Muistan sen tuskan ja surun kun paras ystäväni kuoli. Tuska oli sellaista että ei meinannut saada hengitettyäkään. Kuin suuri kivi olisi ollut rinnassa ja pala kurkussa. Suru oli konkreettista.
Olin aina ajatellut että Jumala on olemassa.
Sen kummemmin en asiaa ollut ajatellut.
Silloin vaivuin tuskissani Jumalan eteen sanoen:
"Jumala, jos sä olet olemassa niin auta."
Jumala tuli tilanteeseen välittömästi. Hän kosketti minua ja lohdutti. Se ei ollut mitään omaa kuvitelmaa vaan selvää tietoisuutta.
Tunsin siinä sängyllä maatessani miten Jumalan käsi silitti päätäni ja lohdutti.
Hän poisti sydämestäni suuren tuskan ja antoi tilalle ilon. Surun kyyneleet vaihtui tuossa tilanteessa ilon kyyneleiksi. Jumala todella näkee meidät. Hän voi auttaa. Hän ei jättänyt ystävääni elämään täällä, mutta hän antoi surussani valtavan lohdutuksen.
Olin aina ajatellut että Jumala on olemassa.
Sen kummemmin en asiaa ollut ajatellut.
Silloin vaivuin tuskissani Jumalan eteen sanoen:
"Jumala, jos sä olet olemassa niin auta."
Jumala tuli tilanteeseen välittömästi. Hän kosketti minua ja lohdutti. Se ei ollut mitään omaa kuvitelmaa vaan selvää tietoisuutta.
Tunsin siinä sängyllä maatessani miten Jumalan käsi silitti päätäni ja lohdutti.
Hän poisti sydämestäni suuren tuskan ja antoi tilalle ilon. Surun kyyneleet vaihtui tuossa tilanteessa ilon kyyneleiksi. Jumala todella näkee meidät. Hän voi auttaa. Hän ei jättänyt ystävääni elämään täällä, mutta hän antoi surussani valtavan lohdutuksen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän sen kosketuksen, koin sen lapsena.Olen kokenut myös edesmenneen kosketuksen, tiedän mikä lämpö, rauha ja lohdutus niissä on.Otan osaa suruusi! En itsekään ole vielä oikein toipunut isäni menetyksestä, siitä on nyt 1v 9kk, joku sanoi, että kolmannen suruvuoden jälkeen on jo taas helpompaa.
Tuli mieleeni nyt sukulaiseni kuolinkamppailu. Hän huusi äitiä moneen kertaan,70 vuotias mies!
Hän oli hyvin ahdistunut, kiroili ja voihki. Jumalaan ei ollut mitään yhteyttä.
Oli karmeaa katsoa hänen loppuaan, Jumalan armoa ei tuskaiseen sieluun laskeutunut.
Toivon kaikille teille , en tiedä mitä, kun itsekin olen mnettänyt niin paljon, ilman kenenkään myötätuntoa, siis aikoinaan. Olen nyt myöhemmin saanut apua, mutta ne menneet eivät jätä rauhaan. Epäilen Hänen Armoaan ja se on ristiriita elämässäni.
Aika ei paranna, vain hiukan helpottaa.
Osanottoni kaikille läheisensä menettäneille.