Kiusaamisen monet kasvot. LUE TÄMÄ !

Nyt se tulee. Lupaamani pitkän pituinen kirjoitus. Siis lähes 10 A4:n kokoinen kirjoitus.
Jos jaksat lukea kokonaan, niin annan sinulle suullisen lukijadiplomin.
Työpaikkakiusaaminen on äärimmäisen vakavaa henkistä väkivaltaa ja keinot ovat monet.
Uhrista levitellään ympäristöön negatiivisia juttuja. Vaikeutetaan ja raskautetaan työn tekoa monin tavoin. Kaivetaan esille uhrin menneisyys ja mustamaalataan nykyisyys. Tehdään kiusatun elämä helvetiksi ja sanotaan miksi et lähde pois , jos on paha olla.
Kiusattua syyllistetään ja annetaan ymmärtää, että vain hänessä on vikaa, kun et tule toimeen.
Kyseenalaistetaan hänen mielenterveytensä ja persoonallisuutensa asetetaan suurennuslasin alle.
Jos kiusattu uskaltaa olla eri mieltä asioista ja tuo esille epäkohtia ,niin hänelle nauretaan. Häntä vähätellään ja nimitellään mm. erään osaston luottamusmiehen toimesta jopa vuosikymmenien ajan ja niiden takaa.
Kutsutaan palavereihin pääluottamusmiehen kutsusta, joista tulee kiusatun lynkkaustilaisuuksia.
Harva uskaltaa työpaikallaan ilmaista mielipidettään hyvänkään asian puolesta, ettei se synnyttäisi vastustusta ja aiheuttaisi leimautumista esittäjää kohtaan.
Kypsä , avoin ja luottamuksellinen keskustelu ilman pelon ilmapiiriä parantaa yleensä syvätkin haavat. Hedelmälliseen keskusteluun kuuluu myös kuunteleminen,eikä sen tyrmääminen ja vähiten uhkailu.
Minun on hyvin vaikea unohtaa pääsiäisviikkoa vuonna 1999. Silloin eräänä murheellisena päivänä silloinen pääluottamusmieheni talutti minut "telotuspaikalle" ruokalan kapinettiin porukan kuulusteltavaksi. Muista kun hän tiukkaan sävyyn kysyi minulta oikein nimeltä mainiten sanatarkasti näin: Mitä sanot ,tai me teemme omat johtopäätöksemme. Mitä tämä oli muuta kuin uhkailua? Mitä olisivat olleet ne johtopäätökset muu kuin lopputili? Onneksi paikalla oli maailman mukavimpiin kuulunut työtoverini, joka sillä hetkellä pelasti minut lopputililtä. Siitä olen hänelle hyvin kiitollinen.
Kukaan ei ole vapaa ihmisten välejä hiertävistä kivistä. Antamalla "sakinhivutusta" yhdelle ei ole oikea tapa korjata ryhmäurakassa olleita vakavia ongelmia, vinoutumia ja suoranaisia vääryyksiä.
Mitä järkeä on yksi työntekijä nujertaa lähes työkyvyttömäksi halpamailla nimittelyillä ja räkyttelyillä kuten uhari, pölövästi , vittumainen mies jne jne.
Tällainen nimittely alkoi jo v. 1975 jatkuen saman henkilön toimesta v. 1996 tultuani uudelleen saman firman palvelukseen. Kenen psyyke kestää tällaisia solvauksia vuodesta toiseen? Erittäin raskauttavaksi asian tekee se , että pahin räkyttäjä oli silloisen lämminleikkaamon luottamusmiehenä. Mitä tuo vuosikymmeniä kestänyt ja minuun kohdistunut räkytysnimi mahtanee tarkoittaa? Liittyneekö se tekemääni työhön jotenkin ? Se jäi epäselväksi.
Joka tapauksessa se oli vielä jatkettuna vakavaa työtoveriin kohdistunutta solvausta, josta en ole vieläkään toipunut. Kuitenkin työni tein siinä kuin toisetkin. Hänen onnistui nujertamaan minun itsetuntoni , työni ja ansioni. Mitä pahaa lienen hänelle tehnyt ,vai omaa pahaa oloaanko hän minulle purki ja millä oikeudella luottamusmiehenkö? Vähimillään olisi toivonut häneltä henkilökohtaista anteeksipyyntöä , mutta sitä ei ole tullut. Se taitaa isollekin miehelle olla hyvin vaikeaa.
Eikö luottamusmiesten tulisi olla työtovereiden tasapuolisena ja kannustavana tukijana ja ongelmatilanteiden selviuttäjänä yhdessä työnantajan kanssa?
Huonon ilmapiirin maine kiirii maailmalla nopeasti ja kauemmaksi kuin arvaammekaan aina työvoimaviranomaisia myöten. Se ei taatusti ole hyvää mainetta isollekaan yritykselle.
