanut ratkaisua tehdä, turhan kauan siinä junnattiin, en vaan jaksanut ryhtyä hommaamaan eroa aiemmin. Sulle ap sanoisin, tee niinkuin tunnet sydämessäsi mitä sinun pitää tehdä! Avioerosta selviää ja se voi olla uusi mahdollisuus uuteen!
Mikä mahtaa olla syy inhoon? Et ole ainoa vaimo, jolla miehestä on tullut inhokki. Yleensä vaimot eivät osaa sanoa syytä inholleen suoraan, mutta yleensä samaan hengenvetoon he mainitsevat ongelmikseen liitossa nimenomaan miehen saamattomuuden suhteen eteen työskentelemisessä ja sen, että vaimo turhautuu ja kokee olevansa miehelle äiti ja koko kodin koossapitäjä. En sano, että nämä olisivat se teidän ongelmanne, mutta arvailuna heitän.
Tarttette ammattiapua. Kannattaa yrittää. Se miehes tulee käymään jatkossakin kotonaan eikä ole katoamassa minnekään, joten harkitse sellaista skenaariota, että mitäs jos olisikin kivaa ja ihanaa, kun mies tulee kotiin. Kannattaisiko yrittää saavuttaa se tila, jos siihen saisi vaikka ohjattua apuakin? Harkitkaa rauhassa!