Normaaliako?

Mikä mättää? Ollaan seurusteltu useampi vuosi. Tällä hetkellä eri kaupungeissa. Suhteen aikana tapahtunut molemminpuolista pettämistä, ei kuitenkaan paneskeluun asti ja minä olen "mennyt pidemmälle". Puoliso ollut aina enemmän tai vähemmän mustasukkainen, aiemmin ilman syytä. Juuri kun luulin kaiken menevän paremmin, tapahtui seuraava episodi: Katsoin telkusta pesismatsia, oltiin sen jälkeen yhteydessä ja mainitsin asiasta. Illemmalla hän oli tulosruudessa nähnyt että pesismatsi pelattiin kaupungissa, jossa asuu henkilö, jonka kanssa häntä olen pettänyt. No hän sai siitä päähän, että eihän minua ole pesäpallo ennenkään kiinnostanut, joten katson sitä sen vuoksi, että yritän tutustua kyseiseen kaupunkiin. No en katsonut sitä peliä vaan toisen pelin, jota ei pelattu samassa kaupungissa. Mutta mitä väliä vaikka olisinkin katsonut kyseisen matsin. Mistä tällaiset ajatukset voivat tulla? Omasta mielestä tuo ei ole normaalia.
3623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olisko jäähyn paikka tai vakavan pohdiskelun.

Äänestä

siihen, että jos käyttää samalla paikkakunnalla valmistettua vessapaperia ym. missä epäilykseen liittyvä kohde asuu.

Äänestä

Kylmää jo alkulauseesi, että pettämistä, mutta ei kuitenkaan paneskeluun asti. Raukkamaisia itsensä jalustalle nostajia tällaiset läheltäpiti tilanteista kerskujat, sama se vaikka antaisi mennä loppuun asti.

Itse olen hyvässä suhteessa eikä tässäsuhteessa tee mieli vierasta, millään tasolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hermokireällä kirjoitti:

Mikä mättää? Ollaan seurusteltu useampi vuosi. Tällä hetkellä eri kaupungeissa. Suhteen aikana tapahtunut molemminpuolista pettämistä, ei kuitenkaan paneskeluun asti ja minä olen "mennyt pidemmälle". Puoliso ollut aina enemmän tai vähemmän mustasukkainen, aiemmin ilman syytä. Juuri kun luulin kaiken menevän paremmin, tapahtui seuraava episodi: Katsoin telkusta pesismatsia, oltiin sen jälkeen yhteydessä ja mainitsin asiasta. Illemmalla hän oli tulosruudessa nähnyt että pesismatsi pelattiin kaupungissa, jossa asuu henkilö, jonka kanssa häntä olen pettänyt. No hän sai siitä päähän, että eihän minua ole pesäpallo ennenkään kiinnostanut, joten katson sitä sen vuoksi, että yritän tutustua kyseiseen kaupunkiin. No en katsonut sitä peliä vaan toisen pelin, jota ei pelattu samassa kaupungissa. Mutta mitä väliä vaikka olisinkin katsonut kyseisen matsin. Mistä tällaiset ajatukset voivat tulla? Omasta mielestä tuo ei ole normaalia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu