Kun ei tiedä..

..ollako yhdessä vai ei.

Olen ollut kohta vuoden verran miesystäväni kanssa. Hän on samanikäinen, 22v. Hän on raitis, älykäs,kirjaviisas ja ihan ok-näköinen, mutta hänen kanssaan ei ole silti kiinnostavaa olla. Se johtuu monesta syystä.

Ehkä suurin syy on se, ettei hän tuota minulle seksin aikana nautintoa. Hänellä on erektiossa 10 senttiä ja olen huomannut, että 15 senttinen on minimi, josta saan yhdynnän aikana orgasmin. Paitsi kerran sain orkun, kun tein sitä hänen kanssaan pöydällä. Se oli aivan ihme. Johtui jotenkin silloisesta asennosta.

Hän tietenkin haluaa usein seksiä, hetero kun on. Ehkäpä hän on huomannut asianlaidan, etten nauti seksistä hänen kanssaan, sillä kieltäydyn monesti. En haluaisi häntä mitenkään loukata, mutta toisaalta en mahda asialle mitään. Ja onhan niitä naisia, jotka eivät saa orgasmia ikinä kenenkään tyypin kanssa, joten en ole ujostellut kieltäytyä ja sanoa että nyt ei vain huvita. Sehän on ihan tavallista sanoa "ei".

Toinen syy suhteemme laimeuteen on se, että hän käyttäytyy hyvin lapsellisesti. Jos pahastuu jostain asiasta, kiukuttelee sillä tavalla että esittää tukehduttavansa itsensä tyynyllä. Tämä on välillä tosi rankkaa kun olemme kummatkin vuoteissa nukkumassa. En vain millään jaksaisi silloin maannitella että "älä nyt..". Yöllä nukutaan eikä käydä keskustelua asioista. No, ei hän aina niin tee, mutta välillä.

Kolmas syy on se, ettei hän osaa keskustella hyvin. On laiska keskustelija. Ei jaksa useinkaan kommentoida sitä mitä sanon. Se on turhauttavaa. Usein tuntuu, ettei hän kuuntelisi.

Romanttisuuden vie aivan kokonaan viimeistään se, kun hän puhuu aiheesta "naiset ovat sinua lyhyempiä". Olen 177 senttiä ja hän 174, joten luulisi ettei hänen tarvitsisi puhua siitä (vain muutama sentti eroa). Mutta silti hän tekee niin. Toisin kuin ennen, hän ei nykyisin aloita sitä aihetta tuosta noin vain, mutta jos keskustelemme yleisesti ottaen naisten ulkonäöstä, hän pistää keskustelun välilauseisiin sitä asiaa. Tulee ihan sellainen olo: "Blääh.. mitä mä olen tuon kanssa?". Tuo on paitsi loukkaavaa, myös lapsellista. Asia ei anna edustavaa kuvaa hänestä.

Niin että jos joku nainen on näin pitkä kuin minä, pitäisi sanoa: "monet naiset ovat sinua lyhyempiä" / "suurin osa naisista on sinua lyhyempiä". Jos sanoo pelkistetysti: "naiset ovat sinua lyhyempiä", kuulostaa se siltä kuin minä en olisi puhujan mielestä nainen eivätkä ketkään minun pituiseni naiset myöskään. Pah! Vaikka ihmisen on tarkoitus lisääntyä, toisin sanoen naiseuden on määrä tarkoittaa vain kuukautiskiertoa, ei hiuksenhienoja ulkonäköseikkoja.

Tuollaisen "naiset ovat tietynmittaisia" -roskan kuuleminen on tosi paha juttu, koska vaikkei se heti vaikuttaisi, niin se kuitenkin jää kerta kerralta enemmän alitajuntaan. Pikkuhiljaa hiipii ja lopulta voi tuhota itsetuntoni. Ja kun se toistuu. Hänellä on jokin pakkomielle mainita keskustelun aikana ohimennen kyseisestä asiasta noin 1-2 kertaa viikosta. Eihän se Vielä ole vaikuttanut minuun, mutta entäpä jatkossa... paha sanoa. En todellakaan halua tulevaisuudessa lukittautua huoneeseeni ja itkeä ulkonäköäni. Kerrassaan naurettavaa. Minulla on täysi oikeus olla tyytyväinen itseeni.

Niin ja monesko asia tämä nyt sitten onkaan, liekö viides vai kuudes, huonona puolena suhteessamme on vielä se että hän JUORUAA. Hänellä ei ole sentään kavereita, joille juoruta (huh), mutta sukulaisia kylläkin. Hänen äitinsä ja tämän miesystävä ovat kohderyhmä, jolle kertoa suhteemme salaisuudet ja kaikki ei-niin-harkitut kommentit heistä. Se ei tunnu kivalta, itse asiassa hieman jopa ahdistavalta. Olen hänelle ainakin yhden kerran sanonut, että "tämä on parisuhde, tämän suhteen jaemme vain me kaksi". Ei ole tuntunut olevan vaikutusta.

Toisaalta pelottaa erkaantua hänestä, kun hän on niin raitis, kunnollinen ja kirjaviisas. Sellainen söpö yksinään aikaansa viettävä hikipinko. Vähän niin kuin minä, paitsi en ole hikipinko. Hänellä riittää aikaa minulle paljon. Mutta kun se aika ei ole aina laadukasta... Hän välillä kiukuttelee, soittaa suuta ja on puhelakossa. Jos ei niitä tee, on passiivinen kuuntelija. Ei nyt aina, mutta suunnilleen joka toinen kerta on. Tiedän, etten pysty ottamaan häntä vakavissani, vaikka hänestä pidänkin. Hänen seuransa on joskus rasittavaa, sekä loukkaavaa. Suurin haittavaikutus, mikä hänestä tulee, on se etten voi olla ylpeä pituudestani.

Olen sanonut hänelle, etten haluaisi enää nähdä ja hän on joka kerta uhkaillut itsemurhalla. Hän siis haluaa olla kanssani, mutta saisi minua enemmän arvostaa! Välillä mietin, että johtuukohan arvostuksenpuute siitä, että hänellä on pakko olla ylipäätään vain joku, jonka kanssa olla. Sama se kuka.. Mitä sopivampi sattuu kohdalle, sen vähemmän haukkuja. Eipä hän muuta minussa kritisoikaan kuin pituuteni. Se on huono juttu, koska jokainen saa olla senmittainen kuin on. Nykyään hän kätkee kritisoinnin ovelasti lauseisiin. Se heikentää kuitenkin itsetuntoa, saattaa heikentää ihan yhtä paljon kuin suorat lauseet. Välillä tuntuu, ettei hän itsekään ole perillä siitä, että tuo lause meni kritiikin puolelle.

Mitäköhän pitäisi tehdä?
Kyllä hän minua myös kehuu, hellii ja lellii. Pesee pyykkejäni ja auttaa ruoanlaitossa. Sanoo, että tarvitsee minua todella paljon. Joskus liikutunkin tuosta, mutta useimmiten minulla on sellainen olo hänestä että evvk. En tunne häneen intohimoa enkä kiinnostusta. Se johtuu hänen käytöksestään. Niin lapsellinen!

Mitä mieltä ootte, pitääkö parisuhteessa olla intohimoa?
4642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suhteenne on aluillaan ja jo mietit suhteen kannattavuutta.

Kuvauksesi perusteella miesystäväsi ei tunnu kovin 'kypsältä' ihmiseltä. Juoruaminen ja muutenkin suhteesta puhuminen ulkopuolisille on epäilyttävää ja alentavaa kuten itsekin sanoit. Ei hyväksyttävää.

Ensimmäinen asia, joka minuun "iski" oli miehen uhkailut itsemurhalla; sen ei mielestäni pitäisi löytyä ns. älykkään ihmisen sanavarastosta. Ole varovainen! Et ole vastuussa hänestä.

En näe mitään syytä jatkaa moista suhdetta. Älä hukkaa elämäsi "nuoria" vuosia sellaisen miehen kanssa, jota kohtaan et aidosti tunne vetoa. Ei miehiä tästä maailmasta puutu, kyllä sinullekin vielä sellainen mukava löytyy.


Move on!

Äänestä
  • Mukavaa, kun vastasit.

    Sellainen ristiriita tässä vielä on, että pystyn rentoutumaan vain sellaisten tyyppien kanssa, joita en ota vakavissani. Koko yläaste on haukuttu tyhmäksi, ellei vammaiseksi, koulussa ja isä on haukkunut samaa kotona. Minulle tulee todella pöllähtänyt ja ahdistavan epävarma olo, jos vietän aikaani jonkun hurmaavan tyypin seurassa.

    Äänestä

Seksin merkitys on parisuhteessa 10 % jos se toimii ja 90 % jos se ei toimi.
Jos jo noin alkuvaiheessa tulee ongelmia niin se ei povaa ollenkaan hyvää tulevaisuudelle.

Äänestä

yksi nainen kirjoitti:

Jos pahastuu jostain asiasta, kiukuttelee sillä tavalla että esittää tukehduttavansa itsensä tyynyllä. Tämä on välillä tosi rankkaa kun olemme kummatkin vuoteissa nukkumassa. En vain millään jaksaisi silloin maannitella että "älä nyt..".

ihan paras idea. hän on kyllä todella taitava jos onnistuu itsensä tuolla tavalla tukehduttamaan. näet itsensä tukehduttaminen on sillä tavalla hankalaa että siinä lähtee taju ekana ja ote herpoaa tyynystä. mutta kannattaa kannnustaa kokeilemaan, jos on niin urpo että tuollaisella uhkailee:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi nainen kirjoitti:

..ollako yhdessä vai ei.

Olen ollut kohta vuoden verran miesystäväni kanssa. Hän on samanikäinen, 22v. Hän on raitis, älykäs,kirjaviisas ja ihan ok-näköinen, mutta hänen kanssaan ei ole silti kiinnostavaa olla. Se johtuu monesta syystä.

Ehkä suurin syy on se, ettei hän tuota minulle seksin aikana nautintoa. Hänellä on erektiossa 10 senttiä ja olen huomannut, että 15 senttinen on minimi, josta saan yhdynnän aikana orgasmin. Paitsi kerran sain orkun, kun tein sitä hänen kanssaan pöydällä. Se oli aivan ihme. Johtui jotenkin silloisesta asennosta.

Hän tietenkin haluaa usein seksiä, hetero kun on. Ehkäpä hän on huomannut asianlaidan, etten nauti seksistä hänen kanssaan, sillä kieltäydyn monesti. En haluaisi häntä mitenkään loukata, mutta toisaalta en mahda asialle mitään. Ja onhan niitä naisia, jotka eivät saa orgasmia ikinä kenenkään tyypin kanssa, joten en ole ujostellut kieltäytyä ja sanoa että nyt ei vain huvita. Sehän on ihan tavallista sanoa "ei".

Toinen syy suhteemme laimeuteen on se, että hän käyttäytyy hyvin lapsellisesti. Jos pahastuu jostain asiasta, kiukuttelee sillä tavalla että esittää tukehduttavansa itsensä tyynyllä. Tämä on välillä tosi rankkaa kun olemme kummatkin vuoteissa nukkumassa. En vain millään jaksaisi silloin maannitella että "älä nyt..". Yöllä nukutaan eikä käydä keskustelua asioista. No, ei hän aina niin tee, mutta välillä.

Kolmas syy on se, ettei hän osaa keskustella hyvin. On laiska keskustelija. Ei jaksa useinkaan kommentoida sitä mitä sanon. Se on turhauttavaa. Usein tuntuu, ettei hän kuuntelisi.

Romanttisuuden vie aivan kokonaan viimeistään se, kun hän puhuu aiheesta "naiset ovat sinua lyhyempiä". Olen 177 senttiä ja hän 174, joten luulisi ettei hänen tarvitsisi puhua siitä (vain muutama sentti eroa). Mutta silti hän tekee niin. Toisin kuin ennen, hän ei nykyisin aloita sitä aihetta tuosta noin vain, mutta jos keskustelemme yleisesti ottaen naisten ulkonäöstä, hän pistää keskustelun välilauseisiin sitä asiaa. Tulee ihan sellainen olo: "Blääh.. mitä mä olen tuon kanssa?". Tuo on paitsi loukkaavaa, myös lapsellista. Asia ei anna edustavaa kuvaa hänestä.

Niin että jos joku nainen on näin pitkä kuin minä, pitäisi sanoa: "monet naiset ovat sinua lyhyempiä" / "suurin osa naisista on sinua lyhyempiä". Jos sanoo pelkistetysti: "naiset ovat sinua lyhyempiä", kuulostaa se siltä kuin minä en olisi puhujan mielestä nainen eivätkä ketkään minun pituiseni naiset myöskään. Pah! Vaikka ihmisen on tarkoitus lisääntyä, toisin sanoen naiseuden on määrä tarkoittaa vain kuukautiskiertoa, ei hiuksenhienoja ulkonäköseikkoja.

Tuollaisen "naiset ovat tietynmittaisia" -roskan kuuleminen on tosi paha juttu, koska vaikkei se heti vaikuttaisi, niin se kuitenkin jää kerta kerralta enemmän alitajuntaan. Pikkuhiljaa hiipii ja lopulta voi tuhota itsetuntoni. Ja kun se toistuu. Hänellä on jokin pakkomielle mainita keskustelun aikana ohimennen kyseisestä asiasta noin 1-2 kertaa viikosta. Eihän se Vielä ole vaikuttanut minuun, mutta entäpä jatkossa... paha sanoa. En todellakaan halua tulevaisuudessa lukittautua huoneeseeni ja itkeä ulkonäköäni. Kerrassaan naurettavaa. Minulla on täysi oikeus olla tyytyväinen itseeni.

Niin ja monesko asia tämä nyt sitten onkaan, liekö viides vai kuudes, huonona puolena suhteessamme on vielä se että hän JUORUAA. Hänellä ei ole sentään kavereita, joille juoruta (huh), mutta sukulaisia kylläkin. Hänen äitinsä ja tämän miesystävä ovat kohderyhmä, jolle kertoa suhteemme salaisuudet ja kaikki ei-niin-harkitut kommentit heistä. Se ei tunnu kivalta, itse asiassa hieman jopa ahdistavalta. Olen hänelle ainakin yhden kerran sanonut, että "tämä on parisuhde, tämän suhteen jaemme vain me kaksi". Ei ole tuntunut olevan vaikutusta.

Toisaalta pelottaa erkaantua hänestä, kun hän on niin raitis, kunnollinen ja kirjaviisas. Sellainen söpö yksinään aikaansa viettävä hikipinko. Vähän niin kuin minä, paitsi en ole hikipinko. Hänellä riittää aikaa minulle paljon. Mutta kun se aika ei ole aina laadukasta... Hän välillä kiukuttelee, soittaa suuta ja on puhelakossa. Jos ei niitä tee, on passiivinen kuuntelija. Ei nyt aina, mutta suunnilleen joka toinen kerta on. Tiedän, etten pysty ottamaan häntä vakavissani, vaikka hänestä pidänkin. Hänen seuransa on joskus rasittavaa, sekä loukkaavaa. Suurin haittavaikutus, mikä hänestä tulee, on se etten voi olla ylpeä pituudestani.

Olen sanonut hänelle, etten haluaisi enää nähdä ja hän on joka kerta uhkaillut itsemurhalla. Hän siis haluaa olla kanssani, mutta saisi minua enemmän arvostaa! Välillä mietin, että johtuukohan arvostuksenpuute siitä, että hänellä on pakko olla ylipäätään vain joku, jonka kanssa olla. Sama se kuka.. Mitä sopivampi sattuu kohdalle, sen vähemmän haukkuja. Eipä hän muuta minussa kritisoikaan kuin pituuteni. Se on huono juttu, koska jokainen saa olla senmittainen kuin on. Nykyään hän kätkee kritisoinnin ovelasti lauseisiin. Se heikentää kuitenkin itsetuntoa, saattaa heikentää ihan yhtä paljon kuin suorat lauseet. Välillä tuntuu, ettei hän itsekään ole perillä siitä, että tuo lause meni kritiikin puolelle.

Mitäköhän pitäisi tehdä?
Kyllä hän minua myös kehuu, hellii ja lellii. Pesee pyykkejäni ja auttaa ruoanlaitossa. Sanoo, että tarvitsee minua todella paljon. Joskus liikutunkin tuosta, mutta useimmiten minulla on sellainen olo hänestä että evvk. En tunne häneen intohimoa enkä kiinnostusta. Se johtuu hänen käytöksestään. Niin lapsellinen!

Mitä mieltä ootte, pitääkö parisuhteessa olla intohimoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu