Olen suhteessa, jossa selvästi olen sen toisen tukipilari. Toisella on paha masennus, tarrautuu muhun kovasti kiinni, itkee että älä jätä. Itseäni ahdistaa. Jotenkin kamppailen kahden vaiheilla. Olenko k-pää mies, joka jättää masentuneen naisen?
Tiedän, että tämä ei ole suhde, johon haluaisin jäädä. Olen ollut kerran elämässäni rakastunut, vahvaan naiseen, naiseen josta tulisi mieletön äiti lapsilleni, naiseen joka opettaisi mut rakastamaan maailmaa. Homma loppui joskus elämäntilanteidemme takia. Mutta olin niin onnellinen hänen kanssaan. Häntä ei tarvinnut tukea jatkuvasti.
Nykyään tuntuu, ettei mua ole enää olemassakaan. Vuoden seurustelun jälkeen olen täysin väsynyt, en jaksa mitään. Kai olen suhteen myötä itsekin masentunut. Ystäviä en jaksa tavata, koska tyttöystäväni aloittaa sen ainaisen "et saa jättää mua yksin"- mantran. Sitä sitten vain helpommin luovuttaa.
Ei tämä aina ollut ihan tällaista. Kun tapasimme yökerhossa tyttöystäväni vaikutti äärimmäisen iloiselta ihmiseltä, mutta aika pian homma muuttui tällaiseksi. Emme keskustele kunnolla ja jos yritän selvittää tilannettamme, toinen vain suuttuu ja alkaa itkemään hysteerisesti, harrastamme hyvin harvoin seksiä jne.,
Mitä ihmettä tehdä?
Tiedän, että tämä ei ole suhde, johon haluaisin jäädä. Olen ollut kerran elämässäni rakastunut, vahvaan naiseen, naiseen josta tulisi mieletön äiti lapsilleni, naiseen joka opettaisi mut rakastamaan maailmaa. Homma loppui joskus elämäntilanteidemme takia. Mutta olin niin onnellinen hänen kanssaan. Häntä ei tarvinnut tukea jatkuvasti.
Nykyään tuntuu, ettei mua ole enää olemassakaan. Vuoden seurustelun jälkeen olen täysin väsynyt, en jaksa mitään. Kai olen suhteen myötä itsekin masentunut. Ystäviä en jaksa tavata, koska tyttöystäväni aloittaa sen ainaisen "et saa jättää mua yksin"- mantran. Sitä sitten vain helpommin luovuttaa.
Ei tämä aina ollut ihan tällaista. Kun tapasimme yökerhossa tyttöystäväni vaikutti äärimmäisen iloiselta ihmiseltä, mutta aika pian homma muuttui tällaiseksi. Emme keskustele kunnolla ja jos yritän selvittää tilannettamme, toinen vain suuttuu ja alkaa itkemään hysteerisesti, harrastamme hyvin harvoin seksiä jne.,
Mitä ihmettä tehdä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos susta tuntuu, että välität hänestä, niin yritä auttaa häntä pääsemään masennuksestaan. Mistä se johtuu, mikä ratkaisuksi, ammattiapuako?(ellei jo nyt saa) Eli yritä unohtaa normaali parisuhde ja yritä auttaa hänet sen yli. Jos se onnistuu, niin mieti sen jälkeen mitä tunnet.
Jos taas tuntuu, että tuollainen projekti ei sua kiinnosta, niin parempi kun lähdet heti ja elät omaa elämääsi.
itse odotin 10 vuotta, että mieheni saisi asiansa kuntoon. Rempallaan oli mielenterveys ja raha-asiat. J a on edelleen. Ei tajua, että olen kyllästynyt yksin elämään tässä suhteessa. Kohta se loppuu. Vihdoin.
Mielestäni et ole mitenkään huono jos jätät tämmöisen kumppanin, ei kaikkea tarvitse jaksaa :) Miksi ihmeessä olet tapaamatta ystäviäsi mantrasta huolimatta? Sinun kannattaisi ikään kuin näyttää kaapin paikkaa..
Ehkä kumppanillesi pamahtaa jokin hirmuinen turvamekanismi päälle aktivoituen jostain mitä teet/sanot/elehdit jollain tietyllä tavalla kenties?
En tosin ymmärrä miksei kumppanisi edes yritä keskustella asiasta tai miettiä/läpi käydä sitä sitten itsekseen? Jotenkin lähteä purkamaan sitä kun selkeästi on ongelma..! Paikoilleen on liian helppo jäädä, pitäisi ymmärtää mennä eteenpäin niin vaikealta kuin se tuntuisikin..
:)
Aikuinen ihminen on vastuussa omasta elämästään, eikö seurustelukumppani voi kantaa vastuuta hänen puolestaan. Aikuinen ihminen tekee itse omat päätöksensä. En kiistä että masentunut tarvitsee apua, ja olisi hienoa jos pystyisit hänelle sellaista järjestämään... se että pakotat itsesi suhteeseen jossa et halua olla, velvollisuudentunnosta, ei auta ketään.
Kuten olen aiemminkin todennut, ei tarvitse olla seurustelusuhteessa voidakseen tukea läheisen ihmisen toipumista masennuksesta. Tällä hetkellä edesautat sitä suostumalla tukipilariksi, ja teet itsestäsi uhrin. Älä anna sen jatkua. Suhteen loepttaminen ei tarkoita hylkäämistä, vain sitä että vapautat itsesi elämään omaa elämääsi niin kuin haluat sitä elää.
Tiedän suhteita joissa velvollisuudesta jompikumpi osapuoli jäi. Sellainenkin suhde voi kestää, ja tekee molemmat onnettomiksi ja katkeriksi. On myös suhteita joissa sama alkuasetelma muuttui toipumiseksi ja uudeksi kukoistukseksi, joskus yhdessä ja joskus vasta eron jälkeen.
Sinun pitää tehdä itsellesi selväksi mitä haluat elämältä, pidemmän päälle, ja tehdä ratkaisusi sen mukaan, vaikka se tuntusikin pahalta juuri nyt. Elämä ei ole vain tässä hetkessä.
***
" tämä ei ole suhde johon haluan jäädä"
ainakin sen lääkärvisiitin ajan olet tukena ja kerrot lääkärille, kuinka pitkään tyttöystäväsi masennus on jatkunut.
Kun hän saa lääkitystä ja terapiaa, voit hyvillä mielin laittaa suhteen poikki.