postinkantaja

Olen ajatellut alanvaihtoa, ja postinkantajan ammatti tuntuisi liikunnalliselta työltä, lisäksi siinä tapaa ihmisiä ja saa myös olla ulkona. Kertokaa, postinkantajat, tuntemuksianne ko työstä sekä mm palkkauksesta ja työpaikkatilanteesta.
3747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ammatti lie kohtuu vaarallinen. Eräs minulle kertoi hieman harmillistakin tietoa ammatin vaaroista. Liikkua siinä varmaan saa mutten itse uskaltaisi.

Äänestä

Ystäväni jaksoi tehdä postinkantajan hommia 2 viikkoa, mutta lopetti hommat, kun joutui menemään töihin joskus puol seitsemän aikoihin. Ensin piti lajitella postit oikeisiin laatikoihin siellä toimistossa, jonka jälkeen alko se varsinainen kantohomma. Kantoreitti kierteli tosi epäloogisesti eli siinä mentiin paljon edestakaisin. Hyviä puolia oli kuulemma, että duuni loppui jo joskus klo 11, kun oli postit jaettu, mutta välillä se venähti jonnekin 16 asti. Ihmisiä siinä ei tavannut muuta kuin siellä toimistossa muita postivirkailijoita, kun lajitteli sitä postia.

Äänestä

Olin pari viikkoa postilla hommissa opiskelun ohessa, kun rahatilanne oli huono. Reitti alkoi neljältä ja käytännössä piti herätä jo kolmelta, että kerkesi töihin. Kolmelta herääminen tuotti ongelmia, kun olin tottunut menemään nukkumaan 12 aikaan. Kahdeksaksi menin sitten kouluun ja välissä ei kerennyt nukkua. Palkka yön valvomisesta tuli kahdelta tunnilta n.18e.
Myös työ oli monotonista. Enpä voi alaa suositella, kuin aamuvirkuille ja henkilöille jotka halauvat juosta aivot taskussa rapusta toiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanna kirjoitti:

Olen ajatellut alanvaihtoa, ja postinkantajan ammatti tuntuisi liikunnalliselta työltä, lisäksi siinä tapaa ihmisiä ja saa myös olla ulkona. Kertokaa, postinkantajat, tuntemuksianne ko työstä sekä mm palkkauksesta ja työpaikkatilanteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu