Neuvoja?

Näin aluks pitää sanoa, että olen siinä mielin huono ihmissuhdeasioissa, että jos esim. joku mies yrittää iskeä, niin menen hieman hämilleni ja ehkä siksi tämä viesti voi kuulostaa hieman tökeröltä. Mutta asiaan.

Minulla on aivan ihana poikaystävä ja meillä menee todella hyvin -on mennyt jo reilu kolme vuotta eli sen ajan mitä olemme seurustelleet. En kuitenkaan asu samalla paikkakunnalla opiskelutilanteeni takia (se on onneksi pian ohi ja voin muuttaa hänen luokseen). Eli kaikin puolin meillä menee hyvin ja edes välimatka ei ole tuottanut meille suurta ongelmaa. Mutta tänä aikana minkä olen täällä asunu, niin aika moni mies on yrittänyt iskeä minua. Ja niihin onkin ollut suhkot helppoa sanoa tyyliin, että "ei kiitos. Poikaystävä ei tykkäis.hehheh", koska aika selvästi mielestäni osoittivat kiinnostuksensa.

Mutta nyt minulla on aika ikävä/inhottava tilanne. Siltä ainakin tuntuu ja hyvät neuvot olisi tarpeen. Olin ystäväporukkani kanssa iltaa viettämässä ja heidän mukanaan oli yks vanha mies (siis yli keski-ikäinen). Ja tosiaan ihan kaverimeininki (on siis kaveri minun luokkatovereiden kanssa). Siksi sitten annoin numeron, kun hän pyysi (tiesin, että hänellä on muidenkin kavereideni numerot). Hän tietää, että minulla on poikaystävä. Mutta mitä ihmettä? Hän on lähettänyt viestejä tyyliin "mitä kuuluu?". Ok, ihan normaalia. Mutta yhessä viestissä oli kerran: "hyvää yötä, unelmoin sinusta!" . En vastannut mitää, ajattelin, että joku vitsi (on huumorimies ja taisi olla huppelissa). Mutta sitten seuraavana päivänä pyysi katselemaan elokuvaa kanssaan KAKSISTAAN. Tässä kohtaa tulee mulla stoppi. Ei kiitos. En halua. Tai oishan se ok kaveriporukassa, mutta kahen kesken. Ei kiitos. Mutta miten sanon tämän tälle miehelle?!? En tiedä vitsaileeko hän vai luuleeko hän oikeasti, että 20-kymppinen voisi olla kiinnostunut 40/50-kymppisestä..? Mitä minä teen? En nyt haluaisi olla tökerökään ja töksäyttää "Joo, ei kiitos. Poikaystävä ei tykkää." Miten yleensäkin kieltäytyä kauniisti tuollaisista tilanteista?!?

Sehän on ihan selvää etten yhenkään miehen kanssa mee kaksistaan minnekään, ellen tiedä varmaksi, että kyseessä on vain kaveripoika. Miten te muut naiset tekisitte? Ja miehet, miten tuollaisista kutsuista kieltäytyä ja vielä vihjata, että en ole kiinnostunut (korkeintaan kaverimielessä)?!?!
5425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tarviiks kieltäytyä jotenkin kauniisti? Miksi? Jos mies tietää että sulla on poikakaveri ja silti lähettelee tuollaisia viestejä ei sun tarvitse ajatellä tämän miehen tunteita pätkääkään. Tyhmää kyllä antaa puhelinnumero jollekkin ukolle. Tykkäisitkö jos sun pikakaverisi antaisi numeronsa sulle tuntemattomalle naiselle? Miksi annoit ja mitä oikein ajattelit? Miehethän oikeasti ajattelee siinä vaiheessa että olet kiinnostunut. Nehän ajattelee siinäkin tilanteessa niin kun hymyilet.
Jos sua kerran yritetään iskeä voit ajatella että olet vetävän näköinen mimmmi ja sun pitää olla entistäkin varovaisempi jaellessasi puhelin-numeroitasi. Kerro nyt tästä poikakaverillesi ja kysy häneltä mitä hän toivoisi sinun vastaavan.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta! Joo, olin tosiaan typerääkin typerämpi antaessani numeroni. On vain vaikea sanoa "ei" ilman kunnon syytä. Muutenkin oon niin kiltti luonne, mistä juontuu se, että esim. tästä asiasta haluaisin sanoa kiltisti ja pahaa mieltä tuomatta (ja mitä jos olen erehtynyt?). Niin ja eipä kyllä käyny mielessä, että tämä kyseinen mies alkaisi tuollaisia viestejä laittelemaan... En kyllä oo ees varma oliko tuo eka arveluttava viesti hänen huumoriaan vai mitä. Kun en halunnu toisaalta nolata itseäni kuvittelemalla, että taas on yksi mies minua iskemässä. Vaikka olen kyllä ihan nätti nuori neito sievillä kasvoilla ja kauniilla kropalla varustettu. Mutta tosiaan tuo seuraavan päivän viesti oli kuin treffikutsu, mihin ei voi suostua, enkä olisi halunnutkaan. Tuo "ukko" on kyllä ollut monesti aikaisemminkin mukana kaveriporukkani illanvietoissa, että ei siinä mielin ollut kyse mistään yhden illan puolitutusta.

