Laitoin tuossa pyykkejä koneeseen ja tyhjensin samalla avokin farkkujen taskut. Yllättäen takataskusta löytyi kondomi, itse emme niitä ole käyttäneet enää kuukausiin. Mitä tästä pitäisi ajatella?? Kysyin mieheltä suoraan, että mikäs juttu tämä on, ei osannut mitään selitystä antaa, sanoi sille kyllä varmasti löytyvän loogisen selityksen, mutta ei nyt muista miksi se siellä oli ja koska se on sinne joutunut. Mies ei ole ns. pettäjätyyppiä, eikä ole omien sanojensa mukaan koskaan seurustelusuhteessa hairahtunut väärille poluille. Suhteessamme on kaikki hyvin (ainakin tietääkseni), joten siksi on vaikea uskoa että olisi käynyt vieraissa. Kuitenkin epäilys jäytää mieltä ja ajattelin kysyä täältä, mitä te ajattelisitte vastaavassa tilanteessa?
Mitä ajatella tästä?
.....
151643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ihan asiasta keskusteli eikä yrittänyt livahtaa paikalta pois tai kiemurrellut sanojensa kanssa niin asian voisi jättää tuohon.. toisaalta kun te ette niitä käytä niin oudoltahan toi kuulostaa..onkohan miehesi ollut baarissa, matkalla lähiaikoina tai muuten yötä pois kotoa? jos ei niin sitten sille varmaan on ihan looginen selitys.
Jospa sen on laittanut joku sinne piloillaan, tai sitten itse siivonnut vanhoja jostain omista kaapeistanne? Mutta kummallista ettei muista?
Kuitenkin, kukaan ei ole syyllinen ennen kuin niin todistetan. Ja jos teillä menee hyvin eikä miehellä ole epäilyttävää käytöstä muuten, niin älä vaivaa päätäsi asialla äläkä anna sén pilata suhdettanne
uskoisi!
Miksi mies kantaisi kortsuja taskussaan, ellei olisi valmiina vieraisiin!
Melkoisen looginen selitys!
Missä pakkauksen muu sisältö mahtaa olla? Vai oliko se automaatista?
kova poika selittämään
Että Mika on kova poika selittämään!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001391&posting=22000000037661024
Että Mika on kova poika selittämään!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001391&posting=22000000037661024
Yksityiskohdat kertovat... jotain.
Ensiksi rajataan tapahtuman aikaväli.
Kauanko muistat miehen farkkuja käytäneen pesukertojen välillä? Onko mihelellä ollut baari-iltoja ja muita menoja silloin kun nämä farkut ovat ollut käytössä?
Sitten rajataan mahdolliset oman talouden muuttujat pois pelistä.
Onko teillä talossa vielä kumeja, muita asukkeja joilla on kumeja talossa? Jos on kumeja, ovatko ne samaa merkkiä? Ovatko uusia vai vanhoja - vanhenemispäivämäärä pakkauksessa?
"Kysyin mieheltä suoraan, että mikäs juttu tämä on, ei osannut mitään selitystä antaa, sanoi sille kyllä varmasti löytyvän loogisen selityksen, mutta ei nyt muista miksi se siellä oli ja koska se on sinne joutunut."
Joskus totuus voi löytyä pienistä sanoista - Käyttikö miehesi sanamuotoa ei muista vai ei tiedä miten kumi taskuun joutui? "Muista" sanan käyttö tarkottaisi alitajuntaisesti sitä että miehesi ei pitäisi mitenkään normaalista poikkeavana sitä että hänellä olisi kumi taskussa. "Tiedä" sana taas viestisi sitä että kumia ei pitäsi normaalisti olla taskussa.
Niinpä. "En muista miten se sinne joutui" - toi on terävä huomio. Eikä tarvi edes valehdella! Ja silti omasta mielestä on luonnollista, että se oli siellä. ja tietää MIKSI se oli siellä...ei vain muista, koska sen sinne laittoi. :)))
Ja kumppani uskoo, että mitään kummaa ei ole parisuhteessa. Sehän vastasi ihan rehellisesti, silmiin katsoen ja heti.... (ja näinhän se olikin). Mutta pitää miettiä tosiaan, että MIHIN kysymykseen vastasi.....
kysellä enemmän kuin mies ehtii vastata, kuka enää tietää mihn kysymykseen tuli vastattua...
Oltiin miehen kanssa reissussa yhdessä ystävien kanssa. Yksi ystävistä kysyi sitten mieheltäni, jos tällä olisi kondomeja antaa. Hetken mietittyään mies sanoi, että on ja kaivoi lompakostaan yhden. Myöhemmin illalla kysyin, että miksi ihmeessä hänellä oli kondomeja lompakossaan, vaikka me ei olla niitä tarvittu yli puoleen vuoteen. Mies sanoi, että oli laittanut ne/sen sinne jo silloin kun oli kondomipakkauksen hankkinut. Taisi ollakin juuri sitä merkkiä, mitä me aikoinaan käytettiin...
Pitäisikö tuosta teidän mielestä huolestua?
No tuosta ei - jos vasta ½ vuotta olette olleet käyttämättä. Mullakin taisi (naisena) roikkua ainakin vuoden kukkaron sivutaskussa. :))
Housujen tasku on vain vaarallisempi paikka. Monesti ne housut pestään? Joskus parin päivän käytön jälkeen, joskus vähän pidemmän. Monetko housut on? Onko mahdollista, että jotain housuja ei olisi pidetty pariin vuoteen, ja nyt ne on jalassa, ja juuri niiden housujen taskusta löytyy kortsu?
No lompakkoon tosiaan unhotuu ties mitä. Ollaan seurusteltu nyt 11 kuukautta ja ollaan siitä ajasta yli puolet käytetty ehkäisynä aínoastaan e-pillereitä. Kyllähän siitä taitaa muutama kuukausi yli puoli vuotta tulla...
Taidan vain unohtaa tapahtuneen.
Ihme juttu, mulla on varmaan vieläkin kumeja jossain vaikkemme ole niitä vuosiin käyttäneet. Ainakin yöpöydän laatikossa. Ei niitä tule pois heitettyä.
Ottamatta sen kummemmin tähän tapaukseen kantaa..
Mutta, ei ole olemassakaan sellaista, että joku ei olisi tai olisi "pettäjätyyppiä".....
Musta jää?
Muistatko sitten, mistä kortsuja löytyi elokuvan alkupuolella? Ja entä ne selitykset?
sekaisin onnesta, jos löytäisin kondomin mieheni taskusta! Mutta se johtuu vain siitä, etten rakasta miestäni...
Jos rakastaisin ja löytäisin, niin yrittäisin uskoa saamani selityksen:
"ei osannut mitään selitystä antaa, sanoi sille kyllä varmasti löytyvän loogisen selityksen, mutta ei nyt muista miksi se siellä oli ja koska se on sinne joutunut"
Sillä en haluaisi uskoa, että mies on ollut jonkun toisen kanssa ja ihan höhlästi unohtanut varmuusvälineet taskuunsa.