Työnantajalla on kuitenkin suurin vastuu työolosuhteiden kehittämiseksi sellaiseksi, ettei tosi ikäviä kiusaamisklikkejä työtovereiden kesken kertakaikkiaan pääsisi syntymään.
Jos ei ajattele sano tai tee mitään ,niin silloin ei tietenkään tee virheitäkään. Mutta asioista saa sanoa , ei asiattomuudesta. Siinä on yhtä suuri ero kuin yöllä ja päivällä. Selvittämättömät asiat nakertavat työyhteisön henkeä kuin mätä luita.
Pääluottamusmies kirjoitti taannoin oikein lehtiin siitä , kuinka porukat "naaraa". Antaapa heidän nauraa ,jotain hauskaa heilläkin pitää olla. Sanoisinpa ,että todella tyhmää ja häpeällistä on sellainen joka lähimmäiselleen ja työtoverilleen nauraa , nimittelee ja halpana pitää. Sehän on kuin orjantappuroiden rätinää padan alla. Joka näin tekee pilkkaa hänen Luojaansa. Itselleen ja omintakeiselle huumorille saa railakkaastikin nauraa . Se osoittaa ihmisessä tervettä itsetuntoa.
Juoruilulla , eli nykykielellä "kuiskutuskampanjalla" saadaan hyvin paljon pahaa aikaan. Varsinkin kun ne jutut ovat monesti täysin perättömiä ja suuresti liioiteltuja. Eikä siinä asiassa ole sukupuolieroja.
Tyrmistyksestä olin mykkänä myös silloin ,kun kuulin , että eräs sairasleikkaamossa työskennellyt mies oli levitellyt osastoittain minusta vuosikymmenien takaisia perättömiä juttuja minun ulos painostamiseksi ja mustamaalaamiseksi. Hän tuli oikein taukotupaan porukalle informoimaan siitä, kuinka vittumainen mies minä olin ollut.
Ällistynyt olin sitäkin ,että henkilö jonka juuri juuri opin ulkonäöltä tuntemaan ja nimen tietämään ryhtyi levittämään perättömiä juttuja. Ihmettelen, eikö aikuisilla ihmisillä ole omissakin setvimistä aivan tarpeeksi?
Riittää siinä unettomina öinä miettimistä ,mistä mikin juttu on alkunsa saanut.
Entäs kun eräänä päivänä ilmestyi taukotuvan seinälle ns." Sindlerin "lista. Kuka ,tai ketkä sen olivat laatineet ja seinälle asettaneet?- Tulkoot esiin ! Mitä kummallisimpia konnankoukkuja porukassa keskivätkin ,niin aina minua syytettiin, kuinkas muuten. Joukossa näet tyhmyys tiivistyy ja porukat "naaraa". Entä kun eräs työtoverini tuli sanomaan , että kun minä lähden niin sitten kyllä ilmapiiri paranee. Onneksi olkoon hänellekin. Nyt kai siellä on kaiketi paratiisimaiset olot. Se olotila jatkukoon kauan hyvin kauan! Mitä tämä kaikki oli muuta kuin ajojahtia minun syrjäyttämiseksi. Yhdenkin työntekijän lopputillin saattaminen em. tavalla ei anna hyvää kuvaa työyhteisön toimintatavoista.
Outo kummallisuus oli sikatiskissäkin. Muutamat työntekijät valkaten lonivat 10-15 kinkkua eteensä ja ympärilleen riippuen siitä kumman jalan kinkku oli helpompi, tai nopeampi leikata.
Tällöin toiset joutuivat kantamaan tavaraa kauempaa. Kuitenkaan kukaan ei pysty leikkaamaan kuin yhtä lihapalaa kerrallaan. Kukaan ei uskaltanut asiaan puuttua kasvojensa menettämisen pelosta.
On täysin kohtuutonta syyttää yhtä ihmistä huonosta ilmapiiristä. Aina se ei edes johdu ihmisistä , vaan puutteellisesta organisaatiosta.
Jos työn organisaatio ontuu ,niin silloin pitkät juoksulenkitkään eivät auta jaksamiseen ja stressin poistamiseen. Eivätkä siihen auta sairaslomat ja Kiusattujen ry:n tukikaan.
Tunne oma tilasi ja anna arvo toisellekin. Tämä vanha viisaus on viisautta tänäänkin. Se pätee niin työhteisöissä kuin ihmisten välisessä kanssakäymisessä muutoinkin.
Olen mikä olen , enkä muuksi voit tulla. Sen sijaan työtapoja ,olosuhteita organisaatioita ja muita järjestelyjä voidaan muuttaa paljonkin ,jos vain hyvää tahtoa löytyy.
Pääluottamusmies kehotti eräässä kirjoituksessaan katsomaan minua peiliin. Voi yksinkertaisuus ! Siihen olen katsonut monta kertaa päivässä. Vaan kyllä meillä itsekullakin on asiaa peilin eteen nähdäksemmme ja todetaksemme kuina raadollisia me ihmiset olemme. Pahuuteen ei kenenkään tarvitse käydä korkeakoulua . Sitä löytyy meiltä jokaiselta luonnostaa. Sormella osoitteluun ei line kenelläkään varaa.
Mutta minkäänlaista vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja työtoverin hyväksikäyttöä ei pidä suosia ,eikä siihen tarvitse kenenkään suostua. Kylmänaudassa kilpailu kävi kuumana siitä,kuka saa kevyimmän ja nopeimmin leikattavan lihapalan pyöriteltäväkseen ja palalihaksi paloiteltavakseen , jotta saisi työnjohtajan kopissa olevaan digitaaliin enemmän näyttöä. Sittenpä sitä voikin työtoverin nenän edessä piereskellä , silmien edessä naureskella , showta pitää ja lorvia pitempiä taukoja mielitekojensa ja oman klikin mukaisesti. Voi miten sairasta touhua!
Mitä tämä oli muuta kuin työn teon häirintää ja kiusantekoa. Mitkään digitaalit ja muuta pelokkeet
eivät ratkaise työpaikan ihmisuhdeongelmia, päinvastoin . Ne voivat lisätä niitä. Kiertoteitä suuressa ryhmässä aina löytyy, mutta rehellisyys maan perii.
Siksi monissa yrityksissä on luovuttu ryhmäurakoista ja siirrytty hyväksi havaittuun henkilökohtaiseen yksilöurakointiin. Silloin työntekijä on palkkansa ansainnut oman motivaationsa ja ponnistustasonsa mukaisesti ilman kenenkään peiliin katsomista ja siihen kehoittamista. Ennen muuta se on kaikille oikeudenmukainen ja tasapuolinen ratkaisu.
Menetin 4 vuoden aikana erilaisten juonittelujen seurauksena n. 55.000 mk puhtaana käteen. Arvatkaapa vetääkö se mielen katkeraksi.
Ryhmäurakka on kuin riitaisa jääkiekko-ottelu ,missä rystyset valkoisena ja niska punaisena tapellaan - ei niinkään maaleista ,vaan lihasta ja rahasta. Eräänkin sellaisen ottelun jälkimaingeissa yhden pelaajan isä kuoli. Näin vakavaksiko tilanteiden työpaikoillakin annetaan ajautua? Kuka kantaa vastuun , ettei näin ikävästi pääsisi tapahtumaan. Levitellänkö silloinkin käsiä etsien syyllisiä. (syyllistä)
Ryhmäurakassa olisi tarkoin määriteltävä toimintaohjeet, tauot ja tavoitteet ja pidettävä niistä kiinni. Suuressa ryhmässä se on kuitenkin aivan mahdoton yhtälö. Mikä sopii yhdelle ,ei taatusti sovi toiselle. On niin montaa mieltä kuin on miestäkin.
Ryhmäurakka ikäänkuin ruokki erilaisia kiusaamistilanteita ja klikkien syntymistä.
Tehokkuus ,jota ryhmäurakasta haetaan kaatuu usein työtoverien keskinäiseen kyräilyyn, syyttelyihin , arvovaltaongelmiin ja työn kannalta aivan epäoleellisiin asioihin.
Otan esimerkin. Eräskin työtoverini kehui kerran , ettei hän tee kuin 60 mk:n edestä töitä. Kuitenkin hän kuittasi 80 mk:n tuntipalkan työtoverin "siivellä". Oliko se oikeudenmukaista?
Ei totta vie ollut. Kysymys ei ollut ammattitaidon puutteesta ,tai muusta rajoittuneisuudesta, vaan tahalliseta työn teon jarruttamisesta.
On työnantajan kyvyttömyyttä ja työporukan haluttomuutta ,kun tällaisiin epäkohtiin ei saatu muutosta ja oikeudenmukaista ratkaisua.
Eräänä päivänä pääluottamusmies kyseli samanikäisiltä työtovereilta sitä, että voisivatko he jatkaa työsopimusta. Töitä kuulema olisi. Minulle hän tuli sanomaan sanatarkasti näin: Sinulla se tuleekin täyteen 55v. ja 1 kk.
Käy sitten sopimassa esimiesten kanssa. Mutkan kautta sanottuna ja minulle osoitéttuna viesti oli tämä. Kuules alahan läppästä, putki on jo näkyvissä. Lopputili, lopputili kaikuu kaiku ....!
Onko siis pääluottamusmiehellä oikeutta pyytää toisille työntekijöille jatkoaikaa ja toisille osoittaa putkea käskien metsään kävelemään.
No sitä kävelyä on tullut tehtyä jo pikkupojasta lähtien. Minkä nuorena oppii , sen vanhana taitaa.
Pääluottamusmies kirjoitti lehtiin ,että itse otin lopputilin. Niinpä niin. Mutta hän itse oli sitä lopputiliä vahdittamassa. Mitä muuta minä olisin voinut tehdä?
Kun toiset ylitöitä tekevät ,niin toiset vain metsässä kävelevät. Näinkö tässä armaassa maassamme tätä yhteiskunnan hyvinvoinnin kakkua jaetaan?
Niinikään pääluottamusmies ehdotti kiusatuille sairaslomaa. Siis pilleripurkkin naamaan vain ja Simsalabim! Näinkö työyhteisön ongelmat olisivat pois pyyhkäistyneet?- Eipä todellakaan. Siitähän se työtoverin kiusaaminen ja alistaminen olisi vain yltynyt. Kiusattu uhri oli saatava ulos keinolla millä hyvänsä. Niin, kukapa uskaltaa jäädä sairaslomalle ,jos ei ole sairas. Eikä ole lusmuilu taipumuksia.
Ihminen kyllä uupuu ,jos hänelle annetaan henkistä sterssiä. Ooitellaan riittämättömyyttä ja pätemättömyyttä. Mitätöidään hänen ihmisarvonsa alistamisella ja sopimattomalla käytöksellä.
Jokaisella ihmisellä on itsesuojeluvaisto. Jos hän ei osaa tai haluaa sitä käyttää, silloin käy todella huonosti . Sairas työyhteisö sairastuttaa melko piankin, ellei työntekijä ota rohkeaa askelta ja irtisaoudu tehtävistään.
Kuka jaksaa loputtomasti taistella vääryyden tuulimyllyjä vastaan?
Mitä tekevät työsuojeluvaltuutetut. He suojelevat vain itseään ja omia suojattejaan.Lähimäistä ja työtoveria lyödään kuin vierasta sikaa keinoja kaihtamatta. Sellainen ei sovi minkään työyhteisön ohjenuoraksi. Puhaltamalla yhteen hiileen voi parhaiten vastustaa pahaa ja edistää hyvää , mutta sitä "puhallusta" ei monesta työpaikasta löydy. Henkiseen työsuojeluun on panostettava ja paljon. Kerronpa vielä viimeistä edellisestä työpaikastani. Olin siellä kolmena kesänä ns. kesälomien tuuraajana. Viimeisenä kesänä vuonna 1995 eräässä aamupalaverissa eräs työtoverini kyseli sitä jatketaanko määräaikaisille työsopimusta. Siihen silloinen esimieheni haukkui minut oikein nimeltä mainiten liian vanhaksi työelämään. Kuitenkin olin työni tehnyt siinä kuin toisetkin. Arvatkaa tuntuiko mukavalta. Olin silloin 50- vuotispäiväni kynnyksellä. En ole vielä siitäkään toipunut. Sydän haavoilla on. Saman yrityksen silloinen luottamusmies haukkui uudet työntekijät "kurnuilijoiksi", vaikka ei oltu vielä töissä montaakaan päivää. Eipä siinä ollut toveruutta toveruuden hiventäkään.
Maassamme on jo n. 160.000 työpaikkakiusattua ja 100.000 työikäistä ihmistä on uupuksen takia sairaseläkkeellä. Se on huikea luku. Tämä tulee yhteiskunnalle ja veronmaksajille tosi kalliiksi. Työpaikallaan ihmiset ovat työssä eivätkä toisiansa kiusaamassa. Tämä pitäisi jokaiselle tehdä selväksi.
Jokaisella ihmisellä on oltava oikeus mahdollisimman hyvään ja syvään elämään elämään. Jumala - suhteeseen, pyhiin arvoihin . Työhön ja lepoon. Ehjään perhe-elämään. Hyvään vanhemmuteen ja hellään lapsuuteen. Itse ansaitsemaansa ansioon. Omaisuutensa hallintaan. Kunnialliseen maineeseen ja turvallisuuteen. Nämä kaikki ja paljon muuta kuuluvat jokaisen ihmisen oikeuksiin ilman kenenkään kademieltä, syyttelyitä, kiusaamista ,tai muita irvailuja.
Tie onneen ja rauhaan kulkee vain oikeudenmukaisuuden, lähimmäisen ja työtoverin kunnioittamisen kautta sellaisena kuin hän ,sekä anteeksiantamusken kautta saatu sovinto. Ne kaikki kuuluvat inhimilliseen kanssakäymiseen. Tänään on kylvettävä se ,millä huomenna selviämme.