Sotien aikana ja jo -30 luvun alussa? Kaikkihan tietävät Suomen keskitysleirit Karjalassa joihin suljettiin myös venäläiset naiset ja lapset ja nyt uusimpana kommunistien ja juutalaisten teloitukset sota-aikana? Onko Suomella vielä paljon historian paljastamatonta jota pitää hävetä?
Oliko Suomi lääpällään Hitleriin?
Kyselevä mies
11231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Saksa on aina ollut aseveljemme.
Venäjämieliset taas hautakiviä potkimassa.
ajamassa suomen vaikeuksiin venäjän kanssa. muista sinäkin => ilman saksaa ei kumpaakaan maailmansotaa.
jos ei maailmansotia olisi ollut. Nyt oli vain hyvä että oli, puna-armeija oli niin heikko taisteluistaan Saksan kanssa ettei Suomen valloittamiseen jäänyt kunnolla energiaa.
Ilman Saksaa Suomi olisi nykyään osa Venäjää. Ymmärrän kyllä että tämä on sinulle suuri (seksuaalinen) menetys.
-17? Ilman saksaa ei olisi mitään taisteluja edes ollut, sehän on peruslähtökohta. Tietysti se joillekin laisillesi voi olla kova paikka myöntää.
saksalaisista: he tuhosivat Lapin sodassa polttamalla laajat alueet ja myös käsittelivät huonosti maamme kansalaisia siellä. Älä siis vaahtoa liikaa, joten vauhkoaminen tekee sinusta nolon.
vai oliko. Kiitos Hitlerille.
Hitlerin takia joka kaikki junaili. Tosin Suomi oli innolla mukana.
jossittelemalla?
Eipä näitä nyt häpeämään aleta.
Historia on historiaa ja se on hyvinkin mielenkiintoista tutkia ja selvittää.
Kuka sanoo että Hitlerin Saksa ja sen liittolaiset olivat väärässä ? Sodan voittaneet tietysti.
Esim. omasta mielestäni Suomessa tehtiin raakoja murhia vuonna 1918. Valitettavasti kaikkia punikkeja ei kuitenkaan teloitettu.
Samoin Saksan tekemä juutalaisten ja muidenkin ryhmien järjestelmällinen murhaaminen oli kauheata - tosin "Aatulta" jäi homma pahasti kesken.
ittees vaan. Hitler oli suurmies ja Stalin surkea massamurhaaja! Taas tälläinen apurahapunikkitutkijan loanheittotutkimus! Tälläisen tutkijän saisi vetää lähimpään lyhtypylvääseen roikkumaan lappukaulassa, jossa lukee olen surkea isänmaan petturi!
Hupaisia vastauksia lapsukaisilta! No, elämä opettaa vielä sinuakin.