Usein syrjäänvetäytyvästä, omissa oloissaan viihtyvästä miehestä ja naisesta ajatellaan, että hän on hiljainen, epävarma, varovainen mielipiteissään jne...
Olen pohjimmiltani varsin ujo, mutta pinnalta katsoen todella puhelias ja valmis puhumaan yhdestä sun toisesta ja kärkäs sanomaan oman mielipiteeni (välillä liiankin voimakkaasti). Olen myös kova miettimään asioita, en ole niitä jotka tekee ensin ja miettii vasta sitten. Toisaalta en kuitenkaan ole mitenkään aikaansaava tai ahkera ihminen vaikka aivot välillä raksuttaakin ylikierroksilla.
En ole laumasielu ja miten voisinkaan olla koska laumasieluiset ihmiset ei kauaa katsele ihmistä joka ajattelee asioista liian omaperäisesti eikä ole koko ajan "varpaillaan" siitä mihin lauma päättää milläkin sekunnilla mennä. Ei vaan jaksa sellasta touhua joka näyttää siltä kuin lintuparvi katoaisi samalla sekunnilla jonnekin.
Vaikken viihdy isossa porukassa, viihdyn kyllä yhden tai parin ihmisen seurassa kerrallaan kunhan ne on edes suunnilleen saman luonteisia kuin minä ja sellaisia tuntuu olevan todella vähän... Varmasti viihtyisin isommassakin porukassa jos se porukka tosiaan olis munkaltasta mutta harvoin munlaisia marginaali-ihmisiä sattuu samaan paikkaan niin paljon.
Usein laumassa joku yrittää olla lauman johtaja jota vihaan yli kaiken.. olen huomannut että useissa ryhmissä vallitsee selkeä vallanjako johon kaikki lähtee jotenkin automaattisesti mukaan: joku tai jotkut on aina niitä joka päättää mitä tehdään ja jota kuunnellaan ensimmäisenä... ja muut seuraa perässä... en tajua miksei ihmiset voi toimia keskenään täysin tasa-arvoisesti, neutraalisti.. toki on myös ihmisiä jotka ei yritä olla lauman johtajia mutta on luonteeltaan sellaisia, että muut ihmiset jotenkin huomaamattaan seuraavat ensin mitä he tekevät ja tekevät sitten kiltisti perässä.
Mitä naisen kanssa seurustelemiseen tulee on itsetunto vähän huonommassa kunnossa, koska en tunne minkäänlaista yleistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Tunnen olevani kaiken sellaisen yleisen sosiaalisuuden ulkopuolella.
Useimpien keskivertoihmisten toiminta ja ajattelutapa on mulle hepreaa: pinnalliset jutut, bilettäminen, 24 h/7-oravanpyörässä juokseminen (kolme harrastusta ja työ, ylitöissä rehkiminen, hetken mielijohteesta jutut, erilaiset projektit kotona ja mökillä) on mulle niin kaoottista ja voimiavievää etten tajua siitä mitään enkä tuntisi itseäni kotoisaksi sellisen keskellä. En tosin edes ole niin tarmokas ja ahkera että sellaiseen elämäntyyliin pystyisin. En tajua miten ihmisiltä löytyy niin paljon energiaa ja mielenkiintoa olla jatkuvasti joko menossa tai tulossa.
Lisäksi ihmettelen useimpien ihmisten pariutumista: seurustelu aloitetaan sellaisen kanssa joka sattuu juuri sopivasti löytymään aina joko työpaikalta, koulusta, harrastuksista tai kaveripiiristä.. ymmärrän kyllä jos tällaista tapahtuisi joskus koska onhan todennäköistä että se toinen löytyy niistä ihmisistä joiden kanssa eniten viettää aikaa, mutta kun tuntuu että useimmille ihmisille käy näin, jotenkin vaan ihmiset ajautuu yhteen joko kaverin tai koulukaverin työkaverin kanssa. Eikö se sitten olekaan näillä ihmisillä niin kovin tarkkaa kenen kanssa ollaan? Onko näillä ihmisillä jotenkin "alkeellisemmat" tarpeet seurustelussa? Kunhan kumpaakin panettaa se riittää?
"Olen niin onnellinen kun löysin hänet, tämä kestää ikuisesti"... muutetaan yhteen, riidellään välillä "mä otan susta eron huomenna!".... "Anteeks, emmä oikeesti ollu susta eroomassa"... syntyy ensimmäinen lapsi, otetaan pankilta helvetinmoiset velat niskaan, maksetaan niitä kymmenen vuotta, käydään panemassa jonkun toisen kanssa kun "se sai mussa aikaan jotain niin erilaista mitä en oo tuntenu vuosiin", puoliso saa tietää panemisesta mutta se antaa onneks anteeksi, "No ku meillähän on jo lapset, talo, velat ja kaikki ni mihins tässä enää", riidellään yhä enemmmän ja lopulta kun lapset muuttaa pois kotoa erotaan.. ellei sitten erota jo aikaisemmin. Menee vähän aikaa ja sitten löydetäänkin jo uusi vuosisadan rakkaus... kaverin työkaverista, kuinkas muuten. En vain tajua.
Olen pohjimmiltani varsin ujo, mutta pinnalta katsoen todella puhelias ja valmis puhumaan yhdestä sun toisesta ja kärkäs sanomaan oman mielipiteeni (välillä liiankin voimakkaasti). Olen myös kova miettimään asioita, en ole niitä jotka tekee ensin ja miettii vasta sitten. Toisaalta en kuitenkaan ole mitenkään aikaansaava tai ahkera ihminen vaikka aivot välillä raksuttaakin ylikierroksilla.
En ole laumasielu ja miten voisinkaan olla koska laumasieluiset ihmiset ei kauaa katsele ihmistä joka ajattelee asioista liian omaperäisesti eikä ole koko ajan "varpaillaan" siitä mihin lauma päättää milläkin sekunnilla mennä. Ei vaan jaksa sellasta touhua joka näyttää siltä kuin lintuparvi katoaisi samalla sekunnilla jonnekin.
Vaikken viihdy isossa porukassa, viihdyn kyllä yhden tai parin ihmisen seurassa kerrallaan kunhan ne on edes suunnilleen saman luonteisia kuin minä ja sellaisia tuntuu olevan todella vähän... Varmasti viihtyisin isommassakin porukassa jos se porukka tosiaan olis munkaltasta mutta harvoin munlaisia marginaali-ihmisiä sattuu samaan paikkaan niin paljon.
Usein laumassa joku yrittää olla lauman johtaja jota vihaan yli kaiken.. olen huomannut että useissa ryhmissä vallitsee selkeä vallanjako johon kaikki lähtee jotenkin automaattisesti mukaan: joku tai jotkut on aina niitä joka päättää mitä tehdään ja jota kuunnellaan ensimmäisenä... ja muut seuraa perässä... en tajua miksei ihmiset voi toimia keskenään täysin tasa-arvoisesti, neutraalisti.. toki on myös ihmisiä jotka ei yritä olla lauman johtajia mutta on luonteeltaan sellaisia, että muut ihmiset jotenkin huomaamattaan seuraavat ensin mitä he tekevät ja tekevät sitten kiltisti perässä.
Mitä naisen kanssa seurustelemiseen tulee on itsetunto vähän huonommassa kunnossa, koska en tunne minkäänlaista yleistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Tunnen olevani kaiken sellaisen yleisen sosiaalisuuden ulkopuolella.
Useimpien keskivertoihmisten toiminta ja ajattelutapa on mulle hepreaa: pinnalliset jutut, bilettäminen, 24 h/7-oravanpyörässä juokseminen (kolme harrastusta ja työ, ylitöissä rehkiminen, hetken mielijohteesta jutut, erilaiset projektit kotona ja mökillä) on mulle niin kaoottista ja voimiavievää etten tajua siitä mitään enkä tuntisi itseäni kotoisaksi sellisen keskellä. En tosin edes ole niin tarmokas ja ahkera että sellaiseen elämäntyyliin pystyisin. En tajua miten ihmisiltä löytyy niin paljon energiaa ja mielenkiintoa olla jatkuvasti joko menossa tai tulossa.
Lisäksi ihmettelen useimpien ihmisten pariutumista: seurustelu aloitetaan sellaisen kanssa joka sattuu juuri sopivasti löytymään aina joko työpaikalta, koulusta, harrastuksista tai kaveripiiristä.. ymmärrän kyllä jos tällaista tapahtuisi joskus koska onhan todennäköistä että se toinen löytyy niistä ihmisistä joiden kanssa eniten viettää aikaa, mutta kun tuntuu että useimmille ihmisille käy näin, jotenkin vaan ihmiset ajautuu yhteen joko kaverin tai koulukaverin työkaverin kanssa. Eikö se sitten olekaan näillä ihmisillä niin kovin tarkkaa kenen kanssa ollaan? Onko näillä ihmisillä jotenkin "alkeellisemmat" tarpeet seurustelussa? Kunhan kumpaakin panettaa se riittää?
"Olen niin onnellinen kun löysin hänet, tämä kestää ikuisesti"... muutetaan yhteen, riidellään välillä "mä otan susta eron huomenna!".... "Anteeks, emmä oikeesti ollu susta eroomassa"... syntyy ensimmäinen lapsi, otetaan pankilta helvetinmoiset velat niskaan, maksetaan niitä kymmenen vuotta, käydään panemassa jonkun toisen kanssa kun "se sai mussa aikaan jotain niin erilaista mitä en oo tuntenu vuosiin", puoliso saa tietää panemisesta mutta se antaa onneks anteeksi, "No ku meillähän on jo lapset, talo, velat ja kaikki ni mihins tässä enää", riidellään yhä enemmmän ja lopulta kun lapset muuttaa pois kotoa erotaan.. ellei sitten erota jo aikaisemmin. Menee vähän aikaa ja sitten löydetäänkin jo uusi vuosisadan rakkaus... kaverin työkaverista, kuinkas muuten. En vain tajua.
Vastaukset 27
Vanhimmat
En minäkään ymmärrä mitään laumaseluilua. Olen ennemmin yksin kuin huonossa seurassa. En alistu minkäänlaiseen laumailuun, olen oma itseni, jos ei kelpaa niin olkoot. Mukavaa että joku muukin ajattelee kanssani samalla tavalla asioista.
Voisin allekirjoittaa tämän.
Erikoinen olet, ei siitä mihinkään pääse. Ihminen on laumaeläin, ja meitä itsekseen viihtyviä ja itselleen riittäviä on aika harvassa. No, onhan meitä toisaalta tässä jo neljä kappaletta jonossa.
joku joka ajattelee tismalleen samalla tavalla kuin minä. Olisi mukava kuulla sinusta enemmän? Onko sinulla mitään sähköpostiosoitetta?
Hei erikoinen. Minäkin yhdyn tähän itsensä kirjoituksestasi tunnistaneiden joukkoon. Onhan meitä, mutta missäpä me tapaisimme. Ihan hyvä niin. Minä olen täällä ja me muut missä kukin. Hyvä niin, ei meidän tarvi olla missään tekemisissä toisten tai muittenkaan kanssa. Emme olisi silloun omia itsejämme. Kaikkea hyvää meille kaikille!
Plussaa ansiokkaasta kirjoituksestasi!
Ajattelen ei melkein vaan juuri samalla tavalla asioista. Laumaelämistä ja yksinolon mahdottomuutta en osaa käsittää ollenkaan. Mihin ihmeeseen sitä jatkuvasti tarvitsee muita ympärilleen?
Ja mitä puheliaisuuteen tulee olen siinäkin suhteessa samanlainen. Hyvä keskustelu on aina paikallaan. Joskus tosin on mennyt viikkojakin etten ole puhunut sanaakaan jos kaupan kassan tervehtimistä ei lasketa. :)
Mutta onhan teitä muitakin samanlaisia. Aivan kuin olisin lukenut omaa kirjoitustani.
Asiatekstiä. Ajattelen täysin samoin, et ole yksin.
Erakkoluonteet ovan aina hieman taiteellisia ja joissain asioissa poikkeuksellisen lahjakkaita. Tunnen yhdenkin jolla oli ihan poikkeuksellinen kuvaamataito. Siis sen maalaukset oli ihan oikeasti mykistäviä.
olen samoilla linjoilla.itse en koskaan ole viihtynyt isoissa porukoissa,työnarkomaanin vikaa löytyy...oma talo ja yksin asun,ongelmitta.
paikalla. Mukava huomata että on muitakin jotka eivät ole niin laumasieluisia. Ehkä tässä on vielä toivoa. Jostain :)
Olisin voinut melkein tuon itse kirjoittaa.
Joskus kyllä teen tai sanon ja mietin vasta sitten, ja siihen olen alkanut itseäni opettamaan: minäkin saan tehdä virheitä ja tämä on vaan tämä elämä.
Et vaikuta siltä, että olisit kaiken sosiaalisuuden ulkopuolella. Taidat olla enemmän tarkkailija- kuin tekijätyyppiä, ainakin mitä ihmissuhteisiin tulee (ja varsinkin näihin isomman porukan ihmissuhteisiin).
Kannattaa myös omaksi iloksi ja oman itsetunnon tueksi muistaa, että kiire tappaa luovuuden. Asia on oikeasti näin. Vai oletko tavannut kiireisiä ja luovia laumalaisia? Tarkoitan tässä luovuudella myös sellaista tilannekomiikantajua vaativaa huumoria.
Ehkä meikäläiset on ennenkaikkea rehellisiä itselleen. Myönnetään, että velat, perhe "suoritukeskeisesti nähtynä", liiat harrastukset ym. eivät tuo elämään merkitystä pitkällä tähtäimellä.
Ajattele asiaa positiivisesti: katso ympärilläsi olevaa elämän runsautta ja ihmisten häärimistä. Miten etuoikeutettua onkaan saada seurata muita silloin, kun nämä eivät sitä itse tajua...
Ihmisten ilmeet, eleet, reaktiot on nimittäin hauskoja ja yllättäviä..elämää parhaimmillaan. Vähän kuin paviaanilaumassa :-)
Siksi onkin ärsyttävää, että nykyään feikataan niin paljon. Varsinkin nuorissa ihmisissä on niitä, jotka ovat harjoitelleet "cooleja ilmeitä" kotona peilin edessä ja ne otetaan sitten seurassa käyttöön. Teeskentely on niin helppo huomata. Mutta on täällä vielä aitouttakin ja inhimillisyyttä.
Meitä erakkoluonteisia näyttää olevan yllättävän paljon. Itse viihdyn hyvin omissa oloissani. Pari hyvää ystävää on ja jonkin verran kavereita. Ystävistä toisen olen tuntenut jo ylä-asteelta ja toiseen tutustuin yliopistossa. Nämä kaksi ystävää ovat sellaisia, joiden kanssa todella viihdyn. Muut kaverit ovat hyvää liikunta- tai opiskeluseuraa, mutta heidän seurassaan en ole kovinkaan aktiivinen. Kuuntelen vain heidän puheitaan ja heitän jotain välikommenttia, eli tarvii olla samalla jotain muuta puuhastelua, ettei mene tylsäksi. Ystävieni kanssa voi pelkästään keskustella, koska ollaan samalla aaltopituudella juttujen kanssa.
Minäkään en ole mikään laumasielu, vaan yksinäinen susi. En viihdy isoissa porukoissa, koska päädyn yleensä olemaan tuppisuuna ja jäämään taustalle. Ja jos isolla porukalla ollaan liikkeellä, esim. bilettämässä, olen yleensä aina kyllästynyt siihen hirveään sählinkiin ja säätämiseen, että olen lähtenyt jo hyvissä ajoin yksin pois. Tämä sitten joissain piheimmissä kavereissa on herättänyt nurinaa, kun olen mennyt yksin taksilla kotiin, ja he eivät saaneet kimppataksista maksimihyötyä irti :)
Toinen ystävistäni on sosiaalinen ja onkin parisuhteessa. Toinen ystäväni on sen sijaan kaltaiseni, yksinäinen susi. Viihdymme kyllä hyvin toistemme seurassa, ja opiskeluasioissa olemme aina kuin taisteluparit: valvomme toistemme etuja, jos toinen ei satu olemaan läsnä. Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme kuitenkaan jatkuvasti tekemisissä toistemme kanssa. Yleensä näemme aina opiskelun merkeissä, ja joskus saunotaan tai käydään parilla kapakassa, mutta viikonloppuisin emme juurikaan ole yhteyksissä, sillä kummallakin on tarve tällöin olla omissa oloissaan. Viikolla sitten taas, opiskelujen lomassa, jaksaa heittää läppää.
Varmasti myös yksi syy siihen, etten viihdy isossa porukassa, on se, että siihen mahtuu aina niitä aloittajan mainitsemia "keskivertoihmisiä", joiden puheenaiheet löytyvät vain omasta 24/7 -elämästä. Tottakai omista asioistaankin puhuminen on sallittua ja suotavaa, mutta en vain jaksa kuunnella kertomusta jokaisen arkisen askareen suorittamisesta. Anteeksi vain.
Naisasioista ei kyllä kannattaisi mitään mainita, mutta sanotaan, että naisten iskemisen suhteen olen toivoton tapaus. Kaksi kertaa olen tietoisesti yrittänyt iskeä naista. Ensimmäisellä kerralla onnistuinkin melko hyvin, jo kolmen viikon kuluttua ensi tapaamisesta olin yötä hänen luonaan \o/. Tyttö oli vain menevän sorttinen...yritin pysytellä pari viikkoa hänen mukanaan, mutta jo silloin piti nostaa kädet ylös, kun tuntui, että aloin palaa loppuun. Toisen naisen tunsin eräästä illavietosta...satuttiin myöhemmin pari kertaa samoihin bileisiin ja jutskattiin lisää facebookin kautta. Näin häntä pitkin viime kesää baareissa ja kävinpä joskus aloittelemassakin hänen luonaan. Sattui vain niin, että tämä oli vielä aktiivisempi, kuin ensimmäinen tyttö, joten päädyin suoraan tunnustamaan pitäväni hänestä. No eihän sitä noin naista isketä, mutta piti vain saada kakaistua se, kun tunsin taas loppuun palamisen lähestyvän, vaikka en edes kunnolla ennättänyt häneen tutustua. Eihän siitä tietenkään mitään seurustelusuhdetta seurannut, mutta sainpa ihan mukavan kaverin :)
Huh, tulipa vuodatettua ja kellokin on jo vaikka mitä! No, tulipa kerrankin jotain kirjoitettua, kun oli riittävän mielenkiintoinen aihe :D
Omituinen mies:
Kirjoituksesi on kuin minun elämästäni, paitsi, että olen nainen :D Erakko mikä erakko... Viihdyn myös omassa seurassanikin, ei siinä mitään ja tarvitsen sen oman tilan.
Aloin tässä kelailemaan mennyttä viikkoa ja totesin sen mukavan sosiaaliseksi. Kävin pelaamassa kavereiden kanssa sählyä, toinen ystävistäni kävi kylässä ja katsotiin leffaa. Viikonlopun vietin vanhempieni luona, jossa oli myös sisko perheineen käymässä. Tänään sain sitten yllättäen kutsun toisen ystäväni avovaimon synttäreille, ja kävin siellä. Viikonloppu meni siis melko lailla ihmisten parissa, ja nyt on taas mukava nauttia omasta rauhasta. Tällaisen tasapainon kun onnistuisi elämässä säilyttämään, niin olisin aikalailla tyytyväinen :)
Ajatustenlukijako minun päässä on riehunut vai olenko puhunut unissani ?,mutta juuri näin sen olen aina käsittänyt Mitähän siitä syntyisi,jos kaksi näin ajattelevaa kohtaisi,onnellinen suhde vai vuosisadan katastrofi..?
Jokatapauksessa palstan paras kirjoitus ATM/YTM- jauhannan sekaan.
Tulin iloiseksi. Vastauksista päätellen meitä on monta
Hyvä kirjoitus sulla. Olen itsekin tuumaillut samoja juttuja. Oon ihmetellyt miten se toisille on niin helppoa, kohtaa jonkun opiskelun/työn parista ja suhde on siinä. Ja toi hulabaloo eroamisten, yhteenmuuttamisten ja eroamisten kans, samaa rataa aina vaan. Sit kun vielä telkkarista seurataan samoja ihmisuhdesotkuja päivästä toiseen niin alkaa jo täs ihmetellä miten ne jaksaa :/
Mä oon aikoinaan ollut tosi sosiaalinen, mul on ollut liuta kavereita ja menoa joka viikolle. Mut se aika jäi sairastumisen takia ja parannuttuani en enää kuulunutkaan mihinkään porukkaan. Nyt sit oon jo kolmatta vuotta elänyt hiljaiseloa ja kavereissa laatu on korvannut määrän. Hyvä se on näinkin, mut ei sitä tiedä jos joskus taas muuttuis. Ihminen kasvaa koko ikänsä.
Kuinka vanha olet?
Missä sun tyyliset miehet liikuskelevat eli missä teihin voi törmätä, että olisi edes jotkut mahkut?
Miten tollanen mies hurmataan?
Et taida olla heittänyt pyyhettä kehään naisten suhteen (ainakaan 100%), kun pohdiskelet itsetuntojuttuja ym. naisasioiden kannalta.
25-vuotias olen. Siinähän se kun en juuri liiku missään, kodin ja koulun väliä, joskus harvoin baarissa/yökerhossa missä olen aina kaverien seurassa ja jos porukka alkaa liikaa haahuilemaan paikasta toiseen eli jos kukaan ei jää mun kans istumaan johonki pöytään tai pitämään seuraa, lähden kotiin. Baareissa viihdyn paremmin kuin yökerhoissa koska siellä pystyy paikasta riippuen juttelemaan ihmisten kanssa, toisin kuin yökerhoissa missä hirvee jumputus.
Harrastuksia ei ole, välillä käyn juoksulenkillä mutta kun tykkään yksin harrastaa liikuntaa jotta saa rauhassa juosta lima kurkussa hikisenä irvistellen niin ei kiinnosta lenkkeillä kenenkään miehen tai naisen kanssa.
"Et taida olla heittänyt pyyhettä kehään naisten suhteen (ainakaan 100%), kun pohdiskelet itsetuntojuttuja ym. naisasioiden kannalta. "
hassua on se ettei mulla ole vakavia ulkonäköön liittyviä epävarmuuksia, taidan olla hieman keskivertoa miestä komeampi (oma mielipiteeni, olenko nyt itserakas?) kun naiset tuntuu kovin helponlaisesti hymyilevän ja juttelevan mulle. Mun ongelmat onkin pään sisällä. Varmaanki naiset sitten luulee mun olevan ylpee ulkonäköni takia... vaikken nyt mikään mallinnäkönen olekaan. Henkiset jutut on sitä että pidän itseäni niin ylierikoisena tyyppinä jos vertaan muihin ihmisiin, olen jotenkin epäsovinnainen tyyppi, mun silmissä suurin osa ihmisistä käyttäytyy kuin ohjelmoidut robotit ja tällä tarkotan niin sosiaalista kanssakäymistä, missä tuntuu että jokainen ele ja sana on tarkkaan harkittu ja ulkoa opittu. Ihmiset tekevät kaikkensa ollakseen niin keskivertoisesti "keskikaistalla" kuin mahdollista. Jos näyttää hiukankin mietteliäältä tai ajatuksissaan olevalta kaikki kyselee heti "Mitäs sä murjotat?"
Tän takia en millään jaksaisi lähteä opiskelijoiden illanviettoihin kun juttujen taso on siellä niin typerä, miehillä on liian miehiset puheenaiheet (autot, urheilu, videopelit) joista en tiedä mitään ja naisilla on liian naiselliset puheenaiheet (meikit, vaatteet) joista en tiedä mitään...
Nuorten illanvietoissa jankataan esim. kännireissuista.. kyllä niistäkin joskus jaksaa jutella muttei koko iltaa.. oikeastaan täytyy sanoa ettei mulla ole tarjota yhtään sen parempia puheaiheita, koska tiedän että suurin osa ihmisistä kyllästyy kuoliaaksi mun seurassa koska mun puheenaiheet on liian syvällisiä tai sitten sellasta yleistä jaarittelua, laumasieluisten ihmisten keskustelu tuntuu olevan sellaista että jokainen puhuu vuorollaan korkeintaan 10 sekuntia ja sen jälkeen täytyy sulkea turpansa jottei toiset ala kyllästymään ja/tai puhumaan päälle. Vastailen huomenna paremmin kun ehdin.
Yllättävää kyllä, että näin paljon on samoin ajattelevia ihmisiä.
Ihan erakkoa musta ei saa, kaipaan kyllä ihmisten seuraa toisinaan ja juurikin mm. hyvien keskustelujen takia. Suurin osa ihmisistä on ihan ok kaveriseuraa mutta en erityisemmin viihdy niiden kanssa. Ainakaan liian kauaa.
Sinkkuillut olen melkein koko ikäni. Treffeille pyydetään usein, mutta kukaan ei erityisemmin kolahda. Jatkuvasti saa muille ihmisille selittää, miksi en ala seurustella jonkun kanssa. Kuulemma ei saa olla nirso. Öö, miksi en saisi odottaa kolahdusta, jos en kerran kaipaa mitään kyljessä kyhnyttäjää, jota kohtaan ei ole edes tunteita... En kaipaa seuraa seuran vuoksi ja sitä ei tunnu kovinkaan moni ymmärtävän...
mutta tiettyyn pisteeseen asti.. tai kyllä useita päiviä on tullu vietettyä porukassa esim. juhannuksena tai kesällä muuten. Mutta siis oon sellanen tietyllä tavalla etäinen naisten seurassa, miesten seurassa sitä tietysti ottaa rennosti.
Mä olen pienestä lähtien ollut paljon poikien kanssa tekemisissä ja nykyisinkin miesvaltaisella alalla. Tuun hyvin juttuun miesten kanssa enkä ehkä siksikään ajattele juuri kenestäkään mitään ns romanttisessa mielessä.
Mua pidetään aika sosiaalisena just sen takia, että pystyn keskustelemaan melkein kaikkien kanssa ja heittämään läppää. Tietyllä tapaa avoin mutta kukaan ei oikeastaan pääse kovin lähelle.
Oon ollut jo pienenä hirveän itsenäinen ja omatoiminen ja keksinyt leikkejä itsekseni. Kouluaikoina urheilin paljon eikä aikaa ollut hengailla kaveriseurassa, enkä ehkä sitä niin kaivannutkaan. Nykyisin erakoitumiseen vaikuttaa kyllä sekin, että siipeen olen saanut välillä pahastikin. Helpompi olla yksin kuin muiden sylkykuppina.
Ja vaikka siis kaipaan paljon yksinoloa niin ei musta olis elämään täysin yksin koskaan. Mun on vaan vaikea kuvitella itseäni ns tavalliseen parisuhteeseen. Tuntuu ihan hirveän ahdistavalta ajatella, että kotona olisi aina joku muukin. Koti on mun paikka!
siis myös naisten kanssa osaan olla rennosti, siis niiden joista en ole kiinnostunu... ja tosi harvoin kenestäkään kiinnostun. Toisaalta aika harvan miehenkään kanssa on mitään yhteistä puhuttavaa.
Hassua on, että vaikka harvoin kummastakaan sukupuolesta löytyy ihmisiä joiden kanssa jaksaisi jutella pidempään, tulen silti paljon paremmin juttuun naisten kanssa koska niiden kanssa voi keskustella sellasia yleisiä juttuja, neutraaleja asioita (työ, opiskelu, hassut kommellukset mitä itselle tai jonkulle on tapahtunut jne...) Miehiä ei tuntuis sellanen kiinnostavan vaan aina täytys puhua joko urheilusta, autoista, baareista tai tietokoneista tai yleensä jostain teknisistä jutuista.
Tunnen itseni jotenkin, ulkopuoliseksi jopa kavereiden/ystävien parissa, omien vanhempien kanssa tuntuu välillä kuin ei oltaisi edes samalta planeetalta...
PS: Onko tällä planeetalla yhtäkään minun ikäluokassani olevaa ihmistä jonka tulevaisuuteen ei kuulu tupakka ja hillitön bailaaminen ja alkoholin litkutus??? Ja miksi kaikki tytöt ovat prinsessa/Paris Hilton/pissis syndroomaan sairastuneita?
Enpä olis uskonu jotta näin paljo tulee vastauksia... alotusviestikin oli niin pitkä että epäilin jaksaako sitä kukaan lukea.
et ole ainoa :D