Ei ymmärrä

että miten tässä kävi sitten näin..miten tämä on mahdollista?

Kevään korvilla tavattiin ja puoli vuotta melkein oltiin yhdessä tyttökaverin kanssa. Päälle parikymppisiä ollaan molemmat.

Olin jo suunnitellut..jotain kivaa kun tulee tuo puoli vuotta täyteen. Lähdin käymään kotona vanhempien luona päälle viikoksi loman aikana remonttihommiin. Hän jäi tänne paikkakunnalle missä molemmat asuvat.

Palaattuani vastaanotto..oli viileä ja mietin että mistä johtui. Annoin asian olla kun hällä joskus ollu perheongelmia ja muuta. Kertoi sitten parin päivän päästä palattuani että erotaan. Kun tinkasin syytä niin kertoi pettäneensä ollessani poissa. Kavereidensa kanssa olivat menneet kuulemma baariin..sieltä oli joku mulkku iskenyt mukaansa. Varmistin asian hänen kavereilta. Sokkihan se oli ja en tiedä olisinko antanut anteeksi..mutta ajattelin että puhutaan asiat selviksi. Ei halunnut eikä halua puhua. Sanoi vain että se on ohi..turhaan takerrun..ja että ei tule enää tästä mitään. Vaikka suutuin..en haukkunut tai muuta sellaista, rakastan liikaa..yhä. Ei riidelty eikä kiistelty paljon.. Hyvin tultu toimeen. Oli vielä se arempi osapuoli ensin ja taisi ihastua paljonkin alussa..Oltiin varmoja että tämä kestää. Kaikki puhui miten kivan ja kunnollisen naisen olin löytänyt..paljon odotin ja paljon menetin. Sattuu ihan saatanasti sisuskaluihin nyt..

Yritin saada yhteyttä ja ei vastannut mitään muuta kuin että se on ohi. Nyt sitten kuulin tuttujen kautta..että oli tavannut uudestaan saman miehen kanssa. Joku vihjasi että ovat varmaan nyt yhdessä. Kuulemma ei olisi tuntunut ennestään vaan kaikki olisi tapahtunut tuon yhden ravintolaillan aikana. En voi uskoa todeksi tätä. Miksi sanoa että rakastaa jos ei tarkoita ja jos rakastaa niin miksi tehdä näin? Eikö ajattele edes yhtään nyt minua kun on tuon miehen kanssa? Tietää että saan tietää hänen tapailustaan yhteisten tuttujen ja kavereiden kautta. En jaksa..

Yhteen muuttoakin mietittiin ensi vuoden puolelle..suukon antoi suulle kun lähdin..ja viestejä läheteltiin kun olin poissa. Nyt sitten tämä???!

Viikon olen tässä itkua nieleskellyt ja hämmentyneenä asuntoa kierrellyt. Piti purkaa nyt ajatukset jonnekin..
Tuo tyttö johon rakastuin on nyt sitten poissa, sydän on kovin tyhjä ja rikki vain.

Voiko kehenkään luottaa enää? Ei tällaista jaksa vaikka kuinka ajattelisi. Mitä minä tein väärin? Eikö rakkautta ole olemassa..tai se vain unohtuu noin helposti?

En osaa käsittää..

Ehkä joku osaa antaa vastauksia tai selittää mitä tapahtui.
3897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joo,tuttua tarinaa..rakkaus se on naisilla niin ailahtelevaa,et mitä vain ja milloin vain voi tapahtua.sen olen huomannut!yleensä sen huomaa,kun joku on pieles tai ne tekee kaiken niin et tajuu jotain olevan pielessä.turha odottaa suoraa vastausta kysymykseen,mikä nyt on?ei tule,vaan jotain vastaavaa kuin sun tapaus,ne aina keksii!tilaisuuden tullen vaihtuu lennosta..niiden on paljon helpompi valkata ja vaihtaa kumppania,sen ne myös usein jostain syystä tekee,niitä on vaikea arvata,tyytymättömyys,kyllästyminen,yms.silloin se on myöhäistä ja turha sit jäädä suremaan,ei nekään niin tee...uutta matoa koukkuun vsan!!niin mä aion,tänään tuli ero,joka on lopullinen,eri asiosta johtuen..menkööt haluamaansa mestaan,mä en siitä välitän vaan löydän paremman...varmasti!!!katse eteenpäin vaa,naisia riittää. t.jotain oppinut

Äänestä

5 vuotinen kihlaus päättyi siihen, että opiskelin eri paikkakunnalla ja kihlattu ihastui kurssikaveriinsa ja meni tämän kanssa naimisiinkin.

