Kirjailija eilen

Vhh kirjailija oli eilen telkussa Tuomaksen haastateltavana. Hoikka ja hyvinvoivan näköinen kaveri. Mahtaakohan olla kuinka tiukka karppi itse? Jutteli leppoisasti ihan mukavia masennuksesta.
4262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Antti Heikkilä on hyvässä kunnossa koska kuusi vuotta on noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota. Ei Antti ole kovin tiukka karppi vaan hän suosittaa Atkinsia lievempää versiota VHH:sta siten että jokainen voi kokeilujen kautta löytää omanlaisensa VHH:n.

Antti ymmärtää myös masennuksesta ja siksi hän sanoikin ettei lääkkeillä pureuduta masennuksen syihin vaan lääkkeet vain lieventävät oireita. Tämähän on yleinen ongelma lääketieteessä. Lievitetään oireita lääkkeillä eikä puututa itse ongelmaan. Tietysti lääketeollisuus on tyytyväinen jos kaikki lievittävät oireita lopun elämäänsä eikä kukaan halua ratkaista perimmäisiä ongelmia.

Äänestä

Ihan järkäviä Heikkilä puhui. Hän muiden ohella korosti, että todellinen masennus vaatii kyllä alkuvaiheessa lääkityksen, mutta ei paranna sitä, vaan muuta hoitoa vaaditaan sen lisäksi.

Pikkaisen vain ärsyttää, että ortopedi on kaikkien alojen erikoislääkäri. Seuraavaksi hän varmaankin suorittaa suorassa lähetyksessä ohitusleikkauksen. Luojan kiitos hän ei tällä kertaa sentään väittänyt, että masennus paranee VHH:lla.

Äänestä
  • vaikutus masennukseen löytyy Heikkilän kirjoista joten Antti olisi voinut mainita ruokavalion merkityksen vaihtoehtona lääkityksen jatkamiselle. Ei Heikkilä ole kaikkien alojen erikoislääkäri vaan hän on yksinkertaisesti perehtynyt asioihin laajalti koska lääkärin tulee hoitaa potilaita kokonaisvaltaisesti eikä vain oman erikoisalansa mukaisesti.

    Äänestä

  • "Ihan järkäviä Heikkilä puhui...Pikkaisen vain ärsyttää, että ortopedi on kaikkien alojen erikoislääkäri."

    Siis sinua ärsyttää se, että Heikkilä voi puhua monista asioista järkeviä. Omituinen suhtautumistapa. Mutta tähänhän on totuttu tällä palstalla. On sitten kyseessä Heikkilä, Mattila tai joku muu jonka mielestä vhh-ruokavaliota kannattaa noudattaa.

    "Nykyisin myös psykiatri"

    Eihän tarvitse olla psykiatri, jotta voi lausua järkevää masennuksesta ja sen hoidosta. Paitsi ehkä sinun mielestäsi. Sen takia et hyväksy varmaan sitäkään, että me maallikot (joilla on omakohtaista kokemusta vhh:sta) otamme kantaa ravintosuosituksiin. Siinäkin pitäisi varmaan olla ravitsemusasioiden erikoislääkäri. Poikkeuksena tietenkin Pekka Puska...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Telkussa. kirjoitti:

Vhh kirjailija oli eilen telkussa Tuomaksen haastateltavana. Hoikka ja hyvinvoivan näköinen kaveri. Mahtaakohan olla kuinka tiukka karppi itse? Jutteli leppoisasti ihan mukavia masennuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu