Mulla on sellainen onellinen tilanne, että ei tarvitse olla kenenkään puolella tai ketään vastaan: Olen kasvattanut lapseni osittain yksinhuoltajana - koskaan ei tullut isäpuolta. Me molemmat biologiset vanhemmat rakastamme lapsiamme varauksetta. Tähän asiaan on kuulunut jo pienestä pitäen myöskin heidän kavereidensa hyväksyminen. eli mulle ovat yhtä rakkaita kaikki (puuttuvat tytöt) eli miniät - entiset tai nykyiset.
Mikä tässä on uskoa antavaa koko yhteiskunnan suhteen, se on oman poikani toteamus, että TEHÄN voitte vielä korjata asian (oma isäni ei näennäisesti hyväksy nykyistä poikaystävääni) - ja sitten tämä poika itse YRITTÄÄ eniten. Onneksi se on myöskin maailmaa nähnyt ja realisti.
Mikä tässä on uskoa antavaa koko yhteiskunnan suhteen, se on oman poikani toteamus, että TEHÄN voitte vielä korjata asian (oma isäni ei näennäisesti hyväksy nykyistä poikaystävääni) - ja sitten tämä poika itse YRITTÄÄ eniten. Onneksi se on myöskin maailmaa nähnyt ja realisti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Juuri sitä varten anopit ovat, että voit jättää lapsesi hyvään huomaan. Juuri kirjoitin nuoremmalle pojalle, että Tiia on minulle yhtä rakas kuin Tuuli vaikka ei pääsisi tulemaan jouluksi.
Lapset onneksi osaavat antaa toisilleen yksilöllistä tilaa ... aivan mieletön juttu on huomata, että maailma edistyy. Ainakin se lyhyt aika, mikä meille ihmisille on suotu.