    Ihan on minulla nyt kuitenkin typerä olo. Olen kyllä yleensä varovainen siitä, kelle sen numeroni annan, mutta nyt tein virhearvioinnin. Mutta jos hän tänä viikonloppuna lähettää taas viestin, että mentäiskö jonnekin kaksistaan, niin aion sanoa tyyliin: "Kiitos, mutta ei kiitos. En lähde yhtään minnekään, milloinkaan, muuta kuin oman kullan kanssa.". Toivottavasti tuo on ok ja tajuaa.

    On minullakin ongelma...Mutta kiitos tosi paljon avusta!

    Äänestä

  • sen voin sanoa että miehille pitää sitten sanoa asiat suoraan.. itsekin olen yritänyt erälle minuun ihastuneelle sanoa että olen parsisuhteessa mutta eipä ole mennyt jakeluun. pitää varmaan kohta laittaa rautalankamalli käyttöön... =)

    Äänestä

Mitään vihjailuista ymmärretä, parempi ilmaista asiat selväkielisesti.

Äänestä

Mä en ymmärrä, että miks sun tarviis kierrellä ja kaarrella asiaa. Kaikki ymmärtävät asiallisen "ei kiitos, olen varattu ja uskollinen ja tiedän, että sulla on muuta mielessä kuin pelkkä leffa."

Jos kiertelet ja kaartelet, se kertoo miehelle, että epäröit asiaa, joten se heittää löylyä lisää kiville.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alicía kirjoitti:

Näin aluks pitää sanoa, että olen siinä mielin huono ihmissuhdeasioissa, että jos esim. joku mies yrittää iskeä, niin menen hieman hämilleni ja ehkä siksi tämä viesti voi kuulostaa hieman tökeröltä. Mutta asiaan.

Minulla on aivan ihana poikaystävä ja meillä menee todella hyvin -on mennyt jo reilu kolme vuotta eli sen ajan mitä olemme seurustelleet. En kuitenkaan asu samalla paikkakunnalla opiskelutilanteeni takia (se on onneksi pian ohi ja voin muuttaa hänen luokseen). Eli kaikin puolin meillä menee hyvin ja edes välimatka ei ole tuottanut meille suurta ongelmaa. Mutta tänä aikana minkä olen täällä asunu, niin aika moni mies on yrittänyt iskeä minua. Ja niihin onkin ollut suhkot helppoa sanoa tyyliin, että "ei kiitos. Poikaystävä ei tykkäis.hehheh", koska aika selvästi mielestäni osoittivat kiinnostuksensa.

Mutta nyt minulla on aika ikävä/inhottava tilanne. Siltä ainakin tuntuu ja hyvät neuvot olisi tarpeen. Olin ystäväporukkani kanssa iltaa viettämässä ja heidän mukanaan oli yks vanha mies (siis yli keski-ikäinen). Ja tosiaan ihan kaverimeininki (on siis kaveri minun luokkatovereiden kanssa). Siksi sitten annoin numeron, kun hän pyysi (tiesin, että hänellä on muidenkin kavereideni numerot). Hän tietää, että minulla on poikaystävä. Mutta mitä ihmettä? Hän on lähettänyt viestejä tyyliin "mitä kuuluu?". Ok, ihan normaalia. Mutta yhessä viestissä oli kerran: "hyvää yötä, unelmoin sinusta!" . En vastannut mitää, ajattelin, että joku vitsi (on huumorimies ja taisi olla huppelissa). Mutta sitten seuraavana päivänä pyysi katselemaan elokuvaa kanssaan KAKSISTAAN. Tässä kohtaa tulee mulla stoppi. Ei kiitos. En halua. Tai oishan se ok kaveriporukassa, mutta kahen kesken. Ei kiitos. Mutta miten sanon tämän tälle miehelle?!? En tiedä vitsaileeko hän vai luuleeko hän oikeasti, että 20-kymppinen voisi olla kiinnostunut 40/50-kymppisestä..? Mitä minä teen? En nyt haluaisi olla tökerökään ja töksäyttää "Joo, ei kiitos. Poikaystävä ei tykkää." Miten yleensäkin kieltäytyä kauniisti tuollaisista tilanteista?!?

Sehän on ihan selvää etten yhenkään miehen kanssa mee kaksistaan minnekään, ellen tiedä varmaksi, että kyseessä on vain kaveripoika. Miten te muut naiset tekisitte? Ja miehet, miten tuollaisista kutsuista kieltäytyä ja vielä vihjata, että en ole kiinnostunut (korkeintaan kaverimielessä)?!?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu