olen huomannut, että rasvaisen ihon voiteet ovat paksumman tuntuisia kuin esim normaalin ihon. miksi näin? luulisi, että rasvainen iho kaipaisi juuri sitä kevyempää, ei niin rasvaiselta tuntuvaa voidetta. olen nimittäin käyttänyt välillä normaalin ihon voidetta, etenkin yö käyttöön kun ihoni on pintakuiva. etenkin kun rasvaiselle iholle tarkoitetun voiteen päälle laittaa meikkiä, tuntuu että iho olisi samantien rasvaisen tuntuinen.
voiteista
kummastelija
2186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eivätkös rasvaiselle hipiälle suunnatut voiteet ole yleensä geelimäisiä ja melko rasvattomia, jolloin pintakuivalle iholle ei jää mitään meikin alle.
Omalla kohdallani ole todennut jonkin kalvon jäävän ihon pintaan-normaalin ja kuivan ihon voiteet imeytyvät paremmin. Tässä taas voi piillä se vaara, että ns. ylihoitaa kasvojaan.
Pohtimista piisaa miettiessään tarvitaanko vettä, rasvaa, jompaa kumpaa vaiko molempia.
tuo voisi kyllä hyvinkin pitää paikkaansa. enpä ole ajatellutkaan asiaa noin.
tarkoititko, että jos käyttää normaalin tai kuivan ihon voidetta, niin silloin saattaa yli hoitaa? Olen hieman vaihdellut voiteita. Kun tuntuu oikein kiristävältä käytän kuivan/ normaalin ihon voidetta. Ja kun taas alkaa tuntumaan, että siitä tulisikin vain näppyjä lisää, nii olen vaihtanut seka/ rasvaisen ihon voiteeseen. Tai sitten juuri, että käytän toista illalla toista päivällä.
Ja tuota pohtimista kyllä riittää! :)