Perheet...?

Mieheni perhe:
Isänsä oli pitkään sitä mieltä, että olen hänen pojalleen joku "lelu" tai väliaikainen ihastus korkeintaan, mutta tapaamisemme jälkeen hän totesi pojalleen "pidä hyvää huolta siitä tytöstä, ettei vaan jätä sinua" Äitinsä otti minut hyvin vastaan ja kyselee aina soittaessaan kuulumisiani.
Isoäitinsä tuottaa hieman mielipahaa tosin. Hän soittelee miehelleni ja kyselee koska tämä on tulossa käymään jotta saisi esitellä kylässään asuvan kauniin, kunnon muslimitytön.

Oma perheeni taas järkyttyi kerrottuani seurustelevani turkkilaisen miehen kanssa ja ensimmäisen keskustelun jälkeen lähdinkin itkien pois. Äitini vannotti minua etten saisi kertoa hänen äidilleen ettei tämä vain järkyttyisi. Kun sitten lopulta menimme kihloihin ja asia tuli julki, muiden ollessa järkyttyneitä isoäitini tuli minua halaamaan ja onnittelemaan ensimmäiseksi. Muutaman tapaamisen jälkeen muut perheenjäseneni ovat sittenmin hyväksyneet mieheni. Kaiketi siksi ettei hän vastannut heidän ennakkokuvaansa turkkilaisesta vaan on kiltteyden perikuva tai koska ymmärsivät että perheeseen hän jokatapauksessa tulee kuulumaan. Eli ennakkoluulot on poistettu ihan vaan käytönnässä tutustuttamalla toisiinsa.

Kieli aiheuttaa kuitenkin ongelmia, hänen perheensä puhuu vain turkkia, lukuunottamatta veljeään joka puhuu englantia sujuvasti, enkä minä osaa turkkia muutamaa yksittäistä sanaa enempää. Minun perheeni taas ei puhu kuin suomea ja jotkut hyvin heikosti englantia ja mieheni suomenkielentaidot eivät riitä keskustelutasolle.

Mieheni Suomeen muuttamisesta (muutti ennen tapaamistamme) hänen perheensä ajatteli sen olevan vain vaihe, että tämä muuttaisi pian takaisin. Nyt kun ovat huomanneet että tänne jäi ovat kovin kaipaavalla mielellä ja kyselevät vierailulle. Ymmärrettäväähän tuo on. Oma perheeni taas kyseli suhteemme edetessä "etkai sinä vain Turkkiin aio muuttaa?"

Että tällainen tarina täällä :)

Hänen perheensä otti minut hyvin vastaan, enhän tosin tiedä mitä selän takana puhuivat! ;)
Ainoa asia joka ehkä heitä osittain ihmetytti oli se että olen miestä 2 vuotta vanhempi. Kreikassa kuulemma on erittäin harvinaista että nainen on miestä vanhempi vaikkei meilläkään tuon enempää ikäeroa ole. He puhuvat hyvää englantia joten kommunikointi onnistuu hyvin. Uskonto ei ole olennainen asia sillä olemme molemmat kristittyjä emmekä kumpikaan uskovaisia. Kulttuurit tietysti jonkin verran eroavat toisistaan mutta eivät niin paljoa kuitenkaan että hirveitä törmäyksiä olisi sattunut. Mies asui jo Suomessa kun tapasimme ja oli asunut ulkomailla useita vuosia sitä ennenkin, joten tämä muuttoasia ei tapahtunut minun myötä.

Samoin oma perheeni otti miehen ihan hyvin vastaan mutta siinä tulee eteen kommunikointiongelma. Sisarukseni puhuvat englantia mutta vanhempani eivät, joten pitää aina olla tulkkina välissä, miehen suomen kieli ei ole niin hirvittävän hyvä sillä hänen työkielensä on englanti (ei siis tarvitse suomea puhua päivittäin). Jos muutamme toiseen maahan niin ei se perheelleni iso asia ole, yksi sisarus asuu ulkomailla tällä hetkellä ja on asunut aikaisemminkin, joten se on jo meidän perheessä useampaan otteeseen koettu asia. Emmekä kuitenkaan ole kauas muuttamassa jos muutamme pois Suomesta.

Puolison perhe on suhtautunut ihan normaalin "samoalaisesti" eli minä olen osa isoa onnellista samoalaista perhettä. :) Kommunikointiongelmia ei juuri ole, sillä anoppila on sijainnut Havaijilla yli kaksikymmentä vuotta ja kaikki tietysti puhuvat ämöriikan englantia. Ja puhunhan minä samoaa, joten meteliä syntyy useammalla kielellä.

Ainoa pienoinen järkytys nimenomaan anopille taisi olla se, että minä en ole kristitty. Varsinaista käännytystä ei ole ilmassa ollut, mutta anoppi muistuttelee miestä siitä, että hänen pitäisi mennä tyttäremme kanssa paikalliseen mormonitemppeliin (vaikka mies ei mormoni olekaan). Tähän minä olen sanonut jyrkän ein ja toistaiseksi näin on myös toimittu.

Mitään erityisiä ennakkoluuloja puolin ja toisin ei ole ollut, asuinhan Samoalla pitkän aikaa. Minä tunnen heidät ja he tuntevat minut.

Ainoa asia, mistä äitini veti herneen nenään, oli se, etten mennyt Suomessa naimisiin. Hän olisi halunnut, että olen päivän prinsessana, mutta koska omena on tässä mielessä pudonnut aika kauas puusta, olen oikein tyytyväinen siihen pieneen seremoniaan rannalla. Tosin avioliitto oli päättyä papin edessä ennen kuin se varsinaisesti alkoikaan, mutta se on jo ihan eri tarina. :)

Samoalaiset tavat eivät mielestäni ihan valtavasti eroa suomalaisista, mutta ihmisten mentaliteetti sitäkin enemmän. Molemmissa on puolensa. Kun olen Suomessa, kaipaan samoalaista hurttia huumoria ja tiiviin yhteisön tuomaa turvaa, Samoalla taas kaipaan Suomen hiljaisuutta ja sitä, miten selkeästi ja helposti täällä saa asiat sujumaan. Sinänsä siis miehen perhe ei ole vaatinut mitään tiettyä käytöstä, mutta jos Samoalla ollaan tai toimitaan samoalaisen yhteisön kanssa, suomalaiset toimintatavat eivät välttämättä pure. Samoalla pitää tietää, miten asiat saadaan sujumaan ja ennen kaikkea kuka ne saa sujumaan.