Minulla ei ole

Onko normaalia etten tunne nälkää ?! Minulla on kyllä mielitekoja kuten haluaisin suklaata nyt, mutta en muista että viimeiseen puoleen vuoteen olisi ollut nälkä. Voin olla esim. aamukahdeksasta iltakymmeneen syömättä muuta kuin yhden näkkärin ja huomaan yhtäkkiä että en olekaan syönyt/olen unohtanut syödä.

Juuri tänään heräsin yhdeksältä, mutta olin kotona siivoilemassa. Lähdin töihin ja söin yhden mars-patukan, tulin yhdeksältä kotiin ja muistin etten ole syönyt.

Painan 48 kiloa ja olen 160cm. Olen laihduttanut viime vuodesta 15 kiloa.
1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Varsinkin henkilöillä, joilla on tapana jättää aamupala väliin, nälkäsignaalit voivat olla sekaisin. Itsellä oli muutama vuosi sitten tapana juoda aamukahvi ja syödä ensimmäisen kerran töistä tultua viiden kuuden maissa. Päivän aikana ei nälkä vaivannut.

Nyt kun syö kunnon aamupalan alkaa kehon signaalitkin olla kunnossa, ja lounas, välipala, päivällinen ja iltapala ovat pakolliset jotta nälkä ei iskisi.

Syömättömyys on epäterveellistä, joten sitä kannattaa välttää vaikka nälkä ei vaivaisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nälkää.. kirjoitti:

Onko normaalia etten tunne nälkää ?! Minulla on kyllä mielitekoja kuten haluaisin suklaata nyt, mutta en muista että viimeiseen puoleen vuoteen olisi ollut nälkä. Voin olla esim. aamukahdeksasta iltakymmeneen syömättä muuta kuin yhden näkkärin ja huomaan yhtäkkiä että en olekaan syönyt/olen unohtanut syödä.

Juuri tänään heräsin yhdeksältä, mutta olin kotona siivoilemassa. Lähdin töihin ja söin yhden mars-patukan, tulin yhdeksältä kotiin ja muistin etten ole syönyt.

Painan 48 kiloa ja olen 160cm. Olen laihduttanut viime vuodesta 15 kiloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu