Miksi tällä palstalla kehoitetaan aina hakemaan itselle uusi v a p a a mies tai nainen?
Moni elää huonessa kulissiavioliitossa, kun ei uskalla siitä lähteä, ja juuri rakastuminen toiseen voisi muuttaa elämän paremmaksi.
Miksi aina pelotellaan, kun lähtee pois huonosta avioliitosta, että kyllä se arki tulee vastaan siinä uudessakin suhteessa?
Miksi niin harvoin ketään kannustetaan tai rohkaistaan aloittamaan uusi onnellisempi elämä, koska ihmisissä on eroa. Toisen kanssa vaan kemiat synkkaavat paremmin.
Moni elää huonessa kulissiavioliitossa, kun ei uskalla siitä lähteä, ja juuri rakastuminen toiseen voisi muuttaa elämän paremmaksi.
Miksi aina pelotellaan, kun lähtee pois huonosta avioliitosta, että kyllä se arki tulee vastaan siinä uudessakin suhteessa?
Miksi niin harvoin ketään kannustetaan tai rohkaistaan aloittamaan uusi onnellisempi elämä, koska ihmisissä on eroa. Toisen kanssa vaan kemiat synkkaavat paremmin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Varmasti riippuu kehottajasta miksi. Yksi kehottaa etsimään vapaita vasta, kun oma suhde on selvitetty ja mahdollisesti päätetty, yleinen moraalikin kai pitää tätä oikeana tapana.
Kulissia tai ei, kulississa olevan tai elämänsä sellaiseksi kokevan olisi otettava asia kumppaninsa kanssa puheeksi, ennenkuin antaa itselleen luvan etsiskelyyn ja mukaan lähtemiseen
(sehän on itsestä kiinni, usko tai älä).
Totuus on että elämä on arkea! Suurimmaksi osaksi.
Harva kai uskaltaa kannustaa naimisissa
olevaa "eroamaan ja aloittamaan uuden onnellisemman elämän". Emme me toisten suhteista mitään tiedä. Yleensä se on kahdenkauppa. Jos
siihen kolmas sekaantuu tai päästetään sekaantumaan, asiat tuppaavat mutkistua. Näin se vaan on.
just noinhan se ikävä kyllä menee
täällä tuskin kirjoittelee niitä uuden onnen löytäneitä, joilla kaikki on hyvin, mitäs asiaa heillä tänne olisi?
Tiedän useamman "lennosta vaihtaneen", joilla tuntuu menevän erittäin hyvin.
Niillä jotka pystyvät oppimaan edellisen liiton virheistä,korjaamaan oman käytöksensä, sekä alusta asti puhumaan siitä mitä haluaa, on todella hyvät mahdollisuudet onnistua uudessa suhteessaan.
eka kertaa avioon mennessään nuorena kaksikymppisenä tiedä mitä tulee,ihminen muuttuu ja kasvaa ja eka kerta on harjoitusta,monet oppivat vasta vahingoista,jos sittenkään.
Toisella kertaa osataan jo katsoa jotain muutakin kuin komeaa tai kaunista ulkokuorta.
Ja ihminen viisastuu kokemuksista ja vanhenemisestaan.Toisella kierroksella ei välttämättä ole enää niitä tenavia ja velkaa, niin arki on paljon helpompaa,on aikaa toinentoisille.
Koska totuus on se, että aikuinen ihminen yrittää puhua sen oman puolison kanssa ja oppia meneillä olevassa avioliitossa virheistään. Ne voi korjata ja avioliiton voi hoitaa kuntoon, jos molemmilla on tahtoa.
Koska ainahan se uusi ihminen tai asia viehättää alussa. Tottakai ihmissä on eroa ja se erilaisuus viehättää alussa. Uuteen tutustuminen on jännittävää ja uuden kanssa kaikki fyysinen kontakti on huippuhienoa alussa, mutta mutta uudetkin voivat muuttua. SE viehätys toiseen laantuu ja näytetään paremmin oma luonne. Arki tulee suhteeseen kuin suhteeseen, vaikka sanoisit mitä.
Onhan se eri asia tavata salaisesti tai avoimesti treffeillä, kun nähdä joka päivä se puoliso kotona. Nähdä puoliso ilman meikkejä tai vaatteita, nähdä sairaana ja väsyneenä jne. tai tosi pahalla päällä. Kyllä se uusikin alkaa näyttää vanhalta siinä muutaman vuoden sisällä siellä kotona ja taas pitäis vaihtaa...
Muutama tuttu (joukossa miehiä ja naisia) on vaihtanut 1-6 vuoden välein eikä kuulemma parane, mutta se alkuhuuma on kuulemma ihanaa. Yhden ystävän isä on ollut naimisissa viisi kertaa ja taas on kuulemma tylsää.
Ihmisissä on tosiaan eroa, jotkut ei osaa hoitaa jo olemassa olevaa suhdetta, vaan sitä paetaan uuteen onneen paremman elämän toivossa. Onhan se sitä, jonkun aikaa.
sen, ettei moni suostu edes puhumaan, saati keksiä YHDESSÄ ratkaisua ongelmiin. Suurin virhe exliitossani oli juuri se, että yritin kynsinhampain, sitkeästi ja sitoutuneesti hoitaa sitä, YKSIN.
Kyllä kirjoitit juuri niin kun ajattelin asiasta.Noin se juuri menee.
Tuon tähän keskusteluun myös sen, että entäpä jos se vanha suhde ei edes koskaan toiminut. Siihen vaan mentiin, kun ei muutakaan ollut. Tehtiin lapset oli turvaa toisesta, niin henkistä kuin taloudellistakin.
Sitten nuo asiat saadaan kuntoon, ja toista ei enää tarvii?
Mitä korjaat, jos mitään ei koskaan ollutkaan?
Mies keksi kosia ja minä vastasin, koska näin yhteiskunnassa on tapana mennä avioliittoon ja tehdä lapsia. Avioliitto vain kumisi onttouttaa, mutta eihän sitä saanut ääneen sanoa, ettei ole onnellinen. Sitten jossakin vaiheessa ei enää jaksa puhua ja yrittää vuodesta toiseen - sitä haluaa repäistä itsensä pois kulissiavioliitosta.
Olen riitaisassa avioliitossa, selvisimme molemmat omista ongelmistamme lyömällä hynttyyt yhteen, ja ensin tuli yksi sitten toinen lapsi. Entiset ongelmat jäi taakse mutta keskenämme emme vieläkään kykene keskustelemaan.
Miehellä on ollut vuosien varrella ainakin yksi ulkopuolinen suhde jonka selville saatuani kärsin ja laihduin lähes kolkyt kiloa sanomattakaan siitä henkisestä kärsimuksestä mikä oli.
Itse en pysty ottamaan toista miestä huvitukseksi-vaikka ajatus välillä houkuttelisikin, tiedän että mieheni asian selville saatuaan tappaisi kaikki-ainakin minut ja lapset ilman pelkkoa tuomiosta silloin kun on kännissä.
No se osoittaa taas järjen köyhyyttä jos mennään naimisiin ja tehdään lapsia jos ei tunteitakaan ole.Harva nyt näin tekee.
Olen Sun kanssa kyllä eri mieltä. Suurin osa avioliitoista lähipiirissä on juuri solmittu järkisyistä.
Kerro sinä minulle mitä se rakkaus on?
itse vaihdoin aikanaan lennosta,löytyi se sielunkumppani,eikä kaduta.tosin olin eroa kauan aikaa miettinyt.tuskin kukaan vaihtaa puolisoa jos liitossa on kaikki hyvin.ikävä kyllä sulhaseni kuolemasta tulee kohta vuosi mutta saimme elää monta yhteistä ja rakkauden täytämää vuotta.pitää tehdä niinkuin itsestä tuntuu.hyvää syksyä kaikille.
se kemia on jossain vaiheessa sen kumppanin kanssa pelannut??
Mä en pysty yksinkertaisesti ymmärtämään näitä " kun rakkaus loppui, olimme vain ystäviä, kasvettiin erilleen" - eroja. En ja en. Jos jossain vaiheessa on se yhteys ollut, rakkautta ollut ja yhteisiä unelmia ollut, niin uskon, että sen pystyy sieltä löytämään uudestaan. Ja se, että se uusi kumppani etsitään ennen kuin entinen päätetään, on todella kylmää ja raakaa. Ei ajatella muuta kuin itseä ja toisen tunteet ja tuntemukset unohdetaan kokonaan. Ja kyllähän tuollainen vaikuttaa myös lapsiin, ainakin välillisesti.
Minusta nykyään on liikaa ns. turhia eroja, kun ei osata myöntää, ettei toinen ihminen sitä onnellisuutta kenellekkään anna eikä tee, vaan se on ihan oman pään sisällä. Ja se oma paha olo ja onnettomuus liitetään siihen kumppaniin ja perheeseen. Kuvitellaan, että uuden kanssa kaikki on paremmin. Mutta onko se, vai olisiko se parempi elämä voinut löytyä myös sen entisen kanssa? Miksi ongelmia paetaan, eikä niitä kohdata? Varsinkin lapsiperheissä minusta pitäisi yrittää löytää se yhteinen kadotettu sävel, uusioperheiden elämä ei kuitenkaan helppoa ole. Tietenkään jos sitä ei löydy niin ei sitten väkisin. Mutta liian helpolla luovutetaan. Ei sen kulissin tarvitse olla kulissia, mutta on vaan ymmärrettävä, että on itsessäkin tapahduttava muutos, eikä vaan syytettävä toista omista ongelmista.
Näin ajattelen minä. En kannusta ketään pysymään huonossa parisuhteessa, mutta on tarkasteltava sitä miksi se suhde on huono. Onko se syy tosiaan vain toisessa?
samaa mieltä,toisilla on kauhia pelko jäädä yksin vähäksi aikaa siksi nämä pelokkaat ihmiset hakee uuden jo liiton aikana,kun ne ajattelee parempi huonossakin suhteessa kuin yksin.Yksin olo tekee oikein hyvää joskus,siinä voi tutkia itseään ja jo elettyä elämää,tehdä ns.välitilinpäätös.
Ja aina on helppo syyttää toista,kun itseään.
Missään nimessä ei puhuta ongelmista,se on monelle vaikeaa,kun totuus tulee esiin.
Ihmiset on niin jumalattoman itsekkäitä ja omahyväisiä.
Ihmiset luulee,että toisen on tehtävä toinen onnelliseksi,mtta se onnellisuus lähtee itsestä.
Jos on onneton, on ekax saatava asiat ittes kanssa kuntoon, sen jälkeen voi olla onnellinen myös kumppanin kaa.
liian monta ilkeää sanaa, liian monta ilkeää tekoa, liian monta rikottua lupausta, liian kauan tukahdettuja tunteita, liikaa toteutumattomia toiveita.
Uuden kumppanin kanssa ei näitä "rasitteita" ole ja vanhasta jotain oppinut ei niitä päästä tulemaankaan.
uusi suhde vaan jo ennekö hakee eroa entisestä,siinä viet kaikki ongelmat myös sinne uuteen suhteeseen.Sitte ne on aikojen päästä myös siellä "rasitteena"kun huuma on ohi.
ja toki on syitä, jolloin ero on aivan hyväksyttävää ja paras vaihtoehto. On väkivaltaa ( fyysistä ja henkistä ), alko-ongelmaa, persoonallisuushäiriötä yms... jolloin elämä todella voi olla kulissia ja toinen tekee elämän onnettomaksi. Mutta, jos asiat on suhteessa suht hyvin ja vedotaan juuri näihin " rakkaus loppuu, kasvettiin erilleen " yms.. syihin, niin tuolloin uskon, että on luovutettu liian helpolla ja omaa pahaa oloa ei osata oikeasti katsoa, eikä myöntää omia virheitä. Uskon vahvasti, että se tunne mikä toista kohtaan on ollut joskus, voidaan löytää takaisin. Mielestäni ei ole mitenkään hyväksyttävää näiden syiden vuoksi etsiä uutta " parempaa" ja aiheuttaa toisella kenties elinikäisiä " traumoja ". Kyllä aikuisen on osattava katsoa itseä peiliin ja osattava myöntää omat ongelmat, on osattava tosiaan etsiä niitä onneliisuuden aiheita, jotka löytyvät sieltä omasta itsestä, ei toisesta. Näin voi myös löytää siihen vanhaan suhteeseen hyvää ja ihanaa, joka kenties on vaan ollut hetken kadoksissa.
Entäpä jos sitä kemiaa ei koskaan ollutkaan. Mentiin esim. järki syistä naimisiin.
Tai siten toinen uskotteli sinulle ummet ja lammet päästääkseen naimisiin. Esim. halusikin kanssasi naimisiin jostakin järki syystä esim. varallisuus ja ei vain sanonut sitä sinule.
Mitä tulee vielä tuohon elinikäisiin traumoihin. Ensinnäkin toinen voi kuolla ennen sinua, joudut joka tapauksessa eroon hänestä. Ja toisekseen elämään kuuluu ja tulee mitä erilaisempia vaikeuksia ja niistä on vaan selvittävä. Se kuuluu elämään.
En todellakaan itse haluisi että puolisoni jäisi kanssani säälistä. Minua se traumatisoisi enemmän.
Hei!
Kuten täälläkin on moneen kertaan todettu et voi yksinäsi muuttaa asioita paremmaksi. Esim. itse olen yrittänyt saada puolisoani puhumaan ja selvittämään asíoita mutta ei onnistu. Mielelläni ottaisin vastaan negatiivistakin palautetta häneltä. Mutta ei niin ei.
Yhteistä tekemistä ei ole, puhuttan vaan ne pakolliset asiat ja seksiä ollaan harrastettu viimeisen 10 vuoden aikana ehkä kymmenen kertaa. Silti toinen ei näe syytä selvittää asioita. Ja mielelläni, kuten sanoin, ottiasin vastaan myös negatiivista palautetta. Täytyyhän minussakin olla vikaa, en ole enkeli.
Jokainen on jokatapauksessa oman onnensa seppä. Myös siinä, että jos suhde ahdistaa, kommunikaatio ei toimi, viestintä ei toimi, mitään yhteistä ei ole ollut vuosiin.... niin jossain vaiheessa on ihan PAKKO myöntää, ettei suhdetta kannata jatkaa. Jos nimittäin haluaa olla tasapainoinen ja onnellinen.
Kirjoitit osuvasti, koska minulle kävi juuri noin nuoruuden avioliitossani, että mies uskotteli minulle ummet ja lammet päästäkseen naimisiin.
Kenellähän on valtuudet määritellä "hyväksyttävä syy"? Mitä ihmettä se ylipäätään ulkopuolisille kuuluu, minkä takia joku eroaa?
Enpä ole useinkaan kuullut, että juuri avioituneelta henkilöltä kysyttäisiin miksi hän meni naimisiin. Avioeron taivastelijoita sen sijaan riittää kyllästymiseen asti.
Jos liitossa on väkivaltaa, runsasta päihteiden käyttöä ongelmaksi saakka tai vakavia mielenterveysongelmia, ei puhuta kulisseista vaan sellainen suhde on täyttä helvettiä, josta ainakin toinen osapuoli haluaa pois. Miettimättä kulissien kaatumista.
Itse tein eroa vuosia. Pohdin mikä olisi parempi syy lähteä kuin "musta nyt vaan tuntuu siltä". Ei nimittäin kuullostanut kovin vastuuntuntoiselta ja järki-ihmisen syyltä ollenkaan. Ajattelin, että joskus (toivottavasti) tulee jokin parempi syy ja sitten erotaan. Tai oleminen suhteessa muuttuu rankasti (vielä) huonompaan suuntaan.
No sitten kohtasin toisen miehen. En nyt siltä istumalta laittanut eroa vireille (varsinkaan kun ex ei halunnut edes puhua erosta), mutta silloin tiesin, että nyt tuli syy. Vaikkei tuosta toisesta suhteesta edes tulisi mitään. On paljon tyydyttävämpää elää ilman kumppania kuin suhteessa, joka vie kaiken, muttei anna mitään.
Tuo "toinen" suhde jatkuu. Omat huonot puolet siinäkin. On kuitenkin aivan luksusta, kun miehen kanssa voi puhua kaikesta (tunteistakin!), nauraa, sopia ja olla kiinnostunut samoista asioista. Ei voi tietää kestääkö suhteemme elämän loppuun asti, mutta vaikkei kestäisi, niin viis siitä. Jokapuolella toitotetaan pitkän suhteen ihanuutta. Olen tullut siihen tulokseen, että yli 10 vuoden sinnittely vanhassa suhteessani ei todellakaan tehnyt siitä mitenkään hyvää ja kaunista. Ero reilun 20 vuoden jälkeen oli pikemminkin "vihdoin" eikä mitään muuta. Vaikka tämä nykyinen suhteeni on kestänyt vasta 3 vuotta, niin olen pystynyt olemaan siinä oma itseni. Arvostan sitä enemmän kuin mitään muuta.
Taisi olla Anna-LEena Härkönen, joka kannusti ihmisiä eroamaan mieluummin kuin aivan turhaan sinnittelemään huonossa suhteessa. Hän on harvinaisen oikeassa. Sen energian, jotka ihmiset käyttävät "haasteellisten" liittojensa ylläpitämiseen voisi varmasti käyttää johonkin paljon kivempaan ja/tai fiksumpaan. Kukaan ei palkitse tai edes kiitä siitä, että on jaksanut sinnitellä niin ja niin kauan. Eikä se itsellekään kovin terveellistä ole.
Tunsin avieron jälkeen myös, että henkinen hyvinvointini parani. Samoin uudessa suhteesani on myös vastamäkiä, mutta yhdessä menemme niistä yli. Ennen se olin vain minä, joka veti parisuhderekeä eteenpäin (oli loppuaikoina sitä avioeropäätöksen pitkittämistä).
piinaa muiden mielipiteiden vuoksi? Jos jotkut ahdasmieliset ei hyväksy eroa, niin so what?
Aivan älytöntä on ihmisten kitua keskenään, jos eivät enää toisistaan pidä, eikä ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
Ihminen on neli-viisikymppisenä aivan eri, kuin mitä on saattanut olla parikymppisenä naimisiinmennessään. Sitä vaan ei tullut luvattua olla muuttumatta, kumpikaan.
ettei mee olleskaan avioon,säästyy kaikelta traumoilta,ja saa muuttua rauhassa,eikä tarvii tilittää kellekään mitään.
yksin muttei yksinäinen.