Naisihanne

Kun tänne tällainenkin palsta on laitettu, annanpa mielikuvituksen lentää... Olisi epärealistista kuvitella tällaisen löytävänsä, mutta hauska se on haaveillakin :)

Nopeasti kiteytettynä minulle tärkeitä asioita ovat ulkonäkö, sivistyneisyys ja seksuaalisuus.

Ulkonäkö:

Mielestäni hiukset ovat tärkein naisellisuuden tunnusmerkki. Värillä ei ole niinkään väliä, ehkä ääripäät tumma ja vaalea kiinnittävät eniten huomioni. Tärkeää on se, että ne ovat tarpeeksi pitkät ja mahdollisesti hiukan luontuvat, ei kuitenkaan kiharat.

Pituuden suhteen en ole kovin kranttu, mutta mielummin korkokengät jalassakin edes vähän minua (180 cm) lyhyempi.

Paino onkin sitten vähän hankalampi juttu, koska pidän muodokkaista, mutta en lihavista naisista. Kuppikoko voisi olla C tai D, peppu pyöreä ja kiinteä, hoikka vyötärö.

Kasvot saisivat olla kauniit, tosin oma käsitykseni kauneudesta ei ole ihan perinteinen. Missityyppiset muovinaamat ei juuri sytytä. Aistikkaat huulet ja ilmeikkäät, kauniit silmät saavat minut haukkomaan henkeä ;)

Sivistyneisyys:

Koulutuksella ei sinänsä ole juurikaan väliä, kunhan sitä peruskoulun jälkeen on edes jotakin tullut opiskeltua. Tärkeämpää on sydämen sivistys, halu ja kyky oppia uusia asioita silkasta kiinnostuksesta elämää ja sen ilmiöitä kohtaan.

Älykkyys on myös tärkeä seikka, ei itseisarvoisesti, vaan sen takia, että suunnilleen samankaltaisella älykkyydellä varustetut ihmiset ymmärtävät intuitiivisesti toisiaan helpommin ja itse pääsisin testien mukaan Mensaan. Samoin on huumorintajun laita, kaikkihan ovat huumorintajuisia, mutta samankaltainen huumorintaju kielii usein samankaltaisesta aivokapasiteetista.

Ihannenaisessani saisi mieluusti olla vähän kapinallista; väritön, hajuton ja mauton korrektius ei sytytä minua. Rohkeus olla omaa mieltä, uskallus kyyseenalaistaa itsestäänselvyydet ja kyky nauraa itselle kertovat itseluottamuksesta.

Kyky heittäytyä jonkin taiteenalan lumoihin - on sitten kyse musiikista, maalaustaiteesta, teatterista, tms. - kertoo siitä, että estetiikka on tärkeää elämässä. Verbaalinen sujuvuus sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä saa minun pistepussini nyörit aukeamaan.

Varakkuudella ei ole oikeastaan juuri ollenkaan merkitystä, ellei sitten niin päin, että kultalusikka suussa syntyneet ovat jääneet helpommin vaille henkisen kasvamisen tilaisuuksia. Kipu kasvattaa, joten ihannenaiseni on joutunut elämänsä aikana ainakin jossakin määrin koville taloudellisesti, sosiaalisesti, ja/tai henkisesti.

Seksuaalisuus:

Seksuaalisuus on käsitteenä varsin laaja, sisältäen sekä henkisen, että fyysisen ulottuvuuden, jotka eivät tietenkään ole irroitettavissa toisistaan. Naisellinen pukeutuminen, esim. hameet ja korkokengät, kuuluvat osana oman seksuaalisuuden ilmaisemiseen.

Ihannenaiseni on sinut oman seksuaalisuutensa ja naiseutensa kanssa. Hän uskaltaa puhua siitä, nauttia, leikkiä, kokeilla, kokea ja etsiä. Hänen ei tarvitse korostaa omaa seksuaalisuuttaan mauttomasti, vaan hän uskaltaa antaa sen näkyä luonnollisesti ja luontevasti.

Hyvä seksi on ihannenaiselleni välttämättömyys täyspainoisen elämän osatekijänä. Niin oma, kuin kumppanin nautinto ovat tärkeitä. Ennakkoluuloton asenne mahdollistaa monipuolisen ja tyydyttävän seksielämän. Asioiden tuomitseminen kokeilematta - suuseksi, lelut, roolileikit, ym. - ei kuulu ihannenaiseni tapaan toimia. Eri asia sitten on, jos kokeilun jälkeen joku ei kiinnosta.

Muuta:

Rehellisyys vaikeidenkin asioiden edessä ja avoimuus omien tunteiden näyttämiselle luovat perustan parisuhteen yhdelle tärkeimmistä asioista, luottamukselle. Siihen kun lisätään vielä se kaiken perustana oleva tunne, intohimo, niin a vot... tervetuloa paratiisiin.

Ihannenaiseni, missä ihmeessä sinä olet? ;)
454128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Piti ihan tarkistaa, minkä ikäinen olet, niin realistinen lista tuli. Arvioin sut 18-25-vuotiaaksi, joka täällä vuodattelee toiveitaan.

Haaveita, toteat, mutta olisikohan tämä sittenkin sitä, mitä tavoittelet? Ja muu ei kelpaa?

Äänestä
  • En kyllä ymmärtänyt, mitä tarkoitit. Listan realismin perusteella arvioit minun olevan 18-25 -vuotias? Tarkoititko sitä, että haaveeni on epärealistisia? Vai että sitä vanhemmat eivät voi olla realisteja? Vai sitä, että tällainen haaveilija ei voi olla sitä vanhempi?

    Voi kulta pieni, sitähän minä sanoinkin heti alkajaisiksi. Sanoin, että tiedän nämä jutut saavuttamattomiksi unelmiksi. Sanoin myös sen, että on kiva välillä haaveilla.

    Se realismista, osuit kyllä myös oikeaan; muu ei kelpaa. Tiedän, että tuollaisia naisia on olemassa minunkin ikäluokassani, tunnen henkilökohtaisesti kaksi - no, muutaman vuoden nuorempia - mutta he molemmat ovat jo varattuja.

    Palatakseni taas siihen realismiin, tiedän mahdollisuteni löytää ihannenaiseni häviävän pieniksi. Tiedän myös sen, että kriittisyyteni takia saan olla yksin loppuikäni. Mutta haaveillahan saa, eikö?

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    En kyllä ymmärtänyt, mitä tarkoitit. Listan realismin perusteella arvioit minun olevan 18-25 -vuotias? Tarkoititko sitä, että haaveeni on epärealistisia? Vai että sitä vanhemmat eivät voi olla realisteja? Vai sitä, että tällainen haaveilija ei voi olla sitä vanhempi?

    Mistä sinä tiedät että tuolaisia naisia on olemassa?
    Miten henkilökohtaisesti tunnet näiden tuttavanaisiesi seksielämän? Se mitä näet sivustaseuraajana ei välttämättä ole sitä? Tämän luulisi sinun ikäisesi miehen jo tietävän?

    Jotenkin ajattelen että aikuiset ihmiset haluavat kumppaneikseen jo ei niin täydellisiä ihan senkin vuoksi kun tiedostavat jo omankin vajavaisuutensa?
    On helpompi olla ei niin täydellinen sellaisen ihmisen seurassa joka ei ole itsekkään sitä.
    Yhdessä muodostetaan se täydellinen kumppanuus toinen toisiamme täydentäen.
    Minulle tulisi hirveä stressi jos ihannemieheni olisi täydellinen rakastaja ja keskustelukumppani.
    Jos hänellä olisi mallimiehen vartalo ja itsetunto. Jos minun pitäisi laueta joka kerta tai hänen miettiä laukeanko minä joka kerta.
    Rakastelu ei onneksi ole vain toisen ihmisen taidonnäyte vaan yhdessä haetaan se meidän juttu.
    Joskus se voi viedä tovin.

    Minä listaisin ihannemieheni näin.

    -
    Mies jonka seurassa voin olla oma itseni ja kasvaa koko ajan paremmaksi ihmiseksi. Tämä vaatii joskus askeleita taaksepäinkin.

    -Mies joka antaa minun rakastaa ja uskaltaa ottaa sitä vastaan ja tietää olevansa sen arvoinen siitäkin huolimatta että aina ei voi miellyttää toista. Tärkeintä on miellyttää itseään.

    Äänestä

  • Nainen 42 kirjoitti:

    Elämä on epätäydellistä ja siinä sen hienous piileekin. Jäikö sinulta huomaamatta se, että listani ei ollut vaatimuslista, vaan senhetkinen mielikuvani unelmastani?

    Huomenna lista voi olla toisenlainen, mutta se ei ole oleellista. Oleellista on se, että uskaltaa ja osaa unelmoida tietäen, että ainakaan kaikki unelmat eivät koskaan toteudu.

    Elämä on se kaikkein arvokkain omaisuutemme ja unelmat kantavat meitä eteenpäin silloin, kun todellisuus tarjoaa vain pelkkää tuskaa. Kaiken lisäksi... joskus unelmista tulee myös totta ja silloin kaikki siihen mennessä koettu paha menettää merkityksensä. Niiden hetkien takia kannattaa elää ja unelmoida :)

    siitä mitä sinulla jo on =)
    Ja sitä paitsi unelmilla on taipumus toteutua jos uskoo niihin. Minä elän parhaillani unelmaani josta unelmoin aikoinani.
    Tosin aina en ole tiedostanut unelmoivani vähän pulskasta miehestä =)
    Mut ehkä se oli enämmänkin luulemista jonkun asian haluamisesta?
    Tosiasiassa me kaikki kai haluamme olla vain onnellisia ja luulemme että joku tietyn näköinen ihminen esimerkiksi tekisi elämästämme onnellista?
    Tai että jonkun tietynnäköisen ja oloisen kanssa me voisimme jakaa sen onnellisuuden mikä meillä on? Sitten tuleekin ihan erilainen kaveri josta ei edes osannut unelmoida jakamaan sen jutun.

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    En kyllä ymmärtänyt, mitä tarkoitit. Listan realismin perusteella arvioit minun olevan 18-25 -vuotias? Tarkoititko sitä, että haaveeni on epärealistisia? Vai että sitä vanhemmat eivät voi olla realisteja? Vai sitä, että tällainen haaveilija ei voi olla sitä vanhempi?

    Voi kulta pieni, sitähän minä sanoinkin heti alkajaisiksi. Sanoin, että tiedän nämä jutut saavuttamattomiksi unelmiksi. Sanoin myös sen, että on kiva välillä haaveilla.

    Se realismista, osuit kyllä myös oikeaan; muu ei kelpaa. Tiedän, että tuollaisia naisia on olemassa minunkin ikäluokassani, tunnen henkilökohtaisesti kaksi - no, muutaman vuoden nuorempia - mutta he molemmat ovat jo varattuja.

    Palatakseni taas siihen realismiin, tiedän mahdollisuteni löytää ihannenaiseni häviävän pieniksi. Tiedän myös sen, että kriittisyyteni takia saan olla yksin loppuikäni. Mutta haaveillahan saa, eikö?

    En ihan täydellisesti täytä haavekuvaasi, mutta aika paljon löytyi. Minusta listasi ei edes ollut mitenkään epärealistinen, vaikkakaan täysin täydellistä naista tuskin on olemassa. Silti nuo luettelemasi asiat ovat sen verran realistisia, että varmasti useat naiset täyttävät suuren osan haavekuvastasi.

    Minusta oli myös mukava lukea, että jonkun ihanne on muutakin kuin ulkonäköä. Pidän omaa ulkonäköäni miellyttävänä ja tiedän muidenkin sitä miellyttävänä pitävän, vaikka en ehkä varsinainen kaunotar olekaan. En silti missään tapauksessa haluaisi olla pelkästään ulkonäköni vuoksi ihailtu. Olen persoona, olen kokonaisuus. Minulla on luonne ja ajatukset ja haluaisin niitäkin arvostettavan. Ja seksuaalisuus - tärkeänä osana jokaista ihmistä - pitäisi olla asia, jonka jokainen pystyy edes jossakin vaiheessa elämäänsä löytämään ja siitä nauttimaan.

    Täydellinen ei ole kukaan, mutta maailma on pullollaan hyvin viehättäviä ihmisiä, niin miehiä kuin naisia, joiden seurasta on mukava nauttia. On tietysti ihanaa, jos saa tuntea seksuaalista vetovoimaa jotakuta kohtaan ja saa vastakaikua, mutta on myös tärkeää osata nauttia toisen ihmisen seurasta ilman sukupuolista vetovoimaakin.

    Äänestä

  • Nainen 42 kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät että tuolaisia naisia on olemassa?
    Miten henkilökohtaisesti tunnet näiden tuttavanaisiesi seksielämän? Se mitä näet sivustaseuraajana ei välttämättä ole sitä? Tämän luulisi sinun ikäisesi miehen jo tietävän?

    Jotenkin ajattelen että aikuiset ihmiset haluavat kumppaneikseen jo ei niin täydellisiä ihan senkin vuoksi kun tiedostavat jo omankin vajavaisuutensa?
    On helpompi olla ei niin täydellinen sellaisen ihmisen seurassa joka ei ole itsekkään sitä.
    Yhdessä muodostetaan se täydellinen kumppanuus toinen toisiamme täydentäen.
    Minulle tulisi hirveä stressi jos ihannemieheni olisi täydellinen rakastaja ja keskustelukumppani.
    Jos hänellä olisi mallimiehen vartalo ja itsetunto. Jos minun pitäisi laueta joka kerta tai hänen miettiä laukeanko minä joka kerta.
    Rakastelu ei onneksi ole vain toisen ihmisen taidonnäyte vaan yhdessä haetaan se meidän juttu.
    Joskus se voi viedä tovin.

    Minä listaisin ihannemieheni näin.

    -
    Mies jonka seurassa voin olla oma itseni ja kasvaa koko ajan paremmaksi ihmiseksi. Tämä vaatii joskus askeleita taaksepäinkin.

    -Mies joka antaa minun rakastaa ja uskaltaa ottaa sitä vastaan ja tietää olevansa sen arvoinen siitäkin huolimatta että aina ei voi miellyttää toista. Tärkeintä on miellyttää itseään.

    Kukaan ei ole täydellinen, kaikki ollaan vajavaisia, sekä henkisesti että fyysisesti.

    Äänestä

Mutta liika paksu taidan olla. ;-)

Korkkareita en pidä, kun kuljen polkupyörällä (elämäntapaintiaanius) ja hamekin on fillarin kanssa aika hankala.

Naamakaan ei taida ihan täyttää vaateitasi; tai ehkä täyttäisi, jos minulla ei olisi ollut aknea.

Äänestä
  • Äh... ei tuo ollut vaatimuslista, vaan pelkkä itse luomani mielikuva ideaalista. Todellisuus on todellisuustta ja ihmisen persoona kaikkine koukeroineen on aina paljon voimallisempi vaikuttaja kuin fantasiat.

    Sitä paitsi... tuskin ajat fillarilla retut jalassa ravintolaan tai johonkin juhlatilaisuuteen. En tietenkään tarkoita sitä, että ympäri vuorokauden pitäisi olla korkkareissa ja hameessa. Varsinkin, kun farkut ja t-paita voivat olla ihan yhtä naisellinen asu...

    Äänestä

  • ja monesti (sama)

    45-vuotias mies kirjoitti:

    Äh... ei tuo ollut vaatimuslista, vaan pelkkä itse luomani mielikuva ideaalista. Todellisuus on todellisuustta ja ihmisen persoona kaikkine koukeroineen on aina paljon voimallisempi vaikuttaja kuin fantasiat.

    Sitä paitsi... tuskin ajat fillarilla retut jalassa ravintolaan tai johonkin juhlatilaisuuteen. En tietenkään tarkoita sitä, että ympäri vuorokauden pitäisi olla korkkareissa ja hameessa. Varsinkin, kun farkut ja t-paita voivat olla ihan yhtä naisellinen asu...

    Äänestä

  • ja monesti (sama) kirjoitti:

    Että epäilemättä olet seurustellut monia kertoja, kenties ollut naimisissakin.

    Mistä kohdin unelmanaisessasi olet joustanut? Pakosta tai ei ole nyt niin tärkeää.

    Äänestä

  • ja monesti (sama) kirjoitti:

    Oliko erilaisuutta mennä iltapuvussa ooopperajuhlille? Taisit hukata pointin...

    Ja kuten aikaisemmin sanoin, todellisuus on eri asia kuin unelmat. Kiitos kuitenkin onnen toivotuksista :)

    Äänestä

  • sama . kirjoitti:

    Että epäilemättä olet seurustellut monia kertoja, kenties ollut naimisissakin.

    Mistä kohdin unelmanaisessasi olet joustanut? Pakosta tai ei ole nyt niin tärkeää.

    Tämä meni nyt ihan liian vakavaksi... tarkoitukseni oli vain leikitellä omilla mielikuvillani. Toki niihin vaikuttavat kokonaiset kolme seurusteluani, joista yksi ei johtanut mihinkään, yksi avioliittoon ja yksi avoliittoon.

    Miksi en saisi haaveilla?

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Oliko erilaisuutta mennä iltapuvussa ooopperajuhlille? Taisit hukata pointin...

    Ja kuten aikaisemmin sanoin, todellisuus on eri asia kuin unelmat. Kiitos kuitenkin onnen toivotuksista :)

    Oli erilaista.

    Ajoin sillä fillarilla muutaman sata kilometriä, olin laavussa yötä. Se iltapuku oli siinä sivulaukussa. Vähän ruttuinenkin. Ja menin sillä fillarilla ihan Olavinlinnaan asti, siihen kahvilaan, mikä sen nimi nyt lie, siinä Olavinkadun päässä, linnan lähellä. Ja vaihdoin puun takana iltapuvun. WC kun oli liian täynnä. Ja vedin sandaalit jalkaan.

    Oli se erilaista kuin kukaan muu. Väitän.

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Tämä meni nyt ihan liian vakavaksi... tarkoitukseni oli vain leikitellä omilla mielikuvillani. Toki niihin vaikuttavat kokonaiset kolme seurusteluani, joista yksi ei johtanut mihinkään, yksi avioliittoon ja yksi avoliittoon.

    Miksi en saisi haaveilla?

    kyseenalaistanut.

    Leikkiähän tällainen juttelu on. Minusta on kiva, että joku vähän vanhempikin joskus laittaa tänne kuvauksia unelmakumppanistaan. Eikä vain noi 20 vee.

    Ja älä nyt pahastu, jos kysyn (kysymme - tuos oli joku muukin) lisää. Leikkiähän tämä. ;-)

    Minusta on hyvä, että tässä iässä on vielä unelmia. Kirjoitin tuonne yhteen toiseen keskusteluun, että olen tavannut useita 40 , joilla ei ole yhtään unelmaa tai haavetta jäljellä. Ovat itse niin sanoneet. No toinen heistä oikeasti sairasti mielenterveysjuttuja, joten ehkä siksi. Unelmaton elämä on minusta toivotonta, tylsää, kurjaa. Valotonta.

    Äänestä

  • sama . kirjoitti:

    Oli erilaista.

    Ajoin sillä fillarilla muutaman sata kilometriä, olin laavussa yötä. Se iltapuku oli siinä sivulaukussa. Vähän ruttuinenkin. Ja menin sillä fillarilla ihan Olavinlinnaan asti, siihen kahvilaan, mikä sen nimi nyt lie, siinä Olavinkadun päässä, linnan lähellä. Ja vaihdoin puun takana iltapuvun. WC kun oli liian täynnä. Ja vedin sandaalit jalkaan.

    Oli se erilaista kuin kukaan muu. Väitän.

    Taidan olla - kaikessa "älykkyydessäni" - liian yksinkertainen putkiaivo tällaiseen keskusteluun.

    Kunnioitan suuresti sitä, että ajoit monta sataa kilometriä päästäksesi oopperajuhlille. Mutta minun pointtini oli se, että osaa/uskaltaa olla naisellinen tilanteeseen sopivasti. Sanoin jo aikaisemmin, että farkut ja t-paita kelpaavat minulle mainiosti. Ei kyse ole siitä, minkä nimisiä vaatteet ovat, vaan siitä, miten osaa vaatteensa (tai vaatteettomuutensa) kantaa.

    Mitä tulee erilaisuuteen, ei sekään itseisarvoisesti ole tavoittelemisen arvoista. Eikä siis myöskään mitalin arvoista. Mutta kyky ajatella asioita eri lailla tuo näkyviin uusia tapoja hahmottaa maailmaa, jossa elämme. Ja se on aina tervetullutta.

    En oikein ymmärrä sitä, miksi sepustukseni herätti sinussa kiukkua. Vai tulkitsenko väärin?

    Hm. Ihan outo tulkinta minulle, että olisin ollut kiukkuinen. Mistä sen käsityksen sait?

    Mielenkiintoista, että minun käsitykseni erilaisuudesta ei käy sinun erilaisuus käsitteeseesi. Kuvittelisin itse, että erilaisuuden arvottaminen sallii useita erilaisia erilaisuuksia - ei vain sinun määrittämääsi.

    Äänestä

  • selitin käsitystäni kirjoitti:

    Hm. Ihan outo tulkinta minulle, että olisin ollut kiukkuinen. Mistä sen käsityksen sait?

    Mielenkiintoista, että minun käsitykseni erilaisuudesta ei käy sinun erilaisuus käsitteeseesi. Kuvittelisin itse, että erilaisuuden arvottaminen sallii useita erilaisia erilaisuuksia - ei vain sinun määrittämääsi.

    En pysy perässä... joten jääköön, erilaisuuksien hahottamisineen. Hyvää jatkoa sinulle ja hyviä pyöräilykelejä ensi vuoden oopperajuhlille :)

    Äänestä

Luettele, ole hyvä.

Äänestä

Minulla 42 v.naisella miesihanteena:

Persoonallisuus.

Itsenäinen, viihtyy välillä yksinkin. On tarvittaessa myös sosiaalinen ja tietty viihtyy minun seurassani sopivasti (ei 24h). Tarvitsen omaakin tilaa. Keskustelunhaluinen ja -taitoinen, hyvä itsetunto, sinut itsensä kanssa (ei alemmuuden, eikä ylemmyydentuntoinen). Älykäs ja huumorintajuinen. Omaa selvät mielipiteet ja uskaltaa ne myös julki tuoda (ei tarvitse olla "yleisesti hyväksyttyjä"), mutta ei tuomitse/tyrmää erilaisia mielipiteitäkään. Jämäkkä, ei nössö yes mies. Eläinrakas, vihreyteen taipuvainen, ei kovien arvojen kannattaja (sosiaalinen omatunto). Maailmaa nähnyt realisti, itseironiakaan ei haittaa. Tietää vahvuutensa ja myös puutteensa, eikä pelkää myöntää niitä (liittyy hyvään itsetuntoon, joka ei ole vain itsensä kehumista). Älykäs ja myös tunneälyä (mm. hyvä tilannetaju).

Ulkonäkö.

Miehekäs, mielellään isokokoinen, joko normaalipainoinen tai hiukan ylipainoinen. Karvainen ja saa olla partaa, sekä vatsaa (ei liikaa). Värillä ei väliä. Matala ääni, isot kädet. Ikä 40-50v.

Harrastukset.

Liikuntapainotteisia esim.lenkkeily, sali, hiihto, patikointi, laskettelu, eläimiin liittyvät. Musiikki. EI golf, eikä metsästys.

Musiikkimaku.

Blues, soul, rock, etno, klassinen. Ei mielellään humppa ja iskelmät.

Koulutus.

Peruskoulun jälkeen jotain opiskellut/tutkinto. Mitä tahansa. Muukin sivistys suotavaa.

Seksuaalisuus.

Viriili, kokenut (sopivasti)/oppinutkin. Molemminpuolinen nautinto tärkeä. Voi kokeilla erilaisia asioita, mutta ei painosta mihinkään vastentahtoiseen. Pystyy puhumaan myös seksiasioista. Myös erotiikka laajemmin ajateltuna tärkeää, ei pelkkä suoritus.

Varallisuus.

Tulee toimeen omillaan, pystyy elättämään itsensä (minua ei tarvitse) ja jää ehkä vähän jotain taskun pohjalle. Ei tarvitse olla varakas. Auto saisi mielellään olla (ettei minun tarvitsisi olla alituiseen kuskaamassa).

Muuta.

Ehdottomasti vapaa sekä fyysisesti, että henkisesti. Ei edellisen/edellisten suhteisen painolastia, vaan asiat käsitelty. Saa olla lapsia, mutta ei mielellään pieniä (teinistä ylöspäin). Normaali hetero, ei perversioita.

Ja tämähän oli sitten "vain" ihanne/haave. Tosielämässä joutuu tinkimään monesta, mutta on asioita joista en tingi.

Ja noissa toiveissa oli jotain samaa kuin mitä itse koen olevani. Jollain tavalla ihminen toivoo ainakin joitakin samanlaisia ominaisuuksia kumppanilta, kuin mitä itse on (en tosin ole isokätinen, karvainen ja matalaääninen...;)

Ap:n naisihanteesta vielä; ei nuo toiveet kovin mahdottomilta kuullosta. Ainakin jos muutamasta jutusta joustaa. Eiköhän tuollaisia naisia tosielämästäkin löytyisi, ei vain haaveista.

Äänestä
  • Minäkin olen 42 vuotias nainen. Eronnut ja joskus kovasti listannut ihannemiesominaisuuksiakin.
    Nyt tajunnut että eihän se mee niin. Mies jonka kanssa nyt elän ja viihdyn ei vastaa kun ulkoisesti ihannemiestäni jota luulin haluavani.
    Rahaton joo mutta minkäs teet. Kaverin itsetunto ei kärsi siitä enkä minä tarvitse enään lahjoja. Eikä tuota rahaa ole itsellänikään liikaa. Miestä ei haittasi silti vaikka minulla sitä olisi. Mukavuudenhaluinen ja oluesta tykkäävä...hmmm mutta minäkin saan tykätä omista jutuistani. Mies on vähän siivotonkin joo mutta arvostaa kun minä siivoan nurkat ja siivoaa kun pyydän. Ehkä yllätävintä oli se kun huomasin viihtyväni tämän ruokottoman miehen kanssa. Kuuntelee hyvin. Se on kyllä hieno asia. On oma itsensä ja niitä on harvassa.
    Ei sillä ole mitään musiikkimakua mutta tanssii kyllä ja ihan kivasti.

    Äänestä

Mielestäni tuo alkuperäinen 45-vuotiaan miehen viesti on täysin asiallinen ja aiheensa puolesta täydellisesti palstalle sopiva. Jos hän heti kirjoituksensa alussa ilmoittaa että kyseessä on nimenomaan haave (= ihannenainen), niin miksi pitää ruveta jauhamaan vaatimuksista?

Uskoisin, että ihanteet ovat monilla, sekä miehillä että naisilla, pitkälti samansuuntaisia. Minullekin, pari vuotta vanhemmalle naiselle, ulkonäkö, sivistys ja seksuaalisuus ovat tärkeitä asioita.

Ainoastaan seuraava kappale saa minussa aikaan lievänlaisen, no jos ei ärtymystä – provosoituneita piisaa näillä palstoilla vähän liikaakin –, niin ainakin ihmetyksen:
"Älykkyys on myös tärkeä seikka, ei itseisarvoisesti, vaan sen takia, että suunnilleen samankaltaisella älykkyydellä varustetut ihmiset ymmärtävät intuitiivisesti toisiaan helpommin ja itse pääsisin testien mukaan Mensaan. Samoin on huumorintajun laita, kaikkihan ovat huumorintajuisia, mutta samankaltainen huumorintaju kielii usein samankaltaisesta aivokapasiteetista."

Älykkyyden merkityksestä ja siitä mitä Mensa-tyyppiset älykkyystestit mittaavat on varmaan riittävästi keskusteltu muilla foorumeilla. Mieleni tekee tässä yhteydessä painottaa lähinnä sitä, että persoonallisuus on tavattoman moniulotteinen asia ja älykkyys vain pieni osa siitä.

Ehkä asian voisi muotoilla näin: suunnilleen samantasoinen älykkyys saattaa olla eräs edellytys intuitiiviselle toistensa ymmärtämiselle, mutta se ei missään tapauksessa ole riittävä edellytys. Ja vastaavasti: samankaltainen huumorintaju ei kerro ainoastaan samankaltaisesta aivokapasiteetista (jos "kapasiteetilla" tarkoitetaan älykkyyden määrää), vaan paljon laajemmasta yhteisymmärryksestä ihmisten välillä.

Itseni on elämä joskus johdattanut ihmettelemään, miten eri tyyppisiä ihmisiä pystyn pitämään puoleensavetävinä.

Äänestä
  • Saatoin ilmaista itseäni huonosti, tai sitten en. Olen itse viimeinen ihminen arvottamaan ihmisiä älykkyyden perusteella paremmiksi tai huonommiksi. Tiedän myös sen, että Mensan testit mittaavat vain kapeaa osa-aluetta ihmisen psykosomaattisesta kokonaisuudesta.

    Näen älykkyyden enemmänkin ominaisuutena samaan tapaan kuin vaikka hiusten väri, tai iso ukkovarvas. Sillä erotuksella tosin, että em. ominaisuudet eivät kovin helposti aseta kantajaansa alienin asemaan, mitä älykkyys voi toisinaan tehdä.

    Ainakin aikaisemmassa elämässäni olen törmännyt siihen, että kovin erilainen tapa hahmottaa omaa todellisuuttaan (ja mielestäni tämä ON sidoksissa ÄO:än) vaikeuttaa keskinäistä kommunikointia ja sitä kautta myös toisen maailman ymmärtämistä.

    Edellinen siis perustuu pääasiassa omiin subjektiivisiin kokemuksiini, en väitä että hallussani olisi viimeinen jumalallinen totuus asiasta. Kuten sanoit, aiheesta voi taittaa peistä vaikka loputtomiin, mutta ehkä tämä riittää tästä aiheesta.

    Ihannenainenhan oli varsinainen keskustelun aihe :)

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Saatoin ilmaista itseäni huonosti, tai sitten en. Olen itse viimeinen ihminen arvottamaan ihmisiä älykkyyden perusteella paremmiksi tai huonommiksi. Tiedän myös sen, että Mensan testit mittaavat vain kapeaa osa-aluetta ihmisen psykosomaattisesta kokonaisuudesta.

    Joo, tuo ukkovarvas ei varmaan ole kovin keskeinen kriteeri parinvalinnassa:)

    Tärkeintä joka tapauksessa on, että yhteistä kosketuspintaa on riittävästi. Esim. itse olen täysin surkea tekniikassa ja avaruudellisessa hahmottamisessa, mutta näissä asioissa huippulahjakasta miestäni tämä tuskin kauheasti häiritsi, koska meillä oli riittävästi yhteistä huumoria, mieltymyksiä, arvostuksen kohteita jne.

    Toivotan ihanteen realisoitumista, ainakin tärkeimmiltä osin!

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Saatoin ilmaista itseäni huonosti, tai sitten en. Olen itse viimeinen ihminen arvottamaan ihmisiä älykkyyden perusteella paremmiksi tai huonommiksi. Tiedän myös sen, että Mensan testit mittaavat vain kapeaa osa-aluetta ihmisen psykosomaattisesta kokonaisuudesta.

    Näen älykkyyden enemmänkin ominaisuutena samaan tapaan kuin vaikka hiusten väri, tai iso ukkovarvas. Sillä erotuksella tosin, että em. ominaisuudet eivät kovin helposti aseta kantajaansa alienin asemaan, mitä älykkyys voi toisinaan tehdä.

    Ainakin aikaisemmassa elämässäni olen törmännyt siihen, että kovin erilainen tapa hahmottaa omaa todellisuuttaan (ja mielestäni tämä ON sidoksissa ÄO:än) vaikeuttaa keskinäistä kommunikointia ja sitä kautta myös toisen maailman ymmärtämistä.

    Edellinen siis perustuu pääasiassa omiin subjektiivisiin kokemuksiini, en väitä että hallussani olisi viimeinen jumalallinen totuus asiasta. Kuten sanoit, aiheesta voi taittaa peistä vaikka loputtomiin, mutta ehkä tämä riittää tästä aiheesta.

    Ihannenainenhan oli varsinainen keskustelun aihe :)

    Kiinnostavaa ajatella, että äo:lla on vaikutusta mm. ympäröivän maailman hahmottamiseen. Olen itse pohtinut juuri tätä asiaa useinkin, sillä tulen toisinaan väärinymmärretyksi. Kyse ei ole sosiaalisten taitojen puutteesta, vaan siitä, että ilmaisen itseni ehkä liian monimutkaisesti. On onneksi monia ihmisia, joiden kanssa minun ei tarvitse asiaa ajatella, mutta hyvin usein joudun yksinkertaistamaan ulosantia.

    Siinä mielessä olen kanssasi samaa mieltä haavelistassasi olevasta älykkyysteemasta, että pidän itsekin tärkeänä keskustelukumppaneiden tasaväkisyyttä. Ei tämä ole pelkästään äo:sta kiinni, mutta on fakta, että samankaltaiset ihmiset tulevat usein hyvin toimeen (lika barn leker bäst). Ja jokaisella on varmasti kokemuksia siitä, ettei kaikkien ihmisten kanssa keskustelua synny. Aina ei ole kyse pelkästään henkilökemiasta, vaan voipa olla joskus kyse siitäkin, että toisen kapasiteetti ei riitä toisen tasolle älykkyydessä. Olispas mielenkiintoista käydä oma kapasiteetti mittauttamassa. Kuulin juuri, että siskoni on ollut mensan jäsen, mutta ei ole viitsinyt käydä uusimassa testiään.

    Äänestä

Taidan omistaa liian pienet rinnat. Hauskaa olla melkein jonkun unelma ;)

Äänestä
  • Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana... se TÄRKEIN juttu meni pieleen... ;)

    Anteeksi, en vaan millään malttanut olla piikittelemättä, ei tuon nyt oikeasti niin vakavaa pitänyt olla. Itseni toistamisen uhallakin: koko juttu oli vain yhden urvelon mielikuvitusleikkiä, EI siis universaali vaatimuslista naisille :)

    Jos ollenkaan helpottaa, olen itse kaukana täydellisyydestä. Tosin jonkun tänne vastanneen (en nyt muista vastaajan nikkiä) luettolen perusteella aika lähellä muuten, mutta mulla on pienet kädet :D

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana... se TÄRKEIN juttu meni pieleen... ;)

    Kuvittelet siis tosissasi, että naiset lukee tätä kuin Raamattua? Että sun listasi on meidän mielestä universaali listan naisen ominaisuuksista?

    Miksi sä muuten laitoit tämän, kun olet niin pirun puolustuskannalla itse? Mitä sä pelkäät? Sillä kun pelkää niin lyö takaisin, kuvitteelliseenkin uhkaan. Ja sä vastailet kuin sua arvosteltaisiin, vaikka nää vastaukset ei olekaan arvostelevia. Sä et osaa lukea näitä vastauksia tippaakaan.

    Olisiko pitänyt jättää vastaamatta? Mikä sua pelottaa näissä? Mikä on uhkaavaa?

    Äänestä

  • kohdallaan kirjoitti:

    Mulla on itsetunto kohdallaan, koska vastailen näihin?

    No, puuttumatta sen enmpää tuohon ristiriitaan, olet oikeassa epäilyksenisi... minä pelkään ja olen puolustuskannalla. Myös se on totta, että en osaa lukea näitä vastauksia.

    Mutta hienoa, että vastasit silti... ihmisiä me kaikki olemme...

    Sinähän olit visualisoinut minun kuvani!

    Sitäpaitsi jos mies osaa kirjoittaa noin, hän on tutustumisen arvoinen..... toivottavasti osut kohdalle:)

    Äänestä

  • merilii kirjoitti:

    Sinähän olit visualisoinut minun kuvani!

    Sitäpaitsi jos mies osaa kirjoittaa noin, hän on tutustumisen arvoinen..... toivottavasti osut kohdalle:)

    Soittaisin, mutta kun ei ole numeroa... ;)

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana... se TÄRKEIN juttu meni pieleen... ;)

    Anteeksi, en vaan millään malttanut olla piikittelemättä, ei tuon nyt oikeasti niin vakavaa pitänyt olla. Itseni toistamisen uhallakin: koko juttu oli vain yhden urvelon mielikuvitusleikkiä, EI siis universaali vaatimuslista naisille :)

    Jos ollenkaan helpottaa, olen itse kaukana täydellisyydestä. Tosin jonkun tänne vastanneen (en nyt muista vastaajan nikkiä) luettolen perusteella aika lähellä muuten, mutta mulla on pienet kädet :D

    Heh, se "vaatimuslistan" kirjoittaja olin minä...Paha juttu nuo pienet kädet ;) Lieventävä asianhaara on jos tervehdys on jämäkkä ja puristusote kova. Haaveillaan me vaan...joskus voi joku haave toteenkin käydä.

    Äänestä

  • Lista 42v kirjoitti:

    Heh, se "vaatimuslistan" kirjoittaja olin minä...Paha juttu nuo pienet kädet ;) Lieventävä asianhaara on jos tervehdys on jämäkkä ja puristusote kova. Haaveillaan me vaan...joskus voi joku haave toteenkin käydä.

    miehellä.

    Joo, mä oikeasti inhoan sellaisia pehmeitä, läskisiä pullomössökäsiä miehillä. En tiedä millaiset AP:llä on, mutta monilla (lihavilla etenkin) nykymiehillä on todella luotaantyöntävät kädet.

    Jäntevät, pitkäsormiset, vähän karheat, voimakkaat kädet, sellaiset joilla on joskus tehtykin jotain, on seksikkäät. Sellaisten haluaa sivelevän itseään. :)

    Äänestä

Melkein osuin kriteereihin! Korkokenkiä en käytä, mutta muuten voisit etsiä minunkaltaistani naista. Ikäeroa meillä taitaa vain olla liikaa ja minulla on jo hyvä mies.

Kuvaamanlaisiasi naisia siis löytyy! Onnea etsintään! Ja kuten itse sanoit, kohtaamisessa se ratkeaa ihastutko ja rakastutko. Vaikka kaikki etukäteen mietityt kriteerit täyttyisivät, ihminen ei välttämättä herätä mitään tunteita.

Selittämätöntä mutta mielenkiintoista tämä ihmissuhteiden maailma.

Äänestä

Kuvailemaasi ihannenaista on varmasi vaikea löytää, mutta satavarmasti sellaisia on. Mainitsemistasi asioista, pitäisin itse tärkeimpänä asiana huumorintajua sekä ulkoista viehätystä, kuitenkaan unohtamatta seksuaalista värinää. Huumorintaju todellakin kuvastaa, liekö sitten samantasoista älykkyyttä, mutta ainakin samankaltaista ajattelutapaa. Samoille asioille nauraminen on yhdistävä tekijä. Ulkoinen viehätys on myös yksi suuri tekijä. Raakaa, mutta totta. Ulkonäkö on kuitenkin tärkeä, mutta toista viehättää hoikka, toista pullukka. Näistä asioista ei voi kiistellä. Toinen tykkää nöpönenästä, toiselle perunanenä voi olla todella hottia. Seksuaalisuus on myös yksi tärkeimpiä asioita parisuhteessa. Intohimoa on oltava!
Me kaikki luomme itsellemme kuvan ihannenaisesta tai -miehestä, mutta todellisuus voikin sitten olla hieman erilainen. Ei välttämättä se suuri rakkaus ole just niiden kriteerien mukainen, mitä itselleen asettaa. Kuitenkin joitakin piirteitä täytyy olla, eihän se muuten toimisi. Ihmissuhteissahan aina täytyy olla joustoa puolin jos toisin. Monesti sitä saa katsoa peiliin ja kysellä kuvajaiselta, joka siellä vastaan tuijottaa, että tätäkö olet halunnut? Vastaus on kyllä. Vaikkakin se toisen elämäni suuri rakkaus ei ole niin sitä ja tätä, mutta suurimmalta osalta just sitä ja tätä. Omassa suhteessani vaakakupissa painaa kuitenkin eniten ne yhdistävät asiat, eli samanlainen (lue sarkastinen) huumorintaju, sekä viehättävä ulkomuoto. Toki tähän ikään mennessä on poikaystävälleni kertynyt hieman vatsaa, ja mulla on luomuriippurinnat, tullut neljä penskaa imetettyä, mutta nämä asiathan on niitä särmiä, mitä elämä tuo mukanaan. Juu, mehän ollaankin ihan nuoripari, oltu yksissä vasta vähän toista vuotta. Molemmat ollaan ikää 45 v. Enkä olisi vielä kaksi vuotta sitten uskonut, että näinkin voi käydä :) Unelmia saa, ja pitääkin olla. Sehän on tämän elämän suola.

Äänestä

Todella kaunis kirjoitus; suorastaan hekumallinen. Kauniit arvot, ja asenteetkin kohdallaan sinulla. Höh, sait minussa aikaan pientä kiinnostusta... Kenties hyvinkin lähellä...kaikki on mahdollista...

Syysterveisin; nainen, taiteellinen 30

Äänestä
  • Kumma juttu... tässä oikeassa elämässäni olen huomannut kovin hankalaksi sen, että ihannenaisiani kävelisi vastaan. Missä sinä sitten piileksit?

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Kumma juttu... tässä oikeassa elämässäni olen huomannut kovin hankalaksi sen, että ihannenaisiani kävelisi vastaan. Missä sinä sitten piileksit?

    Savon sydämmestä... Taiteilija kun olen, niin mun jaloissa ei jaksa korkkarit pysyä ;)

    Äänestä

Kirjoitat ihan niin kuin nainen. Itselläni on äijätyyppinen mies, joka ei ikinä osaisi pukea sanoiksi ihannenaistaan saatikka kirjoittaa noin monimuotoisesti kuin sinä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia; ristiriitainen kuitenkin.

Vastaan aika lailla kuvaustasi...olen tumma, kissansilmäinen opetuspuolen nainen, jolla on vielä hyvin spontaani ja kiihkeäkin seksielämä tämän jörrikkäni kanssa. Toivottavasi löydät ihanteesi, niitä kyllä on olemassa, eivät nuo vaatimukset mitenkään mahdottomia ole!

Äänestä
  • Tietääkseni olen mies, ehkä jopa isolla kirjoitettuna... siis MIES. Tuo siis tarkoittaa sitä, että maskuliinisuuteni on muillekin selvästi näkyvissä.

    Historiassa tunnetaan moniakin miehiä, jotka osaavat kirjoittaa. Olen suorastaan otettu siitä, että mielestäsi osaan pukea sanoiksi sen, mitä kaipaan. Tuolla mittapuulla pääsen aika imartelevaan kastiin, kirjallisuuden historiassa nimenomaan miehet ovat hyvin edustettuina. Miksihän?

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Tietääkseni olen mies, ehkä jopa isolla kirjoitettuna... siis MIES. Tuo siis tarkoittaa sitä, että maskuliinisuuteni on muillekin selvästi näkyvissä.

    kyllä kuvauksesi kaltainen nainen on olemassa, ja yksin prinssiä odottamassa, kaikki kohtasit täsmäsivät minuun..eli ei mitenkään epäreallista odottaa, et vain ole osunut kohdalleni. Tosin tarvitsen vahvan ja maskuliinisen miehen rinnalleni, sitä ei ole löytynyt.

    Äänestä

  • 45-vuotias mies kirjoitti:

    Tietääkseni olen mies, ehkä jopa isolla kirjoitettuna... siis MIES. Tuo siis tarkoittaa sitä, että maskuliinisuuteni on muillekin selvästi näkyvissä.

    Historiassa tunnetaan moniakin miehiä, jotka osaavat kirjoittaa. Olen suorastaan otettu siitä, että mielestäsi osaan pukea sanoiksi sen, mitä kaipaan. Tuolla mittapuulla pääsen aika imartelevaan kastiin, kirjallisuuden historiassa nimenomaan miehet ovat hyvin edustettuina. Miksihän?

    Itselleni tuli myös mieleen että kirjoitat todella hyvin tunteistasi ollaksesi mies.

    MUTTA itseni takia toivon tietenkin etteivät kaikki maailman miehet ole halki-, poikki- ja pinoon-miehiä, vaan että löytyy mies joka osaa pukea sanoiksi tunteitaan, haaveitaan ja odotuksiaan kuten sinä.... on hyvä elää toivossa :)

    t. merilii

    " Älkääkä uskoko, että te voitte ohjata rakkauden teitä, sillä rakkaus ohjaa
    teidän tienne, jos se pitää teitä sen arvoisina. Rakkaus ei halua muuta kuin
    toteuttaa itsensä" (kahlil gibran)

    Äänestä

Verbaalisuutta, sitä että osaa tuoda esille ajatuksiaan ja tunteitaan pidetään yleensä naisiin liittyvänä älykkäänä ominaisuutena. Kummallista on kuitenkin se, että juuri naiset kuitenkin pitävät, tuollaisista miehistä, jotka osaavat tuon taidon, niin kuin tämäkin pieni keskustelu sen jälleen kerran todistaa. Osa keskusteluun osallistuvista naisista, jopa epäilee ettei tuo nimimerkki (45-vuotias mies) ole mies, vaan noiden sanojen takana piilottelee nainen. Arvoisat (epäilijä)naiset lukekaa kirjallisuutta, sieltä löytyy varmaankin hienoja, koskettavia ja tunteisiin vetoavia kirjoituksia, miehen kirjoittamina.

Tässäpä tuo tutunpi lista meille miehille ;-)

Kerro mitä kaikkee miehen tulee olla
Mitä miehen tulee olla kerro beibi mulle
kun en usko naistenlehtiin
haluun olla oikee sulle
komeaa ja kaunista
samaan aikaan kilttiä ja tuhmaa
hoikkaa ja hauista
ilmeessä älyä ja uhmaa
kokemusta täytyy olla
mutta sopivasti poikamainen
eksotiikka plussaa on
kunhan on suomalainen

joo joo koolla ei oo välii
mutta tiedän senkin
testaat arvioit ja mittaat joka sentin
kerro mitä kaikkee miehen tulee olla
kerro mitä kaikkee miehen tulee olla
kerro mitä kaikkee miehen tulee olla
kerro mitä kaikkee miehen tulee olla

varakkuutta tietenkin on tarpeen tulla
ja sekin mielummin ansaittu urheilulla
täydellinen kokki tulee olla tietenkin
taiteen pitää kiinnostaa
olla vähän runollinenkin
tarpeen tullen ilman paitaa täytyy tehdä töitä
korjata autoo, laittaa aitaa
ja viettää syntisiä öitä

Toiveena olisi ainakin, että saisi viettää noita syntisiä öitä...

