Jäin kuitenkin

Fisherin Jälleenrakennus, oli hyödyllinen kirja ainakin allekirjoittaneelle. Tärkein havainto itselleni oli, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Ei kannata odottaa kenenkään toisen tuovan sitä minulle..

Ymmärrän hyvin velvollisuudentuntosi vaimoasi kohtaan, mutta oletko varma ettet itse katkeroidu asetelmaan vuosien myötä? Mieti myöskin miten hieno elämänkumppani vaimollesi olet, jos katkeroidut.. onko se hänelle, sinulle tai kenellekään läheisillenne hyvä tilanne? Auta vaimoasi kaikin mahdollisin tavoin, mutta koeta saada myöskin hänet ymmärtämään että jokaisen täällä täytyy pystyä seisomaan omilla jaloillaan. Entä jos huomenna jäät kuorma-auton alle? Tuleeko vaimosi perässäsi kun ei pysty elämään ilman sinua?

luottamus meni te vi::::te toisiinne ja taas tulee salarakkaita,no sitte on laulu valmis....

tarvittaessa vahvoja tai heikkoja, tilanteen mukaan ;)

Tyhjään avioliittoon? Eikö kumpikaan osaa piristää ym..missä mielikuvitus :)

...sinuakin sitten viedään kuin litran mittaa. Ei se vahva vaimosi ole mihinkään hävinnyt, saihan hän taas tahtonsa läpi. Todellisuudessa sinä olet suuren luokan luuseri. Onnea vaan sinulle, tarvitset sitä!

Mistähän syystä me "me vahvat vaimot" tullaan petetyiksi? Minun mieheni sanoi minulle, että olen niin vahva ihminen että selviän kyllä tästäkin kuten kaikista muistakin elämän vastoinkäymisistä. Ja selvisinhän minä kun oli pakko! Vaimosikin olisi varmaan selvinnyt jos olisit päättänyt lähteä. Tai voi käydä niinkin että vaimosi laittaa sinut jossain vaiheessa "ulkoruokintaan". Teillä on valtava työ edessä jotta pystytte tyhjän avioliittonne täyttämään. Ja tuollaisen jälkeen se on tosi, tosi vaikeaa. Toivottavasti onnistutte siinä eikä teistä kumpikaan katkeroidu ja kadu sitä "elämätöntä elämää".

Hei. Olen itse elänyt tyhjässä suhteessa 14 vuotta, josta myös yhteinen lapsi. Ensimmäisen kerran vakavissani pohdin eroa suhteen kestettyä 6 vuotta. Mutta, mutta...ajattelin juuri kuten sinäkin. Koska on yhteinen lapsi, on oltu niin pitkään, olen sitoutunut tähän suhteeseen jne.

Aika kului ja etäännyimme vain entisestään, mitään yhteistä ei vain enään ollut ollut vuosiin. Käytännössä emme tehneet yhdessä juuri lainkaan mitään,ei ollut puhuttavaa, toinen oli vain "pakollinen "osa elämää. Elimme kuin hyvät etäisemmät ystävät, seksiä tosin oli. Kääntöpuolena tälle kulissille oli hiljalleen lisääntyvä katkeruus, ainakin itsessäni... lukuisat aamut ovesta ulos lähtiessäni pohdin onko elämässä mitään tarkoitusta ja ajettelin, eikö elämä tarjoa minulle mitään muuta kuin yksin olemista kaksin.

Tilanteet alkoivat kärjistyä entisestään, oma oloni muuttui yhä enemmän kuin olisin elävältä haudattu, tukahduttava tunne tuntui oikeasti fyysisenä möykkynä rintakehällä. Itse pelkäsin tehdä muutosta ja asetin aina uusia määräaikoja "katsomiselle" eteenpäin. Kaksi vuotta sitten eropäätös syntyi, lopulta molempien tahdosta, sinällään naurettavan pienen riidan lopputuloksena. Oikeasti pinnan alla olivat vain vain padot murtuneet.

Välimme exän kanssa olivat alkuun riitaisat hänen taholtaan, useinhan pitkistä suhteista vihalla itsensä irti revitään. Nyt välit jo paremmat. Hetkeäkään en ole katunut, olisin oikeasti henkisesti tukehtunut vanhaan suhteseen, niin varmaan toinenkin. Nyt jälkeenpäin ymmärrän valinneeni muutoksen pelosta mieluummin "vanhan tutun helvetin kuin tuntemattoman paratiisin". Kolmansia osapuolia ei minun ja exän suhteessa ollut. Päivääkään en ole katunut eroa, on ihana tunne katsoa ikkunasta ulos ja tuntea elämän tuntuvan elämän makuiselta ja uusia mahdollisuuksia täynnä olevalta. Juuri nyt elän sinkkuna ja onellisesti. Olen saanut itseeni vahvuutta ja voimaa. Muutos on heijastunut minuun myös ulkoupuolisten silmin, useat tutut ovat hämmästelleet mitä ihmettä olen itselleni tehnyt kun niin pursuan hyvän tuulisuutta ja onnellisuutta elämää kohtaan. En voi väittää, ettenkö kaipaisi todellista elämänkumppania rinnalleni. Mutta enään ei ikinä hinnalla millä hyvänsä-asenteella kukaan saa minua jäämään suhteeseen,jossa ei oikeasti aidosti ole hyvä olla. Näin jälkeenpäin eniten suhteessa satuttava tekijä oli juuri se tyhjyyden tunne välillämme.

Loppujen lopuksi, jokainen kai vastaa omasta onnellisuudestaan juuri näiden valintojensa kautta.

kutakin. Niin liittoa kuin moraalista velvollisuutta: Ymmärrä lopettaa ajoissa. Ei se vaimokaan siitä nauti.

Nykyäänhän tuo lause menee niin että kunnes kuolema tai tuomari meidät erottaa...

Tilanteestasi olen sitä mieltä, että kun kerran olet harkinnut ottaa avioeron toisen naisen vaikutuksesta, tulet sen toteuttamaan vielä jonain päivänä. Ja parempi niin kuin jäädä tyhjään suhteeseen.