Olen 22v miehenalku enkä ole koskaan seurustellut, suudellut tai edes ollut ystävä naisen kanssa.
Itse ajattelen asiaa niin että 15-22v on juuri se aika jolloin pitää tapailla tyttöjä ja opetella seurustelemaan. Myöhemmin sitä on enää vaikea oppia. Siitä eteenpäin naiset alkaa aikuistumaan eikä itse ole kehittynyt yhtään koska ei ole edes jutellut naisten kanssa. Sitä vaikeammaksi käy sen ensimmäisen seurustelukumppanin löytyminen mitä enemmän tulee ikää.
Itse en enää naista löydä. Se on ihan tosiasia joka on vain hyväksyttävä. On vain pakko ottaa elämästä iloa irti muilla tavoilla. Voi esim käydä yksin elokuvissa, käydä yksin syömässä, käydä yksin matkoilla jne...
Itse ajattelen asiaa niin että 15-22v on juuri se aika jolloin pitää tapailla tyttöjä ja opetella seurustelemaan. Myöhemmin sitä on enää vaikea oppia. Siitä eteenpäin naiset alkaa aikuistumaan eikä itse ole kehittynyt yhtään koska ei ole edes jutellut naisten kanssa. Sitä vaikeammaksi käy sen ensimmäisen seurustelukumppanin löytyminen mitä enemmän tulee ikää.
Itse en enää naista löydä. Se on ihan tosiasia joka on vain hyväksyttävä. On vain pakko ottaa elämästä iloa irti muilla tavoilla. Voi esim käydä yksin elokuvissa, käydä yksin syömässä, käydä yksin matkoilla jne...
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mieheni oli sinun ikäisesi, ja minä 20 kun löysimme toisemme :)
En ollut itse seurustellut koskaan, kun tapasin mieheni, hän ei myöskään ollut seurustellut :)
Rakkaus yllättää :)
Älä heittäydy reppanaksi vaa tee elämäntilanteestasi itsellesi kruunu. Jalosta sitä, että sinun ei TARVITSE räpeltää naisrääpäleiden kanssa. Sitäpaitsi kerro minulle nuorenmiehen näkökulmasta mitä kivaa siinä muutenkaan on? Tyhjentämisen voi suorittaa muutenkin ja tiettävästi naista ei muuhun tarvita.
Jos haluat neuvoja aiheesta niin autan mielelläni oikealla tiellä olevaa miestä.
Nyt keskity itsesi kehittämiseen, äläkä kuluta aikaasi riippakiven hakuun ja sivistymisesi tukkeesta haaveilemiseen.
miehiin päin suuntautunut?
Mä olen kans 22 ja enkä ole ikinä seurustellut. Suudellut olen kyllä,mutta olen vielä neitsyt. Toki itseni (tekopeniksellä) kanssa olen rakastellut.
Etkö todellakaan ole jutellut naisten kanssa ikinä?
No olen jutellut mutta pelkästään sellasissa tilanteissa joissa on pakko. Koskaan en ole tämän elämän aikana jutellut tytön tai naisen kanssa ihan muuten vaan.
Mä voin kertoa oman esimerkin.
Lähikaupan kassalle tuli uus, tosi hyvän näköinen blondi myyjä. Mä halusin tietää sen nimen. Muistin et siirappipurkit on hyllyssä ihan kassan takana. Menin lihatiskille jossa oli kauppias itse, ja kysyin löytyyks siirappia. Kauppias huusi kassalle: "Linda hei, näytätkö asiakkaalle missä siirappi on!". Näin mä sain tietää myyjän nimen ja pääsin heti juttelemaan hänen kanssa vaahterasiirapin ominaisuuksista. Seuraavalla kauppareissulla sanoin Lindalle, että hän myi mulle tosi hyvää vaahterasiirappia. Se totes että nii-in, hänen poikaystävänsäkin tykkää siitä.
Yritys hyvä, mutta kokemusta tuli taas lisää. Siirappi jäi käteen ja nainen jäi saamatta. Mut eihän kaikkea voi saada...
Näyttää olevan ajan trendi, että miehen on aina oltava aloitteellinen. Jos et pysty baarissa pyörittämään kolmea naista kerralla ja valitsemaan niistä kauneinta, olet luuseri. Se on nykynaisten päätös ja valinta.
Tiedän miltä tuntuu. Ite oon 23v ja lähes sama tilanne. On mulla nyt ihan ystävänä ollu naispuolisia ihmisiä ja tottakai oon paljon jutellut, kun olin parin vuoden ajan meiän luokan ainoa miespuolinen. Mut naiset odottaa aloitteellisuutta ja jotain hirveetä machoilua.
Tasapainoisuus ja tunteellisuus, joita taas meikäläiseltä llöytyy, ei merkkaa mitään.
Mä olen päättänyt löytää elämäni naisen, vaikka yritys on epäonnistunut jo monta kymmentä kertaa. Yleensä se tyssää siihen, et vastapuoli on varattu. Tai ainakin sanoo olevansa. Tai sit ei vaan muuten kiinnosta. Naisista kun ei koskaan tiedä.
Naiset, kertokaa nyt ihmeessä miten suhtaudutte aivan kokemattomaan mieheen!! Ja missä sinkkunaiset liikkuu??
Älä välitä. Minä olen 36-vuotias enkä ole ikinä seurustellut. Ei ole ollut tarvis. Työ ja kulkurin luonne ovat pitäneet siitä huolen. Nyt kyllä olen ajatellut asiaa hieman toiselta kannalta, että olishan se hyvä jos olisi joku joka odottaa..
Sinun ei kannata olla huolissasi! Olethan niin nuori.
Ihan ensin kysyisin teiltä itseltänne, mistä luulette tilanteenne johtuvan? Joku tulkinta teilläkin asiasta varmaan on?
Oma-aloitteisuutta vaaditaan kaikissa suhteissa. Kannattaa jo alkaa uskoa se, että jos jotain haluaa, niin se pitää mennä itse hakemaan. Kukaan ei tule hakemaan kotoa tai pelastamaan ravintolan takapöydästä.
En kamalasti enää liiku baareissa, mutta muuten tarkkailen ihmisiä paljonkin. Mielestäni kovin monet tytöt iältään 18-24 ovat nykyään olevinaan mielettömän kovia ja hyvin tarkkoja ulkonäöstään. Jos tyttö omaa vähänkin ulkonäköä, on hän niin ylpeä, että kenenkään on aivan turha yrittää lähestyä.
Osaksi tämä johtunee juuri siitä, että tytöille tolkutetaan kovin nuoresta lähtien sitä, että jos et ole hyvännäköinen, et ole mitään. Ja ainoa millä jotain saat on seksi. Naisten esineellistäminen on alkanut johtaa siihen, että naiset itsekin mieltävät olevansa tavaraa. Miten tällaiseen ikäiseenne tyttöön voisikaan purra hellyys, kunnollisuus, uskollisuus ja tunteet? Olin juuri syömässä 18v pikkuveljeni kanssa, joka pohti samoja asioita. Vaikeaa se on.
Haluaisin auttaa, mutta varmaan ainoa neuvo on se, että härkää sarvista. Tuskin kannattaa ensimmäiseksi yrittää ravintolasta illan kuningatarta, jonka luokse pyrkii jo koko paikan mieskaarti. Kauniita naisia on paikat pullollaan ja kaikki EIVÄT VOI olla kylmän ylpeitä.
ei niin kaunis tyttö on parempi kuin kaunis. Jos on kaunis, niin elämä on romanssia työpaikailla, romanssia, kaupassa(haa hyvännäkönen jäbä, vinkataas vähän silmää), romanssia parkkihallissa...............................
Jos ei ole niin kaunis tyttö, niin keskittyy omiin harrastuksiin ja muihin askareisiin. Ehkä siksi ei niin kaunis tyttö on parempi.
..yrittää selittää, että tyytyisi jotenkin "rumempaan" kumppaniin, tai "ei niin kauniiseen". Meillä kaikilla on oma makumme ja meihin kolahtaa tietyn tyyppinen persoona. Ulkonäkö on kuitenkin se, mikä ensimmäisenä kiinnittää huomion. Tuskin kukaan voi sanoa rakastuneensa ensi vilkaisulla toisen hyvään huumorintajuun..? Eikä toisen hyvä/vähemmän hyvä ulkonäkö kerro uskollisuudesta vielä mitään.
Pointtini oli lähinnä se, että rohkeasti uskaltaisi mennä juttelemaan ja hakemaan omaansa pois. Jos nyt sydämen valittu sattuu olemaan koko paikkakunnan helmi ja satojen muidenkin päiväuni, niin kannattaa silloin miettiä, haluaako "neiti täydellisen"/"prinssi rohkean" jonon jatkoksi, vai voisiko se "elämän nainen" olla joku muukin.
Aloitteen tekemistä ei kannata todellakaan miettiä siten, että nyt on jonkun muun vuoro. Jos jotain haluaa, niin on parasta pistää toimeksi senkin uhalla, että joskus saa näpeilleen.
Sattumaan vaiko Jumalan johdatukseen?
Tarvitseeko ketään iskeä. Sillon kun aika koittaa, niin silloin iskeytyy.
Minusta tuntuu, että suurin syy nykyään seurustelun aloittamisen hankaluudessa piilee siinä, että kaikesta terveestä kommunikoinnista toisen sukupuolen kanssa tehdään iskemistä. Keksitään riimejä laidasta laitaan ja hiotaan tekniikoita.
Ihmisten mieliin iskostuu ajatus kaikesta toisen sukupuolen kanssa tapahtuvasta(mitättömästäkin asiasta), että "nyt toi yrittää iskeä."
Yritä sitä nyt ihan vaikka ystävyyden merkeissä jutella, niin heti ajatellaan, että ollaan iskemässä.
Eli nykyään siis puhuminen ja katseleminen ovat iskemistä. HIITEEN KOKO ISKEMINEN!!
Kun sitä joskus rakastuu, niin ei se kuitenkaan omaa ansoita ole. Rakkaus on Jumalan lahja. Silloin ei sanota: "Iskin itselleni kumppanin", ei pidä ottaa kunniaa itselle, vaan on sanottava: "Jumalan johdatuksesta löysin hänet."
Jos on kritiikkiä, niin antaa tulla vaan!
Siinä puhut niin totta kuin olla voi. Naiset ymmärtää kaiken vähäisen ja tavallisen kommunikaation iskemiseksi, jos se kohdistuu heihin vieraalta ihmiseltä. Tässä just on se ongelma, että ei uskalleta tutustua tai alkaa seurustella muiden kuin oman kaveripiirin sisällä olevien tyyppien kanssa. Niin monta tapausta tiedän, kun kerran olin luokan ainoa jätkä. Mun ei tarvinnut kun kysyä kelloa, niin se katottiin iskemiseks... Miten ihmeessä naisia sit voi lähestyä??? Mä olen just tyyppiä joka iskee silmänsä ns. prinsessatyyppiin ja uskallan lähestyä niitä. Ne on aina varattu.
Naiset ymmärtävät miehen lähestymisyritykset iskemiseksi, koske he koko sielunsa vimmalla haluavat asian niin ymmärtää. Se hivelee naisen "itsetuntoa" ja on siten yksi perusteeton syy lisää jatkaa nokka pystyssä kulkemista. Näin nainen voi ummistaa silmänsä maailman menolta ja jatkaa taivallustaan harhojen maailmassa.
sattuu se eka jostakin löytymään, niin älä helkkarissa sittenkään kuvittele, että se ainut on!
Kun on saanut "pään" auki, niin kyllä se siitä...usein vaan käy niin, että kun joku saadaan kiinni, sitä sitten pidetään kamalaa kiirutta papin puheille. Ja seurauksena saattaa sitten olla tilanne, ettei sen jälkeen ole mahiksia oikeesti mihinkään, kun kiireellä aloitettu suhde päättyy...
Kun sitä nyt hitaasti on edetty tähän saakka, niin ei ole eteenpäinkään mitään kiirettä. Naisilla tuntuu olevan joku paniikki sen suhteen, että pitäis edetä jossain miehen asettamassa aikataulussa. Enkä väitä ettei jotkut koskaan seurustelemattomat miehet oils vähän hätähousuja. Esimerkkinä yks sukulaiseni, jolle nelikymppisenä tuli paniikki tehdä perillisiä ettei vaan mene perintö valtiolle. Se meni sänkyyn työpaikkansa ensimmäisen vastaantulleen naisen kanssa ulkonäköön katsomatta, ne sai lapsia ja sit olikin jo hyvä syy mennä kiireellä naimisiin. Onnellisia ovat. Jokainen etenee tyylillään...
Suurin osa suhteista päättyy eroon ja loput kuolemaan. Ero on mun mielestä se miellyttävämpi vaihtoehto. Silti en lähde arvioimaan sitä, tuleeko hosumalla hyvää vai ei.
ei vain suurin osa pääty eroon, vaan jokainen liitto päättyy eroon. Tavalla tai toisella.
Mun lähipiirissä on kokemusta siitä, sekä suvussa että tuttavissa, ettei hosuminen kannata.
Kolme ukkoa, yksi avioon mennessään yli kuuskymmentä, toinen himpun alle nelikymppinen ja kolmas avioituessaan 24v, ja avioon naisen kaa, jolle menetti poikuutensa pari vuotta aiemmin.
KAIKKI ukot putsattiin rahasta ja omaisuudesta...
Huonoa tuuria vai hätäilyä? Kaikki kolme olivat sitä mieltä, että hätäilyä. Vanhin on jo maan mullissa, mutta kaksi nuorempaa makselee velkojaan kiltisti. Lopun ikäänsä. Perillisiä ei muuten kellään. Eikä koskaan mahdollisuuksiakaan. Sillä kukapa nainen tänä päivänä huolii miehen, joka on ikuisesti perseestään kiinni exän veloissa?
Tätä tarkoitin. Ajatusta peliin.
Ei suudelmia, ei ystäviä, ei mitään.
28-vuotiaana ensimmäinen kunnon keskustelu naisen kanssa...
Sen jälkeen satunnaista räpeltämistä nettitreffeillä. Niitä onkin jo kertynyt yli 50... Ovat näet ainoa keino saada jotain kontaktia naisiin. Mutta "tulokset" nettitreffeistäkin siis yhtä tyhjän kanssa.
Ja minähän en ole mikään humanoidi, vaan melko tavallisen näköinen työssä käyvä mies. Ei luonnevikoja.
Tai on minussa yksi vika. Olen ujo. Ja sehän tarkoittaa samaa kuin yksin elokuvissa, yksin oopperassa, yksin ravintolassa... Eikä tähän edes totu, perkele...
Kerro nyt ihmeessä, miten sillon 28-vuotiaana sait sen keskustelun naisen kanssa aikaan!?
Suosittelisin sulle että otat pienen punssin ja sen rohkaisemana lähdet kunnon lavatansseihin. Sieltä on moni sun ikäinen löytänyt jopa vaimonsa.
Mä nyt olen paraskin puhumaan, itekkin ikuinen sinkku... mut toisten neuvominen on huomattavasti helpompaa kuin oman elämän järjestäminen.
Hei tito!
Nuorihan sä vielä olet! Hyvin kerkiät seurustelutaitoja kartuttamaan ja sitä oikeaa etsimään (itse seurustelin ekan kerran vasta 19-vuotiaana).
Rohkeutta tyttöjen kanssa seurustelemiseen kannatta vaikka kerätä käymällä rohkeasti sokkotreffeillä...ei mitään menetettävää, kun et ota tapaamisia liian vakavasti, vaan enemmänkin opettavina (toivottavasti kivoinakin) kokemuksina. Pääset juttelemaan ja tutustumaan erilaisiin ihmisiin (naisiin) ja sinun on kohta varmasti rennompi ja helpompi lähestyä vastakkaisenkin sukupuolen edustajia (ei me nyt niiin kamalia olla, heh)!
Vähän rohkeutta ja aloitteellisuutta niin varmasti ongelmasi ratkeaa!
Sen ilon voi tosiaankin ottaa irti myös elämällä yksin. Mutta se vaatii omanlaisensa asenteen.
Kaikenlaisia harrastuksia, kuntoilua ynnä muuta, niin kyllä se siitä.
Tunnistin "ikuisesti yksin"-fatalistisen asenteen omaksi entiseksi minäkseni. Kärsin kaikenlaisista ongelmista itsetunnon, tylyn luonteen, ym asioiden kanssa. Luulin että en todellakaan kelpaa yhdellekään naiselle, ja olin jo ehtinyt 23 vuoden ikään mennessä katkeroitua ja päättää että "ei sitten, perkele" (joitakin naispuolisia kavereita minulla tosin oli, enkä ole ikinä ollut erityisen ujo. En vaan osannut "iskeä" naisia, ja suurin osa naisista vaikutti jokatapaukseessa aika tylsiltä ja mitäänsanomattomilta). Tapasin nykyisen, ensimmäisen (viimeisen), ja pitkäaikaisen tyttöystäväni taysin sattumalta. Ensimmäisestä hetkestä lähtien tuntui että kemiat pelasi. Vaikken ollut ikinä uskonut rakkautta ensi silmäyksellä-kliseeseen, niin se kuitenkin tapahtui minun kohdallani.
Tässä tarinassa ei oikeastaan ollut opetusta... sori. Neuvoisin alkup kirjoittajalle ja muille, että katkeroitukaa rauhassa ja löytäkää vihaa sisimmästänne! Jos hyvin käy se katkeruus saattaa muuttua välinpitämättömyydeksi, ja välinpitämättömyys saattaa muuttua rohkeudeksi (ei mitään menetettävää-asenne). Ja rohkeus johti omassa tapauksessani tyttöystäväni löytymiseen ja ensisuudelmaan 23 vuoden kypsässä iässä. Odotus kannatti.
Minulla taas oli kerran sellainen tilanne, että rahat oli loppu, velkaa oli paljon ja vähäinen omaisuuteni oli menossa ulosottoon...
Mutta kuinkas kävikään? Ostin kioskista arvan ja voitin 100 000 mk!
(Ja lopuksi kysymys: luuletteko tällaisen tarinan lohduttavan ylivelkaantuneita?)
Voi, kuule. Ite seurustelin eka kertaa 25:sena. Kyllä sen tietää kun sen oikea eteen tulee. Mitä sitä seurustelun vuoksi seurustelemaan!