Onnekseni, melko sekopää tuo nainen oli vaikka kirjoitti 6 ällää ja nyt on joku iso kiho jossain lääkefirmassa:-)

Äänestä

Koskettavaa tekstiä tämä sinun tarinasi. Ihan itkettää. Ei sitä voi kuin elää tunteensa läpi ja yrittää selvitä arjesta. Varmasti monesti asiat kelaavat mielessä ja usein sitä syytä miksi, ei löydy, toinen vaan lähti toisen matkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


punatukkaista kaipaava kirjoitti:

että miten tässä kävi sitten näin..miten tämä on mahdollista?

Kevään korvilla tavattiin ja puoli vuotta melkein oltiin yhdessä tyttökaverin kanssa. Päälle parikymppisiä ollaan molemmat.

Olin jo suunnitellut..jotain kivaa kun tulee tuo puoli vuotta täyteen. Lähdin käymään kotona vanhempien luona päälle viikoksi loman aikana remonttihommiin. Hän jäi tänne paikkakunnalle missä molemmat asuvat.

Palaattuani vastaanotto..oli viileä ja mietin että mistä johtui. Annoin asian olla kun hällä joskus ollu perheongelmia ja muuta. Kertoi sitten parin päivän päästä palattuani että erotaan. Kun tinkasin syytä niin kertoi pettäneensä ollessani poissa. Kavereidensa kanssa olivat menneet kuulemma baariin..sieltä oli joku mulkku iskenyt mukaansa. Varmistin asian hänen kavereilta. Sokkihan se oli ja en tiedä olisinko antanut anteeksi..mutta ajattelin että puhutaan asiat selviksi. Ei halunnut eikä halua puhua. Sanoi vain että se on ohi..turhaan takerrun..ja että ei tule enää tästä mitään. Vaikka suutuin..en haukkunut tai muuta sellaista, rakastan liikaa..yhä. Ei riidelty eikä kiistelty paljon.. Hyvin tultu toimeen. Oli vielä se arempi osapuoli ensin ja taisi ihastua paljonkin alussa..Oltiin varmoja että tämä kestää. Kaikki puhui miten kivan ja kunnollisen naisen olin löytänyt..paljon odotin ja paljon menetin. Sattuu ihan saatanasti sisuskaluihin nyt..

Yritin saada yhteyttä ja ei vastannut mitään muuta kuin että se on ohi. Nyt sitten kuulin tuttujen kautta..että oli tavannut uudestaan saman miehen kanssa. Joku vihjasi että ovat varmaan nyt yhdessä. Kuulemma ei olisi tuntunut ennestään vaan kaikki olisi tapahtunut tuon yhden ravintolaillan aikana. En voi uskoa todeksi tätä. Miksi sanoa että rakastaa jos ei tarkoita ja jos rakastaa niin miksi tehdä näin? Eikö ajattele edes yhtään nyt minua kun on tuon miehen kanssa? Tietää että saan tietää hänen tapailustaan yhteisten tuttujen ja kavereiden kautta. En jaksa..

Yhteen muuttoakin mietittiin ensi vuoden puolelle..suukon antoi suulle kun lähdin..ja viestejä läheteltiin kun olin poissa. Nyt sitten tämä???!

Viikon olen tässä itkua nieleskellyt ja hämmentyneenä asuntoa kierrellyt. Piti purkaa nyt ajatukset jonnekin..
Tuo tyttö johon rakastuin on nyt sitten poissa, sydän on kovin tyhjä ja rikki vain.

Voiko kehenkään luottaa enää? Ei tällaista jaksa vaikka kuinka ajattelisi. Mitä minä tein väärin? Eikö rakkautta ole olemassa..tai se vain unohtuu noin helposti?

En osaa käsittää..

Ehkä joku osaa antaa vastauksia tai selittää mitä tapahtui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu