Elän hyvin hirveässä elämänvaiheessa nyt. kukaan läheiseni ei ole kuollut paitsi minun sieluni. Äitini on käynyt syöpätutkimuksessa,josta sain tietää siskoltani(äitini ei tiedä,että minä tiedän.)
Olen sisältäpäin täynnä rakkautta ja olen rakastunut mutta samalla hyvin masentunut ja epätoivoinen.Koiranpentuni kuoli 2 vuotta sitten josta minulle on jäänyt syvä jälki sydämeen. Se oli kuin lapsi minulle,vaikka olikin meillä vain viikon ennen kuolemista. meillä on nykyään samanrotuinen koira mutta jotenkin en osaa sitoutua siihen. Aina kun muistelen lastani,itkien,itken koira sylissäni ja se tekee minulle vielä kipeämpää. äitini luulee että olen päässyt yli jo tästä asiasta mutta en...enkä tuu varmaan koskaan pääsemään.
itsemurha on alkanut olemaan jokapäiväinen ajatus. Haluisin hypätä kalliolta mustaan kylmään veteen ja hukkua...
Yksi asia on kuitenkin vienyt minua elämässäni eteenpäin. Olen oppinut hallitsemaan mieltäni ja pystyn vaipumaan eräänlaiseen transsiin. Tunnen kuinka ikuisesti kulkeva suojelusenkelini,joka on unelmieni mies,suojelijani,unelmani,kulkee vierelläni ja pystyn tuntemaan hänen kosketuksensa.edwardini, jonka olen antanut hänelle nimeksi, tulee nykyään joka yö uniini. olen herännyt siihen kun yöllä hoen hänen nimeään.
Olen lukion 1 luokalla joten sanokaa,ne joilla on kokemuksia tällaisesta,että mitä teen jotta saan elämäni taas järjestykseen. jos tätä voi elämäksi sanoa,kun se täyttyy vaan kipeästä rakkaudesta ja kuolemasta?Ainut johon turvaudun on oma huoneeni ja kirjat sekä metsä,jossa itken melkein itteni hengiltä. Viina on houkuttanut ja itseni satuttaminen mutta edwardini on estänyt minua...Minua eivät ystävät kuuntele,koska olen heidän mielestään niin outo.
Olen sisältäpäin täynnä rakkautta ja olen rakastunut mutta samalla hyvin masentunut ja epätoivoinen.Koiranpentuni kuoli 2 vuotta sitten josta minulle on jäänyt syvä jälki sydämeen. Se oli kuin lapsi minulle,vaikka olikin meillä vain viikon ennen kuolemista. meillä on nykyään samanrotuinen koira mutta jotenkin en osaa sitoutua siihen. Aina kun muistelen lastani,itkien,itken koira sylissäni ja se tekee minulle vielä kipeämpää. äitini luulee että olen päässyt yli jo tästä asiasta mutta en...enkä tuu varmaan koskaan pääsemään.
itsemurha on alkanut olemaan jokapäiväinen ajatus. Haluisin hypätä kalliolta mustaan kylmään veteen ja hukkua...
Yksi asia on kuitenkin vienyt minua elämässäni eteenpäin. Olen oppinut hallitsemaan mieltäni ja pystyn vaipumaan eräänlaiseen transsiin. Tunnen kuinka ikuisesti kulkeva suojelusenkelini,joka on unelmieni mies,suojelijani,unelmani,kulkee vierelläni ja pystyn tuntemaan hänen kosketuksensa.edwardini, jonka olen antanut hänelle nimeksi, tulee nykyään joka yö uniini. olen herännyt siihen kun yöllä hoen hänen nimeään.
Olen lukion 1 luokalla joten sanokaa,ne joilla on kokemuksia tällaisesta,että mitä teen jotta saan elämäni taas järjestykseen. jos tätä voi elämäksi sanoa,kun se täyttyy vaan kipeästä rakkaudesta ja kuolemasta?Ainut johon turvaudun on oma huoneeni ja kirjat sekä metsä,jossa itken melkein itteni hengiltä. Viina on houkuttanut ja itseni satuttaminen mutta edwardini on estänyt minua...Minua eivät ystävät kuuntele,koska olen heidän mielestään niin outo.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei särkynyt sydän!
Sinä olet kasvamassa aikuisuuteen ja nyt tekee kipeää. Ilmeisesti sinulla on ensimmäiset pettymykset olleet. Koiranpennun kuolema ja äitisi syöpä, jos se on varmaa.
Kerronpa omasta elämästäni hiukan;
Äitini sairastui ollessani viiden vanha. Selvisin isän ja sisarusteni kanssa. Äitipuoli tuli. Arvasit. Riitoja. Moittimista yms. Työhön mentyäni itsetuntoni alkoikin nousta, kun pärjäsin. Jotenkin aina nousin ja menin eteenpin. Löysin oman alani ja opiskelin. Etenin työssäni. Kohtasin kateutta,myös hyvän miehen. Sain yhden lapsen, joka oli suuri ihme.
Nyt elämme vaihetta, missä miehelläni todettiin selkäydinsyöpä,parantumaton. Me nautimme jokaisesta päivästä sellaisena, kuin se meille annetaan. Kaikesta huolimatta olemme rauhallisia, sillä meillä on toivo Jeesuksessa. Hänen kädellään on turvallista olla, tapahtui elämässä mitä vaan. Kuten mieheni sanoi, elämälle on annettu tarkka aika.
Sinunkin elämäsi on vasta alussa. Kerro äidillesi tietäväsi. Pääsette puhumaan ja saat turvaa hänestä. Kuolemassa joutuisit kadotukseen, pimeyteen. Elämälläsi on tarkoitus, kunhan sen löydät. Soita johonkin auttavaan puhelimeen tms. Uskaltaisitko kääntyä uskovan puoleen? Harkitse. Onnea, Jumalan rauhaa ja siunausta elämääsi toivoen
Ihan hyvä kirjoitus muuten mutta lakkaa pelottelemasta kadotuksilla ja pimeyksillä...eri merkityskin eri ihmisillä kun niistä puhuvat. Jos olet hihhuloiva niin siksikö suusta tulee sammakko. Uskossa olevan ei näet tarvitse pimeyksillä pelotella. Riittää ihan kun kertoo että elämässä on Toivoa ja asiat järjestyvät täälläkin hyvin. Niinhän se on! Taivaassa kun katuisi ja huomaisi että tosiaan olisi saanut asiat järjestykseen, nuorena vaan on erilaisia vaikeitakin hetkiä joskus. Joista aina oppii lisää ja ikäkin auttaa. Lopulta on paljon positiivisempi kuitenkin ja osaa asioita käsitellä eri näkökohdastakin.
Omallakin kohdallakin vaikeuksia oli erilaisia, vaikeuksien kautta voittoon silti voi päästä nimenomaan.
Hei, kirjoituksesta ei selvinnyt löytyikö äidiltäsi syöpää, vaikka tutkimuksissa olikin käynyt? Syöpä on syöpä, mutta mitä varhemmin ko.sairaus löydetään, ennustekkin on sen parempi. Tietenkin edes tieto syöpäepäilystä on on ikävä ja pelottava, kunnes asia selviää suuntaan tai toiseen.
Puhu äitisi kanssa asiasta.....
Kiitos teille jotka olette vastanneet. Uskon jumalaan tietyissä asioissa,ei siitä enempää. Äitini on siis käynyt tutkimuksissa,rintasyöpäepäilyksiensä takia,ja näistä tutkimuksista hän ei tiedä että minä tiedän. En osaa ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan sillä välimme eivät ole kovin läheiset. Tulokset tulevat kahden viikon sisällä. :( tässä sitä odotellaan toivottomina.
Ei syövästä puhuakseen läheinen tarvitse olla, miksi pitäisi.
Odottele tulokset. Gynegologini sanoi juuri muutama päivä sitten minulle, että syöpää on monta eri lajia ja monet eivät edes syövän nimeä ansaitsisi, niistä siis paranee. Ihmiset vain hermostuvat turhaan. Jos et voi ottaa asiaa puheeksi äitisi kanssa, niin koeta maltttaa mielesi, kunnes vastaukset tulevat. Kaikkea hyvää sinulle.
Kuule kumma juttu ,,,olin itse tuossa tilanteessa joskus kauan sitten kun olin nuori . Asiat olivat vain toisin päin , olin täysin maassa ja tekemässä itselleni vaikka mitä kauheuksia,,,mutta en voinut koska näin unia joissa minun piti "pelastaa" (jos niin voi sanoo) kaunis tyttö jonka asiat olivat jotenkin huonosti, tai sen käsityksen niistä unista sai. Siis en voinut tehdä itselleni mitään koska koin vastuta tuosta unieni tytöstä. Joten odotin, ja jotenkin vain hän lopulta tuli elämääni ja kaikki täsmäsi....sen jälkeen olen uskonut että meillä kaikilla on "soul made",,,siispuolisko joka pitää löytää....ÄLÄ LUOVUTA,,meillä menee nyt kivasti ja nuorinkin on jo tokaluokalla,,ja muuten kaksi koiraa joista toinen pelastettiin piikiltä ANNA HYVÄN KIERTÄÄ,,,,jaksele.