Äänestä

Mitähän tähän osaisi sanoa? Minä toivon aika paljon vähemmän.

Ulkonäkö:
itse en vaadi naisen ulkonäöltä kovin kummia. Äärimmäisen lihavat tai äärimmäisen laihat eivät minua kiinnosta. Pituuden suhteen melko lailla se ja sama, kunhan nainen ei ole pikkulapsen kokoinen tai minua 30cm pitempi.
Muut ulkonäköseikat melko lailla yhdentekeviä, kunhan kokonaisuus miellyttää silmää.

Älykkyys:
Kunhan joku yhteinen sävel löytyy eikä aivan avuton ole loogisessa päättelyssä.
Huumorintajua ja miellyttävää, peruskivaa luonnetta kaipaisin. Mitään maailmanparantajia tai kaikkien kaveri-tyyppistä ihmistä en ottaisi.

Seksi:
Jos on parisuhde, niin kai tätäkin olisi hyvä olla suht säännöllisesti. En kaipaa siveyden sipulia tai valtavan kokenutta naista. Sukupuolitauteja ei saa olla.

Muuta:
Rehellisyys, lapsettomuus, tupakoimattomuus, allergiattomuus. Perusterve.
Ei itsetuhoisuutta, skitsofreniaa tai psykoottista oirehdintaa historiassa.
Ei rikosrekisteriä, luottotiedot kunnossa. Politiikasta kiinnostumaton ja ateisti.

Äänestä

Oma ihannenainen. No, muutamia itselle tärkeitä pointteja:

- Brunette, tai blondi vaaleanruskeilla pitkillä hiuksilla
- Ruskeat silmät, ja suloinen tyttömäinen katse
- Kasvonpiirteet suloiset, eli "pienet"
- Pituus

Äänestä

Kommentoi aloitusta

45-vuotias mies kirjoitti:

Kun tänne tällainenkin palsta on laitettu, annanpa mielikuvituksen lentää... Olisi epärealistista kuvitella tällaisen löytävänsä, mutta hauska se on haaveillakin :)

Nopeasti kiteytettynä minulle tärkeitä asioita ovat ulkonäkö, sivistyneisyys ja seksuaalisuus.

Ulkonäkö:

Mielestäni hiukset ovat tärkein naisellisuuden tunnusmerkki. Värillä ei ole niinkään väliä, ehkä ääripäät tumma ja vaalea kiinnittävät eniten huomioni. Tärkeää on se, että ne ovat tarpeeksi pitkät ja mahdollisesti hiukan luontuvat, ei kuitenkaan kiharat.

Pituuden suhteen en ole kovin kranttu, mutta mielummin korkokengät jalassakin edes vähän minua (180 cm) lyhyempi.

Paino onkin sitten vähän hankalampi juttu, koska pidän muodokkaista, mutta en lihavista naisista. Kuppikoko voisi olla C tai D, peppu pyöreä ja kiinteä, hoikka vyötärö.

Kasvot saisivat olla kauniit, tosin oma käsitykseni kauneudesta ei ole ihan perinteinen. Missityyppiset muovinaamat ei juuri sytytä. Aistikkaat huulet ja ilmeikkäät, kauniit silmät saavat minut haukkomaan henkeä ;)

Sivistyneisyys:

Koulutuksella ei sinänsä ole juurikaan väliä, kunhan sitä peruskoulun jälkeen on edes jotakin tullut opiskeltua. Tärkeämpää on sydämen sivistys, halu ja kyky oppia uusia asioita silkasta kiinnostuksesta elämää ja sen ilmiöitä kohtaan.

Älykkyys on myös tärkeä seikka, ei itseisarvoisesti, vaan sen takia, että suunnilleen samankaltaisella älykkyydellä varustetut ihmiset ymmärtävät intuitiivisesti toisiaan helpommin ja itse pääsisin testien mukaan Mensaan. Samoin on huumorintajun laita, kaikkihan ovat huumorintajuisia, mutta samankaltainen huumorintaju kielii usein samankaltaisesta aivokapasiteetista.

Ihannenaisessani saisi mieluusti olla vähän kapinallista; väritön, hajuton ja mauton korrektius ei sytytä minua. Rohkeus olla omaa mieltä, uskallus kyyseenalaistaa itsestäänselvyydet ja kyky nauraa itselle kertovat itseluottamuksesta.

Kyky heittäytyä jonkin taiteenalan lumoihin - on sitten kyse musiikista, maalaustaiteesta, teatterista, tms. - kertoo siitä, että estetiikka on tärkeää elämässä. Verbaalinen sujuvuus sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä saa minun pistepussini nyörit aukeamaan.

Varakkuudella ei ole oikeastaan juuri ollenkaan merkitystä, ellei sitten niin päin, että kultalusikka suussa syntyneet ovat jääneet helpommin vaille henkisen kasvamisen tilaisuuksia. Kipu kasvattaa, joten ihannenaiseni on joutunut elämänsä aikana ainakin jossakin määrin koville taloudellisesti, sosiaalisesti, ja/tai henkisesti.

Seksuaalisuus:

Seksuaalisuus on käsitteenä varsin laaja, sisältäen sekä henkisen, että fyysisen ulottuvuuden, jotka eivät tietenkään ole irroitettavissa toisistaan. Naisellinen pukeutuminen, esim. hameet ja korkokengät, kuuluvat osana oman seksuaalisuuden ilmaisemiseen.

Ihannenaiseni on sinut oman seksuaalisuutensa ja naiseutensa kanssa. Hän uskaltaa puhua siitä, nauttia, leikkiä, kokeilla, kokea ja etsiä. Hänen ei tarvitse korostaa omaa seksuaalisuuttaan mauttomasti, vaan hän uskaltaa antaa sen näkyä luonnollisesti ja luontevasti.

Hyvä seksi on ihannenaiselleni välttämättömyys täyspainoisen elämän osatekijänä. Niin oma, kuin kumppanin nautinto ovat tärkeitä. Ennakkoluuloton asenne mahdollistaa monipuolisen ja tyydyttävän seksielämän. Asioiden tuomitseminen kokeilematta - suuseksi, lelut, roolileikit, ym. - ei kuulu ihannenaiseni tapaan toimia. Eri asia sitten on, jos kokeilun jälkeen joku ei kiinnosta.

Muuta:

Rehellisyys vaikeidenkin asioiden edessä ja avoimuus omien tunteiden näyttämiselle luovat perustan parisuhteen yhdelle tärkeimmistä asioista, luottamukselle. Siihen kun lisätään vielä se kaiken perustana oleva tunne, intohimo, niin a vot... tervetuloa paratiisiin.

Ihannenaiseni, missä ihmeessä sinä olet? ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu