Meilläkin todennäköisesti ero edessä. Minä en kestä ajatusta siitä että olisin erossa lapsista. Enkä ajatusta siitä että en olisi osana heidän joka päiväistä arkea. Miten te muut olette selvinneet siitä?
lapsista erossa
carpalo-75
252708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minun ratkaisu oli etten tapaa enää lapsiani juuri lainkaan. Joskus käytän heitä ravintossa syömässä tyttöystäväni kanssa. elän nyt uuden tyttöystäväni kanssa uutta elämää. En tapaa lapsiani juurikaan koska se olisi minulle henkisesti liian raskasta. Helpompi kun unohtaa wttä olen isä edelleen. Joskus itken lapsenkuvan edessä ja tunnen syyllisyyttä kaikesta. Se menee äkkiä ohi kun käperryn nykyiseni suloiseen syleiyyn. Tämä on minun ratkaisu ja luulen että tämä on aika yleinen tapa rataista asia meillä miehillä.. en ole ylpeä.. mutta näin se kuitenkin käytännössä on mennyt kohdallani.
rakastanutkaan. Tuskin vaimoasikaan. Olet vain itsekäs ja ihailua kalasteleva helppoheikki.
että jos ei kokonaan,ei sitten ollenkaan.itse tappelin lähihuoltajuuden,ettei käy noin.ex-vaimolla laaja tapaamisoikeus(lapsilla molemmat vanhemmat)
voi vittu mikä luuseri!
Kukin etsii jonkun selviytymiskeinon ja sinulla se on unohtaminen. Tekee liian kipeää muuten. Ymmärrän, koska itse olen niin kauhea ikävöimään etten tiedä miten selviäisin erossa lapsistani.. Jos vaikka jossain vaiheessa elämääsi pystytkin olla enemmän läsnä lastesi elämässä kun ei enää satu liikaa -mistä sitä tietää. Joka tapauksessa voimia ja iloa elämääsi!
omat lapsensa?
Luulisi, että erotilanteessa yrittäisi tavata lapsiaan niin paljon kuin mahdollista ja olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon yhteydessä. Oma tuska ei saisi olla etusijalla. Sattuu se vanhempien ero lapsiinkin. Heihin kaikkein eniten.
Väkisin tulee tunne, että nämä isät eivät ole koskaan välittäneet omista lapsistaan. Oma napa ja oma paras aina päällimmäisenä. Ja tuollaisia isiä on paljon. Luonnotonta!
voi sinua toisen kipujen ratkaisun tuomitsijaa. lähimmäisenrakkauttako?
Aika urpo tosiaan täytyy olla, että tuomitsee toisen kipua ja tuskaa.
Tyhmä nainen tuollain kirjoittaa, ja sitten ihmetellään että miksi miehet ei puhu tunteistaan. Ei kai jumalauta kukaan mies tunteistaan puhu, kun tuommoisia vastauksia saa!
ajatellu sitä,että ne sun lapsesi kaipais sua,vai haluatko,että nekin unohtais sut.Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa,teet julmasti lapsillesi.No minkä taakses jätät niin sen joskus edestäs löydät.
Minun ratkaisuni oli se että juristini järjesti yhteishuoltajuuden.Tapaan lastani vähintään 2 vrk/viikko ja esim kesälomallani neljä viikoa yhteen pötköön lapsi on luonani yhtä kuin koko lomani.Ja soitan pojalleni 2 kertaa viikko ja lapsi saa soitaa aina kun haluaa.Olen todella lopettanut vapaapäivilläni kapakoinnin lapsen tapaamisen takia.Jos ei uutta ihmissuhdetta tule ilman kapakointia niin olkoon tulematta.Nais seuraa saa esim treffipalstojen kautta.Todella raukkamainen suhtautumis tapa sinulla lapsesi tapamiseen,oletko MIES ollenkaan?
siitä miehestä jonka ex, pettänyt ja otti eron ja lähti toisen matkaan ja mies ajatteli juuri niinkuin sinä??? onko helppo paikka mitäs luulet??? mietippä sitä miten siitä selvii ...
Olen exmies ja mulle on ainakin tärkeintä se että itse jaksan tämän kaiken keskellä.. lapset kyllä ymärtää ratkaisujani.. he tukevat ja ymmärtävät minua, etten nyt jaksa tapailla heitä. En osaa tukea heitä,, mutta lapset ovat tukeneet minua päätöksissäni. Emme ole nähneet muutamaan kuukauteen mutta tiedän että lapset ymmärtävät minua päätöksissäni. Olemme hyvissä väleissä lasteni kanssa.
Välillä meinas exakka alkaa valittamaan miksen tapaa lapsiani. Panin siskoni soittamaan sille ja panemaan jauhot suuhun ja jättämään minut ja sukuni rauhaan. Hyvä.. nyt on ollut rauhallista eikä sieltäpäin enää ole kiusattu ja kysytty haluanko tavata lapsiani. Onneksi exmuija rauhoittui ja älyää antaa minun elää rauhassa elämääni nykyiseni kanssa ilman häiriöitä. Olen uhkaillut poliisillakin jos exmuija ei rauhoítu .. koska totuus on etten jaksa olla tekemisissä lasteni kanssa kovinkaan.. siitä on liikaa vaivaa ja toisekseen halua aloittaa nykyisen elämäni ns. puhtaalta pöydältä. En haluaisi olla ilma lapsiani,, mutta näin on nyt parempi itseni kannalta siis oman jaksamiseni kannalta.
Parempi ihan lapsillesikin että et tapaa heitä.
eiks kaikki oo sit ihan hyvin???
voi lapsia, joillakin lapsilla on noin reppanat iskät, uah et ahistaa. Sanojen mukaan mies? huh. en ihmettele et erokin tullu, kukaan jaksa lapasta hyysätä.
Olet säälittävä
Jos välttämättä haluat provoilla, älä tee sitä noin läpinäkyvästi!
Niinpa niin. Mikä meitä aikuisia vaivaa kun ei tajuta ajatella kuin omaa napaa? Ensin tähän maailmaan häärätään lapsosia ja sitten ne hylätään. Kyllä lapsikin tajuaa, vaikka vanhempien suhteen heikoilla onkin, mikä on oikein ja väärin. Mut pinnallista elämää sinulle toivotan (ei ehkä kovin onnellista)
Ei erossa muuta vaikeaa olekaan. Naisia tulee ja menee ja loppujen lopuksi eukon lähdöstä toipuu nopeasti, jos tekee töitä itsensä kanssa.
Lapset ovatkin vaikeampi juttu, sillä ovat omaa lihaa ja verta ja kiintymys on todella voimakasta.
Yritä tavata lapsia niin usein kuin mahdollista. Esim normi joka toinen viikonloppu, mutta lisäksi esim 1 päivä väliviikolla. Kun olet lapsien kanssa, niin omistaudu heille kokonaan.
Yhden eronneen miehen tiedän, joka asuu lähellä
muksujaan, niin lapset voivat koska vain piipahdella isänsäkin luona.
Ymmärrän kyllä, että kaikilla ei polla kestä olla
etäisä enkä tuomitse ketään. Mutta jos ajattelee lasten parasta, niin on vain jaksettava. Kyllä se
tuskakin siitä helpottaa kun aikaa kuluu riittävästi.
Jotkut lapset saattavat murrosiässä jopa muuttaa isänsä luokse, jos isä on jaksanut olla hyvä isä myös etävanhempana.
kun on tottunut viettämään 7 päivää viikossa lastenkanssa. Tekemään yhdessä läksyt ja lukemaan iltasadut. Kaikkea sitä mitä arkeen kuuluu.
viisastelija naisille pari faktaa¨:
1. tein kotitöitä.
2. järjestin vaimolle vapaa aikaa (osalistua risteilyille yms. kavereidensa kanssa)
3. en hakannut vaimoani.
4. en ryyppää
5. kävin töissä
6. Tein perinteiset miesten työt.
7. Seksiäkin olis ollut tarjolla, jos olis kelvannut
8. En pettänyt
Jälkikäteen sain tietää, että petti 12 miehen kanssa 10 vuoden aikana (hieno tapa käyttää vapaa aikaa). Pahin oli suhde naapurin mieheen, jonka poika 2,5v oli poikamme 2,5v. paras kaveri.
Siis miksi tuntuu pahalta. Menin vampin kanssa naimisiin. Sain 3 lasta. Nyt olen etäisä. Työni on toisessa kaupungissa minne muutan. Yksinkertaisesti vihaan sitä vamppia ylikaiken.
Vamppi siis sai vapautensa ja voi vongata taas varattuja miehiä. Itse asiassa olen saanut tietää vampin kavereilta, että ei edes miestä halunnut loppuelämkseen. Sain siis hoitaa lapsia niin kauan kuin toista tarvittiin.
Miksi omia lapsia pitää rangaista ja satuttaa? Ei ole heidän vikansa, jos ex loukkasi SINUA.
että olen rankaisut lapsiani. En minä niitä rankaise. Suhteet lapsiin on hyvät ja lapset ja minä soitellaa päivittäin. Jos vihaan sitä vamppia, niin ei se tarkoita, että vihaisin lapsia. Eikä se tarkoita sitä, että minun pitäisi kostoksi viedä lapset äidiltä. Suuriman osan aikaa minä hoidin kodin ja talouden ja lapset. OKEI! ensii RANKAISE lapsia vaan sitä vamppia. Anteeksi en aio enää antaa. Arvostus on jotain mikä saadaan. Ex ei sitä enää saa eikä sitä ansaitse. Lapset ovat minulle rakkaita ja tulevat olemaan. Jonain päivänä ne eivät enää tarvitse äitiään. Jonain päivänä ne kyllä itse esittävät kysymykset ja tekevät johtopäätöksensä. Vaikka ovat pieniä eivät ne ole tyhmiä. Kaikki mitä tapahtuu tallentuu muistiin.
lapsille kunnon vanhempi,niin kyllä sen tulevaisuudessa näkee.nyt jo vuoden päästä erosta meilläkin lapset kritisoivat ääneen äitinsä touhuja ja ovat paljon mieluummin minun kanssa.odotan mielenkiinnolla jatkoa,tuleeko ex-vaimolle vielä "krapula" siitä oman ainoan elämän elämisestä.
Siitä ei toivu ikinä.
Meillä miehillä se kuitenkin on lähes aina edessä, ehkä siksi, että äidit eivät selviytyisi sitäkään vähää kuin miehet?
Ero lapsista on hirvittävä paikka myös miehille ja suhtautuminen sen myötä hyvin vaihtelevaa.
Onko kukaan oikeasti tutkinut, miten lapset kokevat avioeron?