Takana 13 vuotta avioliittoa, pari lasta, koira, omakotitalo... Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla onnellinen ja nauttia elämästäni. Tunnen kuitenkin itseni yksinäiseksi parisuhteessa, hoidan yksin kodin, lapset ja kaiken. Mieheni käy töissä, se on hänen panostuksensa. Toki käyn minäkin töissä, mutta sen arkinen elämän pyörittäminen on minun kontolla. Käymme äärimmäisen harvoin kaksistaan missään. Perheenä kylläkin, lähinnä lasten harrastuksissa ja huvipuistoissa ym. kesällä.
Tunnen, että rakstavaisista on tullut sisko ja sen veli. Seksiä harrastamme harvoin, lieneekö syynä tylsyys ja ennalta arvattavuus.
Työpaikallani on itseni ikäinen naimisissa oleva mies janka kanssa olemme flirttailleet viattomasti ja lähes vuoden. Keväällä asiat alkoivat vakavoitua, tekstareita, puheluita, kosketusta, pieni suukkokoin. Kesälomien ajan pidimme satunnaisesti yhteyttä hassuilla tekstareilla ja muutaman kerran kohdattiin vahingossa. Olen ihastunut häneen, vai olenko ihastunut ihastumisen tunteeseen, siihen, että hän saa minut hymyilemään ja haavaelemaan teinitytön lailla? Vai olenko ihastunut ajatukseen etten ole yksin?
Mitenkä saisin sisälläni vellovat tunteet loppumaan? Haluan kuitenkin olla vaimo ja äiti en kahden perheen rikkoja. Onko jollakin vastaavia kokemuksia? Seksiä emme ole harrastaneet, mutta koen pettäväni miestäni kuitenkin.
Tunnen, että rakstavaisista on tullut sisko ja sen veli. Seksiä harrastamme harvoin, lieneekö syynä tylsyys ja ennalta arvattavuus.
Työpaikallani on itseni ikäinen naimisissa oleva mies janka kanssa olemme flirttailleet viattomasti ja lähes vuoden. Keväällä asiat alkoivat vakavoitua, tekstareita, puheluita, kosketusta, pieni suukkokoin. Kesälomien ajan pidimme satunnaisesti yhteyttä hassuilla tekstareilla ja muutaman kerran kohdattiin vahingossa. Olen ihastunut häneen, vai olenko ihastunut ihastumisen tunteeseen, siihen, että hän saa minut hymyilemään ja haavaelemaan teinitytön lailla? Vai olenko ihastunut ajatukseen etten ole yksin?
Mitenkä saisin sisälläni vellovat tunteet loppumaan? Haluan kuitenkin olla vaimo ja äiti en kahden perheen rikkoja. Onko jollakin vastaavia kokemuksia? Seksiä emme ole harrastaneet, mutta koen pettäväni miestäni kuitenkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Noin se minullakin alkoi.
Tuli kerran todella mielenkiintoinen tarve suudella yhtä työkaveria. Niin sitten tapahtui. Minulla oli vallan kamalat syyllisyydentuskat, päätin ettei koskaan enää. Vuodet kuluivat, minä ja mieheni siinä mukana - ja aivan toisiin suuntiin. Nyt olemme ihan eri galakseilla, vaikka luoja tietää miten olisin halunnut rakastaa miestäni ja olla onnellinen hänen kanssaan. Mutta kun ei rakasta ja on surullinen toisen kanssa, niin mikä siinä muu auttaa kuin ero.
Reilu vuosi sitten tuli kuvioihin toinen mies. Vieläkin mietin, miksi ihmiset arvostavat nimenomaan pitkiä parisuhteita? Miten pelkästään parisuhteen pituus vakuuttaa ihmiset siitä että suhde on hyvä? Vaikkei nykyinen suhteeni olisi kestänyt kuin kaksi viikkoa, niin se on tavallaan paljon tärkeämpi kuin aviosuhteeni. Arvostan ennenkaikkea sitä, että miehelle voi puhua mistä vaan ja että hänen kanssaan on hauskaa. On aivan käsittämättömän ihana fiilis, kun toinen ymmärtää. Joskus ihan pienestä sanastakin.
"Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla onnellinen ja nauttia elämästäni."
Onnittelut kuukauden typerimmästä kliseestä.
Et kertonut yhtään mitään parisuhteestasi. Mikä siinä mättää niin että pitää lähteä vierasta etsimään?
( työ ja kodinhoito eivät ole mitään parisuhdeasioita )
Vaikeaa on se, että ihmiset ei tajua mikä ero on rakastumisella ja rakastamisella.
Järjestä sinä se yhteinen kahden kesken viikonloppu teille ja tee jotain ennalta arvaamatonta ja ota avoimesti asia esiin. Todennäköisesti sun miehelläs on ihan samat fiilikset. Jos ei vielä toista ole kumpikaan loukannut esim. pettämällä niin toihan on vain ny se teidän pieni alamäki josta pystytte nousemaan. Pettämisen jälkeen ette pääse enää 100 % luottamukseen. Mut älä hyvä ihminen odota että mies avaisi keskustelun jos ei sitä ole jo tehnyt. Saat miettiä noita vielä vuoden päästäkin ja siinä vaiheessa oot jo pettänyt kun omat ajatukset oikeasta ja väärästä hämärtyy lihan himon vallassa;-) Tsemppiä.
Sari! Kerrankin joku joka ajattelee